mutta valvoi samalla kertaa kuin haukka tilaisuutta, jolloin vastustaja
olisi paljastanut itsensä. Minne hän saattoi päästä uskaltamatta liian
paljon, sinne hän viiletti.
Asbjörn Kragin peli oli hyvin hienoa. Itse oli hän sitä mieltä, ettei
hän koskaan ollut pelannut niin hyvin. Mutta niinpä hän pelasikin
tavattoman suuresta panoksesta. Hän pelasi elämästään.
Hän ei silmänräpäystäkään epäillyt, että hullu ei täyttäisi uhkaustaan.
Hän tiesi, miten itsepäisiä sellaiset ihmiset olivat -- kuinka he
takaperoisessa ajatuskulussaan ehdottomasti ja tiukasti pitivät kiinni
menettelynsä oikeudenmukaisuudesta.
Tuolla menetti Krag kuningattaren. Hullu murahti tyytyväisenä. Hän oli
nyt varmasti edellä, hieman edellä. Asbjörn Krag tunsi, kuinka hän
alkoi vapista hermostuksesta.
Mutta silloin keksi hän suunnitelman, jonka avulla hänen onnistuisi
hävittää vastustajansa rokaadi. Siihen tarvittiin kaksi vetoa.
Asbjörn Krag teki ensimmäisen vedon. Näytti siltä, kun hän olisi
aikonut viimeisellä vedollaan alkaa hyökkäyksen hullun kuningatarta
vastaan.
Hullu seurasi tarkkaavasti peliä. Huomaisiko hän salaisen hyökkäyksen?
Hän ajatteli kauan. Viimein teki hän vastavedon. Mutta hän erehtyi. Sen
sijaan, että hän olisi pitänyt huolta rokaadistaan, alkoi hän puolustaa
kuningatarta.
Asbjörn Kragin seuraava veto näytti vieläkin enemmän siltä kuin olisi
hän halunnut päästä kuningattareen käsiksi. Hullu jatkoi sen vuoksi
tämän puolustusta.
Mutta nyt oli asema, näiden kahden viime siirron jälkeen, muuttunut
vallan päinvastaiseksi.
Asbjörn Krag saattoi tehdä odottamattoman siirron ainoalla
juoksijallaan. Hän sanoi shakki.
Hullu huomasi heti katastrofin. Kuningas oli siirrettävä. Sillä tavoin
oli rokaadi murrettu.
Ja sillä tavalla oli Asbjörn Krag täysin saanut takaisin menettämänsä
alueen. Hän oli vielä voittanutkin. Jos hänen vain onnistuisi pitää
etumatkansa, ja jos hän ei tekisi mitään virhettä, olisi peli hänen.
Hullu mietti kauan Asbjörn Kragin vallankumouksellisen vedon jälkeen.
Oli selvää, että hän oivalsi koko vaaran. Mutta loppuun oli vielä
pitkälti ja saattoi tapahtua paljonkin muutoksia. Hän teki siirron,
johon Asbjörn Krag silmänräpäyksessä vastasi.
Sen kautta teki hän asemansa vieläkin varmemmaksi ja hullu alkoi
kirota. Hän jyskytti hermostuneesti vasemmalla kädellään pöytään,
oikeata piti hän edelleenkin revolverin päällä.
Äkkiä sanoi hän:
-- Täällä alkaa olla koko runsaasti savua. Avatkaa ikkuna. En koskaan
pelaa hyvin, kun minulla on liian kuuma. Samalla alkoi hän uhkaavasti
hypistellä revolveria.
Asbjörn Kragin täytyi mennä avaamaan ikkuna. Hän toivoi, että
ulkopuolella olisi ollut joku vartija, mutta tiesi, että se oli hyvin
vähän todennäköistä.
-- Nyt minä tähtään teidän päähänne, kuuli hän hullun sanovan takanaan,
-- ja jos te koetatte huutaa apua, ammun minä teidät heti.
-- Miksi minä huutaisin apua? kysyi Krag. -- Minulla on kaikki
mahdollisuudet voittaa.
Hullu katsoi ilkeästi häneen.
-- Vetäkää kierreverho alas, käski hullu, -- minä en halua, että kukaan
katselee tänne sisään.
Asbjörn Krag teki työtä käskettyä.
Herrat pelasivat vielä puoli tuntia ja hullun asema kävi yhä
arveluttavammaksi ja arveluttavammaksi.
Asbjörn Krag oli aivan varma voitostaan.
-- Te pelaatte hyvin, sanoi hullu ja pyyhkäisi kädellään otsaansa.
-- Minähän pelaankin elämästäni, vastasi Asbjörn Krag.
-- Ja minä omastani.
Asbjörn Krag teki nyt siirron, joka johti loppupeliin. Hän saattoi jo
nähdä tuloksen.
Hullu murahteli kiukusta. Hän istui ja tuijotti kauan nappuloihin, loi
pari vihaista silmäystä salapoliisiin ja teki sitten vastavedon. Tämä
veto hämmästytti Asbjörn Kragia. Se oli hyvin huonosti suoritettu ja
veisi epäilemättä vastustajan suoraan perikatoon. Mutta hullu ei
tavannut tehdä sellaisia vetoja. Mitä tämä saattoi merkitä?
Asbjörn Krag aikoi tehdä torniin kohdistuvan vastavedon, joka muutamien
vetojen jälkeen olisi vienyt matti-asentoon ja hän ojensi jo kätensä
siirtääkseen tornin, kun hullu hänet siitä esti terävästi huudahtaen:
-- Ei! huusi hän.
Asbjörn Krag katsoi kysyen häneen.
-- Siirtäkää kuningatarta, sanoi hullu uhkaavasti.
-- En ymmärrä, mitä te tarkoitatte?
-- Siirtäkää kuningatarta, muuten minä ammun, sanoi hullu.
-- Sehän on roistomaista, herrani.
-- Siirtäkää kuningatarta!
-- Ei koskaan!
Asbjörn Krag aikoi kaataa kaikki nappulat.
-- Nyt minä lasken kymmeneen, sanoi hullu, -- jos ette siihen mennessä
ole siirtänyt kuningatarta, niin minä ammun. Yksi, kaksi, kolme,
neljä...
Asbjörn Krag siirsi kuningattaren.
-- Ahaa, riemuitsi hullu, -- nyt on peli minun.
Hän teki vastavedon. Nyt näytti salapoliisin peli kokonaan
toivottomalta. Ainoa keino, millä hän voisi pelastua, oli pitkittää
peliä niin kauan kuin mahdollista, toivossa, että jostain tulisi apua.
Mutta kun hän ajatteli liian kauan siirtojaan, alkoi hullu jälleen
hypistellä revolveriaan.
Krag oli epätoivoisessa asemassa. Äkkiä keksi hänen korvansa erään
äänen. Se kuului ulkoa. Tieltä. Kuului kuin autontorven törähdyksiä.
Hullu heristi myöskin korviaan. Hetken kuluttua kuului ääni jälleen,
tällä kertaa lähempänä. Siitä ei ollut epäilystäkään. Tiellä tuli
automobiili. Mitä sillä oli täällä tekemistä, näillä autioilla
seuduilla tähän aikaan vuorokaudesta?
Mutta peliä jatkettiin. Hullu kiirehti. Katastrofi läheni.
Viimein teki hullu siirron, joka kokonaan paljasti Asbjörn Kragin
aseman. Hän menetti tornin ja joutui shakki-asentoon. Silloin katsoi
hullu ylös pöydästä ja hymyili.
-- Matti neljällä vedolla!
12.
Thomas Busch.
Mutta samassa teki salapoliisi uuden arvokkaan huomion. Hän huomasi,
että hullun kulmakarvoista kihosi kaksi hikipisaraa. Ja nyt näki
salapoliisi, että kulmakarvat, jotka puoliksi varjostivat hullun
silmiä, olivat irrallaan.
Samalla näki hän vilauksen hullun silmämunista. Ne olivat suuret,
mustat ja kovat.
Nyt tunsi hän myöskin sormuksen hullun vasemmassa kädessä, pienen,
hienon, kimaltelevan timanttisormuksen. Hän ymmärsi kaiken yhtäkkiä,
hullu, salaperäinen kirje... Kaikki oli hänelle nyt selvää.
Hullu ei ollut kukaan muu kuin Thomas Busch. Veljekset Holm olivat
Buschin apureita. Koko komedia oli suunniteltu alusta loppuun ja
tarkoitus oli selvä:
Ensiksi oli aikomus ottaa Asbjörn Krag hengiltä ja sitten saattaa
Thomas Busch talteen.
Krag oli narrattu mielisairaalaan roiston kirjoittamalla kirjeellä. He
olivat laskeneet niin hienosti, että hän, vaikka hänelle olisikin heti
ilmoitettu Buschin paosta, ei voisi palata Kristianiaan ennen kuin
seuraavana aamuna.
Kohtauspaikan valinta oli erinomaisesti harkittu. Ei olisi koskaan
pälkähtänyt kenenkään päähän etsiä suurrikollista tri Kitschenerin
hyvämaineisesta sairaalasta. Ja kun oli otaksuttavaa, että salapoliisi
ammuttaisiin muutamien minuuttien kuluttua, sanottaisiin, että murhaaja
oli heikkomielinen Holm-raukka, joka yöllä oli päässyt sellistään,
mutta jonka varmuudesta nyt mentäisiin takuuseen. Thomas Buschia ei
kukaan voisi epäillä. Luonnollisesti hullu jonakin kauniina päivänä
jäljettömästi häviäisi... Kaikki tämä lensi Asbjörn Kragin aivojen
kautta hänen istuessaan ja katsoessaan nappuloita, joita kohtaan hän ei
enää tuntenut mitään mielenkiintoa. Oliko mahdollista, että hänet tällä
alhaisella tavalla ammuttaisiin kuin koira. Thomas Busch oli sanonut,
että hän ei voisi odottaa mitään apua. Mutta hänen asemassaan oli
tapahtunut muutos. Hän oli tähän saakka uskonut pelaavansa shakkia
hullun miehen kanssa elämästä ja kuolemasta. Mutta nyt tiesi hän, että
hänellä oli vastassaan Thomas Busch, mies, joka oli järkähtämättömästi
päättänyt tappaa hänet.
-- Siirtäkää, sanoi hänen vastustajansa ja alkoi hypistellä revolveria.
Asbjörn Krag teki siirron, johon toinen heti vastasi.
-- Matti kolmella vedolla, mutisi hän.
Asbjörn Krag katsahti häneen. Revolveri oli hänen käsivartensa alla.
Äkkiä tuli Krag ajatelleeksi pöytämekanismia. Jos hän painaisi
vieteriä, käännähtäisi pöytä ympäri. Jos hän painaisi oikein lujasti,
pyörähtäisi se niin nopeasti kuin myllyn siipi, oli tohtori sanonut.
-- Siirtäkää!
Hän siirsi taas. Kun Busch teki vastasiirron, kohotti hän hieman
käsivarttaan. Asbjörn Kragin sydän löi kiivaasti jännityksestä. Nyt
kuuli hän jälleen autotorven äänen tieltä. Tuntui siltä, kuin olisi
Thomas Buschin kärsimättömyys noussut joka kerta tämän äänen kuuluessa.
-- Siirtäkää!
Hän siirsi.
-- Matti kahdella vedolla.
Asbjörn Krag siirsi uudelleen ja Thomas Busch teki viimeistä edellisen
siirtonsa.
-- Matti yh... Mutta kun Thomas Busch kohotti kättään tehdäkseen
siirtonsa, piti Asbjörn Krag varansa ja painoi lujasti vieteriä.
Pöytälevy pyörähti ympäri kuin ratas, sellaisella vauhdilla, että
nappulat kaatuivat.
Nopea liike -- ja Asbjörn Kragilla oli revolveri kädessään.
Toisen hämmästys oli kuvaamaton. Hän ei olisi voinut enemmän säikähtää,
vaikka joku kummitus olisi noussut lattiasta.
Molemmat nousivat yhtäaikaa ja niin nopeasti, että pöytä kaatui ja
kaikki nappulat vierivät hujan hajan lattialle.
Thomas Busch aikoi hyökätä salapoliisin päälle, mutta samalla oli hänen
oma revolverinsa häntä vastassa.
Asbjörn Krag lähestyi soittojohtoa pienin askelin koko ajan tähdäten
Thomas Buschiin.
Rikoksentekijä seurasi jokaista hänen liikettään ja hiipi edes takaisin
kuin tiikeri häkissään, mutta ei uskaltanut lähestyä Kragia.
-- Nyt, Thomas Busch, huusi Asbjörn Krag vapisevalla äänellä, -- nyt
voimme olla yhtä mieltä siitä, että olette shakki ja matti yhtäaikaa.
Jälleen kuului auton ääni ulkoa ja Thomas Busch lysähti kokoon äänen
kuuluessa.
Thomas Busch päästi viheltävän äänen.
-- Saatana! sanoi hän.
Samalla repi hän päältään valepartansa, kulmakarvansa ja peruukkinsa.
Hän heitti luotaan pitkän kaavun, joka oli ollut hänen päällään.
Nyt seisoi hän jälleen salapoliisin edessä, vanhana tunnettuna Thomas
Buschina, eleganttina, ryhdikkäänä ja silmät säteillen miehekkäissä,
tummissa kasvoissaan.
Asbjörn Krag oli tullut soittojohdon luo ja painoi nappia. Hän kuuli
kuinka hätäkello kaikui kaikissa käytävissä.
Kuului askeleita. Silloin muuttui näytelmä.
Ilman että salapoliisi olisi voinut selittää, miten se oli tapahtunut,
oli Thomas Busch nostanut shakkipöydän ylös. Hän piti sitä kuin kilpeä
kasvojensa edessä ja lähestyi avonaista ikkunaa.
Salapoliisi lähetti häneen pari kuulaa, jotka murskasivat shakkipöydän
mosaiikkipinnan ja sen jälkeen hän hyökkäsi Buschia kohti. Mutta
silmänräpäyksessä oli Thomas Busch vetänyt ylös verhot ja hypännyt ulos
ikkunasta. Asbjörn Krag näki hänen kiirehtivän matkaansa kuten varjo
pimeydessä, kohti korkeata rauta-aitaa. Hän laukaisi kaikki latinkinsa
hänen jälkeensä, mutta oli mahdotonta tähdätä häneen ja niinpä ei hän
kaiken todennäköisyyden mukaan osunutkaan mieheen.
Mutta nyt huomasi salapoliisi jotain muuta. Tien käänteessä tuli jotain
puhisevaa. Se oli auto. Auton lyhtyjen valossa näki salapoliisi, että
eräs ihminen ryntäsi sen luo ja katosi siihen. Sitten jatkoi auto
edelleen matkaa vimmaisessa vauhdissa maantietä pitkin, herkeämättä
töräytellen kuten suunnaton, mölähtelevä koira.
Koko sairaala oli nyt jaloillaan. Tohtori tuli juosten yöpuvussaan.
Joukko vartijoita tuli lyhtyjä heilutellen. Huudettiin ja pidettiin
ääntä.
Salapoliisi selitti muutamilla nopeilla sanoilla, mikä kauhea tragedia
oli näytelty yön hiljaisuudessa.
-- Mitä tietä oli auto lähtenyt?
-- Lilleholmiin, sanoi tohtori, -- se on aivan varma.
Koetettiin päästä Lilleholmiin puhelimella, mutta se huomattiin
mahdottomaksi. Siinä sitä oltiin!
-- Se on toivotonta, sanoi Asbjörn Krag tri Kitschenerille, -- nyt hän
on vapaa jälleen. Minä pelastin kuitenkin kerran vielä henkeni. Mutta
se onkin ainoa valopilkku tässä draamassa.
Hän huokasi ja katsoi iltatähteä, joka kimalteli kylmänä ja yhtä
kaukaisena kuin muutama tunti sitten. Hän oli suuresti liikutettu.
Häneen oli ehdottomasti vaikuttanut imponeeraavasti tuo kummallinen ja
nerokas ihminen, jolle näytti olevan leikin asia johtaa mitä
kummallisempaa draamaa tahansa. Hänellä näytti olevan joukko viisaita
ja kokeneita apureita käytettävänään, apureita, jotka esteettömästi
käsittelivät mielensä mukaan sähkösanomia, revolvereita, vääriä
kirjeitä ja automobiileja.
End of Project Gutenberg's Peli elämästä ja kuolemasta, by Sven Elvestad