Korppi lensi kerran, juuri saalis suussa, hongan oksalle syömään. Kettu
huomasi tämän ja juoksi hongan juurelle. Vesissä suin katseli se korpin
saalista, miettien, millä viekkaudella sen omaksensa saisi. "Oi sinä
kaunis lintu", lausui se korpille, "kuinka kauniit ovat sinun
höyhenesi, kuinka suloinen on sinun äänesi! Kun sinä laulat, niin
oikein sydämelle käypi. Annahan nyt kuulla suloista lauluasi, että
rintani riemastuisi."
Korppi, tämän kuultuaan, arveli: "Ei se minua syyttä noin kiittäne.
Kuulkoon siis lauluani!" Nyt aukasi se suunsa ja alkoi rääkyä parhaansa
mukaan. Mutta silloinpa putosi saalis sen suusta. Kettu sen heti
tempasi käpäliinsä sanoen: "Tuki suusi, hurja, sinun äänesi on kehnompi
karhun mölinää."