optimistisella lyhytnäköisyydellä, jotka näkevät kaikki
ruusunpunaisessa valossa ja jo tässä meidän nykyisessä
yhteiskunnallisessa tilassamme näkevät huomattavan siveellisyysasteen
toteutetuksi, eivätkä sentähden voi havaita uuden maailmankäsityksen
tarpeellisuutta. Mutta lähemmin tarkastaessa muuttuukin meidän
sivistyksemme siveellinen väritys pelkäksi ulkokiilloksi, käytöksen
säännönmukaisuudeksi ilman siveellistä mieltä. Tätä laillisuutta
ylläpitää sivistyneissä yleinen mielipide, sivistymättömissä
valtiomahti ja rikoslaki. Ainoastaan se, mikä on jälellä siveellisyyttä
meidän sivistyksessämme, kun kaikki näiden molempien pelättien laskuun
kuuluva vedetään pois, on oikeata tavaraa ja voidaan lukea sisällisen
mielialan synnyttämäksi. Tämä näkyy joka kerran, kun laillisuuden
tukipylväät — vaikkapa hetkeksikin — kumotaan. Petomaisuus astuu aina
silloin näkyviin. Niinpä esim. "suuren" vallankumouksen aikana, jolloin
ihmispäitä kannettiin seipäiden nenässä kaduilla, joten Pariisi yhdellä
iskulla vajosi Dahomeyn sivistyskannalle. Siveellisyyden vähentymisestä
ei voinut olla puhetta; ainoastaan sitä pakkoa oli vähennetty, joka
siihen saakka oli ylläpitänyt laillisuuden. Mutta samalla tavalla
tulisivat uudessa vallankumouksessa anarkistit ja nihilistit antamaan
todisteen siitä, että meillä keskellä sivistystämme on punanahkamme, ja
tuskinpa paremmille sosialisteille onnistuu irtautua tästä seurasta.
Kaikki tämä täytyy puolueettomasti arvostellessa meidän
siveellisyysastettamme ottaa lukuun, ja osoittaa se, että on
välttämätöntä virittää jälleen henkiin usko metafysiikkaan, koska
vain tällä tavalla siveellisyys voi saada uusia tukia. Mutta
siveellisyyden, joka ei ole pelkkää ulkokuorta, vaan on sisällisesti
perusteltu, täytyy kasvaa itsestään siitä ihmisen määrittelystä, jonka
tämä uusi metafysiikka antaa. Tässäkin siis kaikki riippuu ihmisen
olemiskysymyksen oikeasta ratkaisemisesta.
Siveellisyyden määritteleminen on epäilemättä filosofian vaikein vaan
myöskin varsinaisin tehtävä, sillä ihminen on luonnon korkein olemus
ja siveellisyys on hänen korkein ominaisuutensa. Vaistomaisesti me
asetamme tämän sivistystä korkeammalle. Siveellisissä ihmisissä me
tuskin kalpaamme sivistystä, mutta nero ilman siveellisyyttä tekee
meihin vastenmielisen vaikutuksen. Tyhmyys herättää sääliä tai
naurua, kehnous suuttumusta. Filosofisten järjestelmien varsinaisena
koetuskivenä on siis se, kelpaavatko ne siveellisyyden perustukseksi.
Mutta siveellinen vaisto on epäjohdonmukainen tunne, jos ihmisen
yksilöllisyyden rajoittaa kehto ja hauta. Jos ainoastaan meidän
ratamme näkyväisellä osalla olisi todellisuutta ja jos me kulkisimme
tajunnalla kohti sammumistamme, silloin meidän tilamme olisi sama
kuin kuolemaan tuomitun, sillä erolla ainoastaan, että meidän tiemme
teloituspaikalle olisi hiukan pitempi ja aika, jolloin pääsemme
perille, epämääräinen. Laki myöntää kuolemaan tuomitulle viimeisinä
päivinä kaikkein hänen ruumiillisten toivojensa tyydyttämisen.
Sellainen oli tapa jo vanhoilla kreikkalaisilla. Mutta tätä me
tekisimme koko elämänikämme — samalla laimiinlyöden valmistuksen
tulevaiseen elämään — jos me materialistien lailla pitäisimme kuolemaa
kaiken loppuna.
Tässä osoittautuu, että siveellisyyden laita on sama kuin sivistyksen.
Sivistyksen määräaste riippuu nimittäin ajanhengen kehityksestä.
Eläin elää nykyisyydessä, sillä ei ole ajantajuntaa. Melkein sama
on paimentolaisen laita. Hän ei ota oppia menneisyydestä eikä ryhdy
mihinkään toimenpiteisiin tulevaisuuden varalta. Sivistysihminen
on korkein maallinen olento, koska hän toimii menneisyyttä ja
tulevaisuutta silmällä pitäen. Ajanhengen kehitysaste määrää siis
ihmisen bioloogisen kehitysasteen ja liittyy järjen kehitysasteesen.
Sillä menneisyys voidaan säilyttää muistossa ainoastaan abstraktisten
käsitteiden muodossa, tulevaisuus voidaan ajatella samoin. Sentähden
on koko meidän sivistyksemme, mitä älykkäisyyteen tulee, sidottu
ajantajunnan kehitykseen. Ilman sitä ei biolooginen muunnos olisi
päässyt kohoomaan eläimen astetta ylemmäksi.
Samaten kuin älykkäisyyden kehitys on sidottu maallisen ajanhengen
kehitykseen, samaten on siveellisyyden kehitys sidottu ylimaallisen
ajanhengen kehitykseen. Vasta silloin se tulee mahdolliseksi, kun
me katselemme maallista, aistillisen tajunnan valaisemaa ratamme
pätkää ainoastaan osana kenties hyperbolisesta[68] kaaresta, joka
meidän täytyy vaeltaa. Vaikkapa älykkäisyyden kohotessa maallinen
aika kuinkakin täydellisesti käsitettäisiin ja käytettäisiin
sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen nähden, voi se kuitenkin
tulla vain älykkäisyydelle hyväksi sekä rientojen esineeksi vain
maallisen olemuksemme etuihin nähden. Mutta siten syntyy ristiriita
siveellisyyden kanssa. Koko meidän olentomme, sen varsinaisen osan
hyväksi me vasta silloin työskentelemme kun ajantajunta ulottuu
maallisen elämän tuolle puolen ja ihmisen metafyysillinen luonto
jälleen tulee arvoonsa. Tämän ajanhengen kohottaminen ja siihen
yhdistetty koko ihmisen kohottaminen koskee myöskin siveellistä ihmistä.
Transcendentaaliset! sielutieteen tehtävä on opettaa meitä tuntemaan
tämä päämäärä. Se opettaa, että ihminen on aineellistuminen
transcendentaalisesta subjektista, yliluonnollisen olennon
ruumiillistuminen. Tärkeä osa luonnosta on hän tosin samaa kuin koko
tämä luonto näyttää olevan, joka ei ole syntynyt tyhjästä, vaan
on aineellistuminen näkymättömästä maailmasta. Niin ajattelivat
mystikot.[69] Raamattu nimittää tätä meidän näkymättömän olentomme
aineellistumista "karkoitukseksi paratiisista. Me voimme säilyttää
tarinan, mutta tulkitsemme sen salaisten tieteitten hengessä,
kuten Philo, Origenes, kabbalistit, Plotinus ja Plato aateopissaan
ovat tehneet. Paratiisi on ennen syntymää, se on ennenoleminen.
Syntiinlankeemus ei seuraa syntymistä, se on juuri maallinen
syntyminen. Se on sama kuin paratiisista pois karkoittaminen, s.o.
syntymisessä me kadotamme tiedon transcendentaalisesta olemisestamme.
"Eläinten nahat, joilla Jumala vaatetti langenneet ihmiset, ovat
maalliset ruumiit, joita he häpesivät opittuaan ne tuntemaan,
jotavastoin he eivät hävenneet eetterisen ruumiinsa alastomuutta.
Syntiinlankeamisen kautta — niin sanoo raamattu — on. kuolema tullut
maailmaan. Totisesti, sillä kaiken aineen katoavaisuuden tähden
kestää aineellistuminen ainoastaan jonkun aikaa ja sitä seuraa
aineellistumisen loppu s.o. kuolema. Siksipä meidän täytyy käyttää
elämää kootaksemme sellaisia aarteita, mitkä eivät kuolemassa katoa.
Ohjelman meidän käytöksellemme tässä elämässä määrää tieto siitä, että
me olemme kehityskykyisiä tuolla puolen haudan.
Tämä käsitys "syntiinlankeamisesta" ei tosin voi miellyttää teologeja,
joilla ei ole aavistusta omien opinkappaleiden esoteerisesta[70]
puolesta; mutta esoteerisesti käsitettynä on kertomus tosi.
Jos sitävastoin jäykistytään kirjaimelliseen opinkappaleiden
tulkitsemiseen, niin eivät ne kestä tieteellistä tutkimusta,
eivätkä mitkään teologien ponnistukset voi estää epäuskoisten luvun
alituista kasvamista. Juuri siinä onkin jokaisen syvämielisen
uskonnontarinan totuus, että se joka tietoasteella kasvautuu uuteen
tulkitsemismuotoon vanhettumatta. Kun yksinkertainen tulkitseminen on
käynyt kelpaamattomaksi syntyy syvempi tulkitseminen. Esoteerisesti
käsitettynä sisältää siis lapsuutemme oppikirjojen kertomus
Aatamistakin totuuden siemenen.
Kirkko tosin ei tyydy tällaisiin myönnytyksiin ja sentähden ei voi
ihmetelläkään sen ja nykyisen mystiikan keskenäistä eripuraisuutta,
joka eripuraisuus kenties piankin on saava ratkaisunsa. Se on siinä
suhteessa surkuteltava, että ihmiskunnan ja ihanteellisen sivistyksen
varsinainen vihollinen on materialismi, minkä lannistamiseksi kaikkien
niiden pitäisi yhtyä, jotka — missä muodossa tahansa — uskovat
metafysiikkaan. Mutta lapsellista olisi toivoa mitään kirkolta, joka
on ainiaan vainonnut toisin uskovaisia, vaikkapa vaan heidän uskonsa
olisi muutamilla hienoilla vivahduksilla eronnut kirkon opista. Se on
aina ylläpitänyt tätä taisteluaan kaikilla mahdollisilla keinoilla,
tulella ja miekalla, niin kauvan kun sillä valta oli, ja se pitkittää
sitä vielä meidänkin päivinämme, valtansa kadotettuaan, lievemmillä
keinoilla.
Muuten ei nykyajan mystikolle voi olla hetkeksikään epäilyksen alaista,
mille puolelle lähestyvänä riidan ratkaisuhetkenä voitto kallistuu.
Kirkko ei tule koskaan luopumaan väitteestä, että sen opinkappaleet
ovat ilmestyksiä, joista ei saa poistaa mitään, vaan jotka täytyy
vilpittömästi uskoa — vieläpä kirjaimellisesti. Mutta sillä ei ole
vähintäkään mahdollisuutta tehdä nämä vaatimuksensa kuulluiksi. Se
henkilö ei ymmärrä meidän vuosisataamme, joka ei tahdo käsittää,
ettei ihmiskuntaa enää voi kuljettaa uskonnon talutusnuorassa.
Luonnontieteitten vuosisata ei tahdo enää uskoa, vaan tietää. Vaihdos
ei tosin ole niinkään helppo ja se tuottaa joksikin aikaa
vakavia ikävyyksiä; mutta onpa kuitenkin ilahduttava ilmiö se, että
ihmiskunta tuntee tarvetta kohota uskonnosta tiedon korkeammalle
kannalle. Totuudelle voi vain tuottaa lisävaltaa se, ettei sitä
ainoastaan uskota vaan tunnetaan ja tietävä ihminen seisoo korkeammalla
asteella kuin uskova. Kun epäusko tarttuu kansaan ennenkuin korvausta
on saatavissa, on se tosin epäilyttävä asia, mutta kuitenkin vain
murroskaudelle. Jos katseemme voisi ulottua kauvas yli tämän
murroskauden, vaikenisivat valitukset aikamme epäuskosta.
Nykyään kärsii juuri meidän kuolemattomuusongelmamme enimmin
uusaikaisesta epäuskosta. Vakaumus tähän saakka tunnustettujen
todistusten kelpaamattomuudesta on jo joukkoilmiö; ja niin kauvan
kun pätevämmät, kumoamattomat todistukset kuolemattomuudesta eivät
ole tunkeneet kansaan, heittävät nämä ulos lapsen kylpyveden mukana
ja täyttävät tyhjän paikan materialismilla. Niinpä on meidän
päivinämme työmiespiireissä enimmän luettuja kirjoja Büchnerin "Voima
ja aine". Tässä on epäilemättä suuri vaara tarjolla. Tämä vaara
tajutaan ja kirkko tietää käyttää hyödykseen huolestunutta mielialaa.
Sammuttaakseen paloöljy valkeata se tarjoaa valtiolle vihkivettä.
Tästä on meidän päivinämme syntynyt sellaisia ilmiöitä kuin Preussin
,koulureformiehdotus. Jotta saataisiin joukot jälleen uskomaan
turvaudutaan koulun apuun. Luullaan siis, että voidaan ilman mitään
muuta pyyhkäistä pois meidän vuosisadaltamme, joka tahtoo astua uskosta
tietämiseen, sen luonteenomainen leimamerkki. Joukot täytyy saada
jälleen uskovaisiksi, ja tätä tarkoitusta varten täytyy tieteen alistua
uskolle alamaiseksi. Tällä tavattomalla vaatimuksellaan on kirkko
tähän saakka saavuttanut ainoastaan sen, että epäusko on kasvamistaan
kasvanut, ja selvää on, ettei se tätä tietä vastaisuudessakaan voi
muuta saavuttaa. Jos sana kehitys pitää paikkansa niin hyvin historiaan
kuin biologiaan nähden, niin kirkko, joka korottaa prinsiipiksi
uskonnon kykenemättömyyden kehitykseen ja sen kirjaimellisesti
tulkittujen opinkappaleiden ijankaikkisen pätevyyden, voi vain täten
kadottaa valtaansa. Kirkko ei voi päästä voitolle tieteestä, joka
asettaa kirkon "sinun pitää uskoa" vastaan oman käskynsä "minä tahdon
tietää". Ainoastaan sellaisella metafysiikalla, joka perusaatteen
kannalta tunnustaa ihmiskunnan henkisen kehityksen ja kykenee antamaan
aatteilleen kokemustodisteiden varman pohjan, on mahdollisuus
päästä tunkeutumaan joukkoihin ja karkoittaa heistä materialismin
oppi. Koska luonnontiede on tyydyttänyt tämän vaatimuksen, on se
tunkeutunut joukkoihin ja tästä pitäen he asettavat tämän vaatimuksen
joka metafysiikalle. Sanalla sanoen: ihmiskunta kasvaa yhä enemmän
ja enemmän pois ilmestysuskosta, spekulatiivinen metafysiikka on
aina pysyvä kaviarina kansalle, ja joukot voidaan kääntää ainoastaan
sellaiseen metafysiikkaan, joka on heittänyt luotaan dogmatismin paheet
ja omistanut luonnontieteellisen tiedon edut.
Tällaiset edut tarjoaa nyt se maailmankäsitys, joka — rakentaen
salaisten tieteitten pohjalle — ojentaa tuntosarvensa metafyysillisen
alaan saakka. Selvää on siis, että uusiaikaisella mystiikalla on kaikki
edellytykset voittaa joukot puolelleen silloin kun sen kamppailu kirkon
kanssa alkaa. Meidänkin työmiespiireissämme on jo sivistyksen tarve
herännyt. He tietävät varsin hyvin, että pysyvän voiton saavuttaa
ainoastaan se puolue, joka taistelee totuuden puolesta. Nyt tulee
kirkko ja väittää, että hän juuri omistaakin totuuden, ja tarjoaa —
uskonsääntöjä, joita tiedon kasvaessa on yhä vaikeampi uskoa, joita
jo latinakoulun oppilas alkaa epäillä ja jotka ylioppilas viimeiseen
rippeesen saakka nakkaa järveen. Uusaikainen mystiikka tekee aivan
päinvastoin. Se ei vaadi uskomaan, vaan tutkimaan. Se tarjoaa
maailmankäsityksen, joka tutkiessa muuttuu yhä todenmukaisemmaksi ja
vihdoin muodostuu varmaksi tieteelliseksi vakuutukseksi, tiedoksi.
Mystiikan ei tarvitse peljätä tutkimista, se kehoittaa siihen. Niin,
vieläpä enemmänkin; se kehoittaa kokeilemaan ja tietää varmuudella,
että jokaisesta, joka tätä neuvoa seuraa, tulee tämän uuden
maailmankäsityksen puolustaja. Tällaisen maailmankäsityksen täytyy
välttämättä voittaa yhä enemmän alaa kansassa. Kirkko ei mahda mitään
sellaiselle vastustajalle. Se, joka vaatii "järjen uhraamista", ei
pysty kilpailemaan maailmankäsityksen kanssa, joka vaatii järjen
käyttämistä, niin, kehoittaapa tekemään kokeita ja odottaa niistä yhä
uusia, todisteita.
Nyt tulee tähän vielä lisäksi, että valtiolla ja sen, todellista etua,
sen elämänkelpoisuutta huolehtivalla kirkolla olisi syytä edistää
sellaista liikettä, joka lakaisee pois materialismin ja elvyttää
jälleen eloon metafysiikan uskon. Jos tämä metafysiikka sitäpaitse niin
tärkeässä kohdassa kuin kuolemattomuuden kysymyksessä on samaa mieltä
uskonnon kanssa ja voi antaa todisteita kuolemattomuudesta, jotavastoin
kirkolla ei sellaisia todisteita ole, niin olisihan tämä uskonnolle
suuri voitto, jonka rinnalla ei tule kysymykseen vaikka toiset osat
katolisesta tahi protestantisesta oikeaoppisuudesta hajoaisivatkin
kappaleihin.
Ihmiskunta on siten palajava metafysiikan uskoon,, vaan ei sillä
tavalla, että lapsiin tyrkytetään opinkappaleita, vaan siten, että
täysiaikaisten tutkittavaksi esitetään tosiasioita. Kirkon ei
onnistu nyt — suuremmoisesta koneistostaan huolimatta — säilyttää
uskovaisiansa. Vielä vähemmin konsanaan on onnistunut paavillisilla
julistuksilla ja piispallisilla paimenkirjoilla käännyttää ainoakaan
materialisti. Uusiaikainen mystiikka sisävastoin näkee päivä päivältä —
ainoastaan siksi, että sillä on tosiasiat, puolellaan — uskolaistensa
luvun yhä kasvavan ja on se jo tähän saakka saattanut materialismille
sanomatonta haittaa.
Siten osoittautuu sieluoppi — lukuunottaen transcendentaalisen
sielutieteen — olevansa hyvin suuresta merkityksestä käytännöllisessä
suhteessa. Mutta teoriana se ei ainoastaan ratkaise ennen
saavuttamattomassa määrässä ihmisen olemiskysymyksiä, vaan osittain
myöskin maailmanongelman. Maailmantarkoitus käy osaksi meille
läpikuultavaksi ja me huomaamme, että maailma on taimitarha hengille,
joiden kehitystä kenties enemmän edistää transcendentaalisesta
paratiisista karkoittaminen kuin olo itse paratiisissa.
VIERASKIELISIÄ SANOJA.
Absoluuttinen, ehdoton.
Abstraktinen, ajateltu, ajatuksellinen.
Aktiivinen, vaikuttava, toimiva.
Analyseerata, eritellä, tutkia alkuosia.
Anastomosi, kahden tai useamman verisuonen toisiinsa päättyminen.
Anatomia, oppi elimistön rakennuksesta. Anatoominen.
Animaalinen, eläimellinen.
Antinomia, ristiriitaisuus.
Antropomorfinen, ihmismuotoinen.
Antropopatinen, ihmisluonteinen.
A priori, ennakolta.
Atmosfeerinen, ilmakehää koskeva.
Biologia, oppi elosta, elämän ehdoista. Biolooginen.
Camera obscura, pimeä kammio, valokuvaajan tarpeita.
Dahomey, neekerivaltio Afrikassa.
Diafragma, välikalvo vatsassa.
Diagnoosi, taudin tunnustelu.
Dualismi, kaksinaisuusoppi. Dualistinen.
Eetiilinen, siveysopillinen.
Ekstaasi, haltioissa-olo, lovessa-olo. Ekstaattinen.
Eleeginen, runollisesti vaikeroiva.
Elementaarinen, alkuaineellinen.
Ellipsi, soikio,
Empiirinen, kokemusperäinen.
Estetiikka, kaunotiede. Esteetillinen.
Filisteri, poroporvari.
Fysiikka, luonnonoppi. Fysikaalinen.
Fysiologia, ruumiillisia elonilmauksia tutkiva tiede.
Fysiolooginen.
Geometrinen, mittausopillinen.
Herostratos, kuuluisa pahoista teoistaan.
Homme-esprit, ihminen-henki.
Homöopatinen, taudinmukaisesti parantava.
Hypnoosi, keinotekoinen uni.
Hypnotismi, keinotekoinen uneen vaivutus. Hypnotinen.
Hysteria, hermotauti.
Idiosynkrasia, omituisuus.
Individualiteetti, yksilöllisyys.
Individuaalinen, yksilöllinen.
Kaviari, sammin mäti.
Kemiallinen, aine-seollinen.
Klaveeri, piano.
Kosmillinen, maailmallinen.
Magia, salataide, salatiede. Maagillinen.
Makrokosmos, "suuri maailma", luonto.
Matematiikka, suuretiede.
Mediumi, keskiö, välittäjä.
Mekanismi, koneisto.
Metafysiikka, oppi yliaistillisista, olevaisesta sinään.
Meteoriitti, lentotähti.
Mikrokosmos, "pieni maailma", ihminen.
Mineralogia, kivennäistiede.
Monismi, ykseysoppi.
Moraali, siveys, siveysoppi.
Mystiikka, salatiede; uskonnon sisäinen puoli.
Normaali, säännöllinen.
Okkultinen, salainen.
Optillinen, näköä eli valoa koskeva.
Optimismi, usko, että kaikki on hyvin.
Orgaaninen, elimellinen.
Panteismi, kaikkijumalaisuus-usko
Passiivinen, toimeton, alistuva, kärsivä.
Perspektiivi, näköala.
Pessimismi, usko, että kaikki on pahoin.
Posthypnotinen, jälkihypnotinen.
Prinsiippi, periaate.
Prognoosi, ennakolta tieto.
Projektsiooni, kappaleen kuvaaminen pinnalle
määrättyjen sääntöjen mukaan.
Psykologia, sielutiede.
Retorti, tislatusastia.
Siderinen, tähtiä koskeva.
Somnambuli, selvänäköinen (hypnotisessa tilassa).
Spektroskopi, kone, jolla spektrumia tarkastetaan.
Spektrumi, monivärinen kuva, joka syntyy,
kun valonsäde käy särmiön läpi.
Spiritualismi, henkioppi.
Stereometrinen, mittausopillinen (kappaleista).
Subjekti, alus, henkilö.
Suggestiooni, ajatusvaikutus.
Tekniikka, taiteen eli ammatin keino-oppi. Teknillinen.
Teleologia, oppi kaiken tarkotusperäisyydestä.
Teleskooppi, kaukoputki.
Teoria, tieteisoppi. Teoreettinen, tietopuolinen.
Transcendentaalinen, yliaistillinen.
Tyypillinen, peruskuvallinen.
VIITTEET:
[1] Kant: Träume eines Geistersehers, 14, 20, 26 (Kehrbach).
[2] Pölitz: Kants Vorlesungen üuber die Metaphysik. Erfurt 1821.
[3] Du Prel: Kants Vorlesungen über Psychologie. Leipzig 1889.
[4] Du Prel: Kants Vorlesungen uber Psychologie 75, 76, 79.
[5] Pantelismi (kreikk. sanasta _pan_, kaikki ja _thelämä_, tahto)
— se panteismin muoto, joka otaksuu maailmanaineksen olevan
tahtoa.
[6] Kant: Kritik der reinen Vernunft. 296, 482, 699. (Kehrbach).
[7] Kant: Prolegomena § 46.
[8] Zeising: Neue Lehre von den Proportionen des menschlichen
Körpers. Pfeiffer: Der goldene Schnitt.
[9] Carus: Physis. Kapp: Philosophie der Technik.
[10] Heleän sinipunervat säteet.
[11] Augustinus: Confessiones c. 10.
[12] Aristoteles: De anima, c. 1.
[13] Du Prel: Kants Vorlesungen über Psychologie.
[14] Dessoir: Kaksoisminä.
[15] Deleuze: Praktischer Unterricht über den tierischen
Magnetismus 97.
[16] Macario: du sommeil. 148.
[17] Paracelsus: De gen. stult.
[18] Paracelsus: Philosophia sagax. I. c. 3.
[19] Paracelsus: Philosophia sagax. I. c. 7.
[20] Modus, quo corporibus adhceret spiritus, comprehendi
non potest ab hominibus, et hoc tamen homo est.
[21] van Helmont: de magnetica vulnerum curatione. § 89.
[22] "Tant pis pour Dieu, si je lui ressemble!"
[23] van Helmont: de magnetica vulnerum curatione. § 83.
[24] Kiesewetter: Geschichte des Occultismus. 29.
[25] Du Prel: Kants Vorlesungen über Psychologie. 92.
[26] Sama. 5.
[27] Emanuel Svedenborg: Taivas ja helvetti, § 433.
[28] Sama, § 438.
[29] Kant: Träume eines Geistersehers. 21. (Kehrbach.)
[30] Du Prel: Kants Vorlesungen über Psychologie. 92.
[31] Ernst von Bär: Reden gehalten in naturwissenschaftlichen
Versammlungen. 1. 237—284.
[32] "Me emme tiedä" ja ,me emme tule koskaan tietämään."
[33] Psyke mou (minun sieluni) ja ego (minä).
[34] 1 Kor. epist. 2: 11.
[35] Intelligendum est, duobus, quasi a natura nos indutos
esse personis. Cicero: De officiis. I. 30.
[36] Dii minorum gentium (alempiarvoisia jumalia).
[37] Viisauden kirja 9: 15.
[38] Helvetius: De l'esprit I. c. 1.
[39] Unhotuksen virta kuoleman valtakunnassa kreikkalaisen
jumaluustaruston mukaan.
[40] Giordano Bruno: De triplici Minimo 33.
[41] Du Prel: Kants Vorlesungen über Psychologie. 89, 90.
Svedenborg: Neues Jerusalem. § 148.
[42] 1 Mooseksen kirja, 1: 31.
[43] Aksakow: Animismus und Spiritismus.
[44] Tribuna Giudiciaria 5:ltä p:ltä heinäkuuta 1891.
[45] Julkaisuja somnambuli Auguste K:n unielämästä.
[46] Kerner: Prevorstin ennustajatar.
[47] Muratori: Ueber die Einbildungskraft. 11. c. 9.
[48] Bartels: Grundzüge einer Physiologie und Physik des
animalischen Magnetismus. 182.
[49] Gauthier: Traite pratique du magnetisme animal. 612.
[50] Kaukotunteminen eli vaikutusten vastaanottaminen loitolla
olevilta henkilöiltä.
[51] Kaukovaikutus.
[52] Baader: II. 15.
[53] Kant: Von der Macht des Gemüths.
[54] Giordano Bruno: De Triplici Minimo.
[55] "Genesia".
[56] 1 Moseksen k. 1 luku, v. 27.
[57] 2 Moseksen k. 2 luku v. 7.
[58] Isotermit — viivat, mitkä maapallolla yhdistävät ne paikat,
joilla on sama keskilämpö.
[59] Schelling: Klara 175—180.
[60] Philosophie der Offenbarung (Schelling II. 4. 214—218).
[61] Laatusanassa piilevä vastakohta.
[62] "Kun hourut tahtovat karttaa virheitä, lankeavat he
päinvastaisiin"
[63] Kant: Träume eines Geistersehers.
[64] Psyke = sielu.
[65] "Quandoque dormitat Homerus". (Joskus Homero nukkuu).
[66] Magie der Zahlen.
[67] "Egoisme à deux".
[68] Heittoviivaisesta.
[69] Saint Martin: Tableau naturel. 25—26.
[70] Sisäisestä, salaisesta.