Syvään sielun' sisimpään
Kuin sulo kaiut kilkkuu.
Tahdon päästä tietämään,
Miks kaiku taas mua ilkkuu.
Nyyhkinää ja riehuntaa!
Soi huiluin helkkeet hienot!
Aatostani tuudittaa
Pois madrigaalit pienot.
Mistähän tää mailma lie,
Nää suukot, hurmaannukset?
Toiskohan tää iltatie
Viel' aamusarastukset?
Satakieli rinnassain
Siis mykkä viel' ei liene?
Eihän lemmenvaivaa vain
Tää lemmenkaipuu tienne?
Sonetteja Dianalle.
1.
Mik' olet mulle?
Mik' olet mulle? Kohtaloni ään',
Mi herätit mun, kuolleen, eloon uuteen
Ja runon ikinuoreen tehtävään.
Sa annin soit, kun näännyin toivottuuteen:
Sun uljaan sielus rikkaan tulvan tään!
Kuin uhmall', luottain henkes jumaluuteen,
Sa teit mun joustavaks, löit tarmoon suuteen,
Sait herjain koskemattomaks tän pään.
Mit' olet mulle? Uusi ylpeytein,
Mi nostatti mun rohkeuteen ja voimaan,
Kun irvieloon taas vie askelein!
Sa into oot, mi sanani saa soimaan
Ja kostoon käskee mun, ei tikarein,
Vaan synkkäin pilvein kesken salamoimaan!
2.
Tein, mauri, työni -- mauri, mennä saan...
Jos multa halaat runoutta vain,
Niin ota tuntein, jotka hehkuin palaa,
Tää runsas vuo, jot' etees tahdon valaa,
Mut kuule murhe riemuhuudossaan!
Kuin ruhtinas ma tuhlaan, en mä halaa
Taa kylmän ironiian peittää lain
Tän uljaan innon helmisuihkettain,
Jot' usein vielä ehkä muistat salaa.
Viis siitä, jos niin, palkan suotuasi,
Tein, mauri, työni -- mauri, mennä saan!
Oi, näinhän kirkkaan hohteen katseessasi,
Ja noin voi hohtaa jalohelmi vaan. --
Vait käärin vaipan itämaiseen tapaan
Ja ylpein päin taas etsin korven vapaan.
3.
Kevätsade.
Mä tiedän, hymyyt kyyneleitä näitä,
Joit' itken nyt, kun onni kirkastuu,
Mut katsos, sydän ei luo silmunpäitä,
Jos sateeton on sillä toukokuu.
Maan kuivan vaatimus on jokin muu,
Kuin päivänpaiste pitkin poutasäitä.
Ens sade on kuin hurmos kesken häitä..!
Ja sateen jälkeen ihme tapahtuu,
Tuo suuri ihme, jolloin sydän havaa
Ja hennot sirkkalehdet loast' avaa,
Mut Puck käy kujetöiden tekohon,
Kun kaipuu vihdoin lakkaa kaipaamasta,
Kun pyhä salaisuus, tuo alaston,
Ei pirun juonta oo vaan -- Jumalasta!
Lauluni.
Lie lauluni liian aistillinen
Ja uhkuva -- mehunsa mukaan!
Tulis herätyshuutona kaikua sen
Ja laulaa uljuutta rukkaan.
Sepä lapsi on maiden lounaisten,
Miss' Ithakan myrtti käy kukkaan;
-- Jää Pohjolan karhuntaljallen
Mun hehkuva viinini hukkaan.
Mut jos uhkuviks saan poven aallot nuo,
Lumivalkoiset, joissa on hallat,
Niin niihin se myrtinsiemenen tuo.
Ja jo lähteiden hyiset callat
Taas hukkahan menneet tuoksunsa luo.
Ja on vallalla lempeät vallat.