PITKÄ-MARJA poistuu keittiön ovesta.
RAUHA lyyhistyy oikealle seinäpenkille, vaitiolon jälkeen,
katkonaisesti: Eikö minua jo vapahtanut Jumalan merkki ja ihme? — Mistä
syntyy tuska taas? Ei — — vain autuaan vainajan voi näyssä nähdä. —
— Ja kuitenkin: täällä on entinen vaiva. (Kuin itseään hämmästyen.)
Mutta — — sinä kipeä sydän — — oletko turhasta toivosta riemuissasi?
(Nousten.) Ei, se ei ole totta! (Pysähtyy, sydämen pohjalla riemu.)
Ja kuitenkin uskon siihen. — — (Kulkee levottomana, kuin odottaisi
jonkun tulevaksi, ulko-ovelle ja katsoo maisemaa; nojaten ovipieleen,
kuin unessa.) Virta ja rantojen nurmet — — siellä hän suuteli minua
ensi kerran ja uuvuttava korkeuden silmä — — katsoi alas meihin. —
(Kuin heräten, vavahtaen.) Kerjurinko repaleet? (Tinkimättömästi.)
Kiertolaisenko sielu? (Siirtyy levottomana ikkunaa kohti; jää
tuijottamaan akkunasta ulos.) Yhä kertyvät ukkosen pilvet. (Loitoten
akkunasta.) Ja ilmassa tuskaisa hiki! (Yhä tuskaisemmin,) Tämä on
houretta kaikki! (Rientää ullakkoportaille, astuu pari askelmaa.)
Eelis, Eelis! (Kääntyy takaisin, nojaten kaiteeseen.) Kuitenkin: sinä
suloinen painajaisuni, käy kaikilta piiloon.
5. KOHTAUS: Eelis tulee mietteissään portaita alas, selän taakse
viedyissä käsissä kirja.
EELIS yhä sisäisesti poissa-olevana: Kutsuit minua.
RAUHA: Voiko ymmärtää väärin Jumalan ylhäisen merkin ja ihmeen?
EELIS kuin purkaen juuri haudottua ajatusta; katkerasti: Itse me
ymmärrämme itsemme väärin. (Astuu kiivaasti etunäyttämöä.) Lyö luotasi
ruoskalla uskoton nainen ja huuda: puhtauden tähden! ei se auta. Sydän
lyö ja veri kiertää, nukut tai valvot — se elättää muiston syöpää yhtä
hyvin kuin ruumisparkaa. (Iskien rystyillä kirjan kanteen.) Kierkegaard
sanoo väärin. Epätoivo on muka Jumalan onni? Se on hämärä manala, jossa
toisten synnit jäytää ytimeen ja omat — naurattavat. — Rauha, olet
ihmeellinen. Sinä olet voittanut menneisyyden murheen.
RAUHA kuin heräten, ajatuksia haparoiden: Olenko voittanut? Niin — —
voitinhan ja ympärilleni syntyi ilmava henki kuin elokuun ilta. (Kuin
itsekseen kamppaillen.) Mutta — — nyt en löydä sitä enää. Minä rakastan
ja pelkään — —
EELIS: Rakastaa ja peljätä — — kuin alkuaikojen hurskaat — sehän olisi
autuasta. Minä rakastin ja nyt minun täytyy vihata! — (Lähestyen
Rauhaa.) Kuule, se nainen — (vaivalla saaden sanotuksi nimen) Agnes hän
kulki taas joen takaa, Tuomelan tietä — —