Ystävä luona — kas, tipahtiko kyynel kädelleni — Ystävä hyvä
luona —? No — jos hän niin luulee, luulen minä niin myös. — — —
Oh, miten elämä vielä nöyryyttää minua, rakas Andersson! Eikö riittänyt
se entinen nuoruus ja hulluus? — — —
No, olkoon! Tulkaa nyt sitten, mutta joutuin, että ehditte ennen kuin
se toinen, se, joka kynnyksen takana odottaa! — — —
Ahaa! Ostatte tullessanne sormuksen vielä? Mutta, Andersson,
ha-ha-haa, rakas Andersson, minä kuolen, anteeksi, minä kuolen,
ha-ha-haa! — — —