Kuka Suomalainen, jolla on edes hiukkanenkaan kauneuden tuntoa, ei ole
sykähtävin sydämin useasti ihaillut synnyinmaansa somia näköaloja! Kas
tuota jylhää vuorta! Se nousee jyrkkänä korkeutta kohti, sen
halkeamista ja rotkoista kohottavat ikivanhat hongat kampuraisia
oksiansa; pienoinen metsälampi kuvastaa sitä tyynessä kuvastimessansa;
kaikki on siinä jylhää, mutta sentään sopusointuista ja silmää
miellyttävää, somaa. Käy vähä matkaa metsän halki, tulet ehkä
kunnaalle, josta aivan toisellainen näky kohtaa silmääsi. Edessäsi näet
suuren järvenselän, jonka sinertävien laineiden läikynnässä uiskentelee
vihertäviä saaria, rannalla rehottelee viljavainioita ja heinäniittyjä,
ja niiden välistä pilkistelee siellä täällä ihmisasunnoita. Etäällä
järven toisella puolella siintää korkeita kunnaita taivaan rannalla.
Tällaisia näköaloja tapaa lukemattomilla vaihdoksilla pitkin Suomen
nientä, vaan erittäinkin Savo on niistä rikas.
Jos joskus käyt Kallaveden tienoilla, älä suinkaan jätä käymättä Puijon
mäellä, jos sinulla on luonnon ihanuudelle vähänkin avoin mieli.
Kauniina kesäiltana on näky tästä mitä herttaisimpia. Luo silmäsi
minnepäin tahansa, joka haaralla näet Kallavettä saarineen ja
niemineen. Sen hopeahohtoisilla ulapoilla tai sinertävillä salmilla
keksinee ehkä silmäsi sauhua tupruttavan höyryveneen, joka kiitää samaa
nientä kohden, jonka keskisellä mäellä juuri luontoa ihailet. Samalla
niemellä on Savon suurin kaupunki, Kuopio. Harvalle kaupungille on
luonto suonut niin soman ja miellyttävän kävelypaikan kuin
Kuopiolaisilla Puijon mäki on.