tyynesti, kuin jos ei mitään olisi tapahtunut, "älkääkä tekään.
Englannin kuningas, liioin suuttuko siitä, mitä olette nähneet. Ei
moninaisten konnantöittensä vuoksi; ei sen väijymyksen tähden, jota hän
hänen oman asekantajansa tunnustuksen mukaan mietti kuningas Richardin
henkeä vastaan; ei sentähden että hän erämaassa ajoi minua ja Skotlannin
prinssiä takaa, niin että meidän täytyi pelastaa henkemme hevosten
nopeuden kautta; ei sen vuoksi että hän juuri nyt on yllyttänyt
maroniteja karkaamaan päällemme, joka hanke ainoastaan sen kautta on
tyhjäksi rauennut, että minä vasten luuloa olin kutsunut kokoon liian
monta arapialaista -- ei kaikkein näiden rikosten tähden, vaikkapa
jokainen niistä olisi ansainnut semmoisen rangaistuksen, hän makaa
kuolleena tuossa, vaan sentähden että hän tuskin puolta tuntia,
ennenkuin hän läsnä-olollaan saastutti seuraamme, niinkuin samumtuuli
myrkyttää ilman, työnsi puukon kumppaninsa ja rikosveljensä. Konrad
Montserrat'n sydämeen, jottei tämä tunnustaisi niitä ilkeöitä
salahankkeita, joihin he yhteisesti olivat olleet osalliset".
"Mitä! Konrad murhattu? Ja suurimestari, hänen kumminsa ja likin
ystävänsä, on hänen murhannut!" huudahti Richard. "Jalo sulttani, en
tahdo epäillä sanojasi -- kuitenkin tämä on todistettava -- muuten --
"Tuossa seisoo todistaja", sanoi sulttani, osottaessaan peljästynyttä
kääpiöä. "Allah, joka lähettää meille kiiltomadon valaisemaan yötä, voi
saada salaiset rikokset halvimmilla keinoilla ilmi".
Saladin kertoi nyt kääpiön historian, joka kuului lähes näin:
mielettömässä uteliaisuudessaan, tahi, kuten hän osaksi tunnusti,
näpistelläksensä oli Nectabanus hiipinyt Konradin telttaan, josta hänen
palveliansa olivat luopuneet, kiiruhtaen muutamat leiristä pois,
ilmottamaan hänen veljelleen tappelun päätöstä, ja toiset nauttien niitä
virvotuksia, joita sulttanin anteliaisuus oli heille jättänyt.
Haavotettu nukkui Saladinin ihmeellisen talismanin vaikutuksesta, niin
että kääpiöllä oli tilaisuus mieltä myöten nuuskia joka paikassa, kunnes
raskaiden askelten kopina pelotti häntä menemään piiloon. Hän hiipi
esiriipun taakse, josta hän saattoi kuulla ja nähdä kaikki, mitä
suurimestari, joka tuli sisään ja huolellisesti sulki teltan oven
jälkeensä, sanoi tahi teki. Hänen uhrinsa, joka äkkiä heräsi unesta,
näkyi kohta aavistaneen vanhan toverinsa tarkotuksen, sillä hän oli
peljästyneellä äänellä kysynyt, minkä tähden suurimestari häiritsi
häntä.
"Minä tulen sinua ripittämään ja synneistäsi päästämään", vastasi
suurimestari.
Pelästynyt kääpiö ei voinut paljon muistella heidän muuta keskustelua,
paitsi että Konrad oli pyytänyt suurimestaria ei taittamaan särkynyttä
ruokoa ja että temppeliherra oli työntänyt turkkilaisen tikarin hänen
sydämeensä, sanoen: _Accipe hoc!_ jotka sanat sitten kauan kummittelivat
piilossa olevan todistajan peljästyneessä mielikuvituksessa.
"Minä hankin varman tiedon tämän kertomuksen totuudesta", sanoi Saladin,
"ruumista tarkastuttamalla; ja tuon onnettoman henkilön, jonka Allah on
tehnyt rikoksen ilmisaajaksi, käskin teidän läsnä ollessa kertoa
murhaajan sanat; ja te itse näitte, minkä vaikutuksen hänen
omaantuntoonsa ne tekivät".
Sulttani oli vaiti, ja Englannin kuningas alkoi puhua:
"Jos tämä on totta, jota en suinkaan epäile, olemme olleet todistajina
suureen oikeudentekoon, vaikka se näytti toiselta. Mutta minkätähden
tässä seurassa? Minkätähden omalla kädelläsi?"
"Olin aikonut toisin", sanoi Saladin; "vaan jollen olisi jouduttanut
hänen tuomiotansa, olisi hän kokonaan siitä päässyt; sillä, jos olisin
sallinut hänen juoda maljastani, jota hän oli tekemäisillään, kuinka
minä sitten, joutumatta pahaan huutoon kesti-ystävyyden lain
rikkomisesta, olisin voinut antaa hänen kärsiä sen
kuolemanrangaistuksen, jonka hän niin hyvin oli ansainnut? Jos hän olisi
tappanut isäni ja sen perästä syönyt leipääni ja juonut maljastani, en
olisi koskenut hiuskarvaakaan hänen päässään. Mutta kyllin hänestä --
hänen ruumiinsa ja muistonsa kadotkoon meistä".
Ruumis kannettiin pois ja kaikki murhan merkit poistettiin tahi
salattiin niin pian ja taitavasti, että selvästi näkyi, että tapaus ei
ollut niin tavaton, että se olisi saanut Saladinin palveliat ja hoviväen
taidoltansa.
Mutta kristityt ruhtinaat tunsivat mielensä suuresti sortuneiksi
äsköisestä tapauksesta ja vaikka he sulttanin kohteliaan pyynnön vuoksi
istuivat paikoilleen kemuissa, tapahtui tämä kuitenkin epäilyksen ja
hämmästyksen äänettömyydellä. Richard oli ainoa, jonka mieli ei antanut
vähintäkään tilaa epäluulolle tahi hämmästykselle, vaan hänkin näytti
mietiskelevän jotain ehdotusta ja itsekseen tuumailevan, kuinka hän sen
paraiten esittelisi, saadakseen sen hyväksytyksi. Viimein hän tyhjensi
suuren viinilasin ja kääntyi sulttaniin pyytäen saada tietää, oliko
totta että hän oli kunnioittanut Huntingdonin kreiviä
kahdenmiekkaisilla.
Saladin vastasi hymyillen, että oli koetellut hevostansa ja aseitansa
Skotlannin perintöruhtinasta vastaan, kuten ratsumiesten oli tapa tehdä
erämaassa toisiaan kohdatessaan ja lisäsi kainosti, että vaikka tappelu
ei ollut aivan ratkaiseva, hänellä ei ollut erittäin syytä kehua
tappelusta. Toiselta puolen ei skotlantilainen tahtonut tunnustaa
hänelle näin myönnettyä etevyyttä, vaan halusi suoda sen sulttanille.
"Sinulla on kyllin kunniaa paljaista kahdenmiekkaisista", sanoi Richard,
"ja minä kadehin enemmän tätä kunniaa sinulta, kuin kaikkia Edithin
hymyilyjä, vaikka yksi ainoa niistä kyllä palkitsisi verisen päivätyön.
-- Mutta mitä arvelette, jalot ruhtinaat; onko soveliasta, että niin
suuri ritariseura eroaisi, tekemättä mitään, josta tulevat aikakaudet
voisivat puhua? Mitä on kavaltajan ilmisaanti ja kuolema niin kauniin
kunniaseppeleen suhteen, kuin tässä on koolla ja jonka ei pitäisi erota
näkemättä mitään, joka enemmän ansaitsisi sen huomiota? Mitä sanotte,
ruhtinaallinen sulttani? -- Jos me molemmat tämän kunnioitettavan seuran
edessä ratkaisisimme tuon kauan riidanalaisen kysymyksen tästä
Palestinasta ja siten yhtä haavaa lopettaisimme tämän pitkällisen sodan?
Tuolla on rata valmiina, eikä pakanuus koskaan voi toivoa parempaa
sankaria kuin teitä; ja jollei arvokkaampaa tarjou, olen minä laskeva
hansikkani kristikunnan puolesta ja kaikella kunnioituksella ja
ystävyydellä me taistelemme hengen kaupalla Jerusalemin omistamisesta".
Syvä äänettömyys seurasi nyt sulttanin vastausta odotettaessa. Hänen
otsansa ja poskensa punehtuivat suuresti, ja moni läsnä-olioista luuli
hänen epäilevän, josko hän suostuisi vaatimukseen. Viimein hän sanoi:
"jos tappelisin pyhän kaupungin puolesta niitä vastaan, joita me pidämme
epäjumalain sekä kuvien, hirsien ja kivien palvelioina, voisin luottaa
siihen, että Allah vahvistaisi käsivarteni; tahi jos kuuluisin Melek
Ricin miekan alle, en koskaan voisi päästä paratiisin kunniallisemmalla
kuolemalla. Mutta Allah on jo antanut Jerusalemin oikeauskoisille ja se
olisi profeetan Jumalan kiusaamista, jos minä, luottaen väkevyyteeni ja
taitavuuteeni, panisin alttiiksi sen, jonka jo omistan sotavoimieni
enemmyyden kautta".
"Jollei Jerusalemin vuoksi", sanoi Richard sellaisen henkilön äänellä,
joka pyytää jotakin suosiota paraimmalta ystävältänsä, "niin karatkaamme
kuitenkin rakkaudesta kunniaan terotetuilla keihäillä toisiamme
vastaan".
"Tätäkään", sanoi Saladin puoleksi hymyillen Leijonasydämen kiihkeälle
sotahalulle, "en tätäkään voi hyvällä omallatunnolla tehdä. Isäntä panee
paimenen laumalleen, ei paimenen, vaan lammasten vuoksi. Jos minulla
olisi poika, joka voisi valtikkaa pidellä siinä tapauksessa, että minä
kaatuisin, olisi minulla ehkä oikeus, niinkuin minulla on tahto,
uskaltaa tätä rohkeaa taistelua; vaan teidän oma Raamattunne sanoo, että
lampaat hajoavat, kun paimenet ovat kaatuneet".
"Kaikki onni on tullut sinun osaksesi", sanoi Richard huo'aten
Huntingdonin kreiville. "Minä olisin antanut paraimman vuoden elämässäni
tuosta puolesta tunnista Erämaan Timantin luona!"
Richardin ritarillinen innostus elähytti seuran alakuloisia mieliä ja
kun vihdoin noustiin ylös pois lähteäkseen, astui Saladin esiin ja
tarttui Leijonasydämen käteen.
"Jalo Englannin kuningas", hän sanoi, "iäksi päiväksi me nyt eroamme.
Että teidän liittonne on niin hajonnut, ettei sitä enää koskaan voida
solmita yhteen, ja että te oman maanne sotavoimilla ette voi yritystä
loppuun saattaa, sen te tiedätte yhtä hyvin kuin minä. Minä en voi
teille jättää tätä Jerusalemia, jonka omistamista niin hartaasti
haluatte. Se on meille, niinkuin teille, pyhä kaupunki. Vaan mitä muuta
hyvänsä Richard Saladinilta pyytää, annetaan yhtä mielellään, kuin tuo
lähde tuossa vettänsä antaa. Niin, ja samaa Saladin yhtä alttiisti
tarjoaisi, jos Richard seisoisi erämaassa ainoastaan kaksi joutsimiestä
seurassansa!"
Seuraava päivä näki Richardin palaavan omaan leiriinsä, ja vähän aikaa
sen perästä nuori Huntingdonin kreivi joutui naimisiin Edith
Plantagenet'n kanssa. Sulttani lähetti tähän tilaisuuteen kuuluisan
*Talismanin* morsiuslahjaksi; mutta vaikka monta parannusta toimitettiin
sen avulla Europassa, ei yksikään voinut menestymisen ja maineen suhteen
vetää vertoja niille, jotka sulttani itse suoritti. Talismani on vielä
olemassa; sillä Huntingdonin kreivi testamenttasi sen urholliselle
skotlantilaiselle ritarille sir _Mungo of the Lee'lle_, jonka vanhassa
ja korkea-arvoisessa suvussa se vielä säilytetään, ja vaikka
tenhovoimalla varustetut kivet jo aikoja ovat poistetut uudemmasta
farmakopeasta, käytetään talismania kuitenkin vielä verenjuoksun
tyrehyttämiseen ja vesikauhun parantamiseen.
Tässä kertomuksemme loppuu, koska ne ehdot, joita vastaan Richard
suostui vallotustensa luopumiseen, ovat mainittuina kaikissa tämän
aikakauden historioissa.