(Näyttämönmuutos. Sama sali Theresian kodissa, kuin ensimmäisessä
ja kolmannessa näytöksessä.)
THERESIA (tulee sisään).
Ei unta! Tuskallinen levottomuus
Mua eelleen ajaa, itseäni pakoon.
(Ottaa esiin myrkkypullon.)
Sa elon tuskasta mun voisit päästää.
Lohduksi kuiskaat: kaikella on loppu, --
Mut yhä mua turhaan kiusaat. Ei!
Ensiksi tieto, että hän on vapaa,
Sitt' olen valmis! (Äänettömyyttä.) Urost' ihaillaan,,
Jok' iloin henkens' uhraa maineen mailla,
Marttyyria, mi polttoroviolla
Hymyilee kirkastettuna, kun näkee
Taivaasta voiton kruunun kimmeltävän.
Häpeän kuilu mun on edessäni,
Sittenkin rohkein mielin siihen katson.
(Astuu ikkunan luo.)
Kas, kuutamasta kirkastunut taivas
Valaisee maata lempein loisteineen.
Pimeyden peittämänä sikein nukkuu
jo puoli kaupunkia, toinen puoli,
Helottain täyskuun koko kirkkaudessa,
Autuuden horroksissa hiljaa uinuu.
Oi kotimaani yö, kuink' olet kaunis!
(Joku kuuluu tulevan. THERESIA painaa tulisesti kättään poveansa
vastaan.)
Ah! hetkeks vainko unhon unelmaa?
KAMARINEITSYT (tulee sisään). Lafoensin herttua vaatii kiihkeästi
päästä puheillenne. Anteeksi, mutta hän pakotti minua ilmoituttamaan
itseään.
THERESIA. Haa! Saata herttua heti tänne!