päästessään jatkamaan matkaa tuon murhenäytelmän paikalta. Hän oli sitä
ennen sopinut linnoituksen päällikön kanssa, että noiden kuuluisien
sotureiden haudalle pystytettäisiin heidän arvonsa mukainen muistokivi,
johon hänen annettiin sepittää hautakirjoitus.
Pian Detroitiin saapumisen jälkeen vihki englantilainen kenttäpappi
tuon uskollisen parin, ja he asettuivat lopulta asumaan Englantiin,
eteläisessä Hampsheressa oleville Alleyne-suvun vanhoille
perintötiloille. Sota loppui todellisesti silloin, kun Washington ja La
Fayette pakottivat lordi Cornwallisin seitsemäntuhannen miehen keralla
antautumaan syyskuun 19 p:nä 1781, vaikka Englanti jatkoikin sotatilaa
vielä toista vuotta, siitä huolimatta että se oli samaan aikaan sodassa
Ranskan, Espanjan ja Hollannin kanssa. Lopullisesti tunnustettiin
Yhdysvaltojen itsenäisyys tammikuussa 1783, ja rauha solmittiin
kuuluisalla Versaillesin sopimuskirjalla.
Harrodia ei voinut kukaan taivuttaa luopumaan rakkaista metsistään.
Hän vei Detroitista palatessaan muistokirjoituksen murhattujen
shawnee-päälliköiden hautakiveä varten, mutta itse hän kuoli erämaassa
aivan yksinään kenenkään saamatta selville, olivatko intiaanit vai
valkoihoiset murhanneet hänet vai oliko hän saanut surmansa taistelussa
jonkun villin pedon kanssa.
Olkoon sen asian laita miten hyvänsä, niin häntä muistellaan
kunnioittaen miehenä, joka oli aina valmis auttamaan ja uskaltamaan
henkensä toisten puolesta.
Kenton kuoli, kuten hän elikin, kuuluisana ja pelotonna metsästäjänä,
erämiehenä ja intiaanitaistelijana. Hän oli yksinkertainen ja
hyväntahtoinen mies, ja häntä rakastettiin ja kunnioitettiin
kaikkialla, missä hänet tunnettiin. Uudisasukasten arvelun mukaan oli
ainoastaan Boon hänen vertaisensa.
Muistokirjoitus, jonka Alleyne lähetti Harrodin mukana Point
Pleasantiin, oli mukailtu Davidin valitusvirrestä Saulista ja
Jonathanista ja kuului näin:
»In Memoriam.
Cornstalk,
shawnee-heimon päällikkö,
ja hänen poikansa
Ellinipsico.
He olivat urhoolliset ja ylevät eläissänsä, eikä heitä kuollessansakaan
erotettu; he olivat kotkaa nopeammat ja jalopeuraa väkevämmät. Teidän
kohtalonne tekee minut hyvin murheelliseksi, punaiset veljeni. Kuinka
ovat sankarit kaatuneet ja mihin ovat sota-aseet joutuneet?»