Jur. cand. Lakit, kand.
Lassila suuntaa häneen kylmät ja terävät silmänsä. Vieras saattaa
ajatella, että ovi voi paukahtaa itsestään lukkoon; hän lähentää toista
mahtavaa kalossiaan eteen:
— Tahtoisin puhutella teitä, maisteri Lassila.
— Jaha, olkaa hyvä.
Lassila seisoo oven aukossa kuin sotamies.
— Sallikaahan minun...
Lakitieteen kandidaatti tekee kädellään raivaavan liikkeen, tassuttaa
eteiseen, pistää mustan laukkunsa kainalosta hyllylle, riisuu takkinsa,
hattunsa, kaulaliinansa ja kalossinsa, ottaa taas laukun kainaloonsa.
—... meidän täytyy neuvotella tästä asiasta, se vie vähän aikaa.
Hän katsahtaa kaikkia eteisestä meneviä ovia. Lassila tajuaa siitä
viedä hänet huoneeseensa. He istuvat. Musta salkku pannaan pöydälle.
Vieras tarjoaa Lassilalle tupakkaa.
— Asiani on — tehän tiedätte — tämä niin kutsuttu malitiosa desertio.
— Vai niin.
— Malitiosa desertio — teidän vaimonne puolelta.
— Minä en ole juristi enkä tunne teidän termejänne.
— Eikö vaimonne, Paula Lassila, lähtenyt luotanne viime kuun
kahdentenakymmenentenä kuudentena päivänä? Onko tämä oikein?
— Se on oikein.
— Jos nyt toinen aviopuoliso häijyydestä ja ynseydestä luopuu ja
karkaa toisesta ja menee ulkomaille, ei enää aikoen olla ja asua hänen
kanssaan, kutsutaan tätä omavaltaista eroa lakikielellä malitiosa
desertio.
— Mitä? Kuinka?
— Jos toinen aviopuoliso siis häijyydestä ja ynseydestä luopuu ja
karkaa toisesta ja menee ulkomaille eikä enää aio olla ja asua hänen
kanssaan, kutsutaan...
—... malitiosa desertio, malitiosa desertio — katkaisee Lassila
suuttuneena. Luuleeko toinen häntä paksupääksi, joka ei tuota voi oppia.
— Niin. Malitiosa desertio...
— Mutta mitä se teitä liikuttaa? Minun vaimoni ja hänen malitiosa
desertionsa?
— Teidän vaimonne, Paula Lassila...
— Ei huoli toistaa nimeä. Minulla ei ole useampia vaimoja.
— Ahaa, haluatte luonnollisesti mielellänne päästä hänestä.
— Entä sitten?
— Minä olen saanut kirjeen häneltä, jossa hän, nimittäin vaimonne,
tunnustaa karanneensa ulkomaille. Hän ilmoittaa nimenomaan, ettei aio
palata enää luoksenne, ja on myöskin omasta puolestaan halukas ja
taipuvainen eroon. Asiain näin ollen voidaan avioero helposti järjestää.
— Siis te tyrkytätte minulle avioeroa, vaimoni tahdosta?
— Niin, luonnollisesti. Ei minun juolahtaisi mieleeni suinkaan tulla
tänne sattumalta.
— Kuuluiko se pykälä: häijyydestä ja ynseydestä?
— Niin juuri, häijyydestä ja ynseydestä se kuului.
— Mutta jos en minä suostu ottamaan vastaan tätä eroa?
— Niin, tämä on varsin ikävää. Mutta teidän olisi parasta suostua.
— Ei. Minä en tule suostumaan.
— Kuten sanottu, tämä on varsin ikävää. Minun täytyy vielä kertoa
teille, että vaimonne tunnustaa tehneensä karattuaan — aviorikoksen.
— Vai niin.
— Asiain näin ollen teillä olisi minusta syytä hakea puolestanne eroa.
— Entä jos en hae?
— Sallikaahan minun selittää. Ensiksi: minulla on täysi valtuus toimia
teidän vaimonne puolesta. Asema on nyt tällainen: jos te ette suostu
avioeroon tai hae sitä, ei teitä voida tuomita siihen, koska te olette
syytön aviorikokseen. Katsotaanpa: tästä seuraa, että vaimonne pysyy
edelleen ulkomailla, sillä häneltä ei puutu rahaa. Sitten hän hakee
avioeroa dispanssitietä, esittäen syyksi pitkäaikaisen eripuraisuuden
ja voittamattoman vastenmielisyyden. Hän saa kuitenkin eron lopulta
eikä missään tapauksessa palaa enää yhdyselämään teidän kanssanne.
Asiain näin ollen: mitä hyödyttää pitää vuosikausia vireillä tällaista
juttua? Siitä tulee vain lisää ikävyyksiä. Jos taas te puolestanne
sen sijaan nyt haette eroa, se järjestyy paikalla. Vaimonne ei
vaadi mitään osuutta pesästä. Minun nähdäkseni, katsoen aivan
puolueettomasti, on selvintä ratkaista se heti. Jos nainen on nimittäin
minkä saanut päähänsä, ei sitä vie sieltä tuli eikä vesi, ei ajat
eikä iankaikkisuudet. Te ymmärrätte, että on parasta antaa hänelle
vapautensa.
— Onko hän itse kirjoittanut teille?
— On luonnollisesti. On tietysti.
— Haluan nähdä sen — kirjeen.
— Täältä se löytyy. Onpa noita papereita.
Lakitieteen kandidaatti avaa salkkunsa — on naurettavaa sanoa häntä
lakitieteen kandidaatiksi, tuota ruusuista ukkoa. Hänen kätensä
näyttävät hitaasti ja mielellään sormeilevan salkun papereita. Vihdoin
hän ojentaa etsimänsä kohteliain liikkein Lassilalle, ja kun tämä
tuijottaa sitä, hän polttelee sikaria, antaa toisen ajatella pitkän
aikaa, näyttää itse kokonaan uupuneen suurenmoisten savupilvien
taa, äkkiä hän sentään selvittää kirkkaat kasvonsa esiin ja sanoo
miellyttävästi:
— Tämä on sangen ikävä juttu.
Lassila:
— Minä haen avioeron.
— Jaa, ei siinä paljon voi tehdä muutakaan. Minä mieluusti auttaisin,
mutta...
— Kiitos, ei tarvitse.
— Niin, minä toistan vielä: tämä on ainoa ratkaisu järjellisesti
ajatellen.
— Niin on.
— Ne naiset ne juuri panevat kaikki laskut sekaisin. Minä olenkin
naimaton mies, ja se on varsin hyvä. Olen ollut niin kaukonäköinen
nuoresta asti. Mutta minä lähdenkin nyt. Niin, hyvästi vain, maisteri
Lassila.
— Hyvästi.
Lakimies kumarteli ja lähti. Näytti ihan surulliselta, kasvot
muistuttivat ruusua sumussa.
4.
Valjakka tuli ja nauroi:
— Minulla on taskut täynnä niitä sinun kirjeitäsi — hän purki niitä
tupakkapöydälle — melkein voisit maksaa minulle kantopalkan tästä.
Kuusitoista kappaletta kodin luojia. Sinun on parasta kutsua ne
yht'aikaa tänne riviin. Arvostelemme niitä molemmat sääristä aina
ylöspäin.
— Niitä täytyisi oikeastaan pitää yksi viikko kokeilla kutakin. Tai
ainakin vuorokausi. Siinäpä työmaa, lavea ja loputon, ja sitten
lähettää kaikki maljat täytettyinä talosta. Totisesti!
Valjakka sanoi nyt sen, minkä jätti viime kerran sanomatta:
— Et sinä saa mennä määrättömiin. Tunnen liiaksi hyvin luonteesi.
Voit olla niin hiiden hillitty ja järjellinen kuinka kauan tahansa.
Mutta pohjalla sinussa elää jokin omituinen, väkevä henki, tuollainen
luolaihmisen aisti. Näetkö, täytyy ottaa huomioon, etteivät nykyajan
naiset ole luolanaisen kaltaisia.
— Ei, — sanoi Lassila myrkyllisesti, — ne ovat paljon alempana.
— Se oli sukkeluus. Joka tapauksessa miehen pitää tietää määränsä,
muuten hän luisuu holttioksi ja hylkiöksi. Ja jos tapaat tytön, jonka
silmät ovat kirkkaat eikä mielestä ole vielä karissut lapsuus, jätä
hänet nopeasti, lähde tiehesi, pakene kuin aukenevaa tulivuorta.
— Avataan kirjeet, sanoi Lassila.
Ensimmäinen: hienossa, tuoksuvassa, punasisustaisessa kuoressa:
— »Jag ber om ursäkt, då jag skriver på svenska, men jag kan bättre
svenska än finska. Jag är ung, 22-årig, har varit i hushåll, är
glad till lynnet. Jag kan bekväma mig i olika tillfällen och
livsomständigheter, skulle gärna ha en framtidsplats. Var vänlig och
ring till mig telefon n:o...