THUSNELDA. Suokaa mulle sittekin anteeksi vaan min en menekkään
naimisiin.
SCHUMMRICH (hämillään). Vai -- ää vai -- siis sain minä -- miten sitä
sanotaankaan -- oikein siis sain minä rukkaset.
BARNAU (nauraen). Siltä näyttää.
SCHUMMRICH. Hm, empä olisi uskonut -- luulin -- me olemme toki -- no,
niin, herra Barnau, minä menen matkoihini -- kuinka sitä sanotaan -.
pitkällä nenällä -- mutta se ei tee mitään -- minä palajan jälleen --
herra Barnau, te tiedätte, -- niitä toisia -- -- kun olemme meidän,
miesten kesken, puhelemme siitä vielä. Sanon nöyrimmät jäähyväiseni.
(Perältä vasemmalle).
BARNAU (yhä tyynenä). Sinä hylkäsit esityksen, johonka tuhannet
olisivat ilolla suostuneet. Oletko myöskin miettinyt, mitä teit?
THUSNELDA. Miettinyt? En. Min'en tarvinnut miettimistä. Minä kielsin,
kun tunsin en voivani myöntää.
BARNAU. Tuo herra on rikas, kaiken elämän loiston hän sulle tarjosi.
THUSNELDA. Sitä min'en halaja.
BARNAU. Ehkä sulla on -- (keskeyttää).
THUSNELDA. Mitä, isäkulta?
BARNAU. Sinä kannat kuvaa povellasi?
THUSNELDA (hiljaa). Kannan.
BARNAU. Miehen kuvaa?
THUSNELDA. Miehen.
BARNAU. Saanko minä nähdä sen?
THUSNELDA (ottaa sen äänetönnä povestaan, antaa).
BARNAU (heltyneenä). Minun kuvani.
THUSNELDA (hiljaa). Te annoitte sen mulle lähtiessänne.
BARNAU. Ja sitä olet povellasi tallentanut?
THUSNELDA. Älkää toruko minua. Se on mun kallihin aarteeni, siitä en
saattaisi hetkeksikään luopua.
BARNAU (its.). Minun kuvani. (Tyynellä hyvyydellä). Onko sulle kieltosi
syyt selvällä? Sinä et sanonut niitä herra Schummrich'ille; saanko minä
tietää ne? Sinä vaikenet?
THUSNELDA (hiljaa). Sitte täytyisi minun jättää teidät; sitä en saata
ajatellakkaan.
BARNAU. Sinä tahdot siis ainiaksi jäädä minun luokseni?
THUSNELDA (elävästi, enemmän tunteellisesti, kuin innokkaasti). Tahdon,
jos vain saan, ellette laita mua pois. Minä olen teidän kasvattamanne,
kaikki muut ihmiset ovat mulle vieraita, ainoastaan teistä saan minä
elähdystä. Oi, isäni armahin, älkäätte lastanne hyljätkö. Enhän minä
toivo mitäkään muuta, kuin saada teitä palvella, min'en tunne suurempaa
riemun onnea, kuin nähdä huulillanne hymyilyn, joka mulle lausuu: Minä
olen tyytyväinen Thusneldaani. Älkää työntäkö minua tuonne kolkkoon,
kamalaan maailmaan. Oi, mikä siellä palkitsisi mulle yhden ainokaisen
tyytyväisyyden katseen teidän silmistänne?
BARNAU (tukehduttain liikutuksensa). Mitä lausutkaan? Min'en laske sua
luotani milloinkaan.
THUSNELDA (suutelee hänen kättään). Oi, kiitoksia, tuhansia kiitoksia
tuosta sanastanne.
BARNAU. Kyynel kimaltelee silmässäsi. Älä näytä sitä. Mene nyt,
lapseni, ett'ei kenkään näkisi sua, muuten innostut liiaksi.
THUSNELDA. Ettehän vain suutu minuun?
BARNAU. En, en, mun armas tyttösein.
THUSNELDA. Sitte olen tyytyväinen. Te ette hylkää mua milloinkaan! Oi,
nyt on kaikki hyvin. Siihen lauseesen perustan minä olemukseni,
tapahtukoon sitte mitä tahansa!
(Menee).
Kahdeksastoista kohtaus.
Entiset. Iduna (vasemmalta, perältä).
IDUNA. Oletko itkenyt, Thusnelda?
THUSNELDA (pudistaa päätään, menee).
IDUNA. Oletteko torunut Thusneldaa orpana?
BARNAU. En.
IDUNA. Älä sitä teekkään. Toiset ovat niin ynseät häntä kohtaan.
BARNAU. Vai niin? Ehkä Thusnelda sen ansaitseekin?
IDUNA. Oi, ei, ei suinkaan. Hän on niin hyvä, niin väsymätön eikä
kuitenkaan saata olla heille mieliksi. Min'en sitä oikein ymmärrä.
BARNAU. Sin'et ole kohdellut häntä ynseästi?
IDUNA. En koskaan, eikä Ottiliakaan.
BARNAU. No, minä pidän kyllä huolen siitä, ett'ei hälle väärin tehdä.
Oletko jo ruokkinut lintujasi?
IDUNA. Olen! (ottaa neulomuksensa esiin, istuu vasemman pöydän ääreen).
BARNAU. Mitä sinä teet?
(Istuu hänen viereensä).
IDUNA. Neuloskelen.
BARNAU. Jotakin tohtori Offenburg'ille?
IDUNA (huo'aten). Oi, en hänelle!
BARNAU. Mutta mielelläsi toki neuloisit jotakin?
IDUNA (katse alas).
BARNAU. Enkö saa vastausta?
IDUNA. Tuolta tulee äiti.
Yhdeksästoista kohtaus.
Entiset. Adelgunda (vasemmalta).
ADELGUNDA. Kuinka sinä saatat työskennellä, Iduna, kun orpana puhelee
kanssasi! Anteeksi, hyvä Oswald, mutta hän on niin kovapäinen, hän ei
milloinkaan opi ihmistapoja.
(Istuu pöydän ääreen).
BARNAU. Antakaahan pikku serkku-näpykän vain olla, tätikulta, min'en
ole pitkään aikaan nähnyt noin näppäriä sormia, -- hänen kätevyytensä
ilahuttaa minua.
ADELGUNDA. Kuten suvaitset.
(Ottaa työnsä taskustaan, jatkaa sitä).
Kahdeskymmenes kohtaus.
Entiset. Ulrika (lyyjykynä ja painotarkastusarkki kädessä,
oikealta, etu-alalta).
ULRIKA. Hyvää huomenta, rakas veljeni, min'en ole sua vielä nähnytkään,
suothan sen anteeksi, aamupuhteet ovat mitä tärkeimmät tutkinnoilleni.
(Istuu oikialle).
BARNAU. Sinähän kuulut olevan verrattoman ahkera.
ULRIKA. Mitemkäs muuten? Minä kirjoittelen Pohjanlehteen, se viepi
suuren osan ajastani, jotta tutkintoni jäävät vähemmälle. Nykyään
tutkistelen minä krystallografiaa.
BARNAU. Sinä työskentelet siis luonnontieteissä?
ULRIKA. Ne ovat koko elämäni. Minä lopetin vast'ikään fysiologian.
Pohjanlehden kustantaja on jo kauvan aikaa pyytänyt minua muuttamaan
täältä ja ottamaan osaa lehden toimitukseen, viimeksi tänään sain hyvin
kehoittavan kirjeen häneltä asiasta -- mutta aina olen minä viivytellyt
vastaustani, ja nyt, kun sinä olet kotona jälleen -- -- --
BARNAU. Minä olen sulle suuresti kiitollinen, jos minun tähteni tahdot
jäädä luoksemme, vaan en toki vaadi sulta mitään uhrausta.
ULRIKA. Ei, ei, minä tunnen velvollisuuteni sua kohtaan. Älä pane
pahaksesi, että sinun läsnäollessasi luen korrehtuuria, kyllä minä
sentähden puhella saatan.
BARNAU. No, pikku serkku-näpykkäni, eikö sinuakin haluttaisi
tutkistella krystallografiaa?
IDUNA (häveliäästi). Min'ea tiedä, mitä se onkaan.
BARNAU. Jos saisit oikein hyvän opettajan, minut esimerkiksi.
ADELGUNDA (tarkastaa Barnau'in ystävyyttä Idunaa kohtaan).
IDUNA. Etkö tuskaantuisi, ellen minä heti kaikkea käsittäisi?
BARNAU. Sinä olet pieni veitikka, pikku serkku-näpykkäni, sinä olet
vain olevinasi ymmärtämätön. Min'en sopisi sulle opettajaksi.
Yhdeskolmatta kohtaus.
Entiset. Irmgard (oikealta, etu-alalta).
IRMGARD (ei istu, kävelee edestakaisin, välin pysähtyen leikkimään
laatikoilla). Täällähän on jo pian koko perhe koossa. Ahaa, rakas
Oswald, miltä nyt tuntuu olla omaisiesi keskuudessa?
BARNAU. Minä olen oikein riemuinnut, nähdessäni teidät kaikki jälleen.
ADELGUNDA. Samoin mekin.
IRMGARD. Joka päivä olemme sinusta puhelleet.
BARNAU. Oletko sinäkin, pikku serkku-näpykkäni?
IDUNA. Olen, minä olen useasti ajatellut sinua.
IRMGARD. Minä toivon oikein sopusointuisan yhteiselämän täällä nyt
alkavan.
BARNAU. Sitä toivon minäkin. Mitä luulet, pikku serkku-näpykkäni,
olemmeko vast'edes oikein iloiset?
IRMGARD. Nyt, kun sinä jälleen olet kotona, muuttuu varmaankin monta
asiaa. Nythän ei enää sopine, että meillä jokaisella on eri ruoka-aika.
ADELGUNDA. Etkö sinäkin, Oswald-kulta, pidä viiden lyömää sopivimpana
päivällis-aikana?
ULRIKA. Ellei juuri viiden, niin ainakin neljän, siten muuttuu
aamupuoli pidemmäksi.
IRMGARD. Minun mielestäni on toki kolmen lyömä kaikkein mukavin?
BARNAU. Ja mikä aika on sinun mielestäsi mukavin, pikku
serkku-näpykkäni?
IRMGARD, ULRIKA (huomaavat Barnau'in käytöksen Idunaa kohtaan,
vilkuilevat toisiinsa).
IDUNA. Sitä ei minun sovi päättää.
BARNAU. Miks'ei?
IRMGARD. Etkö lausu meille ajatustasi, Oswald. Sinähän tässä kuitenkin
päättäjä olet.
BARNAU. Niin, jos tahdotte tietää minun ajatukseni, täytyy mun
tunnustaa, että eilisestä saakka olen tässä talossa huomannut semmoista
elämää, jota en olisi odottanut. Te elätte jokainen oman nenänne
mukaan, jokainen itsekseen; yhteydestä, todellisesta seura-elämästä ei
ole puhettakaan.
ULRIKA. Oletpa oikeassa, Oswald. Mutta se tulee siitä, ettei meillä ole
keskusta.
ADELGUNDA. Aivan oikein, meiltä puuttuu keskus, johon saattaisimme
yhtyä.
IRMGARD. Kun sinä nyt toki olet saapunut, syntyy keskus itsestään.
BARNAU (yhä iloisen rauhallisena). Siinä suhteessa olette oikeassa,
että talostamme puuttuu se, jolla on ensimmäinen äänenvalta, ja joka
siten pitää taloa koossa. Mutta väärässä olette, jos luulette miehen
sitä voivan.
KAIKKI (pelästyen). Mitä?
BARNAU. Sen voipi ainoastaan nainen, emäntä, ja siis ei mulla ole muuta
edessä, kuin mennä naimisiin.
IRMGARD. Mutta veljeni!
ULRIKA. Mitä sanot?
IRMGARD. Aiotko naida?
BARNAU. Ja miks'en?
ULRIKA. Mutta, Oswald, ajattelehan toki -- --!
BARNAU. Mitä?
ULRIKA. Sinun i'ässäsi!
BARNAU. Minä täytin vast'ikään neljäkymmentä.
IRMGARD. Vaikka vaan, mutta mistä ai'ot löytää rouvan itsellesi?
BARNAU. Lieneekö se niinkään vaikeata? Mitä arvelee pikku
serkku-näpykkäni, enkö minä enää saanekkaan rouvaa!
ULRIKA. Mitä lapset semmoisista ymmärtää! Rakas veljeni, sinä teet
tietysti mielesi mukaan, mutta tohtineehan vanhempi sisaresi toki antaa
sulle hyvän neuvon. Poista mielestäsi mokomat ajatukset.
IRMGARD (yhä innokkaammin). Sinulla on omat omituisuutesi, kuinka vento
vieras voipi niihin tottua?
BARNAU. Minä olen teille suuresti kiitollinen sisarellisesta
huolenpidostanne; mutta minä käsitän, että mun välttämättömästi pitää
naida, ja te tietänette: Mitä minä tahdon, sen minä teenkin.
ULRIKA. Mutta eihän sulla enään ole ainoatakaan tuttavaa täällä, mistä
niitä niin sukkelaan saat?
BARNAU. Ja mitä te minun tuttavuuksistani tiedätte.
IRMGARD. Sinä lasket leikkiä!
BARNAU. Enpähän, ja siitä saatte vielä tänä iltana todistuksen.