Theresia eikö paremmin mua tunne,
Kun lukee minut noiden houkkain joukkoon,
Röyhkeiden ryömijäin, jotk' unohtavat
Isänmaan, kerjätäkseen kiitosta
Alhaisilt' ajan helmalapsilta.
Tääll' Lissabonissa mua kaikki painaa,
Mua hovin tunkka ilma tukehuttaa,
Myrskyjä kaipaan, kiistaa, voittoa.
Ma tahdon koittaa maailmaa tuntea,
Sen voittaakseni. Älkää hymyilkö!
Oi, Theresia, kylmä hymyily
Se tällä hetkell' oisi murheeks mulle.
Koht' eronhetki lähestyy, se jättää
Sydämmeen äärettömän kaihon tuskat.
Sano, silmäinikö katse, posken hehku,
Ne eikö selvään puhu mitä mietin?
Viel' ylvään suunkin tunnustaako täytyy,
Jok' autuuttakaan kerjätä ei tahtois?
Sa jalo nainen, jota jumaloitsen --
Sit' en voi peittää -- sua rakastan.