Eräänä aamuna yhtyi kolme matkustajaa erämaan lähteen vieressä.
Ensimmäinen heistä oli taideniekka, toinen vanha kunnianarvoinen ukko,
kolmas nuori poika, joka kadonnutta lammasta etsi.
Lähteen reunassa olevassa paadessa huomasivat he vanhan, puoleksi
hävinneen kirjoituksen: "_Ottakaa minut esikuvaksenne_".
Mitä merkitsee tämä kirjoitus? Matkustajat miettivät sitä.
"Oja, joka tästä lähteestä saa alkunsa, kulkee hiljaa liristen laajan
laakson läpi", selitti taideniekka, "järven halki juoksee se, puroja ja
jokia yhtyy siihen, kunnes se vihdoin on suureksi virraksi kasvanut.
Kirjoitus merkitsee, _että meidän tulee ahkerasti ja väsymättä tehdä
työtä, jos tahdomme rikkaiksi tulla_."
"Minä käsitän toisin kirjoituksen merkityksen", -- sanoi vanhus. "Tämä
lähde tarjoo vieraanvaraisesta virvoittavaa sisällystänsä kaikille,
jotka sitä lähestyvät. _Se kehoittaa meitä olemaan hyödyllisiä
lähimäisillemme_."
Ääneti kuunteli poika heidän selityksiänsä. Kun he häneltä kysyivät,
kuinka hän sanat ymmärsi, vastasi hän kainosti: "Lähteen vedellä ei
arvoa ole, jos se _puhtauttansa ja kirkkauttansa kaipaa sekoitettuna
inhoo sitä luontokappalekin. Jos tahdot olla arvossa pidetty, niin ole
puhdas_."