Polos. Eikö siis puhetaide näytä sinusta olevan jotakin oivaa, se kun
kykenee ihmisiä miellyttämään?
Sokrates. Kuinka Polos? Joko sait minulta tietää, mitä arvelen sen
olevan, niin että jo voit kysyä, jotakin seuraavaa, eikö se minusta
näytä olevan jotain jaloa?
Polos. Sainhan jo tietää, että se mielestäsi on jonkinmoista
harjaantumista!
Sokrates. Tahdotko, kun pidät miellyttämistä niin tärkeänä, minun
mielikseni tehdä pienen asian?
Polos. Halusta.
Sokrates. Kysyppä minulta, mikä taide ruuankeitto minusta näyttää
olevan.
Polos. Sanoppa sitten, mikä taide on ruuankeitto?
Sokrates. Ei mikään, Polos.
Polos. Mitä se sitte on? Sano!
Sokrates. Sanonpa jo: jonkinmoista harjaantumista.
Polos. Mihin?
Sokrates. Tuottamaan jotakin viehätystä ja nautintoa, Polos.
Polos. Mitä? Onko sitten ruuankeitto ja puhetaide samaa?
Sokrates. Ei suinkaan; mutta ne ovat kumpikin eri osia samasta
harrastuksesta.
Polos. Niin mistä sinä tarkoitat?
Sokrates. Eihän liene törkeää tai säädytöntä, jos lausun mielipiteeni
suoraan?[36] Minua arveluttaa niin tehdä Gorgiaan tähden, ettei hän
vaan luulisi minun ilkamoivan hänen tointansa. Mutta enpä todella
tiedäkkään, harjoittaako Gorgias sellaista puhetaidetta jota minä
tarkoitan; sillä ei meidän äskeisestä juttelustamme vielä lainkaan
selvinnyt, mitä hän siitä ajattelee. Mutta mitä minä puhetaiteeksi
sanon, se on erään asian osa joka ei kuulu kaunisten lukuun.
Gorgias. Minkä niin, Sokrates? Sanoppa, minua ensinkään ujostelematta!
XVIII. Sokrates. No, minun mielestäni, Gorgias, se on toimi eli
harrastus, joka ei kuulu taiteeseen, mutta vaatii hyvällä arviokyvyllä
varustettua, rohkeaa henkeä, jolla myös on luontainen lahja sukevasti
seurustella ihmisten kanssa. Ylipäänsä kutsun minä sitä mielistelyksi.
Tässä harrastuksessa näyttää minusta olevan useita muitakin osia, ja
yksi niistä on myös ruuanlaitto-taito, jota pidetään taiteena, mutta
joka minun mielipiteeni mukaan ei ole mikään taide, vaan ainoastaan
kokemuksen ja harjoituksen tointa. Saman mielistelyn osia ovat edelleen
puhetaide, niinikään koristelutaito[37] ja sofistiikka, siis neljä
osaa, esineinään neljä eri asiaa. Jos Polos nyt mielii kysellä, niin
kyselköön. Sillä hän ei ole vielä kuullut, millaisena mielistelyn osana
minä pidän puhetaidetta: häneltä jäi näet huomaamatta, etten vielä
vastannutkaan tähän kysymykseen, ja hän kysyy vain edelleen, enkö pidä
sitä kauniina taiteena. Mutta minäpä en vastaakkaan hänelle, katsonko
puhetaiteen olevan jotain kaunista vai rumaako, ennenkun olen sanonut
mitä se on. Eikä olisikkaan oikein, Polos, ennen vastata. Mutta jos
niin tahdot, kysy, minä mielistelyn osana minä pidän puhetaiturin
tointa.
Polos. Kysynpä sitten ja vastaa: mikä osa se on?
Sokrates. Tokkohan tajunnetkaan minua, jos vastaan: puhetaide on minun
ajatukseni mukaan varjokuva eräästä valtiotaidon osasta.
Polos. Miten siis? Sanotko sen olevan kauniin vai ruman?
Sokrates. Ruman toki! Sillä kaikki mikä on pahaa, sitä sanon rumaksi --
koskapa mun täytyy vastata sinulle, ikäänkuin jo tietäisit mitä
tarkoitan.
Gorgias. Zeus avita, Sokrates, enpä minäkään enää tajua mitä sinä
sanot.
Sokrates. Et tietystikkään, Gorgias, sillä enhän vielä olekkaan asiaa
ehtinyt selvittää -- mutta tämä Polos on niin nuori ja raju.[38]
Gorgias. Annappa hänen olla ja sano minulle, mitä sillä tarkoitat että
puhetaide on varjokuva jostakin valtiotaidon osasta.
Sokrates. Koetanpa selvittää sinulle, mitä puhetaide minusta näyttää
olevan. Jos se sitte ei olekkaan sitä, niin kumotkoon Polos tässä
mielipiteeni. Onko mitään, mitä kutsut sieluksi ja ruumiiksi?
Gorgias. Kuinkas ei!
Sokrates. Luuletko niiden kummankin voivan olla jossakin hyvinvoinnin
tilassa?
Gorgias. Kyllä.
Sokrates. Entäs hyvinvoinnin tilassa, joka vain siltä näyttää, mutta ei
sitä ole? Minä tarkoitan esimerkiksi tämmöistä: monet näyttävät voivan
ruumiillisesti hyvin, niin ettei kukaan, paitsi lääkäri tai voimistelun
opettaja, voisi huomata, etteivät he sittekään jaksa hyvästi.
Gorgias. Se on totta.
Sokrates. Sanonpa siis sekä ruumiissa että sielussa voivan olla
semmoista, joka tekee että ne näyttävät voivan hyvin, vaikk'eivät
voikkaan.
Gorgias. Niin on.
XIX. Sokrates. Annappas, koetan paremmin selittää sinulle mitä
tarkoitan. Noita kahta esinettä varten on, sanon minä, kaksi taidetta.
Sitä joka on sielua varten kutsun minä valtiotaidoksi;[39] ruumista
varten olevaa en osaa yhdellä nimellä mainita. Mutta ruumiin hoidossa,
joka on yksi asia, erotan kaksi puolta -- voimistelun ja lääkeopin.
Samoin vastaa valtiotaidon alalla voimistelua lainsäädäntö, niinkuin
lääkeopin vastineena on lainkäyttö.[40] Nyt ovat nämä kaksittain
ikäänkuin sukua toisilleen, mikäli ne käsittävät samaa esinettä,
nimittäin lääkeoppi on sukua voimistelulle, lainkäyttö lainsäädännölle;
kuitenkin ne myös joltain puolen eroavat toisistaan. Nämä neljä
taidetta, jotka palvelevat toiset ruumista, toiset sielua, aina pitäen
silmällä näiden parasta, ne havaitsee nyt mielistely -- en sano sen
selvästi asiaa tajuavan,[41] vaan ainoastaan arviolta vaistoavan --
jakautuu neljään osaan, hiipii noiden neljän taiteen alle, pukeutuen
niiden verhoon ja on olevinaan sitä jonka verho hänellä on yllään.
Siitä mikä on parasta se ei ensinkään pidä väliä, vaan sillä mikä
milloinkin on mieluisinta se pyydystelee älyttömyyttä ja lumoo sitä
luulemaan häntä mitä arvokkaimmaksi. Niinpä keittotaito pukeuu
lääkeopin verhoon ja on ymmärtävinään mitkä ruuat ovat ruumiille
parhaat; niin että jos lasten tai lapsellisesti ymmärtämättömien
miesten kesken olisi ratkaistava riita, kumpi paremmin ymmärtää, mitkä
ruuat ovat terveellisiä, mitkä vahingollisia, lääkärikö vai keittäjä,
lääkärin varmaan täytyisi oppeineen tietoineen kuolla nälkään. Tätä
minä siis kutsun mielistelyksi ja väitän sen semmoisen olevan jotakin
rumaa, oi Polos -- sillä sinulle minä tämän sanon koska se tähystelee
mieleistä heittäen sikseen parhaan. Enkä myönnä sen olevan niinkään
taiteen, vaan ainoastaan harjaantumisen, koska se ei ollenkaan tutki
millaisia ne keinot, joita se käyttää, luonteeltaan ovat, eikä siis
myöskään osaa tehdä selkoa kunkin perussyystä. Mutta minä en nimitä
taiteeksi mitään semmoista, joka on järkiperustaa vailla. Jos sinä
näissä kohdin olet eri mieltä, niin tahdon selvittää sinulle
mielipiteeni.
XX. Lääkeopin verhon vetää siis, kuten sanoin, mielistely keittotaitona
yllensä; voimistelun pukuun pujahtaa taas samalla tapaa somistustaito
ja ollen itsessään katala ja petollinen, epäjalo ja halpa, pettelee se
muodoilla ja väriloisteella, silosoreudella ja vaatteilla siinä määrin,
että sen vaikutuksesta tavoitellaan tuota vierasta kauneutta, mutta
halveksitaan omaa, voimistelun kautta saatavaa kauneutta. Mutta ettei
puheeni venyisi pitkäksi, tahdon puhua sinulle matemaatikkojen
tapaan,[42] -- silloin kaiketi hyvin käsittänet --: samassa suhteessa
kuin somistelu on voimisteluun, on keittotaito lääketaitoon; taikka
vielä paremmin näin: mitä somistelu on voimistelun, sitä on sofistiikka
lainsäädännön suhteen,[43] ja mitä keittotaito on lääkeoppiin, sitä on
puhetaide oikeudenhoitoon. Ne eroavat, kuten olen sanonut, luonnoltaan
toisistaan; mutta kun ne myös ovat liki toisiaan, niin sofistat ja
puhetaiturit[A] samassa toimessa ja samoissa puuhissa sekaantuvat
toisiinsa, eivätkä enää tiedä miten heidän on menetteleminen itsensä
suhteen, yhtä vähän kuin muutkaan tietävät mihin heitä käyttää. Sillä
ellei sielu hallitsisi ruumista, vaan se hoitaisi itseään, ja jollei
sielu tarkoin tähystäisi ja erottaisi keittotaitoa ja lääkeoppia, vaan
ruumis itse arvioisi ja punnitsisi niitä sille suloisten tunteiden
mukaan, niin kyllä silloin Anaxagoraan[44] lauselma tehoisi täydeltään,
rakas Polos -- ovathan ne asiat sinulle tutut --: kaikki olokappaleet
sekaantuisivat yhteen sekasokaan, eikä enää voitaisi toisistaan erottaa
lääkkeitä, terveellisiä ruokia ja keittoherkkuja. Siinä kuulit nyt,
mitä puhetaiturin toimi minun mielestäni on -- keittotaidon vastaverta
sielussa, niinkuin tämä taas vastaa sitä ruumiissa. Mutta olen ehkä
menetellyt kummasti siinä etten sallinut sinun pitää pitkiä puheita ja
olen itse venyttänyt puheeni näin pitkäksi. Mutta sen voi pätevällä
syyllä antaa minulle anteeksi. Sillä kun puhelin lyhyeltä, et sinä
minua ymmärtänyt etkä osannut käyttää vastauksiani, vaan tarvitsit
laajempaa esitystä. Jos nyt käy niin, etten minäkään osaa käyttää sinun
vastauksiasi, niin puhu sinäkin pitemmältä; mutta jos osaan, niin suo
mun niitä käyttää; sillä se on kohtuullista. Ja jatka nyt juttua tämän
vastaukseni varassa, jos osaat.
XXI. Polos. Mitäs sanoitkaan? Onko puhetaide mielestäsi mielistelyä
vai...?
Sokrates. Minä sanoin sen olevan yhden mielistelyn puolen. Etkö sen
paremmin muista, vaikka vielä olet nuori, Polos? Kuinka sinun vasta
vanhempana käykään?
Polos. Sinusta näyttää siis hyviä puhetaitureita valtioissa pidettävän
huonojen miesten arvossa, samoin kuin imartelijoita?
Sokrates. Lausuitko tuon kysymyksenä vai alkuna johonkin puheesen?
Polos. Kysymyksenä.
Sokrates. Niitä ei minusta näy pidettävän minäkään.
Polos. Kuinka? eikö pidettävän? Eikö niillä juuri ole enin valta
valtioissa?
Sokrates. Ei ole, jos vallalla tarkoitat sellaista joka sen omistajalle
on hyvää.
Polos. Sitähän tarkoitan.
Sokrates. No silloin puhetaitureilla minusta näyttää olevan vähin valta
kaikista kansalaisista.
Polos. Kuinka? Eivätkö he, ihan kuin itsevaltiaat hallitsijat,[45] ota
hengiltä kenen vaan tahtovat? Eivätkö he riistä tavaraa, keltä hyväksi
näkevät, ja aja maanpakoon?
Sokrates. Jumaliste, Polos, joka lausumaltasi jään epäröimään, puhutko
tuon omasta puolestasi ja lausut sillä mielipiteesi vai kysytkö
minulta.
Polos. Minä kysyn sinulta.
Sokrates. Hyvä juttu, ystäväni! Kysytkö minulta siis yht'aikaa kahta
asiaa?
Polos. Kuinka kahta?
Sokrates. Etkös juur'ikään sanonut näin, että eivätkö puhetaiturit ota
hengiltä keitä vaan tahtovat, ihan kuin itsevaltiaat, ja riistä tavaraa
keltä hyväksi näkevät ja aja maanpakoon?
Polos. Niin sen sanoin.
XXII. Sokrates. Sanonpa siis sinulle, että tuossa on kaksi kysymystä,
ja vastaan sinulle kumpaankin. Minä väitän, Polos, että puhetaitureilla
samoin kuin yksinvaltiailla on sangen vähän valtaa yhteiskunnissa,
kuten vastikään lausuin. He eivät tee, sanalla sanoen, mitään mitä
mielellään tahtovat; he tekevät vain sen mikä heistä kulloinkin näyttää
paraalta.
Polos. No, eikö siinä juuri ole suuri valta?
Sokrates. Ei, ainakaan sen mukaan kuin Polos sanoo.