Luola-asukkaitten nuolien saanti alkoi käydä niukaksi. Pähkinäpuun
nuoret vesat, joista he olivat valmistaneet niitä, olivat melkein
lopussa, eikä kahden päivän matkan päässä luolien ympäristöllä ollut
mitään sellaista, mitä olisi voinut käyttää pähkinäpuuvesojen sijasta.
Myöskään ei Grôm enempää kuin kukaan muukaan hänen heimostaan ollut
vielä tähän saakka onnistunut kiinnittämään luu- tai kivikärkeä
ruokoon niin, ettei se olisi haitannut sisääntunkeutumista. Täytyi
löytää joku kasvi, joka olisi sitkeä, aivan suora ja ohut sekä samalla
niin luja, että siihen voisi saada vahvan kärjen, ja kyllin painava
lentääkseen hyvin. Sellaista oli vaikea löytää ja Grôm oli varma, että
sitä täytyisi etsiä hyvin kaukaa. Elämä suurissa luolissa oli kulkenut
tasaisesti kuukausmääriä, ja Grômin rauhaton mieli halusi uusia
kokemuksia, uusia seikkailuja.
Tähän nuolen etsintään otti Grôm ainoastaan kaksi toveria mukaansa,
solakan, nopeajalkaisen vaimonsa A-yan ja tuon taitavan, pienen
vakoojan, karvaisen Loobin.
Kolme päivää he kulkivat suoraan länteen luolista. Sitten kukkulajono,
jota he olivat seuranneet, kääntyi äkkiä etelään päin.
Kun Grôm oli päättänyt lähteä tutkimusretkelle länteen päin, vaikkei
hän ollut oikein selvillä, miksi hän oli valinnut tämän ilmansuunnan,
suuntasi hän kulkunsa alas kukkuloilta reheväkasvuiselle tasangolle.
Kaksi päivää he kulkivat eteenpäin lakkaamattomissa vaaroissa,
sillä seudulla vilisi mustia leijonia, miekkahampaita ja villaisia
sarvikuonoja. Kun he eivät olleet metsästelemässä, vaan tutkimassa,
täytyi heidän yhtä mittaa olla niin tarkasti varuillaan, että se
alkoi pian käydä heidän hermoilleen, ja he olivat iloisia saadessaan
levätä koko päivän suuren viikunapuun turvallisessa latvassa, johon
eivät päässeet mitkään muut kuin leopardit ja jotkut käärmeet. Eivätkä
leopardit ja käärmeet paljoa huolestuttaneet heitä.
Toisena päivänä sen jälkeen kuin he olivat jättäneet turvapaikkansa
viikunapuun latvassa, loppui tiheikkö niin äkkiä, että he olivat
vähällä pudota jokeen, jonka vaalea, kiihtynyt vesi virtasi pyörteitä
muodostaen heidän jalkojensa juuressa. Se oli mahtava virta, melkein
kilometrin levyinen, ja tältä kohden virta uursi niin rannikkoa, että
koko joukko puita ja pensaita oli suistunut veteen.
Suuri virta katkaisi heidän tiensä kulkien koillista kohden, ja
vastahakoisesti Grôm muutti kulkusuunnan etelään pitkin rantaa.
Vaikka virta olikin väkevä, olisivat nämä luolaihmiset voineet uida
sen yli. Mutta Grôm tiesi, että tällaisissa vesissä vilisi erilaisia
jättiläiskrokodiileja, jotka olivat kaikki yhtä julmia, ja hirveitä
lihaa syöviä kaloja, jotka liikkuivat suurissa laumoissa ja kykenivät
repimään alkuhärän tai mastodontin [Sukupuuttoon kuollut norsueläin.
Erosi varsinaisesta norsusta siinä, että sen poskihampaat olivat
nystermäisiä ja molemmat leuat syöksyhampaallisia.] kappaleiksi
hampaillaan, jotka olivat terävät kuin partaveitsi. Hän katseli
kuitenkin himoiten vastakkaista rantaa, mikä hänestä näytti paljon
kauniimmalta ja mielenkiintoisemmalta kuin se, millä hän oli, ja tuumi,
voisiko hän milloinkaan keksiä muuta keinoa päästäkseen sinne kuin
uiminen.
182
Virran rannalla oli kulkijoilla yhtämittaista vaihtelua ja kulku
vaarattomampaa kuin syvällä tiheikössä. Toisinaan ulottuivat suuret
oksat, joita komeakukkaiset köynnökset ympäröivät ja koristivat,
kauas veden yli tarjoten mukavan turvapaikan. Toisinaan reunusti joen
rantaa ruohoinen tasankokaistale, jonka takana tiheikön reuna oli kuin
punertavan vihreä, jyrkkä penger, jossa siellä täällä sinipunervat
magentan- tai oranssinväriset leveät kukkaläikät riippuivat kuin
uutimet. Toisinaan taas oli välttämätöntä tunkeutua tuon loistavan
verhon takana olevaan humisevaan ja höyryävään hämärään voidakseen
kiertää jonkun rämeisen poukaman, jonka tiheässä, viisitoista,
kaksikymmentä jalkaa korkeassa kaislikossa näkyi suuria jälkiä, mistä
saattoi päättää, että se oli julmien petojen asuinpaikka. Kulkijat
olivat uteliaita näkemään noiden jälkien tekijät, mutta eivät antaneet
uteliaisuutensa houkutella itseään tunkeutumaan niiden asuinpaikkoihin.
Koko tänä vaikeuksien ja vaarojen aikana eivät Grôm, A-ya ja väsymätön
Loob unohtaneet matkansa tarkoitusta. He koettelivat jokaista suoraa,
hoikkaa ja lujaa vesaa ja tainta, mutta tähän asti he eivät olleet
löytäneet mitään, joka olisi tyydyttänyt heidän vaatimuksiaan.
Grôm kulki kuten tavallisesti ensimmäisenä katsellen eteensä, tutkien,
miettien ja kuunnellen; jousi ja nuija riippuivat hänen olkapäillään,
ja raskas, kivipäinen keihäs oli aina käyttövalmiina. Vakooja
Loob, pieni, tumma ja karvainen mies, jolla oli kärpän silmät ja
puhvelin rohkeus, kulki hiipien ja ryömien äänettömästi pensaikossa
muutamia askeleita vasemmalla, varjellen heitä tiheiköstä tulevilta
hyökkäyksiltä. A-ya, jonka nopeus ja tarkkuus lempiaseensa jousen
käytössä herättivät koko heimon ihmetystä, tuli viimeisenä pitäen
varalta, ettei mikään hiipivä peto seuraisi heitä.
A-ya sattui jättäytymään muutamia askeleita taammaksi sanomatta
mitään Grômille. Hän oli huomannut hoikan vesan, joka näytti olevan
sopiva nuoleksi. Jos löytö osoittautuisi hyväksi, halusi hän saada
siitä kunnian itselleen. Hän kumartui vetämään vesaa juurineen, koska
se näytti olevan liian sitkeä katketakseen. Se oli uppiniskainen.
Ponnistaessaan nojasi hän paljaalla kyljellään ja olkapäällään pienen
puun runkoon, johon hän ei ollut kiinnittänyt mitään huomiota. Samassa
hänestä tuntui kuin puun runko olisi tehty tulikuumista hiilistä. Siitä
lähtevä pistävä tuli levisi kuin salama hänen käsivarsiinsa ja koko
ruumiiseensa. Terävästi kirkaisten hypähti hän puun luota pois ja alkoi
repiä ja lyödä mielettömästi ruumistaan molemmin käsin. Hänen ihonsa
oli aivan täynnä hirveitä muurahaisia, suuria, punaisia, pistäviä
muurahaisia, joiden myrkky on kuin polttavaa tulta.
Kuullessaan hänen huutonsa harppasi Grôm hänen viereensä parilla
askeleella hiukset ja parta törröttäen jäykkänä ja silmät leimuten
vihasta. Mutta mitään vihollista ei ollut näkyvissä. Hetken hän seisoi
vilkuillen hurjasti ympärilleen Loobin hiipiessä hänen luokseen
muristen kostoa. Sitten hän huomatessaan naisen vaarallisen tilan
heittäytyi hänen päälleen ja koetti hurjalla syleilyllä murskata
paikalla nuo myrkylliset eläimet. Siinä hän aivan iski kirveensä
kiveen ja samassa tuo polttava tuli levisi hänenkin ruumiiseensa.
Mutta sen tuottama tuska ei hänen mielestään merkinnyt mitään sen
tuskan rinnalla, jota hän tunsi nähdessään niiden pistävän A-yaa ja
tuntiessaan itsensä kykenemättömäksi heti auttamaan häntä. Hän löi ja
hutki häntä suurilla käsillään tytön peittäessä kasvonsa käsillään
suojellakseen niitä.
Loob tuli apuun, mutta Grôm, joka oli tarkka joka suhteessa, pysähdytti
hänet.
»Pysy loitolla!» käski hän. »Pysy loitolla ja vartioi!» Sitten hän
tarttui A-yaa käsivarteen, työnsi hänet rannalle ja veti hänet mukanaan
veteen.
Vesi ei ollut tältä kohden kuin kolme jalkaa syvä. He kyyristyivät
kokonaan veden alle noin minuutin ajaksi. Sillä välin seisoi Loob
keihäs kädessään heidän lähellään tutkien tarkasti pienillä, hurjilla
silmillään edessään olevaa syvää vettä ja takana olevaa tiheikköä,
jottei mikään vihollinen lähestyisi.
Kun he eivät voineet enää kauemmin olla hengittämättä, nousivat he
ylös. Virta vei punaiset viholliset mennessään, mutta polttava myrkky
jäi jäljelle, ja he valelivat toistensa tulipunaisia ja kirveleviä
hartioita lakkaamatta unohtaen hetkeksi koko ympäristön. Silloin
jättiläismäinen vesikäärme kohotti päätään aivan lähellä olevasta
lehvistöstä, kohdisti laimeat, elottomat, kiiltävät silmänsä heihin ja
vetäytyi taaksepäin hyökätäkseen heidän kimppuunsa. Mutta seuraavassa
hetkessä lävisti Loobin nopea keihäs suoraan sen kaulan, ja hänen
varoitushuutonsa kajahti ilmassa. Grôm ja A-ya hypähtivät rannalle
kuin saukot, ja kuolettavasti haavoitettu käärme syöksyi heidän päänsä
yli veteen vieden muassaan Loobin keihään, joka oli tarttunut sen
kaulalihaksiin.
Ruumiin läiskähtäessä vedenpintaan kuohahti vesi sen ympärillä äkkiä
alkaen elää krokodiileista. Ihastuneina suunnattomasta saaliistaan
syöksyivät ne käärmeen kimppuun. Yksi pedoista viskautui puoleksi ylös
vedestä käärmeen häntä kaksinkerroin kiedottuna leukojensa ympärille,
joita se suonenvedontapaisesti puristeli. Mutta käärme, jolla oli
Loobin keihäs kaulassaan, taisteli umpimähkään. Hetkistä myöhemmin
se oli puraistu kahtia, ja krokodiilit taistelivat sätkyttelevistä
kappaleista hirveästi keskenään.
»Sait meidät juuri ajoissa tuolta pois», sanoi Grôm irvistellen
hyväksyvästi pienelle vakoojalle.
A-ya väänsi molemmin käsin veden tuuheista hiuksistaan ja heilahdutti
ne taakseen keikauttamalla päätään ylöspäin.
»Minä vihaan muurahaisia», sanoi hän väristen. »Lähdetään pois täältä.»