Hameniemen saunasta tuprahtelee sankka savu kuulakasta elokuun
iltataivasta vasten. Turakka heittää sylyksen vielä halkoja uuniin
ja puuskuttaen tutkii kiukaan kuumuutta. Tänään on rämekorpelaisilla
uutisen juhla, ja ukot aikovat sitä viettää Hiertiäisen saunassa,
erillään muista, viinoineen ja viisauksineen.
Hiertiäinen istuu alassuin käännetyllä pytyllä ja syljeksii Tanulan
Antin paljaille varpaille. Aatami on sijoittanut ruhonsa vanhaan
korvoon tukkimilleen heinille ja nousuhumalassa laulahtelee: »...
tuolla puolen Jordanin». Patrakka, mustaparta, vilauttelee silmää
Asarille, vatsallaan loikoen tuoksuvassa saunakukkarykelmässä, käden
ulottuvilla puteli, josta maistaa ja tarjoaa toisille.
Turistaan kaikesta joutavasta. Hiertiäinen katselee metsän takaa
nousevaa kuuta ja viisastelee:
— On se tuokin... toisen kerran kutistuu ja sitten taas kasvaa...
ihan kuin... heh, heh, mikä lie pahulaisen pallo... kiekuttaja
siellä taivaalla ... kun se Pertteli kerran valehteli olevan sillä
satumaisella näitäpä kiekuttajia kokonaista kaksitoista... hii... soma
poika...
— Jumalan luoma se on kuukin, sanoo Aatami ja nikottelee Patrakan
vahvasta uutisviinasta. — Mutta se on vale, että niitä muuta on kuin
tuo yksi.
— Joo... hiton pitkä vale se on, että... hii... tämäkin maa on
ymmyrkäinen, pannukakku, pallo tahi muu semmoinen piru. Kyllä
Hiertiäinen tietää sen asian.
Turakka istuu synkkänä ja kuuntelee ukkojen jaarituksia. Syysilta
painaa käsittämättömästi häntä, korven huuhkainta, jota lain koura
haparoi, saamatta kynsiinsä, turmanlintua, paikasta paikkaan lentävää.
Patrakka kynii partaansa eikä sure tämän matoisen maailman kierouksia
eikä kehnouksia. Juo silloin kun janottaa ja on taas pitkät ajat
maistamatta. Keittää vain isännille ja käärii rahaa liiviinsä. Jättää
kohta koko puuhan ja ottaa sen tytön sieltä eräästä kylästä ja laittaa
mökin. Suonien kiivas sykintä on alkanut jo asettua, ja kulkurielämä ei
enää viehätä. No, se onkin sen tytön, pellavahiuksisen ja punaposkisen
ansio.
Saunasta on lakannut savu tuprahtelemasta, ja valtava hiilos hehkuu
ja lämmittää avonaisesta ovesta nurmella istuvia miehiä, jotka siinä
jaarittelevat ihmeitään, viinan punerrus naamassa.
— ... minultakin kerran käytyä siellä Helsingissä, helevetissä, —
valehtelee Hiertiäinen silmät kiiluen, — ja sielläkös vasta... hii
herratkin kuin harakoita, pyrstönutuissa ja muissa hepenissä. Heh,
ryötöillä niin rento kaula, että semmoisten valkoisten lastojen
varassa. Ja akat niinkuin riikinkukot... hyvältä haisevia, piiatkin,
pyntätyitä ja rasvatulta... hii... minä heitä tunnustelemaan
tällä suonisella kouralla, että ovatko lihavia, niin suututaan ja
säkätetään. Minä en kuin nauran niille ja sanon, että on tässä
ennenkin jo akkojen kanssa lupsuteltu... osataan tanssittaakin...
hii... poliisi hätyyttelemään, häikäle, ja komentamaan... minä ryypyt
sille tästä litteästä matista, tätä ryytiviinaa, niin paikalla kuin
lammas... neuvoo ja viittilöi... ei muka keskikatua kävellä, kun ne
sähköt ja säkyttimet... heh... herroja ja hempukoita siellä niinkuin
itikoita, pythyi! Parempi täällä omassa saunassa, enkä tätä heijän
helesinkilöihinsä vaihtaisi.
Sauna alkaa joutua. Maistetaan. Nostetaan kokonainen viinatynnyri
saunan eteen ja istutaan vielä ympärille. Kerkiääpä sinne saunaan
vielä. On elokuista iltaa, kun kerran kuukin paistaa. Puhutaan näistä
maaliman asioista, viisaillaan.
Hiertiäinen suu mareessa miettii. Sanoo:
— On nekin rautatiet... sätkyttimet...juoksutettu seernoja kuin
vasikan suolia pitkin teitä, ja sitten nämä herrat ajaa... suurilla
rahoillaan... heh... ja sitten kaupuntloita laitetaan, pesiä ..
hii.. jossa hempukoihen kanssa heiskataan... eipäs ollut ryötöillä
ryytiviinaa... kuuluvat nekin lakiherrat pulituuria juovan... ii...
Annahhan, Antti, se puteli tänne, kun lekkeristä lirutetaan.
Aatamikin nikottelee:
— Ne sähköt ja vaunut... hik... niitä viimeisen lopun merkkejä... tämän
maaliman ruhtinas... hik... perkele... niitä laitattaa ja ajattaa...
lapsillaan, luoduilla ja lunastetuilla. Mutta kun näitä... hurskaita...
niin säästetään ... jos tekisivät parannuksen... armon ajassa.
Aatami on nauttinut jumalanviljaa niin, että silmät alkavat painua
kiinni ja ääni marittaa ja naukuu kuin keväisen kissan. Hiertiäinen,
korven piru, ei tietääkseenkään. Nauraa Kenkkulaiselle, joka aina sitä
uskoaan ja vanhurskauttaan, näinkin uutisviinojen juhlassa. Törisee
Aatamille, toisten jo saunaan riisuutuessa:
— Elä sinä Aatu aina sitä samaa... armosta ja muusta... tuntuu
pahalta... ii... kun kerran meillä kummallakin näissä piioissa ja
puteliloissa ne armot ja muut... hii... yhtä hupsu kuin herratkin...
sinä Aatami... puhut paskia.
— Saunaan siitä!
Turakka karjasee, niin että Antti lysähtää takasilleen ja konttaa
nelijalkaisena saunaan.
Joutuvat siitä jo toisetkin, ja Patrakka valelee viinaa kiukaalle.
— Annetaan saunan haltialle uhrinsa ja nostakaa te muut se viinalekkeri
tuohon keskelle lattiaa, kun nyt kerran uutisen juhla, ja juokaa,
juokaa niin, että huomisen päivän vielä mehiläisiä kuuntelette, ja
sittenpä sinäkin Aatami osaat oikein sitä vanhurskauttasi taas, kun
on päästy uutiseen ja saatu tätä rukiisen nestettä suoniin, ja sinä
Antti anna sille reumatille ja kintun kiskojalle niin, että tulet yhtä
nuoreksi kuin viinan jumala, ja sinä Hiertiäinen, korven punanaamainen
piru, ota niin, että suonesi pullottaa kuin lehmän suolet ja että
jaksat vielä sata vuotta lekertää Tiinasi ja piikojesi kanssa, ja sinä
Turakka, uskon veli ja ystävä, vedä henkeesi yrttiviinan lemua ja
lennä taas kuin kulo pitkin kyliä, kunnes oikaiset sääresi korpikuusen
juurelle ja kuuntelet sitä iankaikkista itikkain laulua. Ja jos nyt
sitten laulettaisiin.
Patrakka aloittaa jätkien junttalaulun:
»Iitin Tiltu kun kahvia keitti,
niin kasakka kantoi vettä vaan,
hei jei jekkakkaa,
kasakka kantoi vettä vaan.»
Muut kaikki, paitsi Aatami, yhtyvät lauluun, ja saunan seiniä
tärisyttää neljän miehen voimalla:
»On sitä oltuna saunassa
sekä saunan takana,
hei jei jekkakkaa,
sekä saunan takana.»
Hiertiäisellä on piru mielessä. Hän kähnii lavoilta alas, kaataa
lekkeristä viinaa kippoon ja heittää sen kiukaalle, kaataa toisen ja
tyhjentää senkin pihiseville ja paukkaville kiville.
— Elä perkuloita!
— Nyt tuli helvetti!
— Polttaa kuin tuli... ää... vettä...
Saunassa kiertää viinan väkevä, tukahduttava löyly, ja Hiertiäinen
hekottaa alhaalla. Miehet köntistyvät ja putoilevat alas, ensin
Aatami ja sitten Antti, muutaman kerran kolmikulmaisia silmäkolojaan
lupsauttaen ja vetäen viimeisen henkäisyn, Aatami puuskuttaen kuin
uupunut eläin ja viinakuninkaat tajuttomina, lavojen alla rähmällään.
Hiertiäinen hätääntyy, hoippuu ulos ja kantaa kylmää vettä sangollisen
rannasta, syytää sitä vuorotellen jokaisen päähän ja punoittavalle
ruumiille. Viinakuninkaat näyttävät virkoavan, mutta Aatamin ja Antin
vaellus on lopussa.
* * * * *
Hörödii on saanut taaskin nimismiehen lähtemään korpeen, ja nytpä
heillä on varma saalis saunassa, josta viinakuninkaat eivät jaksa
eivätkä arvaa lähteä pakoon.
Hörödii on hyvillään, ja kun kipeäjalkaisen, korpiteillä äkäilevän
nimismiehen kanssa ovat päässeet Asarin saunalle, sanoo hän:
— Jopahan viimeinkin veti kuin naulan päähän. Pitää varoa, etteivät
pääse karkaamaan.
Hörödii jää ase kourassa saunan ovelle, ja nimismies työntyy
ovirenkkanasta sisään.
— Ää... onpa täällä hajua...
Hiertiäinen huomaa ruununmiehet, ottaa vaatteensa ja mitään puhumatta
kähnii ulos. Hörödii estelee, mutta Asari teristyy:
— Mitä sinä... tässä... selvää miestä...
Asari katoaa pihaan, sieltä heinäluuvaan ja tirkistelee katon kolosta
saunalle. On hyvillään, että on päässyt karkuun, no, piru, selvä mies
kuin... minkä ne hänelle...
Nimismies kantaa ensiksi saunasta viinalekkerin varmaan talteen ja
antaa poliisin tehtäväksi kovistella miehiä mukaansa, viinakuninkaita,
joita ei enää käyne laskeminen vapaalle jalalle.
— Ei niissä taida olla enää henkeä jälellä, sanoo Hörödii nimismiehelle.
— No minkä minä sille... kuuntele korvasta ... tai mistä tahansa...
— Tulkaa auttamaan, että saadaan vaatteet päälle.
— Vai minä heissä käsiäni pilaamaan. Miehinen mies... apua tuommoisessa.
Nimismies käy maistamassa salaa uutisviinaa ja tulee paremmalle
tuulelle.
— Hohooi näitä reisuja... pitää hommata toinen hevonen, että saadaan
nämä Turakat ja Piirakat mukaan. Aatamiko ja Antti hengetönnä? No,
jääkööt sinne, piru heistä huolen pitäköön.
Hörödii lähtee hankkimaan hevosta, ja nimismies jää saunaa vartioimaan.
Turakka on jo äsken selvinnyt, mutta ollut viisas ja sanoo nyt hiljaa
Patrakalle:
— Pysy nyt piru vetelänä. Kun päästään maantielle, niin karataan...
hevosella... toisiin pitäjiin.
Nimismies löytää Hiertiäisen putelin, liruttaa siihen lekkeristä viinaa
ja solauttaa poveensa. Lekkerinkin aikoo hän viedä kotiaan lääkkeeksi
ja muuten maistiaisiksi kirkonkylän herroille, suntiolle, kauppiaalle
ja papille. Vähän kammottaa ne viinaan kuolleet siellä saunassa, mutta
talosta ei uskalla tulla kukaan rantaan, kun on nähty sinne poliisien
menevän. Kuu vielä paistaa niin ilkeästi ja näyttää nauravan hänelle,
nimismiehelle, joka tässä maistelee rämekorpelaisten viinoja ja alkaa
olla aika viuhkassa. Tulisi vain Höröläinen, että saisi näyttää
voimiaan... ää... mitä perkuloita se siellä viipyy...
Nimismies pönkittää saunan oven auki. Mutisee:
— Vai jo nämä tarttuivat... Höröläisen ja monen muun juoksettajat...
Ja seinää vasten nojaavan Turakan korvan juuressa:
— ... äää... korpipiru... nyt sinä tartut... näihin kouriin...
Nimismies heltyy samassa ja istuu rahille Turakan viereen.
— Ei vainkaan, eihän tässä mitä... ilmanhan minä... aikojani... kyllä
minä ymmärrän, mutta kun tämä virka saatana... en olisi nytkään
lähtenyt, mutta Hörökiltä ei saanut rauhaa.
Kuun valossa välähtävät Turakan silmät, ja rintaa paisuttaa pidättyvä
hengitys. Olisipa hän nyt yksin, niin tuohon jäisivät ruununmiehet. Hän
itse pakenisi Lappiin, pois koko mailta, läänistä, jossa on tullut niin
paljon rehjanneeksi ja jossa oikeat ihmiset häntä kiroavat... Hörökki
tuo hevosen... maantiellä karataan Patrakan kanssa, sysätään poliisi
maantienojaan... nimismies nukkuu rattailleen... mennään yhdessä
Karjalaan... lopetetaan koko puuha...
Hörödii tuo hevosen, apurimiestä ei ole saanut, vaikka mitä olisi
luvannut.
Nimismies suuttuu.
— Vai et saanut. Jo häntä on vasikka! Poliisi sitten muka... huusin
alle omansa!
— No, ei haukuta, otetaan nämä miehet rattaille, tulkaahan auttamaan.
Retuutetaan Turakkata rattaille. Turakan povuksia nauru viiltelee,
mutta hän on hiljaa ja lupsauttelee silmiään. Nimismies on jo siksi
hiprakassa, ettei kykene kunnolla auttamaan. Ähelletään ja pusataan.
— Hae akkoja nostamaan... en minä jaksa... saatana... hirttää pitäisi
tuommoinen poliisi.
Vallesmanni istuu mättäälle ja maistaa varaamastaan putelista.
Laulahtaa:
»E-elä sinä he-eilani mii-inua sure,
vaikka o-onkin tuukki-jätkä.»
— Taas se on juonut... niihen viinoja, alkaa Hörödii torailla.
— Mitä sinä... räkätät... korodii... annan turpaasi, ellet tuki sitä.
— Sattuisi maaherra tietämään.
— Vaikka mahaherra. Hae se toinen rattaille, niin tähtään... Tässä koko
yötä...
* * * * *
Päästään vihdoinkin lähtemään, ja nimismies ajaa edellä, viinalekkeri
polvien välissä. Jonkun matkan päässä alkavat viinakuninkaat kuorsata,
ja Hörödii jättää hevosen yksin kävelemään ja menee nimismiehen
rattaille.
— Ota sinäkin ryyppy. Kyllä se kannattaa... harjakaisiksi...
kehoittelee nimismies.
Mutta lekkeri onkin kääntynyt alassuin ja liemi valunut kärryjen
koriin, maantielle. Nimismies huomaa vahingon ja alkaa syyttää poliisia.
— Konipoliisi... kaataa viinat... harjakaiset. Nyt sinä tarttisit jo
klaniisi.
— Itse olette kaatanut. Näkyi viina tippuvan tielle, kun tulin. Se
olikin paraiksi.
— Haista sinä nyt jo hapan ja ala painella siitä... omaan hevoseesi..
hengenhaistaja... harakka.
Turakka on kääntänyt hevosen maantiellä, ja poliisi ei sitä huomaa
nimismiehen kanssa riidellessään. Turakka lyö hevosta selkään ja on
kohta toisessa pitäjässä, aamun valjetessa kai kolmannessakin.
Aikansa hasattuaan nimismiehen kanssa katsoo Hörödii jälelleen ja
kiroaa:
— ... kele, nyt ne karkasivat!
Vallesmannikin seisauttaa koninsa.
— No siinä on poliisi... päästää karkuun monivuotiset haalattavansa.
Nyt sinulta toki menee virka... lemmon hörökki.
Nimismies lähtee ajelemaan ja Hörödii juoksemaan vastaiseen suuntaan,
jos saisi muka kiinni vielä viinakuninkaat, jotka olivat ovelina
kuorsanneet kärryjen pohjalla.