Gorgias. Puhut totta.
Sokrates. Mutta sekä ne jotka oppimalla ovat saaneet tiedon, että ne
jotka ovat tulleet uskomiseen ovat kuitenkin molemmat asiastaan
vakuutetut.
Gorgias. Niin kyllä.
Sokrates. Sallitko siis meidän otaksua kahta lajia uskotusta, jotka
vaikuttavat, toinen uskomisen ilman tietoa, toinen tositiedon?
Gorgias. Aivan niin.
Sokrates. Kumpaa lajia uskotusta luopi siis puhetaide käräjissä ja
muissa väenkokouksissa oikeutta ja vääryyttä koskevissa asioissa?
Sitäkö josta syntyy uskominen ilman tietoa vai sitäkö josta tieto?
Gorgias. Onhan se selvä asia, että sitä josta syntyy uskominen.
Sokrates. Puhetaide on siis, kuten näyttää, ainoastaan uskomista
luovan, mutt'ei oppia suovan uskotuksen tekijä oikeasta ja väärästä.
Gorgias. Niin.
Sokrates. Ei puhetaituri siis ole pätevä opastamaan käräjiä ja muita
väenkokouksia tietoon oikeasta ja väärästä, vaan ainoastaan uskottomaan
niitä.[22] Eikä hän tosiaan voisikaan niin vähässä aikaa opettaa niin
suurta joukkoa tajuamaan niin suuria asioita.
Gorgias. Kai ei.
Sokrates. Katsotaanpa siis nyt, mitä meidän oikeastaan on sanottava
puhetaiteesta. Enpä itsekkään vielä oikein oivalla, mitä siitä
sanoisin. Kun kaupungilla on kokous, jossa keskustellaan lääkärin
vaalista[23] tai laivanveistäjien tai jonkin muun ammattimiesten
luokkaan kuuluvan otosta, eihän silloin mikään puhetaituri voi ruveta
neuvoja antamaan, vai kuinka? Sillä selvä on, että kussakin vaalissa on
ammatissaan taitavin valittava. Sama on laita, kun keskustellaan
varusmuurien rakentamisesta tai satamain tai laivaveistämöjen
laittamisesta: ei silloinkaan puheniekkojen neuvoja kysytä vaan
rakennusmestarien. Eikä myöskään, kun neuvotellaan sotapäällikköjen
valinnasta tai taistelu-asemaan käymisestä vihollisia vastaan tai
lujain paikkain anastamisesta, vaan silloin ovat sota-asiain ymmärtäjät
neuvomassa eikä puhetaiturit. Vai mitä aattelet sinä, Gorgias,
tämmöisistä asioista? Koskahan sekä kehut itse olevasi puhetaituri että
tekeväsi muitakin puhetaitoisiksi, niin on kohdallaan että sinulta
kysellään taiteesi tehtävistä. Ja ajattele asiaa niin, että minä ajan
takaa sinun omaakin etuasi. Sillä arvattavasti yksi ja toinen täällä
läsnä olevista halunnee ruveta sinun oppilaaksesi, jommoisia jo
huomaankin eräitä, ehkä useitakin, mutta he ujostelevat ehkä
tiedustella asioita sinulta suorastaan. Ajattele siis, että minun
sinulta kysyessäni, hekin kyselevät näin: "mitä etua meille siitä
koituu, jos käymme sinun kouluasi, Gorgias? Mistä asioista me tulemme
kykeneviksi neuvoja valtiolle antamaan? Tokko ainoastaan siitä mikä
yleensä on oikein ja väärin, vai niistäkö myös mitä Sokrates mainitsi?"
Koetappa nyt vastata heille.
Gorgias. No minäpä koetan, Sokrates, paljastaa sinulle selväksi
puhetaiteen koko voiman. Hyvä olikin, että opastit minut uralle. Sinä
tiedät kaiketi, että täkäläiset laivaveistämöt sekä Athenan
kaupunginmuurit ja satamain varustus syntyivät Themistokleen neuvosta,
osaksi myös Perikleen, mutta ei ammattimiesten neuvosta.
Sokrates. Niin maine kertoo, Gorgias, Themistokleeseen nähden.
Perikleen kuulin itse neuvovan meitä keskimuuria rakentamaan.
Gorgias. Ja milloin joku niistä miehistä, joita mainitsit, on
valittava, Sokrates, näet aina puhetaiturien neuvoja lausuvan ja
mielipiteensä asioista voitolle vievän.
Sokrates. Tätä olen jo kauan itsekseni ihmetellyt, Gorgias, ja kysynyt,
mikä tenhovoima tuossa puhetaiteessa lienee. Joku yli-inhimillinen
voima siinä minusta ilmestyy, katsellessani sen suuruutta.[24]
XI. Gorgias. Jospa tietäisitkin, Sokrates, kaikki, miten se taide
sanalla sanoen sulkee itseensä kaikkien taiteiden voimat! Mainitsen
sinulle siitä selvän todistuksen. Olen usein käynyt veljeni tai muiden
lääkärien kera sairasten luona, jotka eivät ole tahtoneet syödä rohtoja
tai antaa lääkärin leikata tai polttaa vammojansa;[25] ja kun lääkäri
ei ole saanut heitä suostumaan, olen minä heidät taivuttanut
käyttämättä mitään muuta keinoa kuin puhetaidetta. Ja väitänpä vielä,
että, jos kaupunkiin mihin tahansa saapuu puhetaitoinen mies ja
lääkäri, ja niiden tulee kansankäräjissä tai jossakin muussa
kokouksessa puheilla kilpailla, kumpi heistä on valittava lääkäriksi,
lääkäri jää aivan huomaamattomiin toisen rinnalla, ja tuo aimo puhuja
valitaan siihen virkaan, jos hän vain tahtoo. Samoin jos on kilpailtava
minkä muun ammattimiehen kanssa tahansa, niin puhetaituri paremmin kuin
kukaan muu osaa houkutella ihmisiä valitsemaan itseään, sillä ei ole
sitä asiaa, josta hän ei osaisi jutella viehättävämmin kuin kuka muu
ammattimies tahansa kansassa. Niin suuri ja niin tenhoisa on siis tämän
taiteen voima. Kuitenkin tulee, Sokrates, käyttää puhetaidetta samoin
kuin kaikkea muutakin taistelukeinoa.[26] Sillä ei muutakaan
taistelutaitoa siltä pidä käyttää kaikkia ihmisiä vastaan, vaikka onkin
oppinut nyrkittelemään, nyrkkisillä ollen painimaan sekä aseilla
taistelemaan, niin että siinä voittaa sekä viholliset että ystävät; ei
sen takia tarvitse ystäviään piestä, pistää ja tappaa. Mutta jos joku
käytyään voimistelukoulua, ollen varreltaan vankka, siellä on oppinut
aimo nyrkkisoturiksi, sekä sitten rusikoikin isäänsä ja äitiänsä tai
jotakuta muuta omaistansa tai ystäväänsä, eipä siltä -- Zeus avita! --
saa vihata hänen opettajiaan ja niitä jotka harjoittelivat häntä asein
taistelemaan ja ajaa heitä pois kaupungista. Sillä nämä opettivat
hänelle taisteluntemput sitä varten, että hän niitä käyttäisi
oikeudenmukaisesti vihollisia ja solvaajoita vastaan, torjumaan
ylläkköä, itse toraa aloittamatta; mutta kääntäen asiat nurin käyttää
hän voimaansa ja taitoansa väärin. Eivät opettajat siltä ole pahat,
eikä taide ole paha tai syypää, vaan luulteni ne jotka eivät käytä sitä
hyvin. Samoin on puhetaiteenkin laita. Sillä puhetaituri on tosin
pystyvä puhumaan kaikkia vastaan ja kaikista asioista, niin että häntä
hetaammin uskotaan kuin muita kansan joukoissa, puhukoon hän lyhyesti
sanoen vaikka mistä. Mutta ei hän kuitenkaan sentakia saa riistää
kunniaa lääkäreiltä -- vaikka hän sen kyllä osaisikin -- eikä muilta
ammattimiehiltä, vaan käyttäköön hän oikeudenmukaisesti puhetaidetta,
niinkuin taistelukeinoa ainakin. Mutta jos joku tultuaan
puhetaituriksi, sittemmin tämän taidon ja voiman nojassa tekee
vääryyttä, ei siltä, mielestäni, pidä hänen opettajaansa vihata ja
kaupungista karkoittaa. Sillä tämä opetti hänelle taidon oikeaa käyttöä
varten, mutta hän käyttää sitä päinvastoin. Taidon nurjaa käyttäjää on
siis oikein vihata, karkoittaa, tappaa, mutta ei viatonta opettajaa.
XII. Sokrates. Luulenpa, Gorgias, sinunkin kokemuksesta tuntevan monet
keskustelut[27] ja huomanneen niissä sen asianlaidan vallitsevan,
että keskustelijat eivät tyynesti malta keskenään selvitellä
keskusteltavaksi otettuja asioita ja näin opittuaan toisiltaan ja
opetettuaan toisiaan erota sovinnossa; vaan jos he joutuvat kiistaan
jostakin ja syyttävät toinen toistansa väärin esittäväksi tai
sekoittavaksi asian, suuttuvat he ja arvelevat toisen puhuvan
halventaakseen heitä, ja näin kiistanhalun sytyttyä jää itse
puheenalainen asia tutkimatta. Ja muutamastippa lopulta sangen rumasti
erotaan, herjaten toisiaan semmoisilla soimauksilla, että
läsnäolijoitakin suututtaa, kun rupesivat semmoisten ihmisten
kuulijoiksi. Minkä takia minä näitä puhun? Syystä että sinä mielestäni
nyt et puhunut aivan johdonmukaisesti etkä sopusoinnussa siihen, mitä
ensin lausuit puhetaiteesta. Minä arastelen kuitenkin kumota sinua,
sillä luulet ehkä minun tahtovankin vain kinata sinua vastaan eikä
puhuvan itse asian hyväksi, sitä selvittääkseni. Jos nyt sinä olet
samoja miehiä kuin minäkin, niin halustapa rupeisin sinua kuulustamaan;
mutta ellet ole, niin jätettäköön asia sikseen. Ja mitäs miehiä minä
sitten olen? Niitä, jotka mielellään sallivat kumota väitteitään, jos
eivät oikein puhu, ja mielellään myös kumoovat toisen väitteitä, jos ne
ehkä eivät ole oikeita, jopa miltei mieluummin sallivat kumota omia
väitteitään kuin kumoovat toisten omia. Sillä edellistä pidän minä
suurempana etuna, mikäli näet on parempi itse päästä mitä suurimmasta
pahasta kuin päästää siitä toinen. Sillä ei mikään mielestäni ole niin
suuri onnettomuus ihmiselle kuin valheellinen luulo niistä asioista
jotka paraikaa ovat meillä keskusteltavina.[28] Jos nyt siis sinäkin
myönnät olevasi tämmöinen mies, niin jutelkaamme. Mutta jos niiksi
näkyy, niin jättäkäämme jutut sikseen ja lopettakaamme keskustelu.
Gorgias. Kyllä minäkin, Sokrates, myönnän olevani tuollainen kuin sinä
osotit olevasi. Mutta ehkä tarvinnee ottaa huomioon läsnäolijainkin
mieltä. Sillä ennenkun te tulitte, olin minä jo kauan ja pitkältä
pitänyt heille esitelmää; jos me nyt vielä jatkamme, tulee
keskustelumme varmaankin venymään pitkälle.[29] Meidän on siis
katsottava heidänkin puoltaan, ettemme pidätä heitä, jos joku tahtoo
toimittaa jotain muutakin.
XIII. Khairephox. Kuulettehan itsekkin, Gorgias ja Sokrates, näiden
miesten melulla osottavan haluansa vieläkin kuulla teidän puhettanne.
Älköön minulle kumminkaan sattuko sellaista kiirettä tointa, joka
pakottaisi minua lähtemään kuulemasta tämmöisiä puheita ja puhujia ja
toimittamaan jotakin tärkeämpää.
Kallikles. Jumaliste, Khairephon! Olen minä jo monasti ollut saapuvilla
keskusteluja kuulemassa, mutta en tiedä, ovatko ne milloinkaan minua
niin huvittaneet kuin nyt. Jos siis puhuisitte vaikka kaiken päivää, en
väsyisi kuulemaan.
Sokrates. Ei minun puolestani, Kallikles, ole mitään estetttä, jos
Gorgias vain suostuu.
Gorgias. Häpeäähän siitä minulle olisi, ellen tuota tahtoisi, minä kun
itse tarjousin vastaamaan, kysyttäköön minulta jos mitä tahansa. Jos
siis läsnä olijoita miellyttää, niin jatka vain jutelmaa ja kysy mitä
ikänä mielit.
Sokrates. Kuule siis, Gorgias, mitä minä oudoksun sinun lausumissasi.
Mutta ehkä puhuitkin oikein, vaikka minä en oikein ymmärtänyt sinua.
Sinä sanot osaavasi tehdä puhetaituriksi sen joka mielii sinulta sen
taidon oppia.
Gorgias. Niin.
Sokrates. Niinkö että hänen puhettaan kaikista asioista kansanjoukossa
uskotaan, vaikkei hän opeta, vaan ainoastaan uskottelee?
Gorgias. Niin aivan.
Sokrates. Lausuithan äsken, että terveydenhoidostakin puhuttaissa
puhetaituria uskotaan kernaammin kuin lääkäriä?
Gorgias. Niin lausuinkin, nimittäin rahvaan kesken.
Sokrates. Eikös tuo "rahvaan kesken" ole samaa kuin tietämättömien
kesken? Sillä ei hän suinkaan tietävien kesken ole lääkäriä
uskottavampi.
Gorgias. Totta sanot.
Sokrates. Jos hän siis on lääkäriä uskottavampi, eikö hän ole tietävää
uskottavampi?
Gorgias. On kaiketi.
Sokrates. Olematta kuitenkaan lääkäri, eikö niin?
Gorgias. Niin.
Sokrates. Mutta joka ei ole lääkäri, hän ei kai ymmärrä niitä asioita
joita lääkäri ymmärtää!
Gorgias. Se on selvä.
Sokrates. Siis tietämätöntä tietämätönten seassa uskotaan paremmin kuin
tietävää, jos puhetaituria uskotaan enemmin kuin lääkäriä. Seuraako se
tästä vai onko toisin?
Gorgias. Kyllä se seuraa tässä kohden.
Sokrates. Eiköhän kaikissa muissakin taiteissa asianlaita ole sama mitä
tulee puhetaituriin ja puhetaiteeseen? Itse asioita tämän taiteen ei
tarvitse tietää, miten niiden laita on, vaan ainoastaan keksiä joku
uskotuksen keino, niin että puhetaiturit näyttävät tietämättömien
silmissä tuntevan asiat paremmin kuin ne joilla niistä on tosi tieto.
XIV. Gorgias. Vaan eikös siitä synny oiva helpotus opinnoissa,
Sokrates, kun, vaikkei ole oppinut mitään muita taiteita kuin tuon
ainoan, kuitenkin hyvästi pitää puoliaan ammattimiesten rinnalla?
Sokrates. Pitääkö puhetaituri tuon takia puoliaan muiden rinnalla vai
eikö pidä, sitähän saamme heti tutkia, jos siitä on etua
tutkimuksellemme; nyt tähystäkäämme ensiksi toista asiaa: onko
puhetaituri samalla kannalla oikean ja väärän, ruman ja kauniin, hyvän
ja pahan suhteen, kuin terveysopin ynnä niiden alojen suhteen joita
muut ammatit käsittävät, nimittäin, että hän tosin ei tunne niitä
itsiä, mitä hyvä ja paha, kaunis ja ruma, oikea ja väärä ovat, mutta on
sepinnyt niistä itselleen uskotuksen taidon, niin että hän
tietämätönnäkin näkyy tietämätönten seassa tietävän enemmän kuin
tietävä? Vai onko hänen täytymys ne tietää ja tarvitseeko sen, joka
aikoo oppia puhetaidetta, sinun luoksesi tullessaan osata ne asiat
edeltäpäin? Jos ei, onko sitte niin, että sinä, puhetaiteen opettajana,
et opeta oppiisi tulleelle mitään näistä -- sillä se ei kuulu sinun
virkaasi vaan toimitat ainoastaan niin, että hän joukon silmissä
näyttää niitä asioita tietävän, vaikkei tiedäkkään ja näyttää olevan
hyvä, vaikkei olekkaan? Vai etkö ensinkään kykene hänelle opettamaan
puhetaidetta, ellei hän edeltäpäin tiedä noitten asiain laitaa? Miten
onkaan näiden seikkain laita, Gorgias? Ja kautta Zeuksen, paljasta
kerrankin, kuten äsken lupasit,[30] minulle puhetaiteesi koko merkitys,
mikä se sitten lieneekin!
Gorgias. Luulenpa, Sokrates, että hän senkin voi minulta oppia, ellei
se satu ennestään olemaan tuttua.[31]
Sokrates. Hyvin sanottu, ja pidetään siitä kiinni! Jos teet jostakusta
puhetaiturin, pitää hänen välttämättä tietää oikeat ja väärät, joko
ennaltaan tai jälestäpäin sinulta opittuaan.
Gorgias. Kaiketi.
Sokrates. Kuules nyt! Totta kai rakennusasiat oppinut on
rakennusmestari?
Gorgias. On kaiketi.
Sokrates. Ja soitannon temput soittoniekka?
Gorgias. Kyllä.
Sokrates. Ja lääketieteen oppinut on lääkäri ja niin muillakin aloilla
samaan tapaan päätellen; mitä mikin onkaan oppinut, sellainen hän on,
miksi hänen tieteensä hänet teki -- eikö niin?
Gorgias. Niin aivan.
Sokrates. Eikö siis tämän perustelun mukaan oikean oppinut ole
oikeamielinen?[32]
Gorgias. Kyllä kaiketi.
Sokrates. Ja oikeamielinen tekee kai oikein?
Gorgias. Tekee niin.
Sokrates. Eikös puhetaituri siis välttämättä ole oikeamielinen ja
oikeamielisenä tahdo tehdä oikein?
Gorgias. Siltä kumminkin näyttää.
Sokrates. Ei oikeamielinen kaiketi milloinkaan tahdo tehdä vääryyttä?
Gorgias. Ei suinkaan.
Sokrates. Mutta puheemme mukaan täytyy puhetaiturin olla oikeamielisen.
Gorgias. Niin.
Sokrates. Ei puhetaituri siis milloinkaan tahdo tehdä vääryyttä.
Gorgias. Nähtävästi ei.
XV. Sokrates. Muistatko vähää ennen lausuneesi, ettei siltä saa soimata
eikä maasta karkoittaa voimistelunopettajia, jos heidän opissaan ollut
nyrkkitaisturi väärinkäyttää nyrkittelyä ja tekee tuhoja? Samoin
myöskin, että jos puhuja käyttää vääryyteen puhetaitoansa, ei siitä saa
syyttää hänen opettajaansa ja ajaa häntä maasta pois, vaan syytettäköön
tuota joka vääryyttelee eikä käytä puhetaidetta oikein ja ajettakoon
hänet pois? Sanottiinko näin vai eikö?
Gorgias. Sanottiin.
Sokrates. Vaan nyt tuo sama mies, puhetaituri, ei näy koskaan voivan
vääryyttä tehdä. Vai kuinka?
Gorgias. Ei näy.
Sokrates. Ja alkupuolella puhettamme, Gorgias, mainittiin, että
puhetaiturin toimi puheillaan ei tarkoita tasalukuja ja epäpari-lukuja,
vaan oikeutta ja vääryyttä, eikö niin?
Gorgias. Niin.
Sokrates. Senpä takia minä silloin sinun puheittesi perusteella
otaksuin, että puhetaiturin toimi ei voisi milloinkaan olla mikään
väärinteon toimi, se kun aina suuntaa sanansa oikeuden puoleen; mutta
kun sitten vähän jälemmin virkoit, että puhuja saattaa käytellä
puhetaidetta vääryyteenkin, niin sitäpä oudoksuin, ja kuu mielestäni
sinun puheesi eivät oikein sointuneet sopuun keskenään, lausuin nuo
sanat, että jos olisit samaa mieltä kuin minäkin siinä että
erehtyneellä on etua erehdyksensä korjaamisesta, niin olisi syytä
jatkaa keskustelua, mutta jos olisit toista mieltä, heittäisimme sen
sikseen. Sittemmin on asioita tutkiessamme, kuten itsekkin näet, käynyt
ilmi, että puhetaiturin on mahdoton väärinkäyttää taitoansa ja tahtoa
tehdä vääryyttä. Mitenkä nyt tämän asian laita onkaan, sitä
tyydyttävästi selvittämään tarvitaan, jumaliste, Gorgias, koko pitkältä
pakinoita vielä.
XVI. Polos.[33] Mitä, Sokrates? Niinkö sinä todella arvelet
puhetaiturin toimesta, kuten nyt haastelet? Kai sentään ymmärrät, että
Gorgias vain häpesi olla myöntämättä sinulle, että puhetaituri tietää
nuotkin kaikki, mikä on oikeaa ja kaunista ja hyvää, ja että jos joku
hänen oppiinsa tullessaan ei niitä jo tiedä, opettaa hän ne sille.
Semmoisesta myöntymyksestä syntyi ehkä sitten jotakin ristiriitaa hänen
puheissaan, jommoista sinä halusta suotkin syntyvän, sinä kun itse
viettelit häntä tuommoisten kysymysten tolalle -- sillä kenen luulet
sinä kieltävän, ettei hän itse ymmärrä oikeuden käsitteitä yhtä hyvin
kuin osaa niitä toisillekkin opettaa? Mutta puheiden suistaminen
tuommoisiin todistaa törkeää sivistymättömyyttä.
Sokrates. Polos kaunokaiseni! Siltä varaltahan me hankimmekin
itsellemme ystäviä ja poikia, että, jos itse vanhaksi tultuamme
kompastumme, te nuoremmat olisitte tarjona oientamassa meidän
vaellustamme sekä sanoissa että töissä. Niinpä nytkin jos minä ja
Gorgias erehdymme puheissamme, niin seiso sinä vieressä meitä
oientamassa, sillä siihen olet velvoitettu. Jos nyt joku myöntymys
mielestäsi näyttää tulleen tehtyä ilman riittävää syytä, niin tahdon
mielelläni peruuttaa väitteeni siinä kohdin, kuuhan vain kartat yhtä
asiaa.
Polos. Mitä sitten?
Sokrates. Pitkäpuheisuuden tulvaa, Polos, jota alussa yritit käyttää.
Supistaos se ahtaammalle!
Polos. Mitä? Eikö minun ole lupa puhua niin pitkältä kuin tahdon?
Sokrates. Ikäväksihän tosiaan olosi kävisi, ystäväni, jos tultuasi
Athenaan, jossa on vapaampi lupa puhua kuin missään muualla Hellaassa,
sinä nyt yksin jäisit tästä edusta osattomaksi. Mutta pane sille
ikävälle seikalle vastapainoksi toinen: jos sinä vain puhut pitkältä
etkä huoli vastata sulta kysyttäessä, niin eikö minunkin oloni käy
ikäväksi, paitsi jos saan lähteä tieheni ja päästä sinua kuulemasta?
Mutta jos jollain mielenkiinnolla olet seurannut keskusteluamme ja
tahdot sitä ohjata oikealle uralle, niin peruuta nyt, kuten sanoin,
sinäkin minkä verran hyväksi näet, ja vuoroin kysellen ja vastaten
kysymiin, samoin kuin minä ja Gorgias, näytä vääräksi minun väitteeni
ja salli minun näyttää vääräksi sinun väitteesi. Sillä kaiketi sinä
ymmärrät samoja asioita kuin Gorgiaskin? Vai miten?
Polos. Kyllä.
Sokrates. Kai sinäkin siis kehoitat kysymään itseltäsi mitä kukin
kulloinkin haluaa, koskas tiedät kullekkin vastata?
Polos. Niinpä aivan.
Sokrates. Tee siis nyt kumpaa itse mielit, kysy tai vastaa!
XVII. Polos. Sen tahdon tehdä. Vastaa siis minulle, Sokrates, koskapa
Gorgias sinusta näyttää epäröivän puhetaiteen suhteen: minkä sanot sinä
sen olevan?
Sokrates. Kysytkö, minkä taiteen minä sen sanon olevan?
Polos. Kysyn.
Sokrates. Ei se minusta ole mikään taide, Polos, sanoakseni sinulle
totuuden.
Polos. No, mitäs se sinusta sitten on?
Sokrates. Asia, josta sinä kirjassasi, jonka hiljan luin, sanot taiteen
syntyvän.
Polos. Mitä tällä tarkoitat?