(Kukkain haltia.)
Jalopeurani, oi!... Saharassa jos sen
Olisit jalon nähnyt harppauksen!
Oli uljas se päivinä nuoruuden,
Erämaan kuningas, pöpö tiikerien.
Se pit' halpana väijyvän pantterin
Sekä myös pahan, pelkurin sakaalin.
Jalopeuraa ryntäs se vastahan,
Löi maahan norsunkin vahvimman.
Niin ennen. Nyt kaupunkipaikassa näin
Väen virtaavan eläintarhaa päin.
Jalopeura, se kauhistus erämaan,
Oli pilkkana julkean joukon nyt vaan.
Hampaitta ja kynsittä karsinassaan
Se nyt selkää joukolle köyristi vaan,
Sai kuumaa rautaa, ruoskaa sai.
-- Jalopeurani, parempi kuolema kai!
Ja se alkoi ääntäni kuuntelemaan.
-- Jalopeurako riemuin ei kaatuiskaan?
Vain arvoton kahlitun on elo tää,
Noin pilkkaa täynnä ja myös häpeää.
Lisäs sanani naurua katsojain.
Pedon nyt piti hyppiä kissana vain,
Ja johtaja nosti jo ruoskaa... Ui!
Jalopeura nyt hyppyhyn kuuristui.
Ja se pyövelinä kimppuun karkasi. Kas,
Jalopeurani nyt oli taas kuningas.
Tyrannin löi se ja raukenevin
Mua katsehin silmäs ja kuolikin.