Kuinka Big Bob nipin napin selviytyi.
Aurinko oli laskemaisillaan ja varjot Kalifornianpuoleiselta vuoriselta
rannalta alkoivat langeta tummina, kun Big Bob huomasi aseman saattavan
käydä vielä vaikeammaksi kuin tähän saakka.
Hän seisoi kiinnijuuttuneena löysään saveen. Koettaessaan vetää ylös
yhtä jalkaa vaipui toinen sitä syvempään. Hänen tavattoman painava
ruumiinsa oli liian raskas niin pehmeälle pohjalle.
Liian myöhään huomasi hän laiminlyöneensä avun pyytämisen ennenkuin
toiset katosivat. Mutta hän oli pelännyt tulevansa naurettavaksi. --
Hänelle naurettiin sangen usein -- ilman että hän tiesi minkävuoksi --
ei ainakaan aina.
Nyt alkoi joki nousta...
Ennestään vaikea asema kävi Big Bobille vielä vaikeammaksi.
Jos ei hän nyt hyvissä ajoin pääsisi irti, niin hän yksinkertaisesti
hukkuisi!
Vesi, joka virtasi suuresta merenlahdesta, ulottuisi lyhyen ajan
kuluttua hänen päänsä yli jalkojen ollessa kuin kiinniruuvatut pohjaan.
-- Hän hukkuisi kuin kissanpoika. -- Sen kysymyksen melkein
minuutilleen laskemiseen ei tarvinnut olla suuri matemaatikko.
Jospa hänellä olisi ollut joku kiinteä esine, jotain, johon iskeä
kiinni! Silloin olisi nähty ihmeitä! Hän nostaisi itsensä, ja vaikka
elefantin mukanaan, jos koville pantaisi. -- Mutta seisoa ja hapuilla
tyhjää ilmaa oli samaa kuin koettaa tavoitella kuuta tahi tähtiä.
Aurinko oli jo kadonnut. Eikä hän nähnyt kuuta enempää kuin tähtiäkään.
-- Pian tulisi pimeä kuin haudassa -- niin, pimeässä ja märässä
haudassa.
Paljossa oli hän ollut mukana. -- Sehän kuului asiaan kun palveli
sellaisen pelottoman miehen alaisena kuin sheriffi Bert Brand --
Arizona Bert. -- Mutta tämä oli varmasti pahinta. Tässä eivät auttaneet
nyrkit eivätkä ampuma-aseet,, ei edes lasso.
Sillä aikaa kun Bob-jättiläinen hiljaa alkoi lukea erästä niistä
harvoista lapsuudenrukouksista, joita muisti, ja mikä pahempi, hyvin
epätäydellisesti, tuntui kuin joku olisi raapinut hänen toista
kylkeään.
Vesi ulottui hänelle silloin jo melkein kaulaan. Ei kestäisi enää
montaa minuuttia ennenkuin se ulottuisi hänelle yli pään, -- ja
sitten...
Ehkä siellä oli -- alligaattoreja.
Tietysti oli Bob kuullut, että nämä krokodiilin serkut eivät mielellään
uskaltaneet käydä muuta kuin kuolleen ihmisen kimppuun. -- Mutta kuinka
ne menettelisivät, jos onnistuisivat viekastelemaan sen tiedon, että
tämä elävä ihminen kaikesta voimastaan huolimatta istui kuin
kiinnitaottuna kykenemättä hievahtamaan paikaltaan? Silloin
ne kylläkään eivät epäilisi siepatessaan makupalan hänen
hyvinmuodostuneesta ruumiistaan. Voisi ehkä iskeä turpaan!... Ja
sitten... peli loppu kun sormet on poikki!
Näyttääkseen viimeiseen asti voivansa puolustautua, veti Big Bob suuren
kääntöveitsensä ja iski sille suunnalle, josta oli äsken tuntenut
kosketuksen.
Veitsi ei tarttunut mihinkään pehmeään, siis täytyi sen olla
alligaattorin panssarissa!...
Big Bob koetti vetää veitsensä pois antaakseen toisen iskun, mutta
samalla hän tunsi, kuinka jalat alkoivat irtautua liejusta ja liikkua!
Hurraa!... Hän oli saanut sen kiinteän pisteen, jota jo Galilei,
varomattomasti kyllä, pyysi, voidakseen nostaa maapallon. -- Mutta Big
Bob tyytyi nostamaan vain itsensä, eikä 128 kiloa painavan ruumiin
nostaminen ole suinkaan mikään pikku asia. -- Ja samalla hän huomasi,
ettei piste, josta hän oli saanut kiinni ollut enempää alligaattori
kuin ehdottoman liikkumatonkaan, se oli -- suuri vene.
Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Bob veneessä ja kuuli äänen
pimeydestä huutavan jollekin toiselle:
-- Iske häntä airolla kalloon niin, että tupertuu.
-- Täällä ei ole sieluakaan, vastasi toinen.
-- Weil, sitten hän on jo hukkunut. Felipe sanoi nähneensä hänen
istuvan kiinni imusavessa.., Ali right!... Tässä on meillä sitäpaitsi
laatikot öljykankaan alla... Pidä syrjään niin pääsemme virran mukana
niemekkeelle. Sinä näet tuolla Felican sivulyhtyjen heikosti
kiiltelevän... Anna mennä! Täällä emme happane!
-- Tulikuuman pampaksen kautta, mitä nyt? ajatteli Big Bob loikoessaan
teljojen alla. -- Tämä käy yli minun pienen järkeni. Minun kalloaniko
ajateltiin kopauttaa aironlavalla? Silloin arvelen, että on parasta
tehdä puhdasta jälkeä.
Mutta samassa peruutti hän tuumansa.
Jos jotain pirullista oli tekeillä -- jota hänen nähtävästi ei
tarvinnut epäilläkään -- niin oli voinut sattua, että hänen molemmat
ystävänsä, Harry ja Kid, jo olivat joutuneet johonkin pinteeseen --
ehkäpä olivat jo suorastaan kiinnikin.
Ainoa tapa nähdä, kuinka asia kehittyisi edelleen, oli toistaiseksi
rauhallisena pysyminen. -- Itse hän oli vielä täydellisen pimeyden
suojaama. Jos voisi huomaamatta hiipiä öljykankaan alle, saattaisi hän
päivänkoittoon saakka olla vielä paremmin piilossa ja saada
ehkä selville, mitä hänen molemmille, siniviittaisen miehen
poishoukuttelemille ystävilleen oli tapahtunut.
Tämä ajatustenkulku osoitti Big Bobille, ettei hän ollut niin tyhmä
kuin häntä monesti tahdottiin pitää. -- Mutta hän kyllä hyvin
halukkaasti myönsi tarvitsevansa aikaa pohtiakseen, miten oli
toimittava parhain päin.
Harry oli petetty tavalla tahi toisella. Siitä asiasta ei ollut
epäilystäkään senjälkeen mitä hän oli kuullut. Kaikki kolme olivat
joutuneet ensiluokkaisen mexikolaisen lurjuksen kanssa tekemisiin.
Oltiin luultavasti oltu liian herkkäuskoisia.
Näiden ajatusten pyöriessä Big Bobin päässä liukui hän varovasti
öljyvaatteen alle. -- Se onnistui kreivin aikaan, sillä toinen niistä
kahdesta, joiden hän oli kuullut puhuvan, sytytti tulitikun -- ehkä
savuketta varten tahi kenties antaakseen merkin toisille.
Oli miten hyvänsä, Big Bob oli iloinen, että viime hetkellä oli saanut
irti veitsensä, jonka oli sattunut lyömään veneeseen luullessaan
torjuvansa väijyviä alligaattoreita. -- Veistä ehkä tarvittaisiin nyt,
kun revolverissa olevat panokset, samoinkuin patruunavyössäkin
säilytetyt, olivat kastuneet.
Palava tulitikku kuului rätisevän, kuten melkein kaikki englantilaisten
tahi amerikkalaisten tehtaiden tikut. -- Bob olisi mielellään tahtonut
pistää nenänsä esille, tahi ainakin tehdä reiän kankaaseen voidakseen
sen kautta pikaisesti silmätä niitä, joiden kanssa oli nyt tekemisissä.
Mutta hän ei uskaltanut.
Pieninkin varomattomuus saattaisi herättää epäluuloja, sillä molemmat
miehet istuutuivat aivan hänen lähelleen airoihin senjälkeen kun toinen
oli kajahduttanut pitkäveteisen, viiltävän huudon, johon heikosti
kaukaa vastattiin.
Sitten kuului taas keskustelua:
-- Olen näkevinäni Arizona Bertin kun hän saa selville, kuinka hänet on
tällä kertaa petetty.
Toinen soutaja vastasi nauraen:
-- Sen, joka joutuu Bartolo Felipin kanssa tekemisiin, tulee olla
syntynyt jouluaattona selviytyäkseen kunnialla.
Mexikolaisen uskon mukaan jouluaattona syntyneet ovat varustetut
tavattoman terävällä järjellä. Siitä oli myöskin Bob kuullut puhuttavan
ja käsitti tarkoituksen.
-- Mutta tällä kertaa ei oikeastaan petetty Arizona Bertiä itseään,
jatkoi ensimäinen puhuja ja lisäsi silminnähtävällä vakaumuksella: --
Jos hän olisi ollut mukana, niin ei tämä olisi käynyt päinsä.
-- Varmasti! Bartolo Felipe pettää kenen tahtoo. Mutta sitäpaitsi olen
nyt suutuksissani ettemme pimeyden takia saaneet iskeä kalloa puhki
siltä jättiläistolvanalta, josta senor Felipe puhui.
-- Älä turhan takia huolehdi. -- Niin suuri hän ei missään tapauksessa
ollut, ettei joki olisi jaksanut häntä peittää. Kun on sattunut
joutumaan imusaveen, pitävät alligaattorit lopusta kyllä huolen. Ja se
on sitämyöten selvää.
Tämä jo melkein koettu mahdollisuus sai Big Bobin värähtämään vielä
kerran ja tuntemaan -- kuten usein vältetyn hengenvaaran jälkeen on
laita -- tilanteen kauheammaksi nyt kuin siinä ollessaan.
Tässä oli nähtävästi perusteellisesti suunniteltu murhayritys. Oli vain
ihmeellistä, kuinka Harry ja Kid olivat voineet sen välttää.
Todennäköisesti oli tarkoitus ollut, että he kaikki kolme olisivat
tarttuneet saveen.
Joka tapauksessa näytti sanotulla Bartolo Felipellä olevan päätä. --
Niin hyvin Harry kuin Kidkin ovat tietysti joutuneet vähintäin yhtä
vaikeaan asemaan kuin imusaveen nousuveden aikana.
Jos mahdollista auttaakseen, olisi Big Bob mielellään tahtonut tietää
lähemmin heidän kohtalostaan. Mutta siitä ei, merkillistä kyllä,
puhuttu sanaakaan. Ehkä ei näillä molemmilla lurjuksilla ollut siitä
mitään tietoa. Myöskään ei Big Bob voinut käsittää, kuinka nämä Bartolo
Felipen vielä hirttämättömät lurjukset olivat lähestyneet saveen
tarttunutta venettä hänen sitä vähintäkään kuulematta.
Mahdollisesti olivat he tulleet uiden. -- Muuta selitystä ei Big Bob
löytänyt, sitä vähemmän kuin hän ei ollut kuullut moottoriveneestä eikä
mistään muustakaan Harryn ja Bartolo Felipen välisessä keskustelussa
mainituista seikoista.
Vene näytti kulkevan nopeasti. -- Virta oli vuolas ja Bob oli itse
kokenut, kuinka se saattoi vastustaa, kun oli mentävä jokea ylöspäin.
Nyt mentiin siis myötävirtaan suoraan laivalle, josta Harry oli
puhunut, ja joka ehkä oli valmiina purjehtimaan.
Luonnollisesti haluttiin niitä viittä kallisarvoista laatikkoa. --
Mutta sikäli oli Big Bobille selvää, etteivät ne tulisi tekemään matkaa
yksin -- se tahtoo sanoa, ilman ettei yksikään niistä miehistä, jotka
master Bert oli niille saattolaisiksi valinnut, olisi mukana -- vaikka
hän ei vielä oikein tiennyt, kuinka asian järjestäisi, ettei tulisi
ilmi.
Jos hänellä nyt olisi ollut kunnollinen ampuma-ase, olisi juttu pian
järjestynyt toisella tavalla ja laatikot kääntyneet heti takaisin Fresh
Wateriin -- odottamaan lähempiä määräyksiä. Mutta toistaiseksi oli vain
oltava rauhallinen, jollei itse halunnut asettua maalitauluksi.
Juttu tuli joka tapauksessa monimutkaisemmaksi kuin Bobin järjellä kävi
selvittäminen, vaikka hän olisi ollut teräväpäisemmäksi luotu kuin
todellisuudessa oli. -- Äkkiä sai vene kolauksen, joka oli vähällä
hajoittaa sen sirpaleiksi ja samalla hetkellä kuului ääni, jota Big Bob
ei ollut ennen kuullut:
-- Peijakkaan miehet! Täällähän on syvä vesi!... Onko laatikot
mukananne?
-- Kaikki selvillä, senor! vastasi soutajista toinen.
-- No, ettekö sitten ymmärrä olla varovaisia? -- Jos ne uppoavat tähän
vuoren viereen, emme saa niitä ikinä ylös.
Siis maihin -- tahi ainakin lähelle maata. Tilanne saattoi tämän
johdosta minä hetkenä hyvänsä muodostua vielä vaarallisemmaksi.
Käskevä ääni jatkoi:
-- Tänne kevyt vipu laivasta, niin vedämme ne ylös yksitellen. Sitten
saa vene lähteä tuuliajolle mihin peijakkaaseen haluaa. Silloin ei
sinun ole vastattava enempää laatikoista kuin miehistäkään, joita siinä
on ollut. Eikö niin, Juan?
Jälleen Big Bobille uusi ääni vastasi:
-- Te olette nero, Felipe! Tällä tavoin saattaa luulla Arizona Bertin
oman väen tehneen kaappauksen.
Ja hän nauroi täyttä kurkkua Big Bobin ollessa ryntäämäisillään ylös
antaakseen heti vastuun puheeseen.
Niin kiihoittunut kuin olikin, pidättäytyi hän kuitenkin siitä
tempusta, mutta käytti tilaisuutta hyväkseen ryömiäkseen perään päin,
etemmäksi laatikoista, molempien soutajien kiivetessä soututeljoille
ollakseen valmiina vastaanottamaan köyttä, jolla kallisarvoiset
laatikot viruttaisiin laivaan.
-- Tänne lyhty!
Big Bob säpsähti. -- Valoa hän tällä hetkellä enin pelkäsi. --
Vilauksessa oli hän äänettömästi ja notkeasti, suuresta ruumiistaan
huolimatta, liukunut veneestä veteen. -- Muutamilla pitkillä vedoilla
oli hän maissa -- ja ryömi koloon, jossa arveli olevansa riittävän
hyvästi kätkeytyneenä, vaikka valaistus olisi voimakaskin.
Mutta parasta oli,, että hän saattoi täältä sekä katsoa että kuunnella
verrattain rauhallisena ja siten paremmin varustautua siihen, mihin oli
ryhdyttävä.
Ei viipynyt montaa minuuttia ennenkuin hän näki laatikon toisensa
jälkeen nousevan ilmaan himmeän lyhdyn heittäessä epäselvää valoaan.
Varovaisesti laskeutui hän jälleen veteen sillä aikaa kun venettä
tyystin tarkastettiin.
Juuri kun rosvot lähtivät veneestä, nousi Big Bob jälleen siihen.