Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kirja,
1911.
Oy Weilin & Göös Ab.
Esipuhe.
_Edgar Allan Poe_ syntyi tammikuun 19 p. 1809 Bostonissa
Yhdysvalloissa. Hänen isänsä ja äitinsä olivat näyttelijöitä, isä
suvultaan englantilais-irlantilaista lähtöä. Vanhemmat olivat hyvin
köyhiä ja kuolivat aikaisin. Edgar oli keskimäinen kolmesta
sisaruksesta ja joutui varakkaan skotlantilaisen kauppiaan, John
Allan'in ottopojaksi, saaden hänen mukaansa toisen liikanimensä.
Kasvatusvanhempainsa mukana joutui hän aikaisin Englantiin, jossa hän
alotti koulunkäyntinsä. 1821 muutti hän takaisin Amerikaan, jossa tuli
Richmondin akatemia-kouluun. Siellä saavutti hän mainetta sekä komeana
ja uljaana nuorukaisena, josta kerran oli tuleva rikkaan miehen
perillinen, että myös etevänä oppilaana ja urheilijana, joka
tavallisimmin saavutti ensi ennätykset sekä tieteen että voimailun
kilpakentällä. Eritoten eteväksi mainitaan hänet latinan ja ranskan
kielessä sekä uimisessa. Käytökseltään oli hän ylpeä ja saavutti vain
harvoin ystäviä; ynseään kuoreen piiloutui kuitenkin hellä ja hyvä
sydän, mutta onnettomuudeksi samalla tavaton määrä hermostunutta
intohimoa ja outoja viettejä.
Charlottesvillen yliopistoon tuli Poe helmikuussa 1826, ryhtyen
opiskelemaan vanhoja ja uusia kieliä. Täälläkin saavutti hän mainetta
sekä etevänä oppilaana että urheilijana. Mutta samalla vietti hän
epäsäännöllistä elämää, m.m. pelaten ja siten arveluttavasti
velkautuen. Saman vuoden joulukuussa jätti hän yliopiston sinne enää
koskaan palaamatta. Kasvatusisä kieltäytyi maksamasta hänen
pelivelkojaan ja niin jätti hän myös kasvatuskotinsa.
Tämän jälkeen tapaamme hänet Bostonissa, jossa hän koettaa saada erään
kappaleen esitetyksi ja julkaisee yksityisesti painosta runokokoelman.
Kumpaisessakin hän epäonnistui. Tämä tapahtui vuoden 1827 lopulla.
Hänen kohtalonsa lähinnä seuraavana vuonna ovat aivan tuntemattomat;
ei ole mitään varmoja tietoja edes siitä, oleskeliko hän silloin
Amerikassa vai Europassa. Kasvatusäitinsä kuollessa helmikuussa 1829
ilmestyy hän taas näkyville, ruveten uudelleen kokeilemaan
runoilijana. Taas julkaisee hän runokokoelman, mutta saavuttamatta
menestystä.
Heinäkuussa 1830 menee hän silloin West Pointin sota-akatemiaan,
mutta erotetaan sieltä maaliskuussa seuraavana vuonna harkitun
tottelemattomuuden vuoksi. Kahdeksi vuodeksi katoaa hän taas ihmisten
ilmoilta, eikä ole tunnettua, millä hän tällöin on henkensä elättänyt
ja missä oleskellut.
Mutta 1833 saadaan hänestä taas yhtäkkiä kuulla: hänelle annetaan 100
dollarin palkinto erään sanomalehden julistamassa kertomus-kilpailussa.
Hänkin pääsee nousemaan tuntemattomasta pimeydestä, mutta ei
korkeammalle kuin siihen valoon, jossa novellien kirjoittaja
amerikalaisessa aikakauskirjassa, "makasiinissa", työskentelee.
Hänellä on nyt pieni vakinainen tulolähde.
Odottamattomuuksien miehenä Poe taaskin ystäviään hämmästytti:
toukokuussa 1836 nai hän serkkunsa, nimeltä Virginia Clemm, joka oli
ijältään ainoastaan 14-vuotias. Ja syistä, joita ei ole koskaan
selvitetty, erosi hän seuraavan vuoden alussa tuosta aikakauskirjasta,
josta hän oli viime vuosina tulonsa saanut, -- muuttaen New-Yorkiin.
Mutta menestymättä sielläkään muuttaa hän 1838 Philadelphiaan, jossa
siihen aikaan tällaisia "makasiineja" runsaasti julkaistiin. Eräs
niistä saavutti nyt Poen johdolla hyvin suuren maineen ja leviämisen
etupäässä hänen omien merkillisten kertomustensa vuoksi.
Vuosi 1841 täällä Philadelphiassa oli nyt Poen elämä onnellisin.
Kaikki tunnustivat hänet eteväksi ja merkilliseksi kirjailijaksi, hän
oli suuren aikakauskirjan päätoimittaja, ja hänen maineensa alkoi
levitä laajalle. Mutta sitten tuli taas onnettomuus. Hänen vaimonsa
sairastui pitkälliseen tautiin, josta epätoivoisena Poe rupesi elämään
epäsäännöllisesti. Hän joi ja oli ajoittaisin tylsänä, ellei
suorastaan mielisairaanakin. Tällaista köyhyyttä ja kurjuutta jatkui
vuosikausia, kunnes hän 1845 muuttaa New-Yorkiin, päästen vihdoin
siellä taas työkuntoon ja julkaisten m.m. kuuluisan runonsa "Korppi"
("The Raven"). 1846 kuoli hänen vaimonsa. Sen jälkeen oli Poen elämä
taas säännötöntä etsimistä ja yrittämistä. Matkallaan etelävaltioihin
1849 meni hän Richmondissa kihloihin erään varakkaan naisen kanssa,
mutta onnettomuudekseen täytyi hänen lähteä kesken kihlaus-aikaa
matkalle New-Yorkiin. Baltimoreen hän saapui lokak. 3 p. jatkaakseen
siitä matkaa Philadelphiaan. Mutta tällä välin joutui hän väkijuomain
himonsa uhriksi ja hyvin epäilyttävään seuraan. Oli kongressin vaalit,
ja puolue-agitaattorit, runoilijaa tuntematta, juottivat hänet
päihdyksiin kulettaen häntä äänestämässä vaalipaikasta toiseen.
Käytettyään häntä tarpeekseen jättivät he hänet kadulle. Vähissä
hengin vietiin hänet sairaalaan, jossa hän kuoli lokakuun 7 p. 1849.
Tällainen on järisyttävässä synkkyydessään tämän onnettoman runoilijan
elämä, joka ei tarjoa juuri mitään muuta valoisaa kuin hänen
tuotantonsa. Siitä välähtää ilmoille neron salama ja hämmästyttävä
lahjakkuus, joka on tehnyt hänen nimensä kuolemattomaksi.
Avain hänen merkillisen tuotantonsa ymmärtämiseen on hänen
irlantilaisessa sukuperässään. Hänessä virtaava kelttiläinen veri,
joka on soluiltaan puoleksi mystiikkaa ja taikauskoa, saa hänet
mielikuvituksessaan aina rinnastamaan todellisuuden ja ihmeen.
Merkilliseen asiallisen ja mahdollisen vaistoon, joka on tehnyt
hänestä m.m. uudenaikaisen salapoliisi-romaanin isän, yhtyy
ihmeellinen romantiikka, joka huomaamatta vangitsee lukijan
mielikuvituksen ja vie hänet mukanaan omituisten, eriskummallisten
kuvittelujen maailmaan. Hän on, voisi sanoa, tuotannossaan
hypnotisoija, joka vähitellen, mustain iriläisten silmäinsä
alituisella tuijotuksella, pakottaa meidät kohdistamaan huomiomme
yhteen ainoaan seikkaan; sitä me kiinnymme yhä lähemmin seuraamaan, se
tulee meille yhä tärkeämmäksi, se elää omaa mystillistä elämäänsä,
jonka tuntemiseen meitä lopuksi vetää hurja ja hillitön uteliaisuus.
Erittäinkin on Poella aina ollut erikoinen taipumus, tietenkin
omainkin sielullisten kokemustensa vuoksi, eritellä, tutkia ja
kaunokirjallisesti esittää inhimillisen sielunelämän kauhutiloja ja
kamalia, epänormaaleja näkyjä. Niissä kohoaa hänen kuvauskykynsä
todellisuustuntoisuuteen, joka on omiaan herättämään lukijan sielussa
samallaisen vastakaikuisen kauhutunnelman. Tässä tuli hänen
todellisuusvaistonsa suureksi avuksi. Sen ohjaamana hän pystyy
esittämään kuviteltujakin asioita sellaisella kauhistuttavalla
realismilla, että se ei ole juuri vertaistaan löytänyt. Kun hän nyt
sovittaa nämä molemmat kykynsä amerikalaisten ja englantilaisten niin
suosimaan seikkailukertomukseen, meriromaaniin sellaiseen kuin on tämä
esillä oleva ("The Narrative of Arthur Gordon Pym"), niin voi
ymmärtää, että hän on siinä luonut jotakin aivan erikoista. [Teos
julkaistiin ensin "makasiinissa" _"The Southern Literary Messenger"_,
ja kirjana ensi kerran 1837.]
Runoudessaankin Poe osoittaa samaa perusluonnetta. Jo paljas kieli soi
hänen korvassaan omaa salaperäistä soittoaan, niin että hän usein
onnistuu sovittamaan kielen soinnut musikaalisesti vastaamaan aiheen
laatua ja antamaa mielikuvaa, -- muuten seikka, joka tekee niiden
kääntämisen toiselle kielelle harvinaisen vaikeaksi. Myös kohoaa hän
runoudessaan vaikuttavaan tunnelman ja aatteen syvyyteen, joka on
runoilijanakin hankkinut hänelle unohtumattoman maineen.
Suomessa ei Poe ole mikään tuntematon kirjailija, vaan on hänen
kertomuksiaan ilmestynyt kielellämme paljon m.m. sanomalehdissä.
Luultavaa on, että niiden lukijain mieleen on jäänyt muisto etevästä
ja merkillisestä kirjailijasta, jonka tuttavuutta on syytä rientää
uudistamaan.
Englanninkielinen kirjallisuudentutkimus on saanut hänestä paljon
sanomisen ja selvittelyn aihetta, antaen hänelle runsaassa määrässä
sitä tunnustusta ja huomiota, jota hän lyhyen ja myrskyisen elämänsä
aikana ei kentiesi ehtinyt ansion mukaan saavuttaa. Mutta monessa
suhteessa on hän vieläkin arvoituksellinen ilmiö, yhä käsittämätön
kykyjensä ja taipumustensa monipuolisuuden, merkillisen suunnan ja
keskinäisen ristiriitaisuuden vuoksi.