Maa oli paljastunut lumesta, ja jäät tekivät lähtöänsä. Siellä täällä
näkyi jo vihanta ruoho nousevan maasta, ja puiden lehdet olivat
"hiirenkorvalla". Sattui olemaan oikein ihana Toukokuun päivä. Iloinen
lapsilauma vaelsi maantietä pitkin. Tänään oli näet koululla lupapäivä,
ja opettajansa johdolla kulkivat lapset nyt muutaman virstan päässä
olevaan Tuomisalon metsikköön vapauttansa viettämään. Oli määrä siellä
varsinkin kukkia poimia.
Maantien varrella oli taloja ja peltoja. Kyntömiehet ja hevoset olivat
ahkerassa puuhassa; kaurankylvö tapahtui näet parhaillaan. Hikisinä
kulkivat sekä kyntäjät että hevoset auran ääressä, mutta maamies
unhotti väsymyksen ajatellessaan, että hyvä Jumala hänen kylvönsä
siunaisi ja antaisi sen tehdä hedelmän ajallansa. Ruisvainiot
vehreydessään olivat ihanat nähdä. Kauan lumen alla maattuansa
näyttivät oraat nyt sitä suuremmalla innolla pyrkivän nousemaan. Koko
maisema näytti hymyilevän kevään kirkkaassa auringonpaisteessa.
Ylhäältä sinertävästä avaruudesta kuului kiurun suloinen kevätviserrys.
Luonto vietti onnellista lapsuutensa aikaa. Ja lapsuuden onni ja ilo
loisti nuorten koululastenkin kasvoilla.
Lähestyttiin jo matkan päämäärää, Tuomisaloa. Siinä kasvoi sekä
lehti- että havupuita. Sen päivänpuoleisella kupeella oli sievä nurmi.
Ruoho ei vielä ollut sanottavasti noussut, mutta sen sijaan kasvoi
siinä jotakin muuta, mikä oli omiansa elähyttämään lasten mielet. Se
oli näet koristettu monilukuisilla valkovuokoilla. Oletko nähnyt näitä
keväimen ihania lapsia? Taivaan puhtaus ja viattomuus asuu vuokon
lumivalkeassa kukassa; sen lehdillä on kevään ensimmäinen heleä
vehreys; sen tuoksu on vieno ja raikas, kuin olisi se henkäys tuon
keväällä uudistuvan ja kirkastuvan luonnon povesta. Mieli täyttyy
selittämättömällä armaudella sitä katsellessa.
Mutta syvemmällä metsän sisässä kukkii vielä valkovuokon sisar, tuo
vähän aikaisempi sinivuokko. Jo silloin kun leivon laulu alkaa kuulua
taivaalta, aukaisee sinivuokko kukkansa. Keväisen päivän paisteesta ja
taivaan sinestä kaiketikin sen kukka saapi tuon ihmeen ihanan
sinivärinsä, joka on kuin ensimmäinen toivon ja elämän hohde talven
kylmyyden ja kolkkouden jälkeen.
Valko- ja sinivuokoista sommittelivat lapset nyt herttaisen kauniita
kukkavihkoja. Opettaja huomautti heille, että heillä noissa vihoissaan
oli viattomuuden ja toivon värit. "Nehän oroat oikeat lasten värit",
sanoi hän. "Niin -- ja niistä väreistä me Suomessa pidämme", sanoi yksi
pojista.
Vielä muutamia muitakin kevätkukkia oli nähtävissä. Kaino orvokki
esimerkiksi oli jo aukaissut vaaleansiniset terälehtensä; voikukka ja
rentukka näyttelivät heleän keltaisia kukkiansa. Tämän ihanuuden
lisäksi levisi aukenevista puiden lehdistä raitis tuoksu, suloinen
hengittää, kuin olisi ikuisen nuoruuden henkäys siinä asunut. Ja koko
metsikkö kajahteli pesivien laululintujen viserryksistä. Rastaat,
peipot ja sirkut pitivät oikein kilpalaulajaisia. Laulu ei tosin tahdin
mukaan käynyt, mutta se oli niin heleätä, riemullista ja sydämellistä,
että sitä kannatti kuunnella; suruisimmankin sydän olisi siitä jälleen
virkistynyt. Ja väliaikoina kuului tuon tuostakin käen sointuisata
kukuntaa, josta luonnonihanuudelle herkät esi-isämme ovat laulaneet:
Kun käki kukahtelevi,
niin syän sykähtelevi,
itku silmähän tulevi,
ve'et poskille valuvi.
Kyllä oli siis lapsille tänä Toukokuun päivänä ihanuutta ja hauskuutta
tarjona. Keveillä sydämillä ja nauttien tästä Luojan lahjoittamasta
kauneudesta, jolle ei vertoja löydy, viettivät he päivänsä Tuomisalon
metsikössä luonnon helmassa, leikkien, lauleskellen ja kukkia poimien.
"Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta,
viikkokausi kivenviasta, yksi päivä pääskysestä,
västäräkistä ei vähääkään."