Kalle oli aika lörppösuu. Aina hän puhui ja toimitti ja oli
ymmärtävinään kaikki asiat paremmin kuin muut ihmiset. Vanha viisas
mies, joka kerran kuunteli häntä ja väsyi tuohon alituiseen
lörpöttelyyn, sanoi hänelle: "kun sinä nyt näytät kaikki tietävän,
sanopas minulle, miksi meillä ihmisillä on kaksi korvaa, mutta vaan
yksi suu!" Kalle vaikeni ja mietti kauan, mutta ei vaan päässyt sen
perille. "Sanon sen sinulle", virkkoi vanhus; "sinulla on kaksi korvaa,
mutta vaan yksi suu, jotta sinä enemmän kuuntelisit, mutta vähemmän
puhuisit."
Ei puheen paljoudesta eikä kirjan suuruudesta.