Me vietimme yhdessä muutamia onnellisia kuukausia. Mieheni saavutti
jonkinlaista mainetta lääkärinä, ja samalla hän ansaitsi rahaa.
Mutta rahassa piilee onnettomuutta. Minä en voi mainita mitään
erikoista tapausta, mutta koska sokeat yleensäkin havaitsevat
terävämmin kuin muut, niin minä voin huomata sen muutoksen, joka
miehessäni tapahtui varallisuuden lisääntyessä.
Nuorempana hän oli ankaran oikeudentuntoinen ja oli usein minulle
kertonut, kuinka mielellään hän tahtoi auttaa köyhiä, kunhan ehtisi
itse harjoittamaan ammattiansa. Hän tunsi jaloa ylenkatsetta niitä
virkaveljiänsä kohtaan, jotka eivät tahtoneet koetella potilaansa
valtimoa, ennenkuin olivat saaneet maksunsa. Mutta nyt minä havaitsin
aivan muuta. Hän oli muuttunut omituisen säälimättömäksi. Kerran, kun
eräs köyhä vaimo tuli ja pyysi häntä armeliaisuudesta pelastamaan
hänen ainoan lapsensa hengen, hän tylysti kieltäytyi. Ja kun
minä rukoilemalla rukoilin häntä myöntymään, hän suoritti työnsä
huolimattomasti.
Kun olimme vielä varattomammat, mieheni ei pitänyt jyrkästä
menettelystä raha-asioissa. Hän käyttäytyi sellaisissa tapauksissa
nimenomaisen kunniallisesti. Mutta kerättyään pankkiin suuren säästön
hän oli usein tuntikausia jonkun epäilyttävän asioitsijan seurassa
sellaisissa tarkoituksissa, jotka ilmeisesti eivät ennustaneet mitään
hyvää.
Minne hän onkaan ajautunut? Miten onkaan käynyt minun mieheni --
mieheni, jonka tunsin, ennenkuin menetin näköni, mieheni, joka kerran
suuteli otsaani ja kohotti minut Jumalattaren valtaistuimelle? Ne,
jotka äkillinen intohimon puuska syöksee maan tomuun, voivat nousta
sitä voimallisemmin hyvin virikkein. Sitävastoin ne, joiden moraalisen
olemuksen ydin päivä päivältä surkastuu, ne, joissa ulkonainen
loismainen kasvaminen tukahduttaa vähitellen sisäisen elämän --
sellaiset ihmiset joutuvat kerran sellaiseen turtuneisuuden tilaan,
joka ei ole millään tavoin autettavissa.
Sokeuden aiheuttama ero on mitä vähäpätöisin ruumiillinen seikka.
Mutta minua kerrassaan tukahduttaa se huomio, ettei hän enää ole
luonani, niinkuin hän seisoi edessäni sinä hetkenä, jolloin me molemmat
havaitsimme, että olin sokea. Siinä on todellinen ero.
Minun rakkauteni on raikas ja uskoni murtumaton, ja minä olen
pysytellyt sydämeni sisimmässä pyhätössä. Mieheni sitävastoin on
jättänyt niiden asioiden viileän varjon, jotka ovat ikuisia ja
lakastumattomia. Hän on nopeasti häviämässä autioon, vedettömään
erämaahan mielettömän kullanhimonsa ajamana.
Toisinaan johtuu mieleeni se ajatus, että asiat kenties eivät olekaan
niin huonosti: että minä kenties liioittelen sen vuoksi, että olen
sokea. Onhan mahdollista, että jos näköni olisi ennallensa, minä olisin
hyväksynyt maailman sellaisenaan. Siltä kannalta ainakin mieheni
arvosteli kaikkia minun mielialojani ja haaveitani.
Eräänä päivänä tuli taloon vanha muhamettilainen. Hän pyysi miestäni
pienen pojantyttärensä luo. Minä kuulin vanhuksen sanovan: "Babu, minä
olen köyhä mies, mutta lähde kerallani, ja Allah on antava sinulle
siunauksensa." Mieheni vastasi kylmästi: "Se, mitä Allah antaa, ei
merkitse mitään; minä tahdon tietää, mitä sinä minulle annat."
Tuon kuullessani minä kysyin itseltäni, miksi Jumala ei ollut tehnyt
minua kuuroksikin eikä vain sokeaksi. Vanhus huokasi syvään ja lähti.
Minä lähetin palvelijattareni kutsumaan hänet luokseni. Minä kohtasin
hänet sisempien suojien ovella ja pistin hänen käteensä muutamia
kolikoita.
"Ottakaa tämä minulta", sanoin minä, "pientä pojantytärtänne varten ja
noutakaa luotettava lääkäri häntä hoitamaan. Ja -- rukoilkaa mieheni
puolesta."
Mutta koko sinä päivänä minä en voinut nauttia yhtään ravintoa.
Iltapäivällä, päivällislevolta noustessaan, mieheni kysyi minulta:
"Kuinka näytätkään noin kalpealta?"
Minä olin aikeissa sanoa kuten aina aikaisemmin: "Oh, eihän se mitään
vaarallista!" Mutta nuo pettelyn päivät olivat ohi, ja minä puhuin
hänelle peittelemättä.
"Minä olen jo päiväkausia epäröinyt, sanoako sinulle jotakin", virkoin
minä. "On ollut vaikea saada ajattelemalla selväksi, mitä oikeastaan
tahdoin sanoa. Nytkään en kenties kykene selittämään, mitä mielessäni
liikkui. Mutta olen varma siitä, että sinä tiedät, mitä on tapahtunut.
Meidän elämämme ovat toisistansa eronneet."