ELVAS. Ole huoletta! Älä usko, että minä hylkään suurimman onneni, --
sillä se sinä olet, -- murhalla ja verellä ostaakseni palasen tuota
väärää rahaa, tuota kunniaa, jolla joukkoja lahjotaan. (Pombalille.)
Sitä paitse itse parhain tietänet, että ylimmät paikat armeijassa
annetaan yksinomaan ulkomaalaisille ja aatelittomille.
BEATRICE. Isä, älä vihastu! Olisi, näet, sietämätön jo pelkkä
ajatuskin, että hänet kadottaisin. Koko elämäni on tähän asti ollut
levotonta vapisemista sinun tähtesi; jos minun nyt täytyisi vapisten
pelätä Luiz'inkin kohtaloa, niin luulenpa, etten kestäisi.
JOSÉ (tulee). Anteeksi, mutta tärkeitä uutisia Lissabonista. Malagrida
on rohjennut siellä näyttäytyä.
POMBAL. Pahasti hänen silloin käy.
JOSÉ. Tapansa mukaan hän on yllyttänyt kansaa kapinaan laillista
esivaltaa vastaan. Hän on lausunut kauhistavimpia syytöksiä
teitä kohtaan, herra markiisi, ja perättömillä väitteillä teidän
ylhäisyytenne puhdasoppisuudesta --
POMBAL. Lyhyesti!
JOSÉ. Kansanjoukko, hänen saarnansa vimmaamana, alkoi jo liikahdella,
kun teidän ylhäisyytenne henkivartioston päällikkö toi komppanian
sotaväkeä ja hajoitti joukon. Malagrida pakeni Aveiron herttuattaren
palatsiin --
POMBAL ja ELVAS. Aveiron?
JOSÉ. Herttuatar julisti että, ammutkoot vaikka palatsin raunioiksi,
hän ei luovuta pakolaista; mutta samassa tuli herttua isänsä kanssa
palatsiin, ja hänen käskystään pater luovutettiin.
POMBAL (syrjään). Sovintohan silloin olisi enemmän kuin korupuhetta.
(Ääneen). Kuka nuo uutiset on tänne tuonut?
JOSÉ. Henkivartioston päällikkö, Marialvo. Hän odottaa teidän
ylhäisyytenne käskyä, miten vangin kanssa on meneteltävä.
POMBAL. Hän vietäköön S:t Julianin linnaan!
JOSÉ (ilkkuen). S:t Julianiin!
ELVAS. Mahdotonta! Siellähän halvimmat pahantekijät istuvat vankina.
BEATRICE. Ajattele, isä, tuo sokaistu raukka on yhdeksänkymmenvuotias.
POMBAL. Sanani pysyy. Kansa nähköön, että rankaiseva käteni saavuttaa
rikoksen, vaikka se verhoutuisikin tekohurskauden naamariin. Muutoin
kaikkiin kaupungin vartioihin lisättäköön vartijoita toinen verta.
Tänä iltana palaan takaisin Lissaboniin. (JOSÉ aikoo mennä.) Jää
tänne! Tahdon itse puhutella päällikköä. Sitte minulla on sinulle
jotakin sanottavaa. (Menee.)
ELVAS. S:t. Julianin linnaan! Mikä tarpeeton ankaruus! Beatrice,
sinä et saa sitä sallia. Sinun pitää häntä rukouksillasi taivuttaa.
Tuoko mies, jota koko Portugal kunnioittaa pyhimyksenä, törkeimpäin
pahantekijäin kanssa yhteen! Vereni tuo panee kuohumaan. Saattaako
isäsi sinua vastustaa, kun haastat oikeuden nimessä?
BEATRICE. Kuulithan itse isäni kiellon. Tahdon kuitenkin koettaa.
ELVAS. Pelkään, että -- mutta koita ainakin. Minä riennän Lissaboniin
suojellakseni häntä ainakin sotamiesten raakuuksilta. Näemme jälleen
toisemme. Hyvästi! Lähtösuukkonen vielä! (Menee.)
JOSÉ (syrjään). Jos olisi myrkkyä tuossa suukkosessa, joka tekisi
hänen siloisen maitonaamansa apinan kaltaiseksi tai kaataisi hänet
kuolleena hänen jalkoihinsa, niin minä nauraisin. Sinuakin varten
minulla on nuoli.
BEATRICE (katsoen hänen jälkeensä). Armas! O, Jumala, ohjaa hänen
askeleitaan! (Kääntyy ja näkee JOSÉN väijyvän katseen, jonka tuntee
sattuvan itseensä.) José! (Syrjään.) Oli niinkuin olisin astunut
jalkani käärmeeseen.
POMBAL (palajaa). Jesuiitat nostavat taas päätään. Sitä parempi! Saan
silloin otella julkisesti tuon kyykäärmeen kanssa. Voittoni on silloin
varmempi.
BEATRICE. Armoa Malagridalle! Armoa viholliselle!
POMBAL. Ettäkö saisit nähdä hurjistuneen roskajoukon hänen
yllyttämänään raatelevan minua tai jonkun hänen kuuliaisen oppilaansa
salaa minut murhaavan. Armoa -- ei! Vaikka kaikki jesuiitat, kaikki
viholliseni olisivat yhdistyneinä tuossa uppiniskaisessa vanhuksessa,
en tuomitsisi ankarammin, enkä myöskään oikeammin, kuin nyt.
BEATRICE. Luiz sanoo, että sinä olet kova. Näytä, että hänen
sanansa eivät ole todet. Tuo poloinen yhdeksänkymmenvuotias! Muut
häntä kenties vain käyttävät välikappaleenaan. Et saa, et voi
kieltää. Mistä löydän sanoja taivuttaakseni sinua? Onko siis oikeus
taipumaton? (POMBAL on vaiti.) Luiz, Luiz! ovatko siis sanasi todet?
(Menee.)
POMBAL. Mitä on isän tieto, kun puoliso jotakin sanoo? Beatrice,
lapseni! Koko maailman kirousta kohtaisi omatuntoni levollisena,
mutta sinun sanasi kirveltävät sydäntäni.
JOSÉ. Elvasin herttua on jesuiittain vanha ystävä. Onko siis ihme, että
herttuatar on heihin mielistynyt?
POMBAL (syrjään). Itsekö minä puhuin, vai onko epäluuloni saanut
kielen, joka nyt kuiskaa korvaani, mitä itse olen kammonut ajatella?
BEATRICE (palajaa hämmentyneenä). Luulen, että unhotin tänne
viuhkani. Sen pitäisi olla täällä. (Arkaillen.) Olen loukannut sinua.
Voitko antaa anteeksi kiittämättömälle lapsellesi? (POMBAL syleilee
ja hyväilee häntä.)
POMBAL. Niin, mitäpä ei antaisi isän sydän anteeksi! Kyyneleitä --
rakas lapsi! Mutta nehän on vain kastehelmiä kukkasissa. Jätä nyt
meidät. (BEATRICE menee.)