yhtä hyvin kuin muutkin, ja äiti istuu joka ilta hänen vuoteensa
ääressä ja kuuntelee, kuinka lapsi lausuu sen rukouksensa. Sitten saa
pienoinen suukkosen, ja äiti viipyy, kunnes tyttönen nukahtaa, eikä
kestäkään pitkää aikaa ennenkuin pienet silmät sulkeutuvat.
Tänä iltana olivat molemmat vanhemmat lapset hiukan rajuja. Toinen
hyppeli yhdellä jalalla pitkässä valkoisessa yöpaidassaan, toinen
seisoi tuolilla ja oli käärinyt ympärilleen kaikkien muiden vaatteet
sanoen esittävänsä kuvaelmaa, jonka selitys nyt piti arvata. Kolmas ja
neljäs asettivat lelunsa huolellisesti vetolaatikkoon niinkuin pitikin.
Mutta äiti istui pienimmän vuoteen ääressä ja sanoi, että kaikkien
muiden piti olla hiljaa, sillä pienokainen luki isämeitäänsä.
Minä katselin alas yli lampun», jatkoi kuu; »nelivuotias tyttönen
lepäsi vuoteessaan, valkoisiin, hienoihin liinavaatteisiin puettuna,
pienet kädet olivat ristissä, ja pienet kasvot olivat hyvin
juhlalliset, kun hän ääneen rukoili isämeitäänsä. 'Mutta mitä tämä
merkitsee', sanoi äiti ja keskeytti lapsen rukouksen, 'kun sinä sanoit:
anna meille tänäpäivänä meidän jokapäiväinen leipämme, lisäsit siihen
jotakin, mitä minä en oikein eroittanut. Mitä se on? Sinun täytyy se
minulle sanoa!'
Ja pienokainen vaikeni ja katseli hämillään äitiä. — 'Mitä sinä sanoit
vielä sen lisäksi kuin: anna meille meidän jokapäiväinen leipämme?' —
'Äiti kulta, älä suutu!' sanoi pienokainen, 'minä rukoilin: ja myöskin
paljon voita päälle!'»