Kaukana tuolla suuressa Amerikassa on monta rautatietä, joilla vaunujen
pyörät nopeasti kiitävät eteenpäin rautaisia kiskoja myöten, eikä
siellä ole hevosia valjastettu vaunujen eteen, vaan ne kuljetetaan
vesihöyryn avulla. Ja höyry kohoaa ensimmäisessä vaunussa kiehuvasta
kattilasta ja käyttää höyrykonetta, ja höyrykone panee pyörät
liikkeelle, ja niin kulkee ensimmäinen vaunu eteenpäin, vetäen kaikki
muut perässään. Usein on koko pitkä jono vaunuja kiinnitetty toisiinsa,
ja koska tämä kulkee kolme kertaa nopeammasti kuin virkku hevonen
juoksee, niin ihmiset matkustavat mielellään rautatiellä höyryvaunussa.
Sentähden ovat useimmiten kaikki vaunut täynnä, toiset ihmisiä, toiset
härkiä ja lampaita ja toiset kaikenlaisia tavaroita, joita kuljetetaan
paikasta toiseen.
Tosin on hyvä, että on rautateitä, ja melkein kaikissa maissa niitä jo
onkin. Onpa Suomessakin, vaikka tänne lienee niitä kenties vaikeampi
rakentaa, sillä täällä on paljo mäkiä ja järviä ja jokia, joiden yli
rakennettavat sillat maksavat paljo rahaa. Vaan jopa sentään useimmat
meilläkin matkustavat rautateillä. Tiedämmehän me, kuinka toisissa
maissa on porattu teitä läpi korkeiden vuorien, ja toisissa paikoissa
on rakennettu kauhean korkeita siltoja järvien ja syvien rotkojen yli;
niin, on semmoisiakin rautateitä, joissa kuljetaan kattojen päällitse
suurissa kaupungeissa. Kaikkea tätä on tehty sentähden, että ihmiset
ja tavarat voisivat tulla pian perille; sillä aika on kaikesta
omaisuudesta kallein. Nyt jo saamme Suomessakin syödä ruokaveron
Turussa, toisen Helsingissä ja kolmannen Viipurissa. Helsingistä
matkustetaan kahdessa vuorokaudessa Ouluun; semmoinen matka käy
nopeammin kuin rattailla istuen laiskaa kyytihevosta lyödessä.
Nyt tahdon kertoa jotakin, joka tapahtui rautatiellä Yhdysvalloissa
Pohjois-Amerikassa, eikä siitä ole pitkää aikaa kulunut.
Siellä on kaupunki nimeltä York, ja ennenkuin tullaan kaupunkiin
Baltimoresta, kulkee rautatie korkean sillan ylitse. Tapahtuipa, että
höyryvaunun kulkiessa sillan yli putosi hehkuvia hiiliä vaunun-uunista
sillalle, ja siitä syntyi tulipalo. Tuulen puhaltaessa kovasti ja kun
ei ketään ollut lähellä silloin, kun vaunut ohitse kulkivat, oli pian
koko silta tulen vallassa ja paloi poroksi.
Vähitellen tuli ihmisiä, jotka koettivat sammuttaa, mutta turhaan,
Silloin huusi joku heistä, että kymmenen minuutin perästä odotettiin
toista junaa samalta haaralta kuin edellinenkin; ja kun tien vieressä
oli vuori, joka esti siltaa tielle näkymästä, ennenkuin oltiin aivan
sen likellä, niin voisi tapahtua se onnettomuus, että toisen junan
johtaja ei tietäisi sillan palosta, vaan kulkisi täyttä vauhtia sinne
ja syöksyisi syvyyteen enemmän kuin sadan hengen kanssa, jotka
seurasivat mukana vaunuissa. Siinä seisoivat nyt kaikki neuvottomina ja
säikähtyneinä eivätkä tietäneet, mitä heidän piti tehdä, ilmoittaakseen
tuleville vaaraa.
Silloin oli siellä kaksitoistavuotias potka Eli Rem, ja hän oli
rivakkaampi kaikkia muita. Hän rupesi juoksemaan pitkin tietä niin
kauas kuin voi, eikä viipynytkään kauan, ennenkuin hän näki pitkän
jonon vaunuja tulevan tiellä täyttä kyytiä hyökäten häntä vastaan. Mitä
teki nyt Eli Rem? Huutaminen ei paljoa auttanut, sillä ei kukaan olisi
kuullut häntä suuren kolinan tähden, jota vaunut pitivät. Hänellä ei
ollut aikaa kauan ajatella. Hän asettui keskelle tietä, niin että
kaikkien vaunujen välttämättömästi täytyi kulkea hänen ylitsensä, jos
tahtoivat eteenpäin, ja siinä seisoi hän huutaen ja hojuen käsillään ja
viittaili minkä taisi. Junan kuljettaja, joka oli ensimmäisessä
vaunussa ja ohjasi koko junaa, luuli pojan olevan hullun ja huusi taas
puolestaan ja viittasi, että hän juoksisi pois tieltä. Mutta Eli Rem
seisoi paikallaan; seisoipa siinä kuolema silmiensä edessä, eikä
kuitenkaan väistynyt, sillä hän tiesi, että monen ihmishengen pelastus
riippui siitä, että hän seisoi paikallaan. Sillä tavalla täytyi junan
kuljettajan seisattaa kaikki monet vaununsa, ett'ei tulisi syypääksi
pojan kuolemaan. Mutta hän oli niin vihainen, että hän heti, kun juna
seisahtui, hyppäsi alas tielle ja rupesi lyömään Eli Rem parkaa, koska
hän oli uskaltanut tehdä junalle semmoisen viivykkeen.
Mutta nyt tuli muitakin ihmisiä juosten sillalta ja he kertoivat,
kuinka vähällä kaikki vaunut olivat syöstä syvyyteen. Silloinpa junan
kuljettajan silmät suurenivat ja kaikki vaunuissa olijat saivat
tietää, että heidän, lähinnä Jumalaa, oli kiittäminen Eli Rem'iä
pelastuksestaan. Siinä syntyi hämmästys ja ilo yht'aikaa niin suuressa
määrin, ett'ei sitä voi kertoa. Kaikki tulivat ulos vaunuista,
syleilivät ja suutelivat Eli Rem'iä kyyneleet silmissä, ja heti
koottiin hänelle sata kultarahaa palkinnoksi. Sitten menivät he
jalkaisin palaneelle sillalle, nähdäkseen sitä syvyyttä, joka oli ollut
nielaisemaisillaan heidät kaikki. Rivakka Eli Rem tuli lavealta
kuuluksi kaupungissa, ja kansa kantoi hänet riemukulussa hänen
vanhempiensa taloon. Mutta enemmän kuin kullasta ja kunniasta riemuitsi
hän siitä tiedosta, että hän hyvän Jumalan avulla oli pelastanut
satojen ihmisten hengen.
Niin, mitä sinä olisit tehnyt Eli Rem'in sijassa, jos olisit seisonut
keskellä rautatietä, kohiseva juna vaunuineen edessäsi ja aivan varmana
kuoliaaksi musertumisestasi, jos juna olisi kulkenut eteenpäin?
Mielelläsi olisit tahtonut tehdä hyvän työn ja pelastaa monen ihmisen
hengen, mutta olisiko sinulla ollut rohkeutta sentähden panna alttiiksi
omaa henkeäsi? Ja olisitko ollut niin nopea päättämään, ett'et yhtään
silmänräpäystä olisi miettinyt, vaan heti katsonut kuolemaa silmiin,
kun vielä oli aikaa? Niin, se ei ole varma. Sillä monella on hyvä
tahto, mutta kaikilla ei ole miehekästä rohkeutta. Ja monella, jolla
muutoin on sekä tahtoa että rohkeutta, ei ole samaa uskaliasta
päättäväisyyttä, kuin pienellä Eli Rem'illä, vaan he seisovat ja
miettivät, kunnes kaikki on liian myöhäistä. Muista tämä, rivakka
poika, kun sinunkin joskus on tehtävä hyvä työ! Siinä ei saa olla
mitään epäilystä. Reippaasti työhön, nopeasti, viisaasti, uljaasti, ja
Jumala suojelee sinua, niinkuin hän suojeli Eli Rem'iä.