KUNINGAS, sitten MOREIRA.
KUNINGAS. Theresiaako se herttua ehkä tarkoitti, kun sanoi jonkun
tahtovan tavata minua täällä kabinetissa? Ei, -- hän on nyt ollut
ylpeämpi minua kohtaan kuin koskaan ennen. Enkö siis voi taivuttaa
tuota naista, tuota ainoata, joka on minua vastustanut? Miesten edessä
tunnen usein semmoista heikommuutta, että heitä vihaan, mutta naisen,
olkoonpa vaikka kuinka suuri, tiedän toki voivani voittaa. Täällä ei
ketään näy. (Aikoo kääntyä takaisin. MOREIRA on tullut sisään salaoven
kautta.) Te täällä! Kuinka rohkenette? Haa! Ettehän vain aikone käydä
henkeeni käsiksi? Vahti tänne!
MOREIRA. Noinko te kohtelette entistä rippi-isäänne?
KUNINGAS (itsekseen). Tunnen aina kummallista rohkeuden puutetta, kun
näen tuo miehen. (Ääneen.) Voisivat nähdä meidät yhdessä! Mitä siitä
Pombal? sanoisi|? Poistukaa! En tahdo teitä ilmaista. Miksi olette
tänne tullut?
MOREIRA. Pelastaakseni teidät, sire. Olen uskaltanut henkeni
vapahtaakseni sielun, joka on kadotuksen partaalla.
KUNINGAS. Mitä, jos joku tulisi! Ei maksa vaivaa teidän puhua. En
kuitenkaan teitä usko.
MOREIRA. Olen ryhtynyt toimenpiteisiin, ettei kukaan tule.
KUNINGAS (tyynemmin). Vai niin! Puhutte vaarasta. Eihän toki täällä
tänä iltana?
MOREIRA. Viimeistä kertaa varotan teitä oman itsenne, uskonnon ja
maan suurimmasta vihollisesta ja vaarasta -- Pombalista. Häntä
minä tarkoitan. Pirullisilla juonillaan hän on lumonnut teidät ja
houkutellut teitä leveälle tielle, ja tiedätte, sire, mihin se tie
johtaa.
KUNINGAS. Käytte asiaan liian kiihkeästi. Sielustani minä vastaan
rippi-isälleni, Santaremin piispalle.
MOREIRA. Piispa on hurskas mies. Kuitenkaan en käsitä, kuinka hän on
voinut antaa teille synninpäästön teosta niin jumalattomasta, kuin
pyhän Malagridan vangitsemia nen on.
KUNINGAS. Pyhän Malagridan vangitseminen! Vakuutan teillä että se on
tapahtunut minun tietämättäni.
MOREIRA. Sire, häntä, jonka rukoukset kymmenen vuotta sitten
pelastivat teidät kuolemasta, häntä te nyt noin kohtelette. Olisin
ennen suonut, että äitini olisi minut kuurona synnyttänyt, kuin
että korvaini nyt pitää moista kuulla.
KUNINGAS. Mutta vakuutan, että olen syytön. En ole tiennyt tuosta
tään taivaallista. Puhelen siitä markiisin kanssa, ja voitte olla
varma, että puhun hyvää hänen puolestaan.
MOREIRA. Ja noin haastaa Portugalin yksinvaltias!
KUNINGAS. Tiedättehän, että olen jättänyt kaikki hallitustoimea
markiisille.
MOREIRA. Sire, olen tullut turhaan. Että sielunne pelastus on teistä
joutavaa, sen olen jo kauan surukseni huomannut! Mutta luulin, että
ainakin tahtoisitte pelastaa sen, joka kerran pelasti teidän sielunne
ja ruumiinne. Sire, me eroamme nyt kenties -- (painolla) ijäksi.
KUNINGAS (syrjään). Ah, silloin hänestä pääsen! (Mielistellen, ääneen.)
Erehdytte kerrassaan, jos luulette, että minulla on nurja mieli teitä
tai Jeesuksen veljeskuntaa kohtaan. Sydämmeni on kokonaan heidän.
Tahdon kardinaali Saldanhalle puhua hyvää isä Malagridan puolesta.
Hänellä on suuri vaikutusvalta markiisiin. Nyt hyvästi! Minä en teitä
ilmaise, siitä olkaa varma.
MOREIRA. Minä menen. Mutta vielä viimeinen kysymys. Siitä riippuu,
voitteko toivoa minulta esirukouksia vai ettekö. Ovatko Pombal ja
Saldanha sommitelleet jotakin uutta vainoa jesuiittoja vastaan?
Tiedämme että pyhä Isä on antanut lupauksen. Mitä se lupaus koskee?
KUNINGAS. Erehdytte. Roomassa vain sovittiin tyttäreni naimisesta,
uskokaa pois.
MOREIRA (syrjään). Valhe puhuu noiden pelkurimaisten kasvojen
jokaisesta jäntereestä. (Ääneen, osottaen pyhän Sebastianin
rintakuvaa.) Vannokaa suojelushaltijanne, pyhän Sebastianin, kautta,
jonka esirukouksia teidän tulee kaikesta kiittää! Astukaa hänen
kuvansa eteen tuohon, pankaa kätenne hänen haavoilleen ja vannokaa:
en ole mihinkään ryhtynyt Jesuiittoja vahingoittaakseni!
KUNINGAS (syrjään, epäröiden). Pyhän Sebastianin kautta! (Ääneen.)
Vannon Vapahtajan kuvan kautta, että puhun totta.
MOREIRA (koleasti). Nyt Juudas Iskariot iloitkoon, sillä hän on saanut
kanssaveljen. Te valehtelitte, sire, -- tiedättekö, mitä se merkitsee
pyhän Kaikkivaltiaan edessä? (Kiihtyneenä.) Ettekö näe, pyhä kuva
kääntää pois kasvonsa teistä? Hän, jonka katse kuitenkin kohtasi
pahantekijää ristinpuussa? Polvillenne langetkaa, jos ette
tahdo tämän katseen polttavan teitä tuhaksi! (Kuningas laskee
konemaisesti polvilleen.) Haa! Näen teidät jo luurankona, ruumiinne
verho ei enää voi peittää syntisiä ajatuksianne, vaan nämä matelevat
kuin käärmeet värisevien luunikamien välissä. Ajatelkaa tuomiopäivää,
jolloin Jumalan vihan silmäys leimuna hävittää maailmat ja polttaa
tyhjäksi avaruudet; silloin ne haudoista nousevat, joita olemme
vietelleet, virtojen mustasta syvyydestä kaameat kasvot
tuijottavat -- --
KUNINGAS (kiljahtaen). Ferdinanda!
MOREIRA. Tahdotteko siis, että pyhyys itse astuisi alas kaikkisuuden
istuimelta todistamaan teitä vastaan?
KUNINGAS. Tuska minua polttaa. Mitä tulee minun tehdä?
MOREIRA. Poistaa valhe totuudella.
KUNINGAS. Kysykää! En voi koota ajatuksiani kertomukseksi. Te olette
kauhea!
MOREIRA. Vastatkaa: ovatko kerettiläiset, joiden nimiä en tahdo
mainita, päättäneet jotakin Jeesuksen pyhää veljeskuntaa vastaan?
KUNINGAS. Ovat. Paavi on suostunut, että veljeskunta Portugalissa
on toisin järjestettävä. Kardinaali Saldanha on nimitetty
ylitarkastajaksi.
MOREIRA. Tuota en olisi aavistanut. Ja te, sire, -- toivon, ettei
alttiutemme ole niin pitkälle mennyt, että olette siihen myöntynyt.
KUNINGAS. Vannon, että tällä vain tarkoitetaan veljeskunnan parasta.
Veljeskunnan säännöt ovat tosin jumalallisia, mutta ihmiskäsissä
tarttuu niihin kuitenkin jotakin inhimillistä. Jos nyt säännöt
muutetaan, niin veljeskunta siitä vain hyötyy.
MOREIRA. Sint, ut sunt, aut non sint.
KUNINGAS. Jos niin on, niin olen todellakin lohduton. Niin, kuinka
saada asia korjatuksi? Kauheata, mikä kiire! -- No niin, minun täytyy
tunnustaa, että jo olen allekirjoittanut julistuskirjan.
MOREIRA (syrjään). Arpa on langennut: nuo sanat ehkä työntävät kruunun
päästäsi.
KUNINGAS. Jos suvaitsette, niin lopetamme tämän keskustelun. Minä en
voi hyvin.
MOREIRA. Vielä yksi asia: Malagridan vapauttaminen.
KUNINGAS (syrjään). Luulen että tässä huoneessa lopulta tukehdun, niin
ahdistavalta täällä tuntuu. (Ääneen.) Olkaa varma siitä, kyllä minä
hänet vapautan, -- niin, huomenna tahdon --
MOREIRA (ilkkuen). Puhua siitä kardinaali Saldanhan kanssa. Ei, sire,
olen kirjoittanut tässä käskyn S:t Julianin linnan päällikölle. Teidän
ei tarvitse muuta kuin kirjoittaa nimeni alle, ja kaikki on selvää.
KUNINGAS. Olette rohkea mielettömiin asti. Mutta, päästäkseni teistä,
niin (allekirjoittaa) tuossa on! Toivon että nyt annatte minulle
siunauksenne.
MOREIRA. Onhan teillä, herra majesteetti, rippi-isänne, Santaremin
piispa, mitä te minua tarvitsette?