LAINA KALTIMO. (Vihaisesti tiuskaisten.) Menikö taas tupakansavu
väärään kurkkuun?
EDELMAN. Ei. Mutta täällä on jotakin muuta käryä, paljon pahemmalta
tuoksahtavaa.
LAINA KALTIMO. (Irja Fiorinille samassa äänensävyssä kuin äsken.) Niin,
joka ensimmäisenä ja kolmantena maanantaina kello kolmesta viiteen --
eikö se ollut niin, tuomari Berg?
BERG. (Joka on seisonut taustassa, ottaa askeleen eteenpäin.) Neljästä
kuuteen, rouva ministeritär.
LAINA KALTIMO. Aivan niin. Neljästä kuuteen -- kello viiden teelle.
KALTIMO. Mutta en ymmärrä, mitä tekemistä Bergillä on sinun
teekutsujesi kanssa...
LAINA KALTIMO. Muidenkin ministerien rouvilla on joku virkamies, joka
auttaa heitä edustusvelvollisuuksissa, ja tuomari Berg on
ystävällisesti tarjoutunut minun avukseni.
KALTIMO. Vai niin.
EDELMAN. (On edellisten vuorosanojen aikana lähestynyt Bergiä; osoittaa
nyt hänen hännystakkinsa rinnustaa.) Ensi uutena vuotena tulee tuohon
varmasti jotain!
LAINA KALTIMO. Mutta, Kaarle-kulta, nythän minä vasta muistankin
asiani. Sinua kyseltiin äsken tuolla salissa. Muut ministerit ovat jo
tulleet takaisin. Ja pelkään, että sinun poissaolosi herättää huomiota.
IRJA FIORINI. Älkää millään muotoa antako minun pidättää. Olisin kovin
onneton, jos meidän pieni...
LAINA KALTIMO. Eihän se mitään... Sanon siis Teille, neiti Fiorini,
näkemiin; ette millään muotoa saa unhoittaa jour fixiäni. Lupaattehan?
(Kumartaa.)
KALTIMO. (Koettaa tehdä äänensävynsä leikkisäksi.) Näette, että minut
viedään väkisin. Ja kun minun tietysti nyt vielä ehdottomammin kuin
ennen täytyy taipua esivallan tahtoon, sanon minäkin: näkemiin!
(Kumartaa.)
LAINA KALTIMO. (Mennessään miehensä kanssa.) Tuomari Berg, saanko vielä
vaivata Teitä vähän? (Kumartaa; seuraa edellisiä.)
IRJA FIORINI. No, mitä sanotte, herra asessori?