Selityksiä.
Liddy ja hänen äitinsä olivat lopettaneet kertomuksen surullisista
kohtaloistaan. Sen jälkeen erikäs loi nuhtelevan, milt'ei vihaisen
silmäyksen ikään kuin kysyen isäänsä, joka tähän oli ollut äänetön
kuuntelija vaan.
Tämä lausui nyt lempeällä äänellä: "älä tuomitse minua, Kaarle,
ennenkun olet minua kuunnellut. Sanoma siitä, että olit nainut köyhän
Saksalais-tytön porvari-suvusta, jonka tapauksen sinä osasit minulta
salata kymmenen vuotta, saattoi minut kovin suuttumaan. Vihani
ensimäisessä raivossa uhkasin minä saada sen liiton rikotuksi, joka
niin kovasti loukkasi ylpeyttäni. Siitä sinä estit minua sillä, että
vaimoinesi pakenit aikoen laivalla purjehtia Hamhurgiin. Minä riensin
sinun jälkeesi toisessa laivassa, joka saavutti sinun laivasi juuri,
kun se oli joutunut haaksirikkoon lähellä Helgolantia. Me saimme teidät
molemmat aaltojen vallasta ja syleillen piditte vielä kiinni
toisistanne. Tainnuksissa olitte, mutta vielä teissä oli henki.
Käyttäen tätä seikkaa hyväkseni päätin minä eroittaa teidät toisistanne
ja luuloitella kumpaistakin, että toinen oli kuollut. En uskonut sillä
tekeväni syntiä; sillä molemmat olisitte ilman minun avuttani olleetkin
kuoleman omat. Häpeäkseni minä tunnustan, että, kun en voinut löytää
mitään jälkeä teidän lapsestanne, minä en ollut siitä yhtään pahoillani
enkä ruvennut sitä sen enempää tiedustelemaan. Kun en ollut kyllin luja
voidakseni säälimättä nähdä niin hellän ja suloisen olennon surua, kuin
sinun vaimosi on, annoin minä hänet Joelin haltuun, ja nyt huomaan,
että hän on ollut julma ja kavala. Kun tämä heittiö näki, että sinun
murheesi, joka oli muuttumaisillaan täydelliseksi synkkämielisyydeksi,
oli murtanut minun ylpeyteni ja tehnyt minun taipuvaiseksi jälleen
yhdistämään teitä, hämmästytti ja huolestutti hän minua ilmoittamalla
vaimosi kuolleeksi. Nähtävästi tuo ilkiö toivoi sillä petoksella
voittavansa joitakuita etuja. Näet tästä, ett'ei minun vikani ole niin
suuri, kuin miltä se näyttää."
"Minun luullakseni," sanoi erikäs, "olemme molemmat hairahtuneet, minä
siten, että vastoin tahtoanne rupesin avioliittoon, ja te siten, että
aioitte väkivaltaisesti purkaa sitä, vaikka se jo oli pyhitetty
kymmenenvuotisen yhdessä elämisen ja viattoman lapsen syntymisen
kautta. Isäni, mikä on nyt aikomuksenne? Rupeetteko vieläkin liittoamme
vastustamaan vai suotteko sille isän siunausta?"
"Kysymyksesi minua surettaa," vastasi vanha lordi. "Katsele näitä
valkeita hiuksia, jotka ennen aikojaan ovat käyneet harmaiksi
murheesta, -- lue ne yöt, joina minä onnettomana ja katuvaisena olen
vuoteellani venynyt sinun tähtesi, -- ne päivät, jotka ovat ilottomina
kuluneet sinun omituisuutesi tähden, kuinka hartaasti sydämmeni halajaa
rakkautta, niin sinä et enää kysy tuolla tapaa. Minä kadun entistä
kovuuttani ja siunaan tätä hetkeä, joka on teidät jälleen yhdistänyt;
minä tervehdin vaimoasi rakkaaksi tyttärekseni ja tätä tyttöstä
rakkaaksi lapsen lapsekseni. Tulkaa kaikki isänne syliin!"
Vanhus itki ääneen, kun hänen lapsensa häntä syleilivät -- ja näin
tavatonta asiata kummastellen kaikki palvelijat kutsumatta astuivat
sisään avonaisesta ovesta. Myös Heikki, Gumprecht, kappalainen ja
kaikki erikkään palveluksesta eroitetut miehet olivat niitten joukossa.
Vanha lordi ei ensinkään suuttunut tästä hätäisestä uteliaisuudesta,
vaan käytti tilaisuuden esitelläkseen miniänsä ja lapsen-lapsensa
palvelijoille ja kehoittaakseen näitä uskollisuuteen ja kuuliaisuuteen
heitä kohtaan.
Vilho näytti olevan aivan hämmästyksissään siitä, että Liddy näin äkkiä
oli kohonnut rikkaaksi ja suurisukuiseksi perilliseksi. Mutta Donner
kääntyi vanhan lordin puoleen sanoen: "katsokaa, vanha herra, onpa tuo
teidän kiitetty Joelinne aika roisto, ha! ha! Koiran voitto ensimäinen,
miehen voitto viimeinen. Mutta kun nyt asia on niin hyvin päättynyt,
annatte kaiketi meille luvan lähteä matkoihimme ja nousta laivaan, joka
viepi meidät rakkaasen Helgolantiimme. Olisittekohan niin hyvä, että
siihen lainaisitte meille pari puntaa? kyllä se maksetaan takaisin
kiitollisuudella palattuamme kotiin, vaikka minun täytyisi panttauttaa
koko mökkini sen tähden."
"Olkaa huoletta," vastasi onnellinen erikäs; "te ja kaikki, jotka
olette armasta Eliisaani ja Liddyäni auttaneet taikka jollakin tavalla
olleet heille hyödyksi, tulette runsaasti palkituiksi -- te itse sekä
uljas Vilho, rouva Wäber ja teidän vaimonne ja tyttärenne ja kai
kirkkoherrakin. Minä lähtisin itse teidän kanssanne lausumaan
kiitoksiani, jos en pelkäisi mertä, joka ryösti minulta, mitä minulla
oli kalliinta. Mutta luultavasti joku teistä suostuu tulemaan
Englantiin ottamaan osaa meidän onneemme."
"Sitä minä epäilen, paitsi mitä Vilhoon ja hänen tätiinsä tulee,"
vastasi Donner. "Helgolantilaisen mielestä ei mikään vedä vertoja hänen
saarellensa ja Pohjanmerelle, jossa hän on oma herransa."
"No," sanoi Liddyn isä, "tulkoon siis ainakin lapsemme kallis hoitaja
meille kunnioitettavaksi ja pidettäväksi oikeana äitinämme. Mutta
Vilhon täytyy oppia uljaaksi merimieheksi, ja kerran tahdon nähdä häntä
komean laivan kapteenina. Kaikki ne ajat, jotka häneltä liikenevät,
viettäköön hän meillä ja pitäköön meidän perhettämme omanansa."
Vilho ilmoitti ilonsa tästä ystävällisestä puheesta suosiollisella
murinalla ja kumarsi jotenkin kömpelösti, niin että hänen jalkansa
rakensi liiankin likeistä tuttavuutta hänen takanansa olevan miehen
kanssa.
"Tapahtukoon siis," sanoi vanha lordi, "kullekin ansionsa mukaan --
mutta" -- otsansa rypistyi uhkaavaisesti -- "missä on tuo kunnoton
hovimestari, missä on Joel?"
Tämä oli päässyt pakoon, vaikka hän olikin heikko ja raihnas. Kun
palvelijajoukko pani liikkeelle nopeat jalkansa häntä etsiäksensä,
kuului lähimäisestä huoneesta ikkunan kilinä ja sitten raskas
putoominen linnapihan litteille kiville. Minkä Joel oli määrännyt
Liddyn äidille, siihen hän nyt itse joutui -- kuolemaan ikkunan kautta.
"Työ palkan perii," mutisi Donner itsekseen, kun kaikki seisoivat
kauhistuksissa ehdollisen syntisen kauheasta lopusta. "Jumala olkoon
hänelle armollinen!"