Was will die einsame Thräne?
_Heine_.
1.
Kun syämen kevät kuihtuu pois,
Sen lempi nuori, lämpöinen,
On niinkuin kaikki tyhjää ois,
Maa köyhä, poissa riemut sen.
On ilo silloin ainoinen
Wain lemmen muistot rakkahat,
Nuo kirjeet ajan armeisen
Ja unhoon jääneet laulelmat.
Me kaipuutakin kaipaamme
Ja itkua, mi lohdun tois,
Mut kaikk' on kylmää katseelle,
e häämöittää ja katoo pois.
2.
Kaikki, mikä kuoloon käy,
Levätäkseen haudan saa.
Sydämelle kuollehelle
Wain ei lepoa suo maa.
Ja sun syämes kuollut on,
Siell' on talvi, siell' on yö,
Waikka joskus kummitellen
Naurain leikkiä se lyö.
Waikka kuinka tahtoisit,
Et sa sitä peittää voi.
Kuulin kuinka naurus alta
Usein säpsähtäin se soi.
3.
Ken on onnekas, onnea laulakohon
Ja armautta isien maan
Ja sitä mi nuorta ja vapaata on,
Ja totuutta loisteessaan
Ja lempeä, hellyyttä neitosen,
Elon unta ja hehkua rypäleiden
Ja kuink' elon valona Jumala on —
Käyn, lyyryni murskaten, kuolohon!
4.
Laps' itsensä väsyksiin huutaa,
Jos tikun sai sormeen hän vaan.
Ja jos poika sai syämeensä neidon,
Hän huutavi — runoissaan.
Ja jos neitonen nauraa hälle,
Koko maailman mustaa hän.
Tytön tähden hän maailman syöksee
Säkin pohjahan pimeimpähän.
Tytön tyllerön oikun tähden
Koko maailma vinossa on
Hyvä, pahempaa jos ei synny
Kuin kirja siit' arvoton!
1861.