Ensimmäinen keskustelu.
_Kaisalta tutkitaan matemaatillista maantietoa_.
_Kalle_ (haukotellen kirja kädessä). Surr-rurr -- surraa rukki, sade
räiskyy räystäistä, pimeä pilkistää sisään akkunasta ja isä ja äiti
ovat poissa vielä. Ilma on niin ikävä; millä keinoin nyt huvittelisin?
Mutta tiedänpä mitä teen. Heitän kirjani kiinni, panen hiukset
pörrölleen, jotta näyttäisin oppineelta, ja tutkin Kaisalta
matematillista maantietoa. Johonkin sitä täytyy oppiaan käyttää tässä
maailmassa. -- Kuulepas Kaisa, tiedätkö sanoa: mistä tulee yö ja päivä?
_Kaisa_ (rukki edessään). Auringon noususta ja laskusta, tiedän mä.
_Kalle_. Hui hai, Kaisa kulta. Aurinko ei liiku paikaltakaan. Maa se
ainoastaan on liikkeellä.
_Kaisa_. Mitä? Tottahan mä nyt näen omin silmin että aurinko liikkuu.
_Kalle_. Mitäs vielä! Kuinka suuren luulet auringon olevan?
_Kaisa_. Taitaa olla noin aika voihulikan kokoinen.
_Kalle_. Oho! Se on paljon suurempi kuin koko maa.
_Kaisa_. Kuka sen on sinulle sanonut? Vai oletko ollut auringossa.
_Kalle_. En, minä olen sen lukenut kirjoista. Minkä muotoisen luulet
maan olevan?
_Kaisa_. Se on ympyräinen.
_Kalle_. Oikein. Onko se ympyräinen kuin pannukakku, vai pyöreä kuin
pallo?
_Kaisa_. Kuin pannukakku.
_Kalle_. Jo nyt meni päin mäntyyn. Se on pyöreä kuin pallo.
_Kaisa_. Joutavia! Kuka pahanilkinen sinua taas on narrannut?
_Kalle_. Älä, Kaisa rukka, ole tuhma. Olethan kuullut, että
purjehtimalla pääsee ympäri maan, ja toisella puolen, ihan jalkojemme
alla, asuu ihmisiä aivan kuin mekin.
_Kaisa_. Voi, voi, silloinhan seisoisivat he pää alaspäin ja putoisivat
pois.
_Kalle_. He eivät putoa kuitenkaan, näetsen, sillä painonlaki vetää
heitä maan keskusta kohden.
_Kaisa_. No, koetas kävellä jalat laessa; niin nähdään, mihinkä se
sinut vetää.
_Kalle_. Niin, se on toista se, näetkös. Ja siitä kun maa on pyöreä,
niin pyörii se akselinsa ympäri. Siitä syntyy yö ja päivä.
_Kaisa_. Vai pyörii. Kylläpä sitten päätämme pyörryttäisi.
_Kalle_. Sitä ei tunnu, kun näet maa on niin suuri meidän rinnalla.
Kuinka pitkän matkan luulet olevan kuuhun?
_Kaisa_. Välistä sinne on pitempi, välistä lyhempi matka. Kun se on
alahimmillaan metsänrinteellä, niin siihen ylettyisi melkein
leipävartaalla.
_Kalle_. En ole koskaan luullut sinua noin tyhmäksi, Kaisa. Maasta
kuuhun on 37,000 peninkulmaa.
_Kaisa_. Vai niin, kylläpä siinä on matkaa. Mikä maanmittari sen on
mitannut?
_Kalle_. Sen ovat oppineet tehneet. Kyllähän minäkin sen osaisin, kun
mulla vain olisi suurempi rihvelitaulu.
_Kaisa_. Suuri-oppinen näyt olevan, oikein ihmeellisen oppinut.
_Kalle_. Niin, näetkös, Kaisa, kun lukee paljon, niin tulee
viisaammaksi muita ihmisiä. Silloin ei sano semmoisia tyhmyyksiä, kuin
että maa on pannukakku.
_Kaisa_. Tokkopa sinä pahaksesi panisit, vaikka niin olisikin, kunhan
vain olisi sokuria päällä ja sinulla olisi oikein pitkä veitsi.
_Kalle_. Tuommoisia sinä lörpötät, kun olet niin tyhmä. Minä panen
sinut pussiin milloin hyvänsä, sitä sitä et sinä pysty tekemään
minulle.
_Kaisa_. Niinkö luulisit? Täytyyhän minun se uskoa, koska itse sen
sanot. Tiedätkös, sinä suuri-oppinen, sanoa, kuinka pitkä matka on
lähimmälle kirkolle?
_Kalle_. Niin, katsopas Kaisa, jos vain olisin ollut siellä, niin
sanoisin sen täsmälleen. Lienee kolme tai neljä peninkulmaa.
_Kaisa_. Jo nyt meni päin mäntyyn! Sinne ei ole kuin puoli peninkulmaa,
jos menee metsän kautta.
_Kalle_. Konstikos se, kun tietää sen edeltäpäin. Parempi, jos toisit
minulle voileivän, Kaisa.
_Kaisa_. Maltapa, hyvä herra! Mistä on voileipä tehty?
_Kalle_. Voista ja leivästä.
_Kaisa_. Mistä voi tehdään?
_Kalle_. Se kirnutaan kermasta.
_Kaisa_. Miten kermaa saadaan?
_Kalle_. Maidosta viilipytystä.
_Kaisa_. Millä lailla?
_Kalle_. Milläkö lailla? Viili tulee maidosta.
_Kaisa_. Niin kyllä. Mutta millä keinoin?
_Kalle_. Sillä keinoin, että maito tulee viiliksi.
_Kaisa_. Niin, niin, mutta millä keinoin?
_Kalle_. Millä keinoin?
_Kaisa_. Niin, sanopas se, hyvä herra.
_Kalle_. Maidosta tulee viiliä.
_Kaisa_. Kas niin, nyt pistettiin poika pussiin asiasta, jota hän näkee
joka päivä. Tiedetään, minkä muotoiset kuu ja aurinko ovat, mutta ei
tiedetä, että maidon rasvaisempi osa nousee ylöspäin, sentähden että se
on keveämpää ja kokoontuu pinnalle.
_Kalle_. Mutta, hyvä Kaisa, ne ovat pikku asioita.
_Kaisa_. No, sanopas, mistä leipä saadaan? Se ei liene mikään pikku
asia.
_Kalle_. Se leivotaan jauhoista.
_Kaisa_. Mistä jauhot saadaan?
_Kalle_. Jyvistä, jotka jauhatetaan myllyssä.
_Kaisa_. Miten jyviä saadaan?
_Kalle_. Ne kasvavat pellolla.
_Kaisa_. Sanos nyt, miten jyväin kanssa menetellään.
_Kalle_. Ne jauhatetaan jauhoiksi.
_Kaisa_. Sen kuulin jo. Mutta miten menetellään jyväin kanssa pellolla?
_Kalle_. Ne kasvavat -- ja sitte ne otetaan.
_Kaisa_. Siinäkö kaikki?
_Kalle_. Ja sitte ne jauhatetaan, ja sitte ne leivotaan.
_Kaisa_. Älä mutkistele, hyvä herra. Tuon olet jo sanonut. Mitä muuta
on jyvien kanssa tehtävä?
_Kalle_. Muuta? Sitte ne syödään voileipänä.
_Kaisa_. Kas vaan, nyt pistettiin poika toisen kerran pussiin. Ei
tiedäkään suuri-oppinen, että pelto lannoitetaan, jyvä kylvetään ja
tuleentuneena korjataan, kuivataan kuhilaissa ja puidaan riihessä.
Sanonpa sinulle vielä yhden asian: jos kaikkea tuota ei tehtäisi,
niin ei sun hampaasi ilmoissa ikänä jauhaisi voileipää.
_Kalle_. Hätäkös tuommoista on tietää! Senhän tietää jok'ainoa
maamoukka.
_Kaisa_. Niin kyllä, mutta Kalle, joka on ollut kuussa, ei tiedä,
mitenkä hänen voileipänsä on luotu! Mitä hyvää koko sinun opistasi on,
jos ei sinulla olen mitään syömistä.
_Kalle_. Kyllä minä saan ruokaa rahalla.
_Kaisa_. Ethän toki saata syödä rahoja. Jonkun täytyy myöskin osata
laittaa leipää. Ja koska ei mikään oppi riitä kaikkea ymmärtämään, niin
saa jokainen tyytyä ymmärtämään _jotakin_, jos taas toisia asioita
onkin, joita hän ei ymmärrä.
_Kalle_. Luuletkos, ett'ei kirjoista opi mitään?
_Kaisa_. Opitaan kyllä. Toiset oppivat kirjoista, toiset elämästä. Ei
kumpaakaan keinoa saa ylenkatsoa, eikä kelläkään ole oikeutta
kopeudella kohdella toista.
_Kalle_. Mutta, Kaisa kulta...
_Kaisa_. Kas niin, nyt kuuluvat isä ja äiti tulevan.
Toinen keskustelu.
_Europan kartta_.
Kalle ja Kaisa istuvat taasen eräänä iltana kyökkikammarissa. Kalle on
lukenut läksynsä loppuun eikä tiedä, miten viettää aikaansa. Kaisa
vyyhtiää lankoja.
_Kalle_. Osaatkos sanoa, Kaisa, mitä minulla on edessäni tässä
pöydällä?
_Kaisa_. Kyllä mä näen, ett'ei se ole taulu eikä se ole kirja, mutta se
on täpö täynnä viivoja, ja siihen on jotakin präntätty. Onko se
olevinaan joku rakennus?
_Kalle_. Mitä? Etkö tiedä, että se on kartta.
_Kaisa_. Kartta? Mikä se on?
_Kalle_. Sen saat kuulla. Kartalle piirretään maailmanosia ja maita ja
meriä ja virtoja ja järviä ja vuoria. Katsopas, tässä on suuri meri,
jota sanotaan Atlantin valtamereksi.
_Kaisa_. Onko tuo olevinaan meri? Eihän se ole edes sininenkään, eihän
siinä näy mitään laivoja, eikä aaltoja. Ei se mahda suuri olla, koska
mahtuu niin pienelle paperille. Eihän siinä näy edes venettäkään,
saatikka sitte suurta laivaa.
_Kalle_. Kyllä maar, usko pois. Tässä on Europpa. Tiedätkö, mitä
Europpa on?
_Kaisa_. Mitä? Äyräpääkö? kyllä tiedän.
_Kalle_. Joutuvia! Kuule nyt siivosti sanojani. Minä olen nyt sinun
maisterisi. Ole kuuliainen ja uuttera, lapsukaiseni, niin saat oppia ja
viisautta.
_Kaisa_. No, antakaas kuulla, herra maisteri,
_Kalle_. Niin, katsopas, Europpa on maailmanosa, ja tästä näin pääsee
Gibraltarin salmen kautta Välimereen; sieltä saadaan suoloja. Ja tästä
pääsee Dardanellien ja Bosforin kautta Mustaanmereen...
_Kaisa_. Valkoinenhan se on.
_Kalle_. Tässä on Krim ja tässä on Turkinmaa.
_Kaisa_. No, kah kummaa! Asuuko turkkilainen tuossa? Hänelläpä on
erinomaisen pieni maa. Sentähden hän varmaankin mielii enemmän maata
kristityiltä. Tunnen minä Turkin langat ja Turkin pavut.
_Kalle_. Ei se maa ole niin pieni, kuin näyttää. Nyt olemme joutuneet
säkkiin, nyt emme enää pääse edemmäs meritse. Sentähden matkustamme
takaisin maitse. Tästä näin tulemme Unkariin, ja sitte Itävaltaan.
Tässä on Kreikanmaa, siellä kasvaa korintteja, ja tässä on Italia;
siellä poimitaan appelsiineja, ihan kuin täällä pihlajanmarjoja. Tässä
on Sveitsi ja tässä Saksanmaa.
_Kaisa_. Vai Saksanmaa vainen! Sieltä saadaan Saksan saippuaa ja Saksan
omenia.
_Kalle_. Niin, ja paljo muuta, hyvä Kaisa. Tässä on Ranskanmaa...
_Kaisa_. Tuoko tuossa. Sieltä saa Ranskan leipää ja Ranskan konfektia
ja Ranskan korppuja. Maistaakos teistä Ranskan korput, maisteri?
_Kalle_. Kyllä sopii kastaa kahviin. Tässä on Espanja. Sieltä saa
rusinoita ja manteleita...
_Kaisa_. Ja Espanjan humalia ja Espanjan pippuria ja Espanjan ruokoja
ja Espanjan lampaita. Espanjasta saa yhtä ja toista.
_Kalle_. Mutta mennäänpäs nyt merelle taas. Ei aikaakaan, niin olemme
Englannissa. Pelkäätkö sinä englantilaisia, Kaisa?
_Kaisa_. En mä juuri pelkää, mutta se on merkillistä, että he käyvät
punaisissa housuissa. Heidän maastaan saadaan myöskin kaikenlaisia
kaluja, kahvia ja sokuria...
_Kalle_. Ho, ho, mummo, kahvia ja sokuria saadaan Amerikasta, joka on
tuon suuren meren toisella puolen; mutta muutamat ottavat sitä
Englannista, johonka sitä sieltä tuodaan laivoilla. Englannista
saadaan...
_Kaisa_. Äläpäs nyt! Englannista saadaan Englannin lankaa, Englannin
neuloja, Englannin suolaa ja Englannin tautia. Siitä ei kukaan kiitä.
_Kalle_. En tiedä oikein, miten Englannin taudin lienee laita; siitä ei
puhuta minun maantiedossani mitään. Nyt purjehdimme Kanavasta. Tässä
oikealla on Belgia ja sitte Hollanti.
_Kaisa_. Sieltä saadaan Hollannin palttinaa.
_Kalle_. Niin, ja Hollannin dukaatteja ja Hollannin juustoja. Tuolla
näemme Skotlannin ja Irlannin, ja tuolla kauempana Islannin.
_Kaisa_. Minä join Islannin jäkäliä eli nummi-jäkäliä kerran kaiken
kesää, kun minulla oli kipeä rinta.
_Kalle_. Nyt tulemme Pohjanmereen; sieltä pyydetään lipeäkaloja.
_Kaisa_. Mitenkä? -- No, nyt meni taas päin mäntyyn, maisteri!
Lipeäkalaksi sanotaan kaikkia kaloja, jotka pannaan lipeään, ja ne
saattavat olla turskia, merisiikoja ja muita laatuja, jopa haukiakin.
Jos maisteri pantaisi lipeään, niin tulisi siitä lipeämaisteri.
_Kalle_. Kaisa, Kaisa! Sopimatonta on oppilaan puhua tuolla tavalla
opettajalle. Mene paikalla tuonne nurkkaan uunin luo häpeämään.
_Kaisa_. No, no, hyvä maisteri, älkää nyt olko suutuksissanne. En minä
milloinkaan enää sano herra maisteria lipeämaisteriksi.
_Kalle_. No, olkoon menneeksi; tällä kertaa pääset muistutuksella.
Mihinkä me tulimmekaan? Niin, Pohjanmereen. Nyt purjehdimme monen
salmen kautta. Ensiksi Kattegatin.
_Kaisa_. Katte... miten se olikaan?
_Kalle_. Kattegatt.
_Kaisa_. Kattikatti... sieltä saadaan varmaankin kissoja.
_Kalle_. Siivolla! joko unhotit nurkan? Ensiksi Kattegatt, sitte
Skagerak, sitte Juutinrauma...
_Kaisa_. Joko ollaan Raumalla?
_Kalle_. Kuule sinä tarkasti! Juutinrauma, minä sanoin. Mutta pääsemme
myöskin Suuren tahi Pienen Beltin kautta. Tässä vasemmalla on Norja...
_Kaisa_. Sieltä saadaan Norjan silliä. Kun oikein tahdon kestittää
meidän parasta lehmää, niin annan sille Norjan silliä.
_Kalle_. Ja oikealla on Tanska.
_Kaisa_. Meillä on neljä Tanskan kanaa kanakopissa, ja ne munivat
paraimmin koko joukosta.
_Kalle_. Tanska on pieni, oivallinen maa, Kaisa. Katsos tänne, tuo
suuri maa täällä pohjosessa on Ruotsi!
_Kaisa_. Ei nyt hullumpaa! aina olen luullut Ruotsia paljon suuremmaksi
maaksi, kuin tuo pieni paperipala on.
_Kalle_. Sekä sinä että minä mahdumme sinne, Kaisa, ja vielä muitakin.
Tiedätkös sanoa, mitä Ruotsista saadaan?
_Kaisa_. Kankirautaa ja pannuja ja kuvapapereita seinille ja sällejä ja
Skoonen pässejä...
_Kalle_. Piisaa, piisaa. Pidä Ruotsi kunniassa. Kelpo maa se on ja
vankkaa kansaa siinä asuu.
_Kaisa_. Sen kyllä tiedän. Sieltä saa Norrlannin liinaa.
_Kalle_. Tiedätkö mitään muuta Ruotsista?
_Kaisa_. Siellä asuu kuningas.
_Kalle_. Kaisa parka, kuninkaita on muuallakin. Nyt tulemme Itämereen.
Tuolla on Preussi ja tuolla Puola. Sitte tulemme Venäjälle. Mitäs
tiedät Venäjästä?
_Kaisa_. Siellä asuu keisari.
_Kalle_. Ja sieltä saadaan mitä?
_Kaisa_. Sieltä saadaan hamppuja ja talia ja pellavia ja kaviaaria ja
präniköitä, Venäjän vuotia, hopearuplia, jauhokuleja, laukkuryssiä,
sotamiehiä, kasakoita...
_Kalle_. Hyvä, Kaisaseni, jo rupeat pitämään puoltasi. Saatatko sanoa,
mikä maa tämä täällä pohjosessa on?
_Kaisa_. En kuolemaksenikaan tiedä.
_Kalle_. Niin, Kaisa kaita, se on Suomi.
_Kaisa_. Se! juokse nyt männikköön, Kalle parka! Tuo pieni paperipala
olisi Suomi? Hoho, mitä hullutuksia!
_Kalle_. Kaisa, jos naurat Suomelle, niin saat selkääsi. Ei kukaan saa
nauraa Suomelle.
_Kaisa_. Minä nauran sinulle. Ajatellaan nyt vähän, Kalle kulta. Tuo
piha ulkona on Helsingissä, Helsinki on Suomessa. Tottahan siis Suomi
on suurempi sekä pihaa että Helsinkiä. Mutta nyt on Kallen kartta
paljon pienempi pihaa ja vieläkin pienempi Helsinkiä. Eihän siis kartta
saata olla Suomi.
_Kalle_. En koskaan ole luullut, Kaisa, sinua noin tyhmäksi. Etkö sinä
tajua, että kartta on vähennetyssä aste-mitassa?
_Kaisa_. Aste-mitassa? En ymmärrä semmoista; mutta sen minä ymmärrän,
ett'ei pieninkään vasikka pääsisi siinä astumaan, eikä pysyisi
seisomassakaan. Ja kuitenkin on sinun karttasi olevinaan niin suuri
maa. Sen vasikkakin ymmärtää, että se on mahdotonta.
_Kalle_. Sinä olet vasikka.
_Kaisa_. Vasikoita olemme kaikki olleet, Kallen kokoisina ollessamme.
Mutta opettakaa, hyvä maisteri, minulle se asia paremmin!
_Kalle_. Olen sinua jo opettanut, mutta sinua ei saa mitään
ymmärtämään. Sinä olet pahin pölkkypää, kuin koskaan on käsiini
joutunut.
_Kaisa_. Sanonpa sinulle yhden asian, jonka saat panna muistoosi. Kun
mielitään opettaa oppimattomia, niin pitää olla malttia opettamaan
heitä heidän ymmärryksensä mukaan. Ei oppia voi kauhalla kaataa toisen
päähän.
_Kalle_. Niinkö tuumaat. Ehkä olet oikeassa. Mutta koska olet ollut
tutkinnossa, niin tulee sinun saada todistus. Varsin kiitettävää et
juuri voi pyytääkään.
_Kaisa_. No, saas nähdä, kuinka sitten todistat ja kiität!
_Kalle_ (kirjoittaa). _Tutkinto-todistus_. Karjakko, hyvin uskottu
Katrina Karjanen on minun edessäni suorittanut asianomaisen tutkinnon
Europan maantiedossa ja osoittanut: _välttävän_ käytöksen,
_tyydyttävän_ ahkeruuden, _sangen tyydyttävän_ edistyksen,
_kelvottoman_ tietoperustuksen ja _ymmärtämättömän_ ymmärryskyvyn; joka
hänelle todistukseksi annetaan.
Helsingissä, lokakuun 15 päivänä 1854.
_Kalle Kirjanen_,
filos. maist.
Kolmas keskustelu.
_Kaisalta tutkitaan tieteitä_.
Muutamia viikkoja edellisen keskustelun perästä istuu Kalle,
tyhjennettyään viilipyttynsä, entistään vielä oppineempana, mutta yhtä
neuvottomana, samassa kyökkikammarissa, Kaisan kartatessa villoja,
joita hän panee suureen pärekoriin.
_Kalle_. Muistatko, Kaisa, kun tutkin sinulta matemaatillista
maantietoa?
_Kaisa_. En, sitä en muista.
_Kalle_. Sinulla on huono muisti. No, muistatkos, kun tutkin sinulta
Europan karttaa?
_Kaisa_. Karttaa? En minä kartannut silloin, minä vyyhtisin. Kalle on,
näen mä, äärettömän oppinut, ja yhä oppineemmaksi hän tulee, kun vaan
syöpi vahvasti.
_Kalle_. Ei siitä syömisestä tule oppineeksi, vaan lukemisesta.
_Kaisa_, Voi, voi, mitähän kaikesta tuosta lukemisestakin on!
Tulevatkohan ihmiset toki viisaammiksi tuosta, että käyvät niin hirveän
oppineiksi.
_Kalle_. Se on tietty, Kaisaseni. Joka on oppinut, hän on myös viisas.
_Kaisa_. Mutta, kas sitä minä en usko. Muistan hyvin Väänäsen Kallen,
joka sittemmin tuli maisteriksi. Hän meni kerran ulos juuri kuin siellä
satoi, että taivas oli puhjeta, ja piti sateenvarjoa kainalossaan.
Silloin hän tietysti kastui ja torui sisartaan siitä, että tämä muka
oli unohtanut sateenvarjon. Ja kaikkeen tuohon oli vaan syynä se, että
hän pasteeraili ja aprikoitsi, mitä sade on latinan kielellä.
_Kalle_. Se on _pluvia_, genitivus _pluviae_, feminini generis ja
taipuu ensimmäisen deklinationin mukaan. Mutta jos on oikein
rankkasadetta, niin sanotaan _imber_, genitivus _imbris_, masculini
generis, ja se taipuu kolmannen deklinationin mukaan. Ja Jupiteria
nimitettiin _Pluvius_, siitä, että hän satoi.
_Kaisa_. Mutta jos Pitteri sataa, niin Kalle kastuu, se on selvä se,
jos ei Kallella ole sateenvarjoa taikka kunnollista päällystakkia. Mitä
sinä silloin hyödyt pluurosta ja plaarosta ja koko latinasta?
_Kalle_. Minä pystyn lukemaan Corneliusta ja Ciceronia ja Virgiliusta,
ja sitte minusta tulee ylioppilas, ja kun kerran olen ylioppilas, niin
saattaa minusta tulla mitä hyvänsä. Mutta minä sanon sen sinulle,
Kaisa, se ei ole plura, vaan _pluvia_. Tuosta saisit suuren pukin
vihkoosi. Mielisinpä opettaa sinua sijoittelemaan eli deklineeraamaan.
_Kaisa_. Älkää huoliko, hyvä herra maisteri, minä mieluummin karttaan
villoja. -- Voikos sinusta tulla pappia?
_Kalle_. Se on tietty!
_Kaisa_. No, jos sinusta voi tulla pappi, niin kyllä minä kuuntelen
klineeraamistasi, vaikka yöt ja päivät. Olet kai varmaankin oppinut
koko joukon juttuja. Mitä lajia sinä olet oppinut?
_Kalle_. Olen ominut tieteet.
_Kaisa_. Oivallista! Mitä mokomaa ne tieteet ovat? Onko sekin latinaa?
_Kalle_. Kuinka tyhmästi sinä saatat kysyä, Kaisa! Tieteet, se on
kaikki mitä tietää.
_Kaisa_. Silloin olen minäkin oppinut tieteet, koska se on kaikki mitä
minä tiedän.
_Kalle_. Älä luulekaan. Ensiksikin tiedät sinä niin hirveän vähäsen, ja
sitte et ole oppinut sitä kirjoista. Se on suuri erotus, näetkös.
_Kaisa_. Tiedänpäs minä, miten viljellään maata, miten hoidetaan lehmiä
ja kirnutaan voita ja leivotaan, pannaan juomaa, pestään, kehrätään,
häklätään ja kartataan ja ommellaan vaatteita ja kudotaan kankaita ja
neulotaan sukkia, ja sitte osaan minä katkismuksen ulkoa aina
viidenteen pääkappaleesen asti. Niin hirveän paljo siinä juuri ei ole,
mutta kyllä se on niin paljo kuin minä tarvitsen tieteistä.
_Kalle_. Saatatko sinä nyt olla noin tuhma, Kaisa! Eihän nuo ole mitään
tieteitä. Muistatkos, kuinka sinä tulit pussiin matemaatillisessa
maantiedossa?
_Kaisa_. Niin, nyt minä muistan, että sinä tiesit, kuinka pitkä matka
on kuuhun, mutta et tietänyt, mistä voileipäsi on tehty.
_Kalle_. Maltas, niin näytän sinulle oikein selvästi, kuinka tuhma sinä
olet, kun luulet osaavasi tieteet. Mitä tiedät esimerkiksi
_filosofiasta_?
_Kaisa_. Viiliä sulla on edessäsi ja Sohvia on äitisi nimi. Kun sinä
nyt syöt äitisi viiliä, niin sehän sitten on viili-Sohviaa.
_Kalle_. Nyt olit osaavinasi naulaa päähän. Mutta filosofia, näetkös,
on se tiede, joka opettaa meitä ajattelemaan. Esimerkiksi: kun sataa,
niin kastuu: Cajus menee ulos sateesen; siis Cajus kastuu.
_Kaisa_. Mutta jos Cajuksella on sateenvarjo?
_Kalle_. No, silloin kastuu sateenvarjo.
_Kaisa_. Voi Kalle kulta, kuinka turhaan sinä vaivaat päätäsi. Nyt on
se olevinaan filosofiaa, että Cajus kastuu, eikä Cajus kastukaan.
Ajatellahan osaa joka ihminen, jolla on täysi järki.
_Kalle_. Niin, mutta miten ajatella, siinäpä temppu. Mutta otanpa
toisen esimerkin. Mitä tiedät _filologiasta_?
_Kaisa_. Se oli hirveä sana se. Siitä en koskaan eläissäni ole kuullut
puhuttavan. Näkyy kyllä, mikä Kallelle maistuu, koska hänen tieteissään
on niin paljo viiliä.
_Kalle_. Ole puhumatta viilistäsi. Filologia on se, kun tuntee yhden
taikka useampia kieliä oikein perin pohjin.
_Kaisa_. Minä osaan suomea ja ruotsia, sekä präntättyä että trykättyä,
ja pikemmin myyn minä pois sinut kuin sinä minut. En ole tarvinnut
siihen mitään ilokiaa. Kas, nyt sain kuitenkin sen sanan suustani.
_Kalle_. Sinä osaat! Koetapa deklineerata sana _ihminen_. Miten kuuluu
se abessivissa?
_Kaisa_. Mitä! Ei ketään ihmistä saa sanoa pässiksi.
_Kalle_. Tuhmus! Se kuuluu _ihmisettä_ ja _ihmisittä_.
_Kaisa_. Luulinpa, että se on jotain, jok' on ihmisittäin.
_Kalle_. Oliko ihminen _substantivum_ vai _adjectivum_?
_Kaisa_. Kissa sen tietää. Minä tiedän vaan, että ihminen on
viheliäinen olento tässä maailmassa.
_Kalle_. Koska ihminen on olento, niin pitäisi sun tietää, että se on
_substantivum_. Sanos, mikä on sen _pluralis_?
_Kaisa_. Lurali ja larali! Tiedän ihmisen, jonka nimi kuuluu Kalle.
Mitenkä se kuuluisi, jos sanoisi Kalle Lurjus?
_Kalle_. Jopa jouduit kiinni, Kaisa. _Ihminen_ kuuluu
_pluralis_-luvussa, _ihmiset_. Konjugeeraa sana _syödä_.
_Kaisa_. Mitä lajia? Syödä?
_Kalle_. Niin, _verbum syödä_. Miten kuulun se _perfektum_-sijassa, eli
täydellisessä lähi-ajassa?
_Kaisa_. Synti vieköön, jos sen tiedän, mutta että sinä osaat syödä
täydellisesti, sen näen pytystä.
_Kalle_. Se kuuluu: olen syönyt.
_Kaisa_. Vai niin? Sitte korjaan minä ruo'an pois pöydältä.
_Kalle_. Etkö sinä ymmärrä, että se on _prefectum_? Jos se olisi
_imperfectum_, niin kuuluisi se: _Minä söin_.
_Kaisa_. Näkyy, näkyy viili-pytystä.
_Kalle_. _Söin, söit, söi, söimme, söitte, söivät. Plusqvamperfectum_
kuuluu: _olin syönyt_, ja _futurum: olen syövä_. Miten on esimerkiksi
_conditionalis_?
_Kaisa_. Etköhän sinä vielä ole saanut kylliksesi? Sepä syömistä totta
toisen kerran?
_Kalle_. Siinä sanotaan: _söisin_.
_Kaisa_. Vieläkö nytkin?
_Kalle_. Panen vetoa, ett'et edes tiedä, miten sana kuuluu
_imperativossa_.
_Kaisa_. No, antakaa kuulla, hyvä herra!
_Kalle_. Silloin sanotaan: _syö_.
_Kaisa_. Kiitoksia vaan.
_Kalle_. Sanopas minulle _syö_-sanan pää-sijat.
_Kaisa_. No, joko nyt siatkin pääsivät syömään. Voi pulskia pitoja!
_Kalle_. Pääsijat ovat: _syön, syödä_. Mutta pahemmat taivuttaa ovat
_verba contracta_. Mitenkäs niissä tulisit toimeen?
_Kaisa_. Voi, voi!
_Kalle_. Mikä _pars orationis_ on voi?
_Kaisa_. Onko voikin latinaa?
_Kalle_. Ei, se on suomea, mutta tahdon tietää, mitä sanalajia se on.
Mihinkä luokkaan se kuuluu?
_Kaisa_. Kuuluipa minne hyvänsä.
_Kalle_. Voi on _interjectioni_. Tiedätkö mitä _interjectioni_ on?
_Kaisa_. En, totta maar, tiedäkään. Päätäni rupeaa pyörryttämään.
_Kalle_. Nyt näet, kuinka vähän sinä tiedät, Kaisa. Sinä olet niin
kauhean tietämätön, että pienin poika ensimmäisellä luokalla tietää
enemmän kuin sinä. Ja kuitenkin luulet sinä tuntevasi tieteet!
_Kaisa_. Ei kenkään voi tietää kaikkea. Sinä olet itse niin taitamaton
minun toimissani, ett'et osaa laista lattiaa kunnollisesti. Jumala on
asettanut niin viisaasti, että muutamat osaavat yhtä, toiset toista. Ja
jos joku osaa paremmin yhden asian, niin ei hän saa olla ylpeä siitä.
Löytyy kuitenkin paljo, jota hän ei tiedä.
_Kalle_. Älä luule pääseväsi niin vähällä. Minä näytän, ett'et tunne
toimiasikaan edes.
_Kaisa_. Ohoh! Näytetään nyt sitten.
_Kalle_. Sen minä näytän _matematiikilla_. Sinä ehkä et tiedä, mitä
_matematiikki_ on, vaivanen?
_Kaisa_. En, sitä en tiedä ensinkään, ja yhtä hyvä kristitty olen
kuitenkin. Koko katkismuksessa ei ole sanaakaan mattematista --
mitenkäs se olikaan nyt taas?
_Kalle_. Matematiikka, Se on se tiede, joka opettaa meitä tarkalleen
luvulla laskemaan kaikki asiat.
_Kaisa_. No, laskekaapas, hyvä herra, se asia, minkälainen ilma
huomenna tulee.
_Kalle_. Se ei kuulu tähän. Sitä tiedettä sanotaan _meteorologiaksi_
tai ilmanlaadun tieteeksi.
_Kaisa_. Nyt käypi niinkuin vilosohvisikin. Cajus ei kastunutkaan,
vaikka hänen piti kastua. Jos Kalle pystyy toimittamaan kaunista ilmaa,
niin pitäisi kruunun lähettää hänet maaseuduille heinä-aikana.
_Kalle_. Matematiikilla saatan laskea, milloinka tapahtuu auringon
pimeneminen. Mitäs sanot siitä?
_Kaisa_. Konstikos sitä tietää, kun seisoo painettuna almanakassa koko
vuosi edeltäpäin.
_Kalle_. Sinä olet kummallinen. Sen hän on laskenut selville, joka
kirjoittaa almanakan, muutoin ei saattaisi se siinä seisoa.
_Kaisa_. Luulotusta! Laskes nyt, mitä saat puoliseksi huomenna. Lihaako
vai kalaa?
_Kalle_. Sitä en huoli laskea. Mutta sanon sinulle, kuinka korkea
kirkontapuli on.
_Kaisa_. Niin, jos kiipeät ylös kukkoon saakka, ja jos sinulla on
nuora, joka ulottuu maahan asti.
_Kalle_. Ei ensinkään. Pistän kepin maahan ja asetan toisen kepin
vinoon vasten sitä, jotta saan triangelin. Tiedätkö mitä _triangeli_
on?
_Kaisa_. En, vaikka tapettaisiin.
_Kalle_. No, sinä nyt et tiedä et niin mitään, Kaisa. _Triangeli_ on
kolmikulma, jolla on kolme sivua ja kolme kulmaa.
_Kaisa_. Vai niin.
_Kalle_. Turhaa on, Kaisa, että käyt kiinni _geometriaan_, koska et
tiedä mitä _triangeli_ on. Oletko koskaan kuulut puhuttavan
sirkkelistä.
_Kaisa_. Sirkkeli eli passari on jokaisella salvumiehellä, ja se maksaa
markan puodissa.
_Kalle_. Kas niin, nyt rupeaa päätäsi pyörtämään. Niinkuin
matemaatillista kuviota saisi puodista ostaa! Viiva on pituus ilman
leveyttä, ja sirkkelillä ei ole alkua eikä loppua.
_Kaisa_. Juuri niinkuin sinunkin. Jos sinä koetat yhä edespäin tulla
niin kauhean oppineeksi, niin tulee sinusta viimein pituus ilman
leveyttä, ja sinun tuumillasi ei ole alkua eikä loppua.
_Kalle_. Sinä joudut kuin joudutkin kiinni geometriassa. Nyt minä
pinnistän sinua _aritmetiikilla_.
_Kaisa_. No, mitä se nyt taas on?
_Kalle_. Se on luvunlasku-oppi. Osaatko kertomataulun? Kahdeksan kertaa
kahdeksan, mitä se on?
_Kaisa_ (sukkelasti). Kuusikymmentäneljä.
_Kalle_. Oikein. Ota siitä pois seitsemän.
_Kaisa_. Seitsemän siitä on viisikymmentäseitsemän.
_Kalle_. No, lisää siihen viisitoista.
_Kaisa_ Seitsemänkymmentäkaksi.
_Kalle_. Katsopa vaan, sinulla on taipumusta aritmetiikkiin. Missä olet
sinä oppinut yhteenlaskua ja vähennystä?
_Kaisa_. Kyllä kai sitä aina siihen tottuu. Olen minäkin myynyt
muutamia maitokannuja aikoinani, ja täytyyhän minun osata räknätä talon
tarpeeksi.
_Kalle_. Teepäs tämä jako: jaettava on 60, jakaja o; kuinka suuri
osamäärä?
_Kaisa_. Osamäärä?
_Kalle_. Niin, 60 jaetaan 5:llä, mikä tulee osamääräksi eli qvotiksi?
_Kaisa_. Joko taas latinaa? Mitä kuuti on? Saako siitä maksoa?
_Kalle_. Saattaa saada toisinaan. Se on 12. Otetaanpas nyt esille
verrantolasku eli _reguladetri_. Jos leiviskä voita maksaa kaksitoista
markkaa, mitä silloin maksaa 15 naulaa?
_Kaisa_ (sukkelasti). Yhdeksän markkaa.
_Kalle_ (laskee taulullaan). 20 lb : 15 = 1,200 p. : x...
_Kaisa_. Pois rihveli vaan, et sinä minua myy kahdestatoista markasta
leiviskältä.
_Kalle_ (laskettuaan). Se on oikein.
_Kaisa_. Saanko minä nyt panna ongelman sinulle? Puoli kissaa kahtia ja
neljäsosa siitä pois; paljoko jääpi?
_Kalle_. Neljäsosa.
_Kaisa_.' Eipäs; silloin ei ole mitään jäljellä, ei kissan
suupalaksikaan. Missä nyt oli Kallen ritameriikki.
_Kalle_ (hämillään). Se oli vaan pieni koukku sinulta, Kaisa. Mutta
mitäs tiedät _botaniikista_.
_Kaisa_. En niin mitään, en rahtuakaan, itse muistaakseni. Onko sekin
jotain, joll' ei ole alkua eikä loppua?
_Kalle_. _Botaniikki_ on kasvi-oppi. Tiedätkös sanoa, mikä on koivun
nimi.
_Kaisa_. Mikä nimi sillä olisi muu kuin koivu?
_Kalle_. Se on _Betula alba_. Pihlaja on _Sorbus aucuparia_, harakan
marja on _Empetrum nigrum_, orvokki on _Viola tricolor_...
_Kaisa_. No miksi sanotaan kuivattua ruohoa?
_Kalle_. Ei se ole mikään eri kasvi.
_Kaisa_. Vai niin vainen! Kuivatun ruohon nimi on heinät.
_Kalle_. Kaisa parka, ruohoja on monta lajia. Yhtä hyvin sopisi kysyä,
mikä kasvi metsä on.
_Kaisa_. En minä siitä viisastu, että tiedän, mitä koko joukko
kapineita on latinaksi. Sanokaa ennemmin, hyvä herra, mihinkä ne
kelpaavat. Mihinkä koivu kelpaa?
_Kalle_. Se kelpaa polttopuiksi ja luudiksi...
_Kaisa_. Ja vitsoiksi ja kämmenpatukoiksi koulupojille. Mihinkä
sammaleet kelpaavat?
_Kalle_. Sammalia on monta lajia.
_Kaisa_. No, mihinkä ne kelpaavat?
_Kalle_ (hämillään). He vaatehtivat vuoria...
_Kaisa_. Hoh, eihän vuoria palele, kyllä ne tarkenevat ilman takkiakin.
Mihinkä sammaleet kelpaavat?
_Kalle_ (harmistuneena). Ne eivät kelpaa mihinkään, ihan kuin sinun
kysymyksesi.
_Kaisa_. Jos eivät seinät olisi tukitut sammaleilla, niin sinulla olisi
vilu talvis-aikana. Mistä metsät ovat loppuneet, siellä poltetaan
sammalturpeita. Ilman peuranjäkäliä tai sammalia kuolisivat peurat ja
lappalaiset nälkään. Kivisammaleilla värjätään ruskeaa.
_Kalle_. Sanopa sinä; ovatko sammaleet fanerogameja vai kryptogameja?
_Kaisa_. Sanokaapa, maisteri, miten menetellään pellavan kanssa,
ennenkuin siitä saadaan paitaa Kallepojalle.
_Kalle_. Mihinkä luokkaan kuulun pellava? Kuinka monta hedettä sillä
on?
_Kaisa_. Voi, voi, hän on tuntevinaan pellavia eikä ole varmaan ikinä
häklää nähnyt.
_Kalle_. Mistä saadaan pumpulia?
_Kaisa_. Lampaista varmaankin, niinkuin muutkin villat.
_Kalle_ (riemuiten). Lampaista! Ei, Kaisa parka, mitä se auttaa, että
sinä häkläät ja karttaat, kun et edes tiedä, että pumpuli kasvaa puissa
Amerikassa.
_Kaisa_. Mitäs vielä! Ehkä lampaatkin kasvavat puissa niinkuin
männynkävyt?
_Kalle_. Mun pitäisi oikein panna sinut pussiin _zoologiassa_.
Tiedätkös, mitä se on, zoologia?
_Kaisa_. Mitä minä sinun kauheasta opistasi?!
_Kalle_. Se on eläin-oppi, ja siihen kuuluvat sinun lampaasi ja
porsaasi ja vasikkasi.
_Kaisa_. Kyllä minä ne hoidan ilman sinun soloksiisia.
_Kalle_. Sinä et tunne lahkoja etkä sukuja. Sinä et edes tiedä, mitkä
eläimet märehtivät.
_Kaisa_. Osaatko katsoa hevosta suuhun ja sanoa, kuinka vanha se on?
_Kalle_. En. Mutta tiedätkö sinä sanoa, millä eläimillä on selkäranka?
_Kaisa_. Selkä on heillä kaikilla, tiedän minä.
_Kalle_. Hui, hai. Kärpäsellä esimerkiksi ei ole selkärankaa.
Tiedätkös sanoa, mitä ihminen on? Onko hän imettäjäeläin, lintu, kala,
matelija-eläin, nivel-eläin vai nilvi-eläin?
_Kaisa_. Herra varjelkoon, tahdotko sinä ihmisiä luontokappaleiksi?
Kyllähän me olemme viheliäisiä olentoja, mutta tuumaanpa toki, että
meillä on jotain jäljellä Jumalan kuvasta.
_Kalle_. Kas, noin se käy, kun on niin hirveän tietämätön kuin sinä,
Kaisa. Ihminen on imettäjä-eläin, sitä et voi kieltää.
_Kaisa_. Hyi, Kalle, häpeä tuolla lailla puhuessasi! Ethän kohta tiedä,
oletko lintu vai kala. Kenties olet paarma, koska pöriset niin pahasti.
_Kalle_. Sinä paarma olet, sokea paarma, sinä et tiedä mitään, sä
lennät pääsi seinään. Annas kun tutkin sinulta _historiaa_! Saas nähdä,
miten pidät puoltasi!
_Kaisa_. Minä osaan kertoa monta historiaa, jos sitä kysytään. Lukkari
osasi kertoa historioita koko talvi-illan, ja välistä hän valehteli
aika lailla.
_Kalle_. Toista on maailman historia. Siinä täytyy joka sanan olla
totta.
_Kaisa_. No, jutelkaa nyt, Hyvä herra, maailman historiaa, jos
haluttaa. Kyllä minä jaksan kuulla.
_Kalle_. Niinkuin se olisi tehty yhdessä illassa! Sanopas, milloin
kuoli Kyros?
_Kaisa_. Mokomasta miehestä en ole koskaan kuullut puhuttavan. Oliko
hänkin imettäjä-eläin?
_Kalle_. Kyros kuoli vuonna 525 ennen Kristuksen syntymää, ja hänen
jälkeisensä oli hänen poikansa Kambyses. Muuten mestattiin Kyros, ja
ruhtinatar Tomyris pani hänen päänsä verellä täytettyyn säkkiin.
_Kaisa_. Jos ei maailman historialla ole parempia asioita puhuttavana,
niin ei se maksa hölyn pölyäkään. Hyi, tuohan on ilkeämpää kuin härän
teurastus.
_Kalle_. Hoh, maailman historiassa on paljo muutakin. Osaatko
esimerkiksi luetella maailman seitsemän ihmettä?
_Kaisa_. Kaikki, mitä Jumala on luonut, on ihme, sillä se on luotu
tyhjästä.
_Kalle_. Kolossi Rodon saarella, Semiramiin riippuvat puutarhat, Dianan
temppeli Efesossa, Memnonin patsas, Egyptin pyramiidit, Aleksandrian
tulitorni ja -- ja --
_Kaisa_. Seitsemäs ihme on Kalle, joka on imettäjäeläin ja kuitenkin on
tietävinään enemmän kuin Jumala.
_Kalle_. Niin, nyt sen muistan. Kuningas Mausolon hauta.
_Kaisa_. No, jopas jotakin! Kuningas haudassaan ei ole rahtuakaan
parempi kuin sinä ja minä. Mutta koska sinä nyt olet niin liukas
maailman historiassa, niin tottahan tiedät sanoa, mikä Abrahamin isän
nimi oli.
_Kalle_ (hämillään). Abrahamin isä? Hän oli Noakin sukua.
_Kaisa_. Niin, miksi ei Aataminkin? Mutta mikä oli Abrahamin isän nimi?
_Kalle_. Sitä et tiedä sinäkään.
_Kaisa_. Tiedän, hänen nimensä oli Taara. Se seisoo raamatussa, ja
siinä on minun maailman historiani.
_Kalle_. Milloin perustettiin Rooma?
_Kaisa_. Kuka oli kuningas Taavetin isä, isän-isä ja isän-isän äiti?
_Kalle_. Milloin aljettiin ensimmäinen ristiretki?
_Kaisa_. Mikä sen saaren nimi oli, jossa Paavalia pisti kyykäärme?
_Kalle_. Sinä et vastaa kysymyksiini.
_Kaisa_. Sinäpä et vastaa minun kysymyksiini.
_Kalle_. Rooma perustettiin vuonna 753 ennen Kristusta.
_Kaisa_. Taavetin isä oli Isai, hänen isän-isänsä Obed, hänen
iso-isänsä-isä oli Boas, ja Boaksen vaimo oli Ruth, joka oli Taavetin
isän-isän-äiti.
_Kalle_. Sinä et tiedä, vaivanen, että ensimmäinen ristiretki alkoi
vuonna 1096.
_Kaisa_. Sinä vaivanen et tiedä, että saari, jossa käärme pisti
Paavalia, oli Melite nimeltään.
_Kalle_. Huolinko minä sinun saaristasi!
_Kaisa_. Huolinko minä sinun ristiretkistäsi!
_Kalle_. Niin, kun jouduit pussiin maailman-historiassa.
_Kaisa_. Sinäpä se pää edellä pussiin menitkin, vaikka olet niin
oppinut.
_Kalle_. Minä olen maisteri, ja sinä istut ensimmäisellä luokalla. Jos
olet uppiniskainen opettajallesi, niin saat kynsillesi.
_Kaisa_. Otapa minut kiinni, hyvä maisteri!
_Kalle_. Saatpas nähdä!
Nyt repäsi Kalle muutamia varpuja luudasta, sitoi ne yhteen vitsaksi ja
juoksi Kaisan perästä, antaaksensa hänelle kämmenille. Mutta vaikka
Kaisa oli vanha, piti hän itseään niin hyvässä suojassa villakorin
takana, että Kalle turhaan koetti saada häntä kiinni. Kun tämä ei
onnistunut, suuttui hän julmasti ja teki äkkiä hyppäyksen päästäksensä
yli korin, mutta silloin kävi niin hullusti, että hän kompastui ja
pyörähti koriin, pää edellä Kaisan villoihin. Siinä makasi hän nyt
tieteineen päivineen!
Kaisa nauroi niin, että oli tukehtua, ja samassa astuivat vanhemmat
sisään. Kalle kömpi korista, hieman häpeissään, ja villat olivat
hänessä kiinni kuin luppakoiran karvat.
-- "Mitä nyt?" -- sanoi isä. -- "Olethan kuin keritsemätön oinas!"
-- "Hän sanoo itse olevansa imettäjä-eläin", -- nauroi Kaisa.
-- "No, no", sanoi isä ja hymyili sydämmellisesti, "kylläpä on hyvä
oppia hyödyllisiä tieteitä, mutta se, joka kerskailee opistaan ja
hylkii toisia, jotka ovat oppineet vähemmän kirjoista, hän saa olla
vakautettu siitä, että ennemmin tai myöhemmin vierii villakoriin."
Ja siihen loppui Kallen maisteritoimi ja tutkiminen tieteitä Kaisalta.