Kallikles. Sokrates. Khairephon. Gorgias. Polos.
I. Kallikles. Sotaan ja tappeluun kuuluu olevankin paras ottaa osaa
tuolla tavalla, Sokrates.[1]
Sokrates. Tulemmeko siis puheenparren mukaan sittenkun kemut jo on
juotu, vai miten?[2]
Kallikles. Niin, ja komeat ne kemut olivatkin. Paljo herkkuja, vieläpä
hienojakin Gorgias meille vastikään tarjosi.
Sokrates. Voi että myöhästyimme! Mutta se on tuon Khairephonin syy,
joka viivytti meitä torilla niin kauan.
Khairephon. Ei ole hätää, Sokrates; kyllä siihen varmaan apu saadaan.
Gorgias on minun ystäväni, niin että hän kyllä pitää esitelmän
meillekkin, vaikkapa nyt heti, jos tahdot, tai toiste, jos siihen
tyydyt.
Kallikles. Mitä, Khairephon? haluaako Sokrates kuulla Gorgiasta?
Khairephon. Sitä vartenhan me tässä olemme.
Kallikles. Suvaitkaa sitten astua sisään tänne, sillä minun luonani
Gorgias majailee ja täällä saatte kuulla häntä.
Sokrates. Kiitoksia paljon, Kallikles! Mutta tahtoneekohan tuo ruveta
keskusteluun meidän kanssamme?[3] Tahtoisin näet tiedustella häneltä,
mikä hänen taiteensa olento ja merkitys on, mitä hän oikeastaan opettaa
ja mitä hän tarjoutuu tekemään. Muut sanottavansa hän esittäköön, kuten
sanoit, toiste.
Kallikles. Paras on että kysyt sitä häneltä itseltään, Sokrates. Se
olikin yksi kohta hänen esityksessään: hän kehoitti näet äsken
läsnäolevia kysymään häneltä, mitä hyvänsä kukin tahtoi, ja kaikkeen
hän lupasi vastata.
Sokrates. Sehän on hauska tietää. -- Khairephon, kysyppä häneltä!
Khairephon. Mitä minä kysyn?
Sokrates. Mikä hän on.
Khairephon. Mitä tarkoitat?
Sokrates. Sitä että jos hän olisi esimerkiksi kenkäseppä, hän kai
vastaisi sinulle kysyessäsi olevansa suutari. Vai etkö älyä ajatustani?
II. Khairephon. Älyän kyllä ja entä jos kysäisen. -- Sanoppa minulle,
Gorgias, puhuuko Kallikles tässä totta, kun sanoo sinun luvanneesi
vastata mitä vaan sinulta kysyttäneekin?[4]
Gorgias. Aivan totta, Khairephon. Tätä minä juuri lupasinkin; ja voinpa
sanoa, ettei kukaan enää moneen vuoteen ole kysellyt minulta mitään
uutta.
Khairephon. Helposti kai sinulta sitten vastaukset sujuvatkin, Gorgias.
Gorgias. Sopiihan sinun koetella, Khairephon.
Polos. Niin tosiaankin, mutta minun, Khairephon, jos suvaitset. Gorgias
on luullakseni jo väsyksissä, sillä hän on äsken pitänyt pitkän
esitelmän.
Khairephon. Kuinka, Polos? Luuletko sinä osaavasi vastata paremmin kuin
Gorgias?
Polos. Mitäs sen on väliä, kunhan vaan vastaan tyydyttävästi sinulle?
Khairephon. Ei olekkaan. No jos niin tahdot, niin vastaa.
Polos. Kysy.
Khairephon. Niin kysynkin. -- Otaksukaamme, että Gorgias osaisi sitä
taidetta, jota hänen veljensä Herodikos[5] osaa, miksikä häntä syystä
nimittäisimme? Emmekö samaksi kuin veljeänsäkin?
Polos. Kaiketi.
Khairephon. Lääkäriksi saisimme siis sanoa häntä, eikö niin?
Polos. Kyllä.
Khairephon. Jos hän taas pystyisi siihen taiteesen, jota Aristophon,
Aglaophonin poika, tai tämän veli harjoittaa, miksi häntä silloin
oikein nimittäisimme?
Polos. Maalariksi tietysti.
Khairephon. No mitä taidetta hän nyt harjoittaa ja millä nimellä saamme
siis häntä puhutella, voidaksemme häntä asianmukaisesti nimittää?
Polos. Oi Khairephon, paljo on taiteita ja tieteitä ihmisten kesken
kokemusten pohjalta kokeneesti keksittynä. Sillä kokemus ohjaa
elonjuoksumme taiteen tietä, mutta kokemattomuus antaa sen vieriä
sattuman varassa. Kaikkia näitä eri taiteita käyttelee mikä mitäkin
mitenkin, mutta paraita paraat. Näitä on Gorgiaskin, ja hän harrastaa
jalointa taidetta.[6]
III. Sokrates. Hyvin, oi Gorgias, näyttää Polos kyllä harjaantuneen
puhumaan, mutta mitä hän lupasi Khairephonille, sitä hän ei tee.
Gorgias. Mitä niin, Sokrates?
Sokrates. Hän ei ollenkaan näytä minusta vastanneen siihen, mitä
häneltä kysyttiin.
Gorgias. No kysy sinä häneltä, jos niin tahdot.
Sokrates. Jos itse tahtoisit vastata, niin paljoa mieluummin kysyisin
sinulta. Sillä nähtävästi Polos, lausumistaan päättäen, on paremmin
perehtynyt niin sanotun retoriikan alaan, kuin keskustelemisen
taitoon.[7]
Polos. Kuinka niin sanot, Sokrates?
Sokrates. No kun sinä, Polos, Khairephonin kysyttyä, mitä taidetta
Gorgias osaa, aloit ylistellä hänen taidettaan, ikäänkuin joku sitä
moittisi, mutta et vastannut mikä se on.
Polos. Enkö mä vastannut, että se on kaikista jaloin?
Sokrates. Kyllä niin; mutta eihän kukaan kysynyt, millainen tuo
Gorgiaan taide on, vaan mikä se on ja miksi Gorgiasta siis tuli
nimittää. Niinkuin Khairephon jo ennakolta kysymillään alusti sinulle
asian ja sinä hänelle vastasit hyvin ja lyhyesti, niin sano siis
nytkin, mikä on tuo taide ja miksi tulee meidän Gorgiasta kutsua? Tai
pikemmin, sano sinä itse, Gorgias, meille, mitä taidetta osaat
harjoittaa, jotta sen mukaan tietäisimme sinua nimittää?
Gorgias. Puhetaidetta, Sokrates.
Sokrates. Puhetaituriksiko sinua siis pitää kutsuttaman?
Gorgias. Jopa oivaksikin, jos kerran tahdot kutsua minua siksi kuin
"olevain minä kerskun" -- puhuakseni Homeron tapaan.[8]
Sokrates. Tahdonpa kyllä.
Gorgias. Tee siis niin.
Sokrates. Saamme siis kai sanoa sinun kykenevän muitakin sellaisiksi
tekemään?
Gorgias. Tähänpä toimeen minä tarjoudunkin, enkä ainoastaan täällä,
vaan muuallakin.
Sokrates. Tahtoisitkohan, Gorgias, jatkaa tätä keskusteluamme niin kuin
nyt olemme sen alottaneet, siten että sinä milloin kysyt, milloin
vastaat, mutta jättää toistaiseksi nuo pitkät puheet, joihin Polos
alkoi eksyä? Mutta minkä lupaat, pidä se pettämättä ja vastaa vain
lyhyesti joka kysymykseen eräältään.
Gorgias. Muutamat vastaukset pakottavat kyllä käyttämään pitempiä
puheita. Tahdonpa kuitenkin koettaa vastata aivan lyhyesti. Sillä sekin
on yksi minun etevyyteni, ettei kukaan osaa lyhemmin kuin minä lausua
mielipidettään samoista asioista.
Sokrates. Se taito sattuukin nyt hyvään tarpeesen, Gorgias. Anna siis
nyt minulle näyte juuri lyhytpuheisuudestasi; toiste sopii sinun
näyttää pitkäpuheisuutta.
Gorgias. Olkoon menneeksi, ja saatpa sanoa että lyhytsanaisempaa et ole
vielä kuullut.
IV. Sokrates. No siis! Kehut olevasi puhetaiteen taitaja ja osaavasi
tehdä toisenkin puhujaksi. Mitä lajia esinettä käsittää puhetaide,
samassa mielessä sanottuna kuin kutomataito käsittää vaatteiden
teostelua? Eikö niin?[9]
Gorgias. Niin.
Sokrates, Ja soitanto sävelten luomista?
Gorgias. Niin.
Sokrates. Totta Hera! oikeinpa ihastun vastauksiisi, kun vastaat noin
aivan lyhyesti.
Gorgias. Varsin sattuvasti, Sokrates, luulen sen tekeväni.
Sokrates. Oikein sanot. No, vastaappas nyt samoin minulle
puhetaiteestakin, mitä lajia esinettä se käsittää?
Gorgias. Puheita.
Sokrates. Millaisia puheita, Gorgias? Niitäkö, jotka selvittävät
sairaille, millä tavoin heidän on elettävä tullakseen terveiksi?
Gorgias. Ei.
Sokrates. Ei puhetaide siis käsitä kaikenlaatuisia puheita?
Gorgias. Ei suinkaan.
Sokrates. Mutta se tekee ihmiset taitaviksi puhumaan?
Gorgias. Niin.
Sokrates. Opettaako se myös ajattelemaan niitä asioita, joista se
opettaa puhumaan?
Gorgias. Kaiketi.
Sokrates. Mutta eikös lääketiede, jonka juuri mainitsimme, tee
taitavaksi ajattelemaan sairauksia ja niistä puhumaan? Vai kuinka?
Gorgias. Varmasti.
Sokrates. Niinpä lääketaidekin siis, kuten näkyy, käsittää puheita?
Gorgias. Niin.
Sokrates. Nimittäin tauteja koskevia puheita?
Gorgias. Kaiketi.
Sokrates. Eikö voimistelutaidekin käsitä puheita, nimittäin niitä jotka
koskevat ruumiin hyvää ja huonoa kuntoa?
Gorgias. Vallan.
Sokrates. Ja niinpä muidenkin taiteiden laita, Gorgias, on sama: ne
käsittelevät jokainen niitä puheita, jotka koskevat kunkin taiteen
esineenä olevaa asiaa.
Gorgias. Se on selvää.
Sokrates. Miksi et siis kutsu muitakin taiteita, ne kun käsittävät
puheita, puhetaiteiksi, jos kerran siksi kutsut tätä joka koskee
puheita?
Gorgias. Siksi, Sokrates, että muiden taiteiden oppi, niin sanoakseni,
kokonaan koskee kätevyyksiä ja muita sellaisia käytöllisiä toimia,
mutta puhetaiteesen ei kuulu mitään sellaista käsin tehtävää tointa,
vaan sen koko toimi ja teho tapahtuu sanojen kautta. Tästä syystä minun
mielestäni puhetaide käsittää puheita ja arvelen siinä olevani
oikeassa.
V. Sokrates. Tajuanko siis, mimmoiseksi mielit taidettasi sanoa?
Kohtapa saan sen tietää tarkemmin. Mutta vastaa nyt: meillä on
taiteita, eikö niin?
Gorgias. Kyllä.
Sokrates. Kaikkia taiteita tarkatessa huomaa, että toisissa on toimi
pääasiana, ja ne tarvitsevat vaan hiukan puheita, muutamatpa eivät
ollenkaan, vaan taide voi suorittaa tehtävänsä äänettömyydessäkin,
niinkuin piirustus ja kuvanveisto ynnä monet muut. Näitä tämmöisiä
nähtävästi tarkoitat, kun sanot että puhetaide ei kuulu niihin?
Gorgias. Vallan oikein otaksuit sen, Sokrates.
Sokrates. Toisia taiteita on taas, jotka suorittavat kaiken työnsä
puheen kautta eivätkä tarvitse lisäksi suoraan sanoen yhtään tointa tai
varsin hiukan, niinkuin aritmetiikka eli lukuoppi, luvunlasku,[10]
mittausoppi, lautapeli[11] ja monet muut taiteet, joista muutamissa on
likimäärin saman verran puheita kuin toimiakin, mutta useimmissa on
edellisiä enemmin ja ylimalkaan koko toiminta ja teho niissä tapahtuu
sanojen kautta. Näytät minusta sanovasi, että retoriikka eli puhetaide
on jotakin näihin tämmöisiin kuuluvaa.
Gorgias. Totta puhut.
Sokrates. Enpä kuitenkaan luule sinun tahtovasi todella nimittää yhtään
näistä puhetaiteeksi, vaikka lausuitkin ajatuksesi siihen sanamuotoon,
että puheen kautta tehonsa tekevä taide on puhetaide eli retoriikka,
ja jos joku tahtoisi sanoja saivarrella, voisi hän arvella:
aritmetiikkaako siis, Gorgias, sanot retoriikaksi? Mutta en minä luule
sinun sitä tarkoittavan, että lukuoppi tai mittausoppi ovat
puhetaidetta.
Gorgias. Oikein luulet ja kohdalleen arvaat, Sokrates.
VI. Sokrates. Riennä sinäkin nyt lopullisesti vastaamaan siihen mitä
sinulta kysyin. Koska puhetaide siis on niitä taiteita jotka parhaasta
päästä käyttävät puhetta, mutta sattuu olemaan muitakin sellaisia, niin
yritäppä sanoa, mitä sisältää puhetaide, kun sillä näin on puheissa
pontensa ja se sanoilla suorittaa tehtävänsä? Samoin kuin jos joku
kysyisi minulta noista taiteista, joita jo mainitsin, mistä hyvänsä:
"oi Sokrates, mikä on lukuoppi?" vastaisin hänelle niinkuin sinä äsken,
että se on joku niistä joilla on pontensa puheessa; ja jos hän vielä
kysyisi: "mitä käsittäen?" sanoisin: paria ja epäparia, paljoko ykkösiä
kummassakin on kulloinkin. Jos hän taas kysyisi: "mitä taidetta kutsut
sinä laskuopiksi?" sanoisin senkin olevan noita jotka sanalla kokonaan
suorittavat tehtävänsä; ja jos hän vielä kysyisi: "mitä käsittää
se näin tehdessään?" vastaisin kuten ehdotusten-tekijät
kansankokouksessa,[12] että muissa kohdin laskuoppi on samaa kuin
lukuoppi, ne kun käsittävät samaa esinettä, nim. paria ja epäparia
lukuja; senverran ne vain eriävät toisistaan, että laskuoppi myös
tutkii, missä paljouden suhteessa parit ovat keskenään, epäparit
keskenään[13] sekä parit ja epäparit toisiinsa. Ja jos joku tiedustaisi
minulta tähtitiedettä, ja minun väittäessäni että sekin suorittaa
sanoilla kaikki tehtävänsä, kysyisi: "mitä nuo tähtitieteen sanat, oi
Sokrates, koskevat?" vastaisin minä niiden koskevan tähtien, auringon
ja kuun kulkua, missä nopeuden suhteessa nuo kulut ovat keskenään.
Gorgias. Ja siinä olisit oikeassa, Sokrates.
Sokrates. Tee sinäkin siis jo selkoa puolestas, Gorgias! Puhetaide
näkyy siis olevan niitä jotka sanoilla suorittavat kaikki tehtävänsä,
puheilla pääsevät määränsä perille -- eikö niin?
Gorgias. Niin on.
Sokrates. Sanoppa siis, mitä se sisältää? Mitä esinettä oleiden seassa
ne sanat käsittävät, joita puhetaide käyttää?
Gorgias. Ihmiselämän suurimpia ja paraimpia oloseikkoja, oi Sokrates.
VII. Sokrates. Mutta, Gorgias, kiistanalainen on taaskin lauseesi eikä
vielä ensinkään ilmi selvä. Luultavasti olet juomatiloissa kuullut
laulettavan tuota pöytälaulua,[14] jossa laulaja luettelee, miten
terveenä-olo on parainta ihmiselle, sitä lähinnä kaunis muoto,
kolmanneksi, kuten laulun sepittäjä lausuu, pettämättä saatu rikkaus.
Gorgias. Olenhan sen kuullut; mutta mitä varten tuon mainitset?
Sokrates. Syystä että niiden etujen toimittajat mestarit,[15] joita
tuon laulun laatija ylisti, lääkäri, voimistelunopettaja[16] ja
rahamies, saattaisivat piankin tulla luokseni ja lausua, ensinnä
lääkäri: "oi Sokrates, Gorgias pettää sinua; sillä ei hänen taiteensa,
vaan minun tarkoittaa ihmisten suurinta etua." Jos minä nyt kysyisin
häneltä: "kuka sinä olet, joka noin puhut?" niin hän kai sanoisi
olevansa lääkäri. "Mitä siis sanot?" jatkaisin. "Ettäkö sinun taiteesi
tuote on kaikkein paras lahja?" -- "Kuinka ei niin olisi, Sokrates",
sanoisi hän kaiketi, -- "terveys?" Jos hänen jälkeensä sitten
voimistelunopettaja virkkaisi: "Kyllä minuakin, Sokrates, ihmetyttäisi,
jos Gorgias voisi tuoda näytteille mitään suurempaa hyvää taiteestaan
kuin minä omastani", niin sanoisin tällekkin: "mikäs sinä olet miehiäsi
ja mikä on toimesi?" -- "Voimistelun opettaja", sanoisi hän, "ja
toimenani on tehdä ihmiset ruumiiltaan kauneiksi ja väkeviksi."
Voimisteluttajan jälkeen lausuisi luullakseni rahamies, syvästi
halveksien kaikkia muita: "Mieti, Sokrates, näyttääkö mielestäsi
Gorgiaan tai kenenkä muun ihmisen hallussa olevan tavaraa, joka on
rikkautta parempi?" -- "Mitä", sanoisimme hänelle, "oletko sinä sen
lahjan laatija?" Hän sanoisi sitä olevansa. "Mikä mies sitten
oletkaan?" -- "Rahamies." -- "Mitenkä siis? ajatteletko sinä että
rikkaus on ihmisten paras tavara?" me kysyisimme. -- "Kuinkas muutoin!"
hän vastaisi. Siihen me taas sanoisimme: "Mutta Gorgias tuossa
kiistelee vastaan ja sanoo omasta taiteestaan lähtevän enemmän hyvää
ihmisille kuin sinun taiteestasi." Selvä on, että hän sen perästä
kysyisi: "ja mikä on tuo hyvä?" Siihen vastatkoon Gorgias. Ajatteleppas
siis nyt, Gorgias, että nuo ja minä molemmin kysymme sinulta tätä, ja
vastaa, mikä se on, jonka sanot olevan suurimman hyvän ihmisille ja
jonka mestariksi kehut itseäsi?
Gorgias. Se mikä todella onkin suurin hyvä, Sokrates, jonka kautta
ihmiset itse puolestaan nauttivat vapautta ja samalla voivat kukin
yhteiskunnassaan hallita muita.
Sokrates. Mitä siis sillä tarkoitat?
Gorgias. Sitä, että kykenee sanoillaan uskottamaan tuomiosalissa
tuomareita, neuvoskunnassa neuvoston-jäseniä ja kansankokouksessa
kansalaisia, samoinkuin jokaisessa muussakin tilaisuudessa mihin
kansalaisia kokoontuu neuvottelemaan. Jopa, tämmöisen vallan saatuasi,
pidät orjanasi lääkärin, orjanasi opettajan; ja itse tuo rahamieskin
nähdään rahastelevan toiselle kuin itselleen, sinulle, joka pystyt
puhumaan ja sanoillasi joukkoja johtamaan.[17]
VIII. Sokrates. Nyt olet minusta varsin likeltä selvittänyt
puhetaidetta, millaisen arvelet sen taiteen olevan; ja, jos minä mitään
ymmärrän, sanot[18] sinä että puhetaide on jonkinlainen uskotus-seppä
eli suostutus-mestari, ja siihen sen koko toimi ja sen varsinainen
sisällys päättyy. Vai tiedätkö mainita puhetaiteen mitään enempää
voivan kuin vaikuttaa kuulijain sielussa uskomista ja suostumusta?
Gorgias. En suinkaan, Sokrates, vaan sinä näytät minusta riittävästi
määritelleen asiaa. Tämä on juuri puhetaiteessa pääasia.
Sokrates. Kuuleppas nyt, Gorgias! Jos kukaan tahtoo toisen kanssa
keskustellen saada selville juuri sen asian, josta puhe on, niin
tiedäppä että minäkin, kuten tahdon uskoa, olen niitä miehiä, ja
luulenpa sinuakin samanlaiseksi.
Gorgias. Miksi niin sanot, Sokrates?
Sokrates. Sen sanon heti. Mitä tulee tuohon puhetaiteesta lähtevään
uskotukseen, jonka mainitsit, niin enhän varmaan tiedä, mitä se lienee,
ja mitä seikkoja se koskee, mutta aavistan sentään mitä sillä tarkoitat
ja mitä se koskee. Siitä huolimatta mielin kuitenkin kysyä sinulta,
minkä sanot tuon puhetaiteesta syntyvän uskotuksen olevan ja mitä
asioita koskevan. Mistä syystä siis, vaikka asian aavistankin, sitä
vielä sinulta kyselen enkä itse esitä sitä? En sinun tähtesi, vaan
keskustelumme vuoksi, jotta se kehkiäisi niin, että puheenalainen asia
mikäli mahdollista siitä meille selviää. Sillä katso, eikö sinustakin
näytä minun olevan syytä tutkia tuota sinulta? Samoin kuin jos minä
esimerkiksi kysyisin sinulta, mikä Zeuxis[19] on maalaajien joukossa,
ja sinä sanoisit että hän on se joka maalaa kuvia, enkö silloin syystä
kysyisi, millaisia kuvia hän maalaa ja miten?
Gorgias. Kaiketi.
Sokrates. Senkö takia siis, että on muitakin maalaajia, jotka maalaavat
mikä mitäkin kuvia?
Gorgias. Niin. Sokrates. Mutta ellei kukaan muu kuin Zeuxis maalaisi
kuvia, olisitkin hyvin vastannut?
Gorgias. Enköhän!
Sokrates. No sanoppa nyt myös puhetaiteesta: näyttääkö sinusta se yksin
vaikuttavan uskomista vai vaikuttavatko muutkin taiteet sitä? Tarkoitan
tämäntapaisia: jos joku opettaa jotakin asiaa, olkoon se mitä tahansa,
uskottaako hän tuota opittavaa oppivilleen vai eikö?
Gorgias. No tietysti, Sokrates! Kyllä hän ennen kaikkea juuri uskottaa.
Sokrates. Puhuaksemme taas samoista taiteista kuin äsken, eikö lukuoppi
ja lukutieteilijä opeta meille kaikki luvun seikat?
Gorgias. Kyllä niin.
Sokrates. Eikö hän siis myös uskota?
Gorgias. Kyllä.
Sokrates. Siis on luku-oppikin uskotus-seppä.
Gorgias. Siltä näyttää.
Sokrates. Jos siis joku kysyy meiltä, millaisen uskotuksen valmistaja
ja mitä koskien, vastaamme; kai hänelle: pari- ja epäpari-lukuja
koskevan opin, paljoko kutakin lajia on; ja samaten voimme toteen
näyttää että muutkin mainitsemamme taiteet kaikki ovat uskotus-seppiä
sekä minkä ja mitä koskien mikin, vai eikö niin?
Gorgias. Kyllä niin.
Sokrates. Ei puhetaide siis yksinään ole uskotus-seppä.
Gorgias. Totta puhut.
IX. Sokrates. Koska tämä taide siis ei ole ainoa joka semmoisen työn
suorittaa, vaan muutkin sitä tekevät, voinemme tämän jälkeen, samoin
kuin taidemaalarista puhuttaissa, syystä kysyä, millaisen ja mitä
koskevan uskotuksen taide puhetaide on. Vai eikö sinusta ole oikein
näin kysyä?
Gorgias. Kyllä minusta.
Sokrates. Vastaa nyt siis, Gorgias, koska sinustakin näyttää niin
olevan.
Gorgias. No sen uskotuksen, sanon minä, Sokrates, joka tulee
kysymykseen käräjissä ja muissa rahvaan kokouksissa, kuten jo äsken
lausuin, ja sitä koskien mikä on oikeaa ja väärää.[20]
Sokrates. Kyllä minäkin arvasin sinun sitä ja noiden asiain uskotusta
tarkoittavan, oi Gorgias. Mutta ett'et ihmettelisi, jos vähän myöhemmin
kysyn sinulta semmoista, joka näyttää olevan selvää, vaan jota
sittenkin toistamiseen utelen, niin tiedä, että kysyn sitä sentakia
että keskustelumme jatkuisi järjestyksessä perille asti, en sinun
tähtesi, vaan ett'emme pelkän olettamisen nojassa tottuisi toisiltamme
ennen aikaa sanottavia riistämään, vaan että sinä mielipiteesi
perustalta saattaisit sanottavasi perille siihen suuntaan kuin itse
tahdot.
Gorgias. Ja oikein näytät minusta siinä menettelevän, Sokrates.
Sokrates. No katselkaamme nyt jo tätäkin. Sanotko mitään oppimiseksi?
Gorgias. Sanon.
Sokrates. Entä mitään uskomiseksi?
Gorgias. Kyllä sitäkin.
Sokrates. No, näyttääkö sinusta kumpikin, se että on oppinut ja se että
on saanut jonkun uskon, tieto ja uskominen olevan samaa vai eri
asioita?
Gorgias. Kyllä minä, Sokrates, arvelen niiden olevan eri asioita.
Sokrates. Oikein arvelet ja sen huomannet tästäkin. Jos joku kysyy
sinulta: saattaako, Gorgias, joku uskominen olla perätön ja toinen taas
tosiperäinen? niin myöntäisitpä arvatakseni.
Gorgias. Kyllä.
Sokrates. Mutta kuinkas? Onko tieto myös perätön ja tosiperäinen.
Gorgias. Ei mitenkään.