Rampa mies istui suruissaan tien laidalla. Sokea sattui siitä ohi
kulkemaan. Rampa, jolle aika kävi pitkäksi, kun täytyi toimettomana
virua, huusi tälle: "Mitäs kuuluu, veikkonen?"
Sokea valitti, ett'ei voinut tiellä pysyä, ja kysyi häneltä, eikö hän
tahtoisi olla niin ystävällinen, että johtaisi häntä kappaleen matkaa.
"Ah", vastasi rampa, "senhän mielelläni tekisin, kun minulla vaan olisi
niin terveet jalat kuin sinulla; mutta minähän miesparka en saata
kävellä!" "Ja minä mies poloinen en saata nähdä", lausui sokea. Näin
valittelivat he toisilleen kurjuuttaan.
Äkisti juolahti sokean mieleen hyvä tuuma. "Kuulehan", sanoi hän
rammalle, "istu sinä minun selkääni; minä kannan sinua. Minä lainaan
sinulle terveet jalkani, lainaa sinä minulle terveet silmäsi." Tuumasta
toimeen. Sokea kantoi rampaa, rampa johti sokeata. Näin auttoi toinen
toistaan. Yhdessä pystyivät he nyt suorittamaan, mitä kumpikin erikseen
olisi ollut kykenemätön aikaan saamaan.