Viisivuotias tyttäreni Mini ei voi elää lavertelematta. Uskonpa
tosiaankin, ettei hän ole eläessään kuluttanut minuuttiakaan
vaikenemiseen. Hänen äitiänsä tuo usein kiusaa, ja hän mielellään
keskeyttäisi tytön jaarittelun, minä puolestani en. Minin rauhallisuus
on tavallaan luonnotonta, ja minä en voi sitä kauankaan sietää. Niinpä
juttelemmekin aina, hän ja minä, erinomaisen vilkkaasti.
Eräänä aamuna esimerkiksi, kun olin ehtinyt keskelle uuden romaanini
seitsemättätoista lukua, pikku Minini pujahti huoneeseen, sujutti
kätensä minun käteeni ja virkkoi: "Isä, kuulehan, ovenvartija Ramdajal
nimittää varista varekseksi! Hän ei tiedä yhtään mitään, eihän?"
Ennenkuin ehdin ryhtyä hänelle selittämään kielimurteiden
eroavaisuuksia, hän jo purjehti aivan toista reittiä. "Mitä arvelet,
isä? Bhola sanoo, että pilvissä on norsu, joka puhaltaa vettä
kärsästänsä, ja että silloin sataa!"
Minun miettiessäni jotakin vastausta hänen viime kysymäänsä hän lähti
jo jälleen uudelle uralle: "Isä, mitä sukua äiti on sinulle?"
"Hän on minun sieluni sisar", kuiskasin minä itsekseni, mutta paneuduin
sitten vakavaksi ja sanoin: "Menehän nyt leikkimään Bholan kanssa,
Mini! Minulla on kiire!"
Huoneeni ikkuna on kadulle päin. Pienokainen oli istuutunut jalkoihini
lähelle pöytääni ja leikki kaikessa hiljaisuudessa koputellen
sormillaan polviansa. Minä sepitin innokkaasti seitsemättätoista
lukuani, jossa Protap Singh, kirjan sankari, oli vast'ikään siepannut
Kantshantalan, sankarittaren, syliinsä ja oli parhaillaan pakenemassa
hänen kerallansa linnan kolmannen kerroksen ikkunasta, kun Mini
yht'äkkiä lopetti leikkinsä ja juoksi ikkunaan huutaen: "Kabyliwalla!
Kabyliwalla!" Kadulla oli tosiaankin eräs kabyli, hedelmäkauppias, joka
asteli hiljakseen eteenpäin. Hänellä oli yllänsä kabylien väljä puku ja
korkea turbaani; hänen selässään oli säkki ja kädessä rypälelaatikoita.
En tiedä, millaisin tunnoin tyttäreni lienee ukkoa katsellut, mutta
joka tapauksessa hän alkoi äänekkäästi hänelle huhuilla. "Ahaa",
ajattelin minä, "nyt hän tulee sisään, ja kirjani seitsemästoista luku
ei valmistu milloinkaan." Samassa kabyliwalla jo kääntyikin katsomaan
lasta. Sen havaitessaan tyttö kovin säikähti ja pakeni etsimään suojaa
äidiltänsä. Hänessä oli se taikauskoinen käsitys, että ison miehen
kantamassa säkissä piili pari-kolme hänenlaistansa lasta. Kulkukauppias
oli sillävälin kääntynyt sisään taloni portista ja tervehti minua
hymyilevin kasvoin.
Sankarini ja sankarittareni asema oli niin arveluttava, että minä
vaistomaisesti tunsin halua hetkiseksi pysähtyä ja ostaa jotakin, koska
mies kerran oli taloon kutsuttu. Minä ostin yhtä ja toista, ja sitten
punoutui keskustelua Abdurrahmanista, venäläisistä, englantilaisista ja
rajavartiostosta.