HUHU.

Siitä kerrottiin laivan kannella supattaen ja ainoastaan luotetuimpain

kesken — paniikin välttämiseksi. Oivallettiin näet, että jos se huhu

leviäisi yleiseksi matkustajain kesken ja vielä laskeutuisi

kolmanteenkin luokkaan, niin siitä voisi tulla tupen rapina. Asia oli

siis pidettävä salassa. Mutta kuitenkin siitä puhuttiin monissa

piireissä, luultavasti jo kolmannenkin luokan kannella. Sillä siksi

vähän on valtamerilaivan matkustajilla yhteisharrastuksia, että jos

jokin sellainen ilmestyy, se pian on kaikkien tiedossa ja hampaissa. Ja

tämä huhu oli tosiaan omansa koskemaan kaikkien yhteisharrastusta, jopa

koko matkan menestymistäkin.

Mistä lieneekin keskusteltu ennen tämän huhun syntymistä. Ilmojen

vaihteluista ja sääenteistä olivat käsitykset joka päivä pian

loppuunseulotut. Liikemiehet keskustelivat saapuneiden radiotietojen

nojalla aina hetkisen kursseista ja hinnoista, mutta hyvin

pintapuolisesti, koska kukaan ei tahtonut paljastaa, miten ne hänen

asioihinsa saattoivat vaikuttaa. Naiset puhuivat tietysti puvuista,

joita he monesti päivässä vaihtoivat, mutta hyvin varovasti,

koska täytyi hienotunteisesti välttää kaikkea myötämatkustajain

arvostelemista. Ympäristö ei antanut aihetta mihinkään sananvaihtoon;

meri oli autio ja avuttoman yksitoikkoinen, ei sieltä saanut

lähtökohtaa mihinkään keskusteluun. Istuttiin vain lepotuoleissa taikka

käveltiin verkalleen kannen ympäri ja laskettiin, montako kierrosta oli

taas saatu tehdyksi. Salongeissa pelattiin korttia tai dominoa, mutta

vähänpä siitäkään saatiin sananvaihtoa irti.

Silloin pulpahti yht'äkkiä esiin tuo huhu ja lähti kiertämään.

Miesryhmä pysähtyi kaiteen luo, tarpeeksi etäälle muista matkustajista,

ja sen keskuudessa kävi hiljainen supatus:

— Ei, siitä ei tosiaankaan ole syytä yleisemmin kertoa, parempi

pidättää tiedot pienemmässä piirissä.

— Eikähän mitään aivan varmaa tietoa olekaan. Mutta huolettava juttu

se olisi, jos se osoittautuisi todeksi.

— Peräti huolettava. Ja erinäisiä merkkejä sen todenperäisyydestä on

jo nähtävissä. Ainoastaan määräajoinhan juoksee enää pesualtaisiimme

vettä ja keittiöt kuuluvat saaneen määräyksen noudattaa suurta

säästäväisyyttä pöytäastioita pestessään.

— Niin, kolmannessa luokassa pestään niitä jo merivedellä.

— Mutta hiljaa, väkeä tulee ... sehän on toistaiseksi todistamaton

huhu...

Kuten kuiskeet vihjasivat, koski huhu sitä, että makean veden varasto

oli laivasta ruvennut vähenemään ja että siis mahdollisesti saattaisi

tulla juoma- ja ruokaveden puute. Mistä mokoma arveluttava huhu oli

peräisin, sitä ei kukaan tiennyt, mutta arveluja, miksi suolaton vesi

oli vähissä, lausuttiin useankinlaisia. Oli ehkä tapahtunut jokin

erehdys tai petos vettä Brasiliassa viimeksi otettaessa. Sitä pumputaan

laivoihin erityisesti rakennetuista vesiproomuista, jotka tilauksesta

saapuvat laivan kylkeen myymään tuoretta vettä. Mahdollisesti oli letku

vuotanut tai oli myyjä tahallaan petkuttanut tarkastavaa upseeria —

molempia kuuluu voivan tapahtua, ja tulos saattaa silloin olla

kohtalokas. Olisihan laivan puolesta aina mitattava, että sen säiliöt

ovat täydet, ennen kuin valtameren yli lähdetään, mutta onko sellainen

tarkastuskaan aina erehtymätön?

Näistä keskusteltiin noissa pienissä piireissä, laivan höyrytessä

Afrikan rannikkoa kohden, ja tuo hiipivä huhu jännitti mieliä päivä

päivältä yhä enemmän. Kukaan ei kuitenkaan kääntynyt laivan päällystön

puoleen kysyäkseen, miten laita oikein oli, — ei, sehän olisi ollut

loukkaavaa epäluottamusta päällystöä kohtaan. Hekumoitiin vain itse

huhulla. Mitenkähän käynee, jos vesi todella rupeaa loppumaan? Täytyy

tietysti ruveta sitä ajoissa annostelemaan, käyttää makeaa vettä

ainoastaan ruokiin ja juomavedeksi, — tähän asti sitä oli vielä

annettu silmivedeksikin, joskaan ei ihan rentonaan. Sitten saadaan kai

peseytyä suolavedellä, jossa ei saippuakaan liukene.

— Taikka olla peseytymättä, veisteli joku.

— Kukapa nyt taas juomatarkoituksiin käyttäisikään vettä, kun on

saatavissa hyvää olutta, ja sitä on runsaasti, leikkasi toinen

pilailija.

— Ja liemiruokiin pantakoon kivennäisvettä, kyllä siitä hyvä soppa

tulee!

— Partammekin ajamme apollinariksella, saahan sen, jos tahtoo,

lämpimäksikin.

Näin naljailtiin noissa pienissä piireissä, kun pelattiin savuhytissä

"bridge'iä" tai kuunneltiin laivaorkesterin soittoa kannella. Mutta

aina oli joukossa joku, joka otti asian varsin vakavalta kannalta,

virkkaen:

— Voimmehan tässä piloillamme lohduttautua oluella ja soodavedellä,

mutta leikki on sentään kaukana, jos huhu toteutuu. Muistakaa, että

laivassamme on yhteensä miehistön kanssa toista tuhatta henkeä, on siis

kysymys pienen kaupungin varustamisesta juomavedellä. Joukossa on

sairaita ja lapsia, — miten heitä hoidetaan makeatta vedettä? Jo

pelkkä tällainen huhu voi olla peräti vaarallinen. Kukin rupeaa sen

johdosta pian hytissään täyttämään säiliöitä ja kylpyammeita, siinä

loppuvat silloin äkkiä suuremmatkin varastot. Silloin syntyy kaikkien

sota kaikkia vastaan ja sitä ei päällystökään kykene hillitsemään,

sillä juuri se joutuu altavastaajaksi.

Niin, leikkiä ei ole tuollainen huhu, sen myönsi jo äskeinen

veistelijäkin.

— Mutta kuka hitto on laskenut sellaisen liikkeelle, sehän on vallan

rikollista! Vaikkapa siihen olisi jotakin syytäkin — ja savuttahan ei

tulta synny —, asia olisi ollut pidettävä täysin salassa ja vain

huomaamatta ryhdyttävä varatoimenpiteisiin. Päällystön, jonka taholta

täytyy uskoa huhun vuotaneen, olisi joka tapauksessa puututtava asiaan,

ainakin syyllisen selvillesaattamiseksi.

Ruvettiin sitten laskemaan, monenko päivän matka vielä oli lähimpään

satamaan, josta voitaisiin saada vettä.

— Madeiran saari on lähin, sinne on noin neljän päivän matka.

— Mutta poiketaanko sinne? Tavallisesti eivät Etelä-Amerikasta tulevat

laivat sinne poikkea, ne käyvät siellä vain menomatkalla.

— Nyt kuitenkin kerrotaan laivamme poikkeavan Madeiraan.

Eräs joukosta näpsäytti silloin sormiaan ja oli keksinnöntehneen

näköinen.

— Siinäpä se! Pian nyt huomataan, onko huhussa perää vai eikö. Jos

laiva vasten tapojaan poikkeaa Madeiraan, on se selvä merkki siitä,

että vesi on vähissä ja että täytyy täyttää säiliöt lähimmässä

satamassa.

— Niin, kysymys on silloin vain siitä, riittääkö vesi tuohon satamaan

asti.

Herrain piireistä siirtyi tämä huhu tietenkin, kaikista varoituksista

huolimatta, naistenkin seuroihin, ja siellä se herätti vielä suurempaa

hälinää. Siellä ei ollenkaan maltettu kysyä, pitääkö huhu paikkaansa,

siellä se heti otettiin täydestä eikä sen kamalia puolia peitelty. Pian

oli koko matkustajisto kuin hermotaudin vallassa. Tuosta huhusta

alkoivat keskustelut heti aamulla, kun tavattiin, ja jatkuivat sitten

iltaan asti. Usein kiihtyen, mutta enimmäkseen sentään hillityssä

sävyssä.

Sillä kiihtymystä ja jännitystä herpasi kumminkin se seikka, että

päivät kuluivat ilman mitään suurta vedenkäyttelyn rajoitusta ja että

päällystö oli niin aivan rauhallinen. Eikö se todella vieläkään tiennyt

laajalle levinneestä huhusta? Mahdotonta!

— Ne näyttelevät ovelasti, kapteenit ja perämiehet, näin otaksuivat

muutamat kuiskijat. — Tahtovat ehkä viimeisiin asti säilyttää

kylmäverisyytensä, siten matkustajia rauhoittaakseen.

— Ja siinä he epäilemättä menettelevät viisaasti...

— Olipa huhussa perää taikka ei.

Tultiin jo lähelle Afrikan rannikkoa. Sivuutettiin Cap Verdin ja

Kanarian saaret ja lähestyttiin Madeiraa. Jännitys oli silloin

kireimmillään: riittävätkö säiliövarastot todella loppuun asti, taikka

tapahtuuko rapsahdus juuri jotakin vuorokautta ennen ensi satamaan

saapumista? Oli jo saatu täysi varmuus, että tällä matkalla todella

poiketaan Madeiraan, ja sen tiedon johdosta olivat matkustajat

ymmärtävästi iskeneet silmää toisilleen. Mutta samoihin aikoihin,

välimatkan yhä lyhetessä tuohon ihanaan saareen, jännitys vähitellen

laukesi ja kuiskeet kutistuivat. Tästä selvitään nähtävästi sittenkin

satamaan asti, vaikkapa tilanne olisikin täpärällä.

Kun sitten eräänä aamuna oli saavuttu Viheriään viinisaareen,

kiirehtivät matkustajat maihin jaloittelemaan ja näköaloja ihailemaan,

eikä laivan vesivarastoista enää kukaan puhunut mitään. Ei

edes tiedusteltu, otettiinko sieltä uutta vettä. Koko äskeinen

jännittävä huhu, joka lopulta oli kääntynyt noloksi, tahdottiin näin

jälkiselvittelyittä unhoittaa. Palatessamme saarelta totesin kuitenkin,

että tutunomainen vesiproomu todella oli laivamme kyljessä ja että

siitä pumputtiin laivaan vettä. Sitä toimitusta valvoi laivanupseeri,

joka tarkasti säiliöön nousevia vesimääriä osoittavaa mittaria, ja

häntä ryhdyin nyt siinä lähtöä odoteltaessa puhuttelemaan.

— Taisi vesi mennä vähiin, koska täällä nyt täydennetään varastot?

— Täällä täydennetään varastot aina, kun tänne poiketaan, vastasi

upseeri rauhallisesti. — Madeiran vuoristosta tuleva vesi on näet

erikoisen hyvää ja raikasta. Ja kun parin argentinalaisen matkustajan

vuoksi tänne kerran oli poikettava...

— Ei siis poikettu tänne yksinomaan vedenottamista varten, kysäisin.

Upseeri loi minuun hämmästyneen näköisen silmäyksen, ja vastasi:

— Vesi olisi säiliöissämme hyvin riittänyt Lissaboniin, jopa Hampuriin

asti, mutta raikas vesihän on aina parempaa.

— Niin, tietysti...

Vaikenin ja jäin ihmettelemään, oliko tämä upseeri todella ainoa

muukalainen Jerusalemissa, joka ei ollut kuullut laivassa kierrelleestä

vesihuhusta ja "vesikauhusta". Ei, noin hyvin hän ei olisi osannut

näytellä osaansa, jos hän siitä olisi jotakin tietänyt, vielä vähemmin,

jos tuossa huhussa olisi ollut jotakin perää. Enkä minäkään tietysti

ruvennut hänelle enää kertomaan, mitä kaikkea laivassa oli lähes viikon

aika kuviteltu ja uskottu, enkä, millaisessa jännityksessä matkustajain

kesken oli eletty. Sillä hän olisi arvatenkin nauranut minunkin

herkkäuskoisuuttani — vetäysin nolona pois.

Enkä enää muillekaan virkkanut sanaakaan edesmenneestä vesihuhusta,

jonka koskettelemista toisetkin näkyivät välttävän. Ainoastaan yksi

matkatovereistani hipaisi sitä asiaa myöhemmin naureskellen ja kehuen

koko ajan suhtautuneensa epäilevästi koko vesikauhuun.

— Mutta mistä se sitten pääsi alkuun ja sai alleen niin kantavat

siivet? kysyin.

— Mistä syntyvät yleensä perättömät huhut? Kenties oli kapteeni tai

perämies kertonut jollekulle matkustajista, että tällä matkalla

poiketaan Madeiraan ja siellä otetaan vettä, — muuta ei tarvittu.

Maaperähän oli täällä laivassa, sen yksitoikkoisuudessa, huhulle

erittäin otollinen.

— Ja johtopäätöksiä ruvettiin rentonaan tekemään! Hauska

kouluesimerkki!

Tulipa melkein ikävä, kun se mieliä jännittänyt huhu noin oli tapettu

— mistä nyt puhutaan ja valetaan kannuja! Onneksi läheni koko

merimatka loppuaan ja poikkeamiset satamiin sekä perilletulon

valmistukset vetivät jo huomion ja keskustelun puoleensa.