EELIS: Kyllä tiedän, pyhimykset tehdään uskottomista naisista juuri.
Koko maailma niiden pyhyyttä huutaa. Ja isän se tuomitsi syyttömänä. —
Rauha elää petoksesta! Sen ymmärrän nyt — —
AGNES viihdytellen: Kuule, mene Eerikin kanssa kävelylle, saat raitista
ilmaa.
EELIS: Haen käsiini Rauhan. (Puoliksi itsekseen.) Hänen on kuultava
totuus, ettei koko elämäänsä pidä vääriä jumalia. (Poistuu peräovesta.
Vasemmalta alkaa kuulua kirkkoon ajavien hevosten kellojen ja kulkusten
helinää. Kokonaisia hevosten jonoja kuuluu menevän ohi synnyttäen
iloista helinää ja humua.)
AGNES yksin; laittaa vuoteen kuntoon.
2. KOHTAUS: Kaarin tulee peräovesta. Hän on nyt entistä ylellisemmin
puettu.
KAARIN: Saako tulla? Hyvää huomenta.
AGNES nyökäten huomenensa: Tule vain. Lopetin tässä juuri vuoteen
laiton.
KAARIN mennen vasemmalle ikkunan luo: Halusin katsella kirkkomiesten
hevosia.
AGNES: Hetkisen katselet — — käyn sillävälin pukeutumassa. (Poistuu
oikealle.)
KAARIN yksin, ikkunan luona: Täältä näkee hyvin. Ajavat kuin
laskiaista. Kokonainen jono — — Agnes! Tule katsomaan! (Purskahtaen
nauramaan.) Tuolta tulee oikea aasintamman varsa. Kirjava ruuna! Miten
hassusti se köpöttää. — Ja perässä kaksi akkaa, kuin Pitkä-Marja ja
Jalmiina ihan. Siinäpä olisi isälle näkemistä.
AGNES palaa oikealta, on saanut sukat jalkaansa ja menee hakemaan
korituolin luota kenkiänsä.
KAARIN Agneksen tullessa: Tule katsomaan.
AGNES: En jouda vielä. (Istuutuu korituoliin ja alkaa nauhoittaa
kenkiänsä.)
KAARIN: Tämä hurskasten teatteri tekee pilkkaajaksi. Sen koin jo
lapsena ennen. — Tuolla tulee isännän hevosella piika ja renki. Ne
ovat rakkausretkellä varmaan. — Entäs tämä verevä isäntämies? Taitaa
rakastella omia piikojansa. Sen on se näköinen — — (Junan vihellys
kuuluu kaukaa; painaen käden korvalle.) Uh, junako siellä viheltää.
Sepäs oli sopimaton teatterikeino!! Liian nykyaikaista — — (Katselee
ympärilleen.) Jaha — — olen nyt ensi kerran tässä siunatussa perheessä.
(Terävästi.) Tulin tänne oikeastaan urkkimaan.
AGNES väsyneen katkerasti: Lie paljonkin ilmi tullut?
KAARIN: Sangen paljon. Huonosti palaa tämä laillistettu» aviolempi.
AGNES käy neuvottomaksi.
KAARIN: Sen sylinhän pitäisi olla, kuulema, »luonnon alttareista»
kaunein — — Tuntuuko siltä — — sinustakin?
AGNES: En tiedä — — päätäni hieman särkee.
KAARIN: Annan sinulle erään neuvon.
AGNES kiusaantuneena: Eikö lie syytä sinun neuvoa itseäsi. Sinun
maailmasi on, kuulema, vaarallinen viattomalle tytölle.
KAARIN nauraen: Kas, tulipas sitä impeyden katkismusta taas. Tiedätkös?
Sen markkina-arvo on laskenut pahasti. Ja mitä minuun tulee — — no,
niin — minä olen vakuutettu haaksirikkoisten laitoksessa. Meillä ei ole
oikeuksia eikä velvollisuuksia. Mutta sinulla on. (Melkein kuiskaavasti
mutta kiivaasti.) Oliko sinulla oikeutta Eeliksen puolisoksi — — senkin
jälkeen? Vastaa.
AGNES nousee malttinsa menettäneenä; etääntyy vähitellen
keskinäyttämölle: En jaksa enää. Tuomiopäivää on tämä elämä aamusta
iltaan. Mitä te tahdotte minulta? Selvitystäkö? — En minä tiedä, miksi
olen langennut nainen ja petoksen-tekijä. En tiedä mitään. Ei minulla
ole teidän älyänne. Tuskin muistan mitään. Vain kamalat unet muistan
ja kummallisen autuaan unelman, jonka joskus olen kokenut, sen minä
muistan. Mutta — — sekin vaivaa minua — — Voin todella pahoin — —.