JOSÉ. Ovat ruvenneet liittoon Tavoran suvun kanssa. He ovat nyt
yksissä hankkeissa kukistaa teidät.
POMBAL. Eikö ole mitään hankkeita kuningasta vastaan? Ah! jospa
olisi minulla vain yksikin todistus, että vehkeilevät häntä itseään
vastaan, niin olisi asiani voitettu!
JOSÉ. Ei, he tuntevat liian hyvin kuninkaan heikkouden toivoakseen
toista hallitsijaa. Tavoran suku tahtoo hallita, niinkuin se hallitsi
entisen kuninkaan aikana.
POMBAL. No, miltä tuo vastasyntynyt käärmeenpoikanen näyttää? Miten
sen tulee minua pistää?
JOSÉ. Paljoa en ole saanut tietooni, sillä pater Moreira ei näy
asioita uskovan nykyiselle isännälleni, Tavoran herttualle. Ainoa,
minkä tiedän, on, että kapina on Lissabonissa syttyvä vielä tänä
yönä. Jesuiittain on määrä kaikilla kaduilla kehottaa kapinaan. Pater
Malagrida etupäässä aikoo puheillaan ihmetöistä ja muista mokomista
hullutuksista niin kiihoittaa kansaa, että se tarttuu aseisiin,
muutamissa rykmenteissä on jo sotamiehet saatu taipumaan. On aikomus
julistaa, että uskonto on vaarassa ja että te pidätte kuningasta
vangittuna ja pakotatte häntä, mihin vain tahdotte.
POMBAL. Vai niin, -- taaskin tuo vanha juttu! Mutta (tehden
semmoisen liikkeen kuin jos murskaisi jotakin) sitä ei ole vaikea
kukistaa. Muutamia mielettömiä raukkoja, jotka välttämättä tahtovat
tulla martyyreiksi, lähetetään kaiketi liikkeelle. Pater Malagrida
on vankeudessa, häntä he eivät voi käyttää.
JOSÉ. Erehdytte. Kuningas on omalla kädellään allekirjoittanut
hänen vapautuksensa. Koko hankekin näyttää tärkeämmältä kuin
luulette, sillä pater Moreira on itse Lissabonissa. Hän, kymmenen
muuta jesuiittaa, sekä herttuat Aveiro, Tavora, Lafoens ja Elvas
aikovat...
POMBAL. Aveiro, sanoit, Tavora, Lafoens -- sehän oli vain kolme --
minä erehdyin -- tai -- kuule, sano että erehdyin, niin saat
omaksesi viljavimman maatilani.
JOSÉ. Jos olisin valehdellut, niin mielelläni olisin antanui vuosia
elämästäni.
POMBAL. Ovatko siis maailman peruspylväät horjahtaneet ja taivas ja
helvetti sekaantuneet toisiinsa? Haa! Ennen omin sormin repisin auki
rintani ja riistäisin siitä sydämmen kuin että -- haa! José! Seisot
siinä niin rauhallisena. Et tiedä kuinka pirullisesti minua on petetty
-- olen hänelle antanut Beatriceni, hänen suutelonsa ovat tämän
myrkyttäneet -- ah, -- minun tyttäreni, oman sieluni lapsi, sinun
puolestasi on kostettava -- vapise, sinä viheliäinen matelija! Tähän
hetkeen olen vain vihannut pimeyttä, polkenut pahuutta, hävittänyt
valhetta -- mutta nyt -- samalla pohjattomalla vihalla, millä ennen
olen taistellut puolta maailmaa vastaan, samalla voimalla nyt sinut
muserran! (Pikaisesti.) Missä on hän?
JOSÉ. Hän ja ne toiset salaliittolaiset ovat San Salvadorin
dominikaani-luostarissa.
POMBAL. Varro! (Äänettömyyttä; toipuu.) Nyt olen levollinen. San
Salvadorin luostarissa, sanoit. Lähden heti sinne. Henkivartiostoni
päällikkö, Marialva, ja joukkokunta sotamiehiä seuratkoot minua.
Myöskin te.
JOSÉ. Meidän tulee kiirehtiä. Aika rientää. (Syrjään.) Tunnen
kateellista voimattomuutta, kun näen hänen vihansa.