Metka ei ollut hänen oikea nimensä. Sen olivat sepittäneet
koulutoverit, joilla on merkillinen halu väännellä kauneinkin nimi
mitä jokapäiväisimmäksi. Tässäkään ei ollut kuin pari kirjainta
alkuperäisestä nimestä, nekin nimen keskeltä, joka oli kauneimpia
mitä almanakasta löytyy.
Metka oli siskoparven nuorin. Vanhimmat lapset olivat tyttäriä ja
niin paljon vanhempia, että saivat veljen synnyttyä olla osallisina
nimen valinnassa. Niinpä näiden ja vanhempien monipäiväisten
ponnistusten perästä sai poika näin kuuluvan nimen: Klaus Klemens
Wladimir. Kaksi ensimäistä olivat siskojen ja äidin keksimiä, mutta
kolmannen lisäsi isä kenenkään aavistamatta, ajatellen että kolme
nimeä näyttää komeammalta. Isä, ollen itsekin virkamies, toivoi pojan
kohoavan korkeammalle kuin hän. Jospa tuo nimi kerran maailmassa
saisi paikkansa Valtiokalenterin ensi lehdillä, niin siltä varalta on
hyvä, että nimiä on kolme. Itse ei ollut saanut nimeänsä kohotetuksi
varsin keskivirkamiesluokan tasallekaan. Syynä voi olla se, ettei
suku ollut vielä kyllin etäällä talonpoikamaisuudesta. Lukanderit,
joihin hän kuului, eivät olleet kohonneet etuoikeutettujen paikalle,
mutta vähitellen ne tulevat kohoamaan. Isä näki jo nyt, että Klaus
Klemensille muodostuu huomattavasti jykevämpi nenä kuin suvun
muille jäsenille. Se oli hyvä merkki. Ja kun poika alkoi katsella
ympärilleen ja sommitella ensimäisiä sanoja, oli tämän katseessa ja
äänessä jotain valtiomiehen jylseyttä. Isä hymyili näille merkeille.
Sisaret päinvastoin olivat huolissaan, kun ei heidän pieni veljensä
taipunut lallattelemaan neuvon mukaan, vaan ärjähteli vastaan. Ja
jos jolloinkin houkutuksilla ja namusilla saivat taipuvaiseksi,
eivät sanat sittenkään lähteneet niin yhtäjaksoisesti ja "fiinisti"
kuin siskot olisivat toivoneet. Pieni (lilla) Klemens, jota nimeä
he suosivat, tuli heidän alituisen huolehtimisensa esineeksi. Jos
muut alkuopinnot sujuivat hitaasti, niin seuratapojen oppiminen ja
niiden noudattaminen teki pahinta kiusaa. Paikkakunnan nuoret herrat
alkoivat käydä sisarusten kotona "fisiteillä", ja silloin olisi
pikku Klemensin pitänyt olla niin tottelevainen ja huomaavainen
kuin enkeli. Jos ei käytös ollut mallikelpoista, seurasi siitä
vierasten mentyä monet neuvot ja varoitukset. Klemens ei osannut
parempaa keinoa kuin että istui seuraavilla kerroilla äänettä ja
liikkumatta jossain nurkassa. Mutta istuessaan hän toivoi sitä
aikaa, jolloin saisi poistua mieleiseensä seuraan ja näyttää, että
osaa hänkin haastella, vaikka ei niin sukkelaan ja liprakasti kuin
nämä. Ja istuttuaan parisen vuotta latinakoulun penkillä alkoi olla
tuttavapiiriä ja vapautta tarpeeksi asti. Klemens-nimi jäi kotona
ja koulussa kuultavaksi, jolloin ei ollut mitään kiirettä, vaikkapa
se lausuttiin ankarallakin äänenpainolla. Mutta Metka-nimen kuultua
olivat huomio- ja toimintahermot heti liikkeessä. Kiireesti ei
Metkakaan toiminut, mutta mitä tuli toimituksi ja sanotuksi, ne
säilyivät toverien muistossa vuosikymmeniä.