Tämä hälinä toi Pitoun mieleen ne pariisilaismetakat, joiden
tarkkaajana hän oli saanut useammin kuin kerran olla, ja koska hän
arveli, että joku murhaajajoukko oli lähestymässä ja että hänen
puolustettavakseen tulisi joku uusi Flesselles, uusi Foulon, uusi
Berthier, oli hän huutanut: »aseihin!» ja rientänyt kolmenneljättä
miehensä etunenään.
Tällöin väkijoukko oli jakaantunut ja hän oli nähnyt Billotin laahaavan
mukanaan apotti Fortieria, jolta puuttui vain palmunoksa näyttääkseen
entisajan kristittymarttyyrilta, jota vietiin sirkuksen areenalle.
Luontainen vaisto kehoitti häntä puolustamaan entistä opettajaansa,
jonka rikoksesta hän ei vielä ollut selvillä.
»Oh, herra Billot!» huudahti hän ja kiiruhti tilanhoitajaa vastaan.
»Ah, isä!» huudahti Catherine sellaisella äänensävyllä, että olisi
luullut jonkun taitavan näyttämönohjaajan opettaneen sen hänelle.
Mutta Billotin tarvitsi luoda heihin vain silmäys, ja Pitou pysähtyi,
samoin Catherine. Tässä kokonaista kansaa edustavassa miehessä oli
kotkaa ja leijonaa.
Ehdittyään lavan kupeelle hän päästi apotti Fortierin vapaaksi ja
osoittaen sormellaan alttaria hän sanoi:
»Katso, tuossa on se isänmaan alttari, jonka ääressä sinä halveksit
pitää messua ja jonka palvelijaksi minä, Billot, julistan sinun
olevan arvottoman. Noustakseen nämä pyhät portaat täytyy ihmissydäntä
paisuttaa seuraavien kolmen tunteen: vapaudenkaipuun, isänmaanalttiuden
ja ihmisyydenrakkauden. Pappi, uhraudutko maasi hyväksi? Pappi,
rakastatko lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi? Nouse silloin
rohkeasti tuolle alttarille ja rukoile Jumalaa. Mutta ellet tunne
itseäsi ensimmäiseksi kansalaiseksi joukossamme, luovuta paikka sinua
arvokkaammalle ja väisty tieltä... katoa täältä... mene!»
»Voi, sinua onnetonta miestä!» huudahti apotti väistyen ja uhaten
Billotia sormellaan. »Sinä et tiedä, kenelle julistat sodan!»
»Tiedän kyllä», sanoi Billot. »Minä julistan sodan susille, ketuille ja
käärmeille, kaikelle, mikä pistää, puree, raatelee pimeässä. No niin»,
lisäsi hän ja iski voimaa uhkuvin elein molemmilla käsillä rintaansa,
»raadelkaa, purkaa, pistäkää... minä olen valmis!»
Syntyi hiljaisuus, jonka kuluessa koko tämä joukko teki tilaa
päästääkseen papin poistumaan. Kiinteäksi kokonaisuudeksi jälleen
sullouduttuaan joukko seisoi liikkumattomana ja ihaili äänettömänä
tuota uskalikkoa, joka tarjoutui sen hirvittävän vallan iskuille,
jonka orjana puoli maailmaa silloin vielä huokaili ja jota sanottiin
pappisvallaksi.
Ei ollut enää pormestaria, ei pormestarin apulaista, ei
kaupunginvaltuustoa, oli vain Billot.
Herra de Longpré lähestyi häntä.
»Mutta, herra Billot», sanoi hän, »nyt meillä ei ole enää pappia!»
»Entä sitten?» kysyi Billot.
»Kun ei ole kirkkoherraa, ei ole messuakaan!»
»Iso vahinko tosiaankin!» tokaisi Billot, joka ripiltä päästyään
oli käynyt kirkossa vain kahdesti, omana hääpäivänään ja tyttärensä
ristiäispäivänä.
»En minäkään väitä, että se on iso vahinko», myönsi pormestari, joka —
järkevästi kylläkin — ei mielinyt vastustella Billotia, »mutta mitä me
nyt panemme messun tilalle?»
»Messun tilalle?» huudahti Billot todellisen innoituksen vallassa.
»Minä sanon sen teille. Nouskaa kanssani isänmaan alttarille, herra
pormestari, nouse sinäkin, Pitou, te oikealle, sinä vasemmalle
puolelle... kas noin. Kuulkaa nyt tarkoin, kansalaiset, mitä me panemme
messun tilalle. Me panemme sen tilalle ihmisoikeuksien julistuksen...
se on vapauden uskontunnustus, se on tulevaisuuden evankeliumi.»
Kaikki kädet paukuttivat yhtaikaa. Kaikki nämä eilispäivän vapaat
ihmiset tai oikeammin tuskin vielä kahleistaan päässeet, kaikki nämä
ihmiset himoitsivat tutustua oikeuksiin, jotka heille oli vastikään
hankittu ja joista he eivät olleet vielä saaneet nauttia.
He janosivat vallan toisin tätä puhetta kuin sitä, jota apotti Fortier
sanoi taivaalliseksi.
Seisten lakivaltaa edustavan pormestarin ja asevaltaa edustavan
Pitoun välissä Billot kohotti kätensä ja lausui ulkomuistista — kuten
muistamme, ei tuo kunnon tilanhoitaja osannut lukea — ja kaikuvalla
äänellä seuraavat sanat, joita väkijoukko kuunteli liikkumattomana,
äänettömänä, paljastetuin päin.
»IHMISOIKEUKSIEN JULISTUS
1. Ihmiset syntyvät ja pysyvät oikeuksissaan vapaina ja
tasa-arvoisina. Yhteiskunnalliset eroavaisuudet perustuvat vain
yhteisen hyödyn erilaiseen käyttöön.
2. Kaiken valtiollisen liitynnän tarkoituksena on ihmisen luontaisten
ja inistään riippumattomien oikeuksien säilyttäminen. Nämä oikeudet
ovat: omistusoikeus, henkilökohtainen turva ja kaikenlaisen sorron
vastustus.»
Sanat »sorron vastustus» Billot lausui miehenä, joka on nähnyt
Bastiljin muurien sortuvan ja joka tietää, ettei mikään voi vastustaa
kansan käsivartta, kun kansa käsivartensa kohottaa.
Ne sanat synnyttivätkin hälinän, joka väkijoukon aiheuttamana
muistuttaa murinaa.
Billot jatkoi:
»3. Korkeimman vallan periaate pohjautuu varsinaisesti kansaan.
Mikään järjestö, kukaan yksityinen ei voi käyttää valtaa, joka ei ole
kauttaaltaan kansasta lähtöisin...»
Tämä lause palautti liiankin elävästi kuulijoitten mieleen Billotin ja
apotti Fortierin välisen keskustelun, jolloin Billot oli vedonnut tähän
periaatteeseen. Silloin se oli huomaamatta sivuutettu, mutta nyt sitä
tervehdittiin hyvä-huudoin ja taputuksin.
Billot odotti, kunnes suosionosoitukset olivat tauonneet, ja jatkoi:
»4. Vapaus merkitsee oikeutta tehdä kaikkea sitä, mikä ei vahingoita
toista: ihmisen luontaisten oikeuksien sovelluttamisella ei siis
ole muita rajoituksia kuin ne, jotka takaavat yhteiskunnan toisille
jäsenille samojen oikeuksien nautinnon. Nämä rajoitukset säätää
laki...»
Tämä pykälä oli hieman liian käsitteellinen kuulijoitten
yksinkertaiselle ajatuskyvylle. Siihen suhtauduttiinkin kylmemmin kuin
toisiin, niin perustavaa laatua kuin se olikin.
»5. Lailla ei ole oikeutta kieltää muita toimintoja kuin ne, jotka
vahingoittavat yhteiskuntaa. Mitä laki ei kiellä, sitä ei voida estää
eikä ketään voida pakottaa tekemään, mitä se ei säädä...»
»Merkitseekö se sitä», kysyi muuan ääni joukosta, »että koska laki
ei säädä päivätyötä ja on poistanut kymmenykset, papit eivät voi
enää milloinkaan tulla korjaamaan minun pelloltani kymmenyksiä eikä
kuningas voi pakottaa minua päivätyöhön?» »Sitä se merkitsee», vastasi
Billot kysyjälle, »ja me olemme tästälähin ikiajoiksi vapaat noista
häpeällisistä rasituksista!»
»Eläköön siis se laki!» huudahti kysyjä.