-- Ja hantesmanni irti leikannut.
-- Ei suinkaan se kisällin leikkaama ollut.
-- Mikä ettei, on sitä silläkin valtaa -- sanoi Pirttimäki.
-- Kyllä se pientä on!
-- Leikkasipa minulle sen kilpa-ajo julistuksen vaikka en pyytänytkään
ja ajamaan kehoitti kovasti.
-- Kehoittiko ajamaan? -- kysäsi joku.
-- Kehoitti, ja sanoi että eivät ne herrat viitsi myllyä lähteä
ajamaan.
-- Kai siinä perää on mitä kisälli sanoi... kyllä se herrat tuntee.
-- Perä on ja hamppunen perä onkin -- vahvisti Viikki.
-- Sanotaanko siinä julistuksessa tarkemmin minkälainen mylly se on --
kysyi Puhroon Paavo.
-- Sanotaan, sanotaan, ihan juurtajaksain sanotaan! -- vakuutti
Pirttimäen Aapo.
-- Haeppas että nähdään!
Aapo nousi, meni kamariinsa, otti kaapin ylähyllyltä pienen sanomalehti
ilmoituksen, jonka puodissa käydessään oli saanut. Sitte tuli jälleen
tupaan ja antoi sen Paavolle.
-- En minä selitä, eikä ole lasia mukana. Lue sinä Viikki!
Paavo antoi sanomalehden palasen Viikille, joka kohta alkoi sitä
tarkastelemaan.
-- Ensimäisestä sanasta en saa selvää, puusstavit ovat juuri keskeltä
poikki leikatut, vaan sitte sanotaan: "tään kilpa-ajot. Palkintoina
jaetaan: Uusi ajanmukainen jauhomylly, 4:llä kiviparilla ja koko
koneistolla ohra- ja kauranryynien kuin myöskin le--les--lesti ja
sihtijauhojen valmistamista varten, ja on viime syksynä valmistetta S--
t--äntön Tönvorsin tehtaalla. Myllyä käyttää 40:nen hevosen voimainen
tu--t--tur turpiinu" --
-- Mutta on siinä voimaa oikein Porvoon mitalla -- huusi joku,
keskeyttäen Viikin lukemista.
-- "Ja jauhetaan siinä sekä riihitettyä että riihittämätöntä viljaa."
-- Vai riihittämätöntäkin! -- huusi Paavo mukaan.
-- "Myllyn on tehnyt toiminimi Si--ro, to--hv Sirotohvi."
Siihen se loppui, tällä puolella ei ole enempää siitä asiasta -- sanoi
Viikki, ja antoi lapun Pirttimäelle.
-- Mikä se on se lurtiinu siinä myllyssä, kysyi itse Pirttimäki.
-- Ei se mikä lurtiinu, purtiinu on nimi -- oikaisi Viikki.
-- Olkoon sitte lurtiinu tai purtiinu, sama se, mutta mitä se siinä
oikein meritieraa?
-- Mikä se on joka Toiskan myllyä käyttää?
-- Vesi, vesi, tietysti!
-- No Kettulan myllyä?
-- Tuuli, tuuli, kaiketi.
-- Aivan samaa tarkoittaa purtiinu tuossa palkintomyllyssä kuin tuuli
ja vesi meidän pitäjän myllyissä, niin olen kuullut. Ymmärrätkö siitä!
-- Ettäkö se purtiinu sitte saa niin suuren voiman syntymään -- kysyi
Puhroon Paavo, katsoen kysyvästi Pirttimäkeen.
-- Kuulithan kuinka Viikki selitti -- kuuluu saavan.
-- Se ei sitte tarvitse vettä eikä tuulta, saa vaikka pihaan pystyttää!
-- Saa, saa, vaikka omaan tupaasi jauhamaan panisit.
-- Sepä olisi nätti kapine!
-- Ja joutusa!
-- Vissiin viiniä tekisi!
-- Ryyniäkin saisi!
-- Ja lestiä... suutarin lestiä vaiko mitä ovat?
-- Eihän ne mitä suutarin lestiä, kai niitä muitakin sen nimisiä --
huomautti Viikki.
-- Ovela on kapine, olkoon sitte niin mylly kun onkin.
-- Mutta minne sen 40 hevosen voiman sijoittaisi, jos sattuisi noin
niinkun saamaan. Eihän se joka paikkaan mahtuisikaan -- huomautti
Perälä miehiä.
-- Taitaisi se paikka sille löytyä, kun vaan sattuisi saamaan,
muistutti Pirttimäki.
-- Saada pitäisi tänne meidän kylälle.
-- Yritetään, ja yritetään oikein miehissä!
-- Se tehkäämme!
-- Minä luulen että se on turha yritys meidän miehiltä, virkkoi vanha
Kujanpään vaari.
-- Jos myttyyn menee niin menköön, koetetaan kumminkin, ei kaikki
koetakaan.
-- Kokenut kaikki tietää -- sanoi Viikki -- ja vaivanen kaikki kokee --
lisäsi vaari.
-- Mutta kuka koettamaan!... yksi se olla pitää -- huusi Viikki
huomaamatta Kujanpään vaarin piikkiä.
-- Niin kuka koettamaan?
Syntyi hetken äänettömyys. Jokainen muistutteli kellä se paras juoksija
olikaan, ja kuka sopivin olisi ajajaksi.
Monessa tallissa ne miesten ajatukset liukuivat, Puhroon Paavoon ja
hänen Polleensa ne pitkäksi aikaa pysähtyivät, vaan eivät kuitenkaan
sinne jääneet. Pirttimäkeen ja hänen Poikaansa ne lopulta asettuivat.
Olihan Poika viimeisillä kirkkomatkoilla Puhroon ja kaikkien muitten
talojen hevosten ohi juossut, ja pitkän matkaa taakseen jättänyt.
-- Jos kerran palkintomyllyä yritetään, niin sanon minä, sanon, sanon,
ja, ja, että tämän talon isäntä Poikansa kanssa sen ottamaan menköön --
puhui juhlallisella painolla Puhroon Paavo.
-- Samat sanat, samat sanat, sitä minäkin tässä juuri ajattelin --
vahvisti Viikki.
-- Kyllä se niin on -- tuumivat toisetkin miehet yhteen ääneen.
-- Onnea reisulle Pirttimäki! -- sanoi Viikki ja lyödä lynnähytti häntä
olkapäihin niin että hartiat jyskähti. --
Näin oli asia päätetty, ja Pirttimäki tuli Poikansa kanssa
kilpa-ajoihin valituksi.
-- No ehkä minä sitte menen, saanhan koettaa onneani. Eivät ota, jos
eivät annakaan. Koetan minkä voin sen asian eteen -- puheli Pirttimäki
miehille.
-- Koeta, koeta, ja tuo mylly tullessasi. Ilman älä tule! -- huusi
Viikki ja alkoi tehdä lähtöä. Onnea matkalle, onnea matkalle,
toivottelivat muut miehet ja poistuivat hiljoilleen Viikin jälestä. --
Kun miehet olivat poistuneet, meni Pirttimäki tuumivaisena kamariinsa,
pisti aviisin palasen samalle paikalle mistä äsken oli ottanut, ja
alkoi perinpohjaisemmin tuumia kilpa-ajoon menoansa. Hän ei ollut
koskaan ennen kilpa-ajoissa ollut, ei katselemassakaan, saati sitte
ajamassa. Kaikki edeltäpäin tapahtuva varustautuminen ja toimiminen oli
tehtävä pelkän mielikuvituksen varassa. Joskus oli kyllä niistä puhetta
kuullut, vaan ei ollut sen enempää arvoa antanut. Vaan nyt olivat asiat
toisin: uusi hevonen oli taloon hankittu, jonka rinnalla kylän, muut
hevoset eivät pysyneet, vaan jälkeen jäivät. Palkinto oli toisenlainen
kuin mitä ennen, tuskinpa sitä kaikki haluaisivatkaan.
Juuri nämä muutokset ne vaikuttivat koko käänteen Pirttimäen Aapon
kilpa-ajo harrastuksessa.
Epäilyttää kuitenkin tahtoi koko asian todellisuus, varsinkin tuon
omituisen palkinnon tähden. Kuulustaa päätti Pirttimäki vielä varmalta
taholta tuota asiaa. Kahtaalta päätti neuvoa kysyä: Juho ottakoon
myllyssä käydessään selvää kilpa-ajopäivästä sekä palkinnosta.
Itse hän veisi lapset maanantaina kouluun ja ohimennen, muina miehinä
kuulustaisi opettajan mieltä asian todenperäisyydestä.
Näillä toimilla Pirttimäki valmistausi kilpa-ajoja vastaan ottamaan.
* * * * *
On kulunut parisen päivää, isä ja poika, kumpikin ovat palanneet
matkoiltaan. Kuulusteleminen on käynyt suotuisasti ja kaikessa
hiljaisuudessa niinkuin pitikin. Myllyssä oli keskustelu kilpa-ajoista
syntynyt ihan kuin itsestään. Mylläri näkyi enemmän tietävän kuin muut,
tiesipä päivän ja palkinnonkin. Ja ikäänkuin aavistaen Juhon tuumat,
kehoitti hän ja käski Pirttimäkeä kaikin mokomin ajamaan
palkintomyllyä.
Pirttimäki oli koululla käydessään saanut tietää opettajalta että
kilpa-ajot ovat, vaan palkintoa sanoi ei muistavansa. Opettaja
nimittäin oli harras eläinten ystävä, eikä siis kilpa-ajouutisista
paljoa perustanut, eikä niitä muillekaan tyrkyttänyt.
Puolinaiseksi jäi kuulustaminen siltä taholta, joten Pirttimäki
palatessaan poikkesi Kromppalaan, missä puuttuvat tiedot annettiin,
vieläpä vanhoja lisättiin.
* * * * *
Kauniina yleni aurinko taivaan rannalta Kynttilänpäivän aamuna. Ilmassa
tuntui kuin kevään hengetär olisi vilpoisia liepeitään tuulettanut
talvisista pimennoista ja pyryistä. Metsä kohosi tummana ja uljaana
vaaleansinistä taivasta kohti, ja varpuisparvi hääräili olkien
kimpussa, riihen edustalla.
Mutta Pirttimäessä ei sinä aamuna jouduttu ilmoja ihailemaan, kiirettä
touhua oli talo täynnä. Isäntä teki kaupunkiin lähtöä, ja se se antoi
puuhailemista ja valmistelemista, joten pyhä aamun herttaisuus tuli
pahasti häirityksi.
Emäntä piikainsa kanssa lennätteli aitasta voipyttyjä, lintuja,
vasikannahkoja ja jonkun pellavakimpun uuden uutukaiseen kirkkorekeen,
jonka eteen Poika jo oli valjastettu. Kun valmistukset olivat tehdyt,
ja mukaan otettu kaikki mitä otettaman piti, istahti Pirttimäki rekeen.
-- No Poika! -- huusi isäntä, nykäsi suitsista ja heitti jäähyväiset.
Mutta tuskin oli isäntä liikkeelle päässyt, kun emäntä kuistilta
huutaa: -- Ptruu, ptruu, kuule, kuule seisota, pullot jäivät! Hyvä että
kumminkin huomasin -- puheli emäntä pulloja tuodessaan. -- Ota tähän
veren puhdistusta, tuohon sydämen virutusta, tuohon sielun vihollisen
pillastusta ja tähän kolmenimistä. Nyt pitäisi olla kaikki, onnea
matkalle vaan!
Pirttimäki kiskasi uudelleen suitsista, livautti piiskalla Poikaa
takapuoleen ja lähti.
Täyteen raviin ei hän hevostaan ahdistanut, sillä pitkä oli taival, ja
sen mukaan oli ajettava ett'ei pahasti väsyisi.
Pahaksi onneksi huomasi Pirttimäki vaimoihmisen ensimäiseksi vastaansa
tulevan. Jo ajatteli hän seisottaa hevosensa ja pyörtää ympäri, mutta
kun lunta oli aitojen tasalle ja tie kapea, sai Poika jatkaa matkaansa.
-- Onnen se akka taisi viedä, vaan minä sen itse takaisin tuon --
puheli Pirttimäki ohi ajaessaan.
* * * * *
Liukkaasti liitää uusi kirkkoreki kaupunkia kohti Pojan vetämänä.
Päivät kuljetaan, vaan öillä lepää Pirttimäki ja antaa poikansakin
levätä. Kilpa-ajoissa hänen ajatuksensa liitävät, niistä ne
palkintomyllyyn pysähtyvät, siinä kiertelevät ja kaartelevat sekä
jälleen-kilpa-ajoihin palaavat, myllyyn uudelleen mennäkseen. Jos
tietäisi Pirttimäki kuinka surkeasti häntä on petetty ja nenästä
vedetty, kuinka sanomalehden latojan huolimattomuusvirhettä käytetään
hänen ja koko kylänmiestensä narraamiseksi. Jos tietäisi, niin hammasta
purren, katkerasti kiroillen hän kotiin pyörtäisi, kostoa uhkaisi ja
käräjille käskisi. Vaan Pirttimäki ei sitä huomaa, hän on niitä miehiä,
jotka omilla takamaillaan rauhallista elämää elävät, omia tanhuoitaan
tallustelevat, puuttumatta muuhun kuin mikä jokapäiväiseen elämisen
ehtoon kuuluu.
Suuri ei ollut Pirttimäen maailmankäsitys, laveat eivät olleet
tietonsa, vaan sitä suurempi, sitä syvempi oli sydämensä rehellisyys,
ja sitä hän muiltakin odotti. Ei tullut kylään sanomalehtiä, ei muille
kuin kauppiaalle. Ennen kyllä oli tullut, mutta kun kyläläisten tilaama
lehti oli lakkautettu, ei toista tullut sijaan hankituksi, joten
kylällä elettiin kuin pussissa, muuhun maailmaan verraten. --
Kaksi vuorokautta on Pirttimäki matkalla ollut, viimeiselle majatalolle
saapuu, siihen yöpyy ja aamun valjetessa kaupunkiin ajaa.
Tullissa seisoo joukko suurivatsaisia torimuijia ja pari venäläistä
"tensikkaa" maalaisia odottelemassa. Ja kun kuorman huomaavat
lähenevän, joka puolelta sen piirittivät ja hevosen seisottavat. Harva
on se maalainen, joka ilman tuota tarkastusta läpi tullin pääsee. Outo,
joka ei kaupungin tapoja tiedä, pääsee siinä piankin kuormastaan, mutta
puolella hinnalla.
Vitkaan ajaa Pirttimäki tullin mäkeä ylös ja vasta mäen päällä juoksuun
maiskauttaa. Mutta samassa ryntäilevät lihavat ja suurisuiset
torimuijat joka puolelta Pirttimäen rekeen. Joku käy hevosen suupieliin
ja pysäyttää siihen.
-- Mitä sinu reessä on?
-- Kuule pappa, mitä on sinulla?
-- Ptruu, ptruu, älä aja, kuulehan, kuulehan, onko sinulla voita,
munia, lintuja vai mitä sinulla on?
-- Har du lintu gubbe?
-- Kyllä minä sun kuppes näytän -- ärjäsi Pirttimäki ja läimäytti
piiskalla Poikaa, joka samassa lähti hurjasti nelistämään pitkin
kauppakatua. Mutta kun suitsen perät sattuivat muijain ryntäillessä
valumaan ulos reestä, sekaantuivat ne yhden täyteläämmän jalkoihin;
joka, kun hevonen äkkiä lähti nelistämään, kaatua kupsahti selälleen,
töppöset taivasta kohti, niin että paksut, punaraitaiset housut tulivat
näkyviin.
-- Fyi fan... du suuri rackare!... patrul, patrul! -- huusi akka
lumessa kieriellessään.
Toiset ammattitoverit eivät voineet muuta kuin nauraa, katsellessaan
kuinka suurella vaivalla virkaveli lihavaa ruumistansa pystysuoraan
sovitteli.
Pirttimäki vilkasi kadunkulmassa taakseen, suu meni mukavaan hymyyn,
läimäytti lauhkeasti ohjaksien perillä Poikaansa ja katosi
väkijoukkoon.
Pirttimäkeä taisi hiukan pelottaa muijan suuri ääni. -- Kukatiesi
lähettää poliisin niskaani ja sakottaa, mutta sakottakoon, sakotan
takasin, ei tarvitse tulla rekeäni nuuskimaan -- tuumi hän.
Kun Pirttimäki saapui torille, oli se jo puolillaan väkeä, ostajia
vähän, myyjiä sitä enemmän. Keski tori oli hevosia täynnä, joten
Pirttimäen täytyi ajaa laitapuoleen, syrjäiseen paikkaan, jonne ostajat
tuskin viitsivät jalkojansa vaivata. Sinne, lähellä heinäkuormia ja
lehmäkauppiaita asettausi hän kuormineen kaupantekijää odottelemaan.
Linnut ja vasikannahat tekivät pian kauppansa, mutta voi oli vielä
kajoamatta. Oliko liian korkeat hinnat, vai mikä lie kun ei kelvannut?
Kynnen vakoja kyllä näkyi runsaasti olevan, oli hintojakin kysytty,
mutta kauppaa vaan ei ollut tullut. Harmittaa tahtoi ainainen
maisteleminen ja kyseleminen, kun sitä kauppaan ei silti päässyt.
Kiirekin jo alkoi hätyyttää, sillä tornikellon kullanväriset viisarit
kiipeilivät jo lähellä 10:ntä. Pirttimäki päätti myydä voinsa mihin
hintaan hyvänsä, kun vaan eron saisi. Ja saihan siitä eron, tähän
vuoden aikaan sentään tavallisesti kelpasi. Ostajiakin sattui,
Pirttimäki otti mitä annettiin. Kauppa kävi kuin siimaa ja rahat
tulivat kuin ilmaseen. Pytty pytyn perään tyhjentyi ja kukkaro hopeasta
pullistui.
Kello jo näppäili 10:ntä, mutta suurin pytty oli vielä reessä.
Olisi tehnyt mieli palottaa se, mutta ei uskaltanut näin torilla, eikä
kokonansa näyttänyt kelpaavan. Mitä jos jättäisi myömättä? -- Mutta
mitä sanoo akka kotona, kun paraan pytyn takasin vien? -- tuumaili
Pirttimäki.
Mutta pelastaja saapui. Suurivatsainen torimuija, pullea rahalaukku
kupeella, lähenee Pirttimäen kuormaa.
-- Onko sulla pappa voita? kysyi torimuija.
-- Onhan sitä yksi pytty vielä.
-- Mitä siitä tahdot?
-- 2 markkaa kilo!
-- Voi hyvä pappa, kuka tuollaisesta 2:ta markkaa, vanhaa ja vielä noin
suuri pytty! Otatko 1 mk. 50 p. Häh! -- ja sen sanottuaan alkoi ostaja
hiljalleen poistua, mutta seisahtui vähän matkan päähän ja huusi!
Ota pois 1 mk. 50 p.!
-- Ei mutta 1 mk. 75 p. vastasi Pirttimäki.
-- Pidä sitte voisi ja vie kotiisi!
Pirttimäki ajatteli että antaako mennä vai viekö kotiin.
-- Noo, kuule muija, ota häntä sitte, -- sama toi! Eihän köyhdytä jos
ei rikastutakaan!
Kun voi oli punnittu ja rahat saatu, sovitteli Pirttimäki tyhjät pytyt
reen nenälle, otti loimen Pojan selästä ja kahmasi heinät sen edestä
rekeen. Itse heittäysi hän peräpuoleen ja ajaa huristi täyttä ravia
kilpa-ajopaikalle. -- -- -- --
Kilpa-ajot ovat jo alkaneet. Kello kilahtaa tuon tuostakin liputetulta
palkintotuomari-lavalta, joka on pystytetty radan keskipisteeseen.
Kauvas loistavat palkintotuomarien punakeltaiset silkkinauhat, mitkä
kaartaen kiertävät yli oikean olan ja päättyvät pitkään solmuun
vasemmalla kupeella. Silloin tällöin kuuluu lavalta huuto, kello
kilahtaa ja korskuva ori ajajansa ohjaamana pyyhältää radalle. Vielä
pari kellon näppäystä ja ori kiitää pyrynä liukasta rataa...
Pitkin piiruaidan vierua, joka on pystytetty radan itäistä kylkeä
pitkin, seisoo uteliaita ihmisiä sankat parvet. Ylhäisestä
virkamiehestä halpaan hampuusiin, varakkaimmasta talonpojasta köyhään
mökkiläiseen, näkee siinä yhteiskuntaa. Siinä on naamoja jos
jonkinlaisia, vaaleita ja tummia, rumia ja kauniita, ihania naisten
naamoja, karvaisia ja sileitä miesten naamoja. Siinä on päähineitä jos
mitä sorttia ja väriä, siinä on: mustia, valkeita, ruskeita, harmaita
ja kirjavia mitä erilaisemmissa värivivahduksissa. On kangaslakkeja,
lampaan-, Krimin- ja sudennahkalakkeja, jos jonkin muotoisia,
vaihdellen "Helsingööriläisestä" hienompaan muotilakkiin saakka. Siinä
on surinaa kuin mehiläispesässä. Jokainen innostuneena seuraa
kilpa-ajojen menoa. Yhtämittaisena melodiiana kaikuu hevosten
hirnunta ja katselijain huudot. Silloin tällöin ulvahtaa jää,
piirtäen pitkiä halkeimia yli lahden, toisesta rannasta toiseen,
ja kaikkein kuuluvammin yhtyy nuottiin kellon klongottava ääni
palkintotuomarilavalta. -- Klom, klom, helähtää se jälleen, ja sen
perästä kuuluu lavalta huuto: "Linnunpoika III Huittisista, radalle!"
-- "Linnunpoika III Huittisista" -- matkii yleisö.
-- "Linnunpoika III Huittisista" -- huutaa turkkeihin puettu
herrasmies, radan sisäänkäytävän luona.
"Linnunpoika III radalle!" Notkeasti ja kevyesti lennähtää Linnunpoika
radalle.
-- Klom, klom, klom, helähtää kello ja samassa lähtee Linnunpoika
isäntänsä ohjaamana tasaisesti, kauniisti ja yhä kiihtyvällä vauhdilla
jäistä rataa kiertämään. -- --
Linnunpoika on jo kierroksen tehnyt ja toista alkaa. Yhä kiihtyy
vauhti. Valtoinaan hulmuilee tuuhea harja ilmassa. Ajaja on eteenpäin
kumartuneena ja tuon tuostakin huutaa:
Linnunpoika! Kovemmin!... Kovemmin!
Ihastus yleisössä kasvaa kasvamistaan, ei ainoatakaan kertaa ole
Linnunpoika rikkonut; juoksu on tasainen ja kaunis. --
-- Kunpa vaan ei rikkoisi... varmaan palkinnon saisi -- huudahtelevat
innostuneet katsojat.
Mutta kun Linnunpoika kolmannen kierroksen alkaa, ilmaantuu toiselle
puolelle, ihan radan partaalle mies hevosineen ja rekineen. Ajaja ei
ole kukaan muu kuin Pirttimäki. Torilla on tähän asti viipynyt ja
kiireessä ei tullut tietä kysyneeksi, joten väärään ajoi.
Linnunpoika lähenee nopeasti Pirttimäkeä, joka siinä radan partaalla
hevosineen seista noljottaa.
Poika hirnasee, kuopasee etujalallaan lunta ja nousee pystyyn.
Linnunpoika tulee häirityksi ja rikkoo pahasti.
-- Soh, soh, Linnunpoika! Ptruu, ptruu!... Linnunpoika! soh, soh
-- -- -- lepyttelee ajaja. Mutta se ei auta. Linnunpoika nousee
pystyyn, puhaltaa ja potkii sekä lähtee viimein hurjaan lentoon.
-- Mitä h--vettiä sinä saat--nan kollo siihen koninesi tuppaat! --
huutaa ajaja hammasta purren Pirttimäelle.
-- Mene, mene vaan, on siinä sullekin tilaa -- vastaa Pirttimäki.
-- Linnunpojan juoksu tasottui pian, mutta aikaa on kulunut paljon
hukkaan.
-- Yleisö on vimmoissaan Pirttimäelle. Tervata tarvitseisi hevosineen
päivineen, upottaa avantoon ja puulla päähän lyödä... Senkin moukka,
variksen pelätin, selkään tarvitseisi!... Olisi ajanut äijäparan
kumoon!... Sen minä tehnyt olisin!... Tules vaan tänne niin... Hah,
hah, haa, onko äijä hullu! -- Katsokaa mihin se ajaa! Oi turkanen!
-- Voi nyt yhdeksänkymmentä ja puoli.
-- Selkään ja putkaan makaamaan! -- Mutta mitä se pyhitti vaikka yleisö
kuinkakin koetti sappeaan purkamaan. Ei mitään. Oli siksi pitkä juopa
välillä, ettei Pirttimäki kuullut muuta kuin jonkinlaista humua
toiselta puolelta, Liikettä kyllä huomasi, näki sen itseään lähestyvän,
useammalta taholta kohti käyvän.
Mutta mitä siitä. Ei kait se minua tarkoita, -- ajatteli Pirttimäki ja
ajaa retuutti korkean lumivallin yli radan sisäpuolelle.
-- Ihmeen soma laitos -- ajatteli Pirttimäki, katsellessaan
tuomarilavaa ja niitä loistavia värejä mitkä siellä silmään pistivät.
-- Pitänee kait sinne poiketa, ennenkuin tästä ajamaan lähtee --
päätteli Pirttimäki, -- Siellä se taitaa olla myllykin, koska on miehiä
ja noin tarkkaan näyttävät katselevan, mitäpä muutoin viitsisivät...
Poikkeemmahan edes!
Pirttimäki maiskautti huuliaan ja näppäsi suitsen perillä Poikaa
takapuoleen, joka laiskasti muutteli ulottimiaan syvässä hangessa.
Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä harmista ja vahingosta, minkä oli
matkaan saattanut. Siksipä niin levollisena ja rauhallisena siinä
reessään istui piippunysä hampaissa. Mutta ukkospilvi oli jo siksi
lähellä, että jyrinä kuului selvään ja kovasti... Se iski... iski
lujasti -- Pirttimäen kaulukseen, ja ääni kuin pasuunan ääni kuului:
-- Tuhannen tulimaista moukka, kuka saakeli sun käski tänne ajamaan!
Piru sun perii! Linnaa saat, vettä ja leipää! Nouse ylös tihrusilmä,
vaskanaama ja "sivaa" sittenkin!
Kaiken tämän aikaa piteli suuri kämmen Pirttimäen kaulusta, toinen käsi
likisteli kurkkua sellaisella voimalla että ääni vaan vähän karisi:
-- Ä... ä... lä... hyvä mi... mies, en minä... pah... pah... pa-haa,
my... mylly... myllyä kats... katsoisin -- rukoili Pirttimäki.
-- Kyllä minä sulle myllyä annan! jyrisi ääni Pirttimäen kasvojen
edessä. Toinen käsi heltisi kurkusta, mutta palasi huimalla vauhdilla
ja iski keskelle naamaa.
Veri kuohahti Pirttimäen suonissa, hänen kouransa puristivat
ahdistajansa poskilihoja sellaisella voimalla että vahvat ja terävät
kynnet niihin syvälle painuivat. Toisia miehiä riensi apuun, mutta
Pirttimäki sen ajoissa huomasi. Hän antoi nyrkillään vahvan täräyksen
vastustajansa vasempaan ohimoon, joten tämä hervottomana kierähti
hangelle. Sitte läimähytti hän piiskalla Poikaa, joka siitä raa'asti
karjasi, potki takajaloillaan reen nenän pirstaleiksi ja lähti hurjaan
laukkaan.
Apuun rientävät olivat jalkoihin jäädä, yksi oli päästä rekeen, mutta
Pirttimäki sai sen pois työnnetyksi ja piiskalla kasvoihin
sivalletuksi.
Pillastunut hevonen lensi pyrynä pitkin jäätä, ei totellut ajajaa, ei
suitsia. Hurjaa vauhtia se nelisti päin pitkää piiruaitaa. Muutama
loikkaus vaan -- ja silloin olisi se ollut keskellä suurta ihmislaumaa.
-- Naiset kirkuivat, lapsilta pääsi poru ja miehet vaistomaisesti
irroittivat piipun hampaistaan. "Poika" syöksähti yli lumivallin, teki
äkkinäisen käänteen ja yhä hurjemmin lähti laukkaamaan -- liukasta
rataa. Reki oli kaatua kumoon, kulki pitkän matkan toisella jalaksella,
kunnes vihdoin tasapainon saavutti. Tyhjät pytyt kierivät reestä,
kimpoilivat pitkin rataa niin että vanteet helisivät. Äskeinen hengen
vaara muuttui samassa silmänräpäyksessä mitä naurettavammaksi
kohtaukseksi: Väkijoukko huusi ja hurrasi, remahti nauruun kuin
harakkaparvi. Sanomattoman hauskoilta tuntuivat kaikkien mielet. --
Pirttimäen pitkä tukka hulmuilee ilmassa kuin pellavakimppu. Hampaat
irvissä kiskoo hän suitsen periä rintaansa vastaan ja koettaa
ystävällisillä huudahtuksilla Poikaansa rauhoittaa. Parvi miehiä
juoksee radalle vastaan, vaan ei yhdenkään tee mieli heittäytyä huiman
hevosen jalkoihin. Pirttimäki huomaa tuossa joukossa äskeisen
ahdistajansa, huulilta pääsee karkea kirous, ja veri suonissa kuumasti
kuohahtaa.
Nuolen nopeudella lähenee Poika radan käännekohtaa. Pirttimäki puree
hampaansa tiukkaan, jännittää voimansa ja tempaa oikeanpuolisesta
suitsesta niin että Pojan suupielet rutisevat... Ryskäys, ja pilvenä
lentää lumi reen hypätessä yli vallin... Reki pysyttää tasapainonsa...
Pirttimäki on pelastettu!
-- Hei, Poika, nyt saat mennä! huudahtaa Pirttimäki, ja helpotuksen
huokaus pääsee rinnasta. Mutta Poika ei viitsi kauvan laukata,
ikäänkuin aavistaen että vaara on ohi, hiljentyy lötköön ja lopulta
ottaa laiskan kävelyn.
Pirttimäki katsoo taaksensa ja kun jälillään ei ketään huomaa, antaa
hän Pojan kaukaa, niemen ympäri kiertäen, palata kaupunkiin. -- -- --
Kilpa-ajot jatkuvat entistä menoaan, äskeinen kohtaus on pian
unohdettu.
Mutta Pirttimäki ei sitä unohda. Häntä on hurjasti petetty, lyöty päin
kasvoja ja päälle päätteeksi naurettu.
-- Saakuri, odotahan kun täältä pääsen! -- huudahtaa Pirttimäki. Kädet
puristuvat nyrkkiin, hampaat tirskahtavat yhteen ja Poika saa
kiukustuneelta isännältä aika läimäyksen. -- -- -- --
Kun Pirttimäki on särkyneen rekensä parantanut, kotiostokset
kaupungissa tehnyt, lähtee hän jylhän ja uhkaavan näköisenä omille
rauhaisille takamailleen.