Borodinon taistelu, jota seurasi Moskovan valtaus ja sittemmin
ranskalaisten pako uusitta taisteluitta, on historian opettavimpia
ilmiöitä.
Kaikki historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että valtakuntien ja
kansojen ulkonainen toiminta niiden keskinäisissä yhteentörmäyksissä
ilmenee sodissa ja että valtakuntien ja kansojen valtiollinen voima
joko kasvaa tai vähenee sotaisten ennätysten suuruudesta tai
pienuudesta välittömästi riippuen.
Niin kummia kuin ovatkin semmoiset historialliset kuvaukset, joissa
kerrotaan, miten joku kuningas tai keisari riitaannuttuaan jonkun
toisen keisarin tai kuninkaan kanssa kokosi sotajoukon, tappeli
vihollisen väen kanssa, sai voiton, surmasi kolme, viisi, kymmenen
tuhatta miestä ja siten kukisti valtakunnan ja muutamiin miljooniin
nousevan kokonaisen kansan, niin käsittämätöntä kuin onkin, että yhden
armeijan tappio, armeijan, joka vain on sadannes osa koko kansan
voimasta, on pakottanut kukistumaan kansan, vahvistavat kuitenkin
kaikki historian tosiseikat (mikäli me sitä tunnemme) oikeaksi sen,
että jonkun kansan sotajoukon suuremmat tai pienemmät ennätykset toisen
kansan sotajoukon rinnalla ovat kansojen voiman kasvamisen tai
vähenemisen syitä tahi ainakin oleellisia merkkejä. Jos sotajoukko saa
voiton, kasvaa heti voittaneen kansan valta voitetun vahingoksi. Jos
sotajoukko kärsii tappion, menettää kansa heti tappion suuruuden mukaan
valtansa ja jos sotajoukon tappio on täydellinen, kukistuu kansa
kokonaan.
Näin on ollut (historian mukaan) ammoisista ajoista saakka nykyiseen
aikaan asti. Kaikki Napoleonin sodat vahvistavat tämän säännön.
Itävaltalaisten sotajoukkojen tappion suuruuden mukaan menetti Itävalta
valtansa, vaan Ranskan valta ja voimat kasvoivat. Ranskalaisten voitto
Jenan ja Auerstädtin taisteluissa hävitti Preussin itsenäisyyden.
Mutta 1812 saivat ranskalaiset yht'äkkiä voiton lähellä Moskovaa,
Moskova vallattiin ja sen jälkeen lakkaa ilman uusia taisteluja
olemasta 600-tuhantinen armeija ja sitte Napoleonin Ranska eikä
suinkaan Venäjä. Pujottaa väkisin tosiasioita historian sääntöihin ja
sanoa, että Borodinon taistelutanner jäi venäläisille ja että Moskovan
antautumisen jälkeen oli taisteluja, jotka tuhosivat Napoleonin
armeijan, -- on mahdotonta.
Ranskalaisten voiton jälkeen Borodinossa ei ollut ainoatakaan yleistä
eikä edes yhtään merkitsevämpääkään taistelua, vaan Ranskan armeija
lakkasi sittenkin olemasta. Mitä se merkitsee? Jos tämä olisi tapaus
Kiinan historiasta, niin voisimme sanoa, ettei se ole historiallinen
ilmiö (historioitsijoiden temppu, silloin kun jokin ei sovellu heidän
mittaansa), jos olisi kysymyksessä lyhytaikainen taistelukausi, johon
olisivat ottaneet osaa vähälukuiset sotajoukot, niin voisimme pitää
tätä ilmiötä poikkeuksena, mutta tapaus tapahtui meidän isiemme nähden,
joilla oli ratkaistavana kysymys isänmaan elämästä ja kuolemasta ja
tämä sota oli suurin kaikista tunnetuista sodista.
Vuoden 1812 sodan jakso Borodinon taistelusta ranskalaisten
karkottamiseen saakka todisti, ettei voitettu taistelu suinkaan ole
syynä vallotukseen eikä edes vallotuksen pysyväinen merkkikään, vaan se
todisti, että se voima, joka ratkaisee kansojen kohtalot, ei ole
vallottajissa eikä edes armeijoissa eikä taisteluissakaan, vaan jossain
muussa.
Kuvatessaan ranskalaisten joukkojen asemaa Moskovasta lähdön edellä
vakuuttavat ranskalaiset historioitsijat, että mahtavassa armeijassa
oli kaikki järjestyksessä, ratsuväkeä, tykistöä ja kuormastoa lukuun
ottamatta; eikä myöskään ollut rehuja hevosten ruuaksi eikä
sarvikarjaa. Tätä vitsausta ei voinut mikään auttaa, sillä lähiseutujen
musikat eivät antaneet ranskalaisille heiniään, vaan polttivat ne.
Voitettu taistelu ei tuottanut tavallisia tuloksia, sillä musikat Karp
ja Vlas, jotka ranskalaisten lähdön jälkeen saapuivat hevosineen ja
kärryineen Moskovaan ryöstämään kaupunkia ja jotka yleensä eivät olleet
jalomielisiä hyväntekijöitä, eivät olleet vetäneet samoin kuin
lukemattomat muutkaan samallaiset musikat heiniä Moskovaan niistä
hyvistä rahoista, joita heille oli tarjottu, vaan polttivat heinänsä.
* * * * *
Ajatellaan kahta henkilöä, jotka ovat ryhtyneet kaksintaisteluun
miekoilla miekkailutaidon kaikkien sääntöjen mukaan; miekkailua on
kestänyt jokseenkin pitkän aikaa; yht'äkkiä tuntee toinen taistelija
itsensä haavotetuksi ja tietäen, ettei tässä ole leikin tekoa, vaan on
kysymyksessä hänen henkensä, hän viskaa kädestään miekan, ja tarttuu
ensimäiseen käteen osuvaan nuijaan ja alkaa huitoa sillä. Mutta
ajatellaan lisäksi, että vastustaja, joka on taitavasti osannut käyttää
parhainta ja yksinkertaisinta keinoa tarkotuksensa saavuttamiseksi ja
jota samalla elähyttää ritarillisuus, haluaisi salata asian oikean
laidan ja väittäisi, että hän on tappelutaidon kaikkien sääntöjen
mukaisesti voittanut miekoilla taistellessa. Voi arvata, minkälainen
sotku ja sekaannus syntyisi tämmöisestä tapahtuneen kaksintaistelun
kuvauksesta.
Sinä miekkailijana, joka vaati taistelua taiteen sääntöjen mukaan,
olivat ranskalaiset; hänen vastustajanaan, joka viskasi pois miekan ja
tarttui nuijaan, olivat venäläiset; niinä ihmisinä, jotka koettavat
selittää kaikki miekkailun sääntöjen mukaan, ovat historioitsijat,
jotka ovat tapauksesta kirjottaneet.
Smolenskin palosta pitäen alkoi sota, joka jyrkästi poikkesi sotien
kaikista entisistä tavoista. Kaupunkien ja kylien polttaminen,
peräytyminen taistelujen jälkeen, Borodinon isku ja taas peräytyminen,
Moskovan palo, sotarosvojen pyydystäminen, kuormastojen anastaminen,
sissisota -- kaikki nämä olivat poikkeuksia säännöistä.
Napoleon tunsi kaiken tämän ja siitä asti, kun hän oikeassa
miekkailuasennossa pysähtyi Moskovaan ja näki vastustajan uhkaavan
miekan asemasta nuijalla, hän valitteli lakkaamatta Kutusoville ja
keisari Aleksanterille, että sotaa käytiin vastoin kaikkia sääntöjä
(ikään kuin olisi olemassa joitain sääntöjä ihmisten surmaamista
varten). Vaikka ranskalaiset valittivatkin sääntöjen laiminlyömistä,
vaikka korkeassa asemassa olevia venäläisiä jostain syystä hävettikin
tapella nuijalla, ja sen sijaan halutti asettua kaikkien sääntöjen
mukaan _en quarte_ tahi _en tierce_ asentoon, tehdä taitava
_prime_-hyökkäys j.n.e., nousi kuitenkin kansansodan nuija
kaikessa pelottavan mahtavassa voimassaan ja kenenkään mausta tahi
säännöistä piittaamatta nousi ja laski se kömpelön jykevästi ja mitään
valikoimatta, mutta tarkotuksen mukaisesti ja kolhi ranskalaisia niin
kauvan, kunnes heidän retkensä oli kokonaan päätynyt perikatoon.
Kunnia sille kansalle, joka toisin kuin ranskalaiset 1813,
toimitettuaan tervehdystemput taiteen kaikkien sääntöjen mukaan,
ojentaa miekkansa kahva edellä kauniin ja kohteliain liikkein
jalomieliselle voittajalle, mutta suurempi kunnia sille kansalle,
joka koettelemuksen kourissa kohottaa yksvakaisesti ja kepeästi
ensimäisen käteen osuvan nuijan ja huitoo sillä kysymättä, kuinka
säännönmukaisesti muut ovat menetelleet samallaisissa tapauksissa, niin
kauan, kunnes sen rinnassa on loukkauksen ja koston tunne muuttunut
halveksumiseksi ja sääliksi.