[Kuva: Insinööri K. F. Nilsson]
Niinkuin monelle muulle kotimaasta vieraille maille lähteneelle
suomalaiselle kävi myös insinööri Fredrik Nilssonille, että koti-ikävä
vastustamattomalla voimalla veti hänet takaisin köyhään esi-isien
maahan Suomeen. Hän sanoutui irti toimestansa kesäkuussa 1877 ja lähti
kotimatkalle. Monet suomalaiset ystävät Wladivostokissa tulivat
herrasväki Nilssonia saattamaan, kun insinööri vaimonsa ja vuoden
vanha tytär mukanansa nousi _Amerika_-nimiseen höyrylaivaan, joka oli
tilattu kenraali Matšaloffia varten. Kenraali oli luvannut, että
herrasväki Nilsson sai seurata hänen mukanansa. Suomalaiset lausuivat
hellät jäähyväiset sekä lähettivät terveisiä ystäville rakkaassa
kotimaassa. Jäähyväispäivälliset kenraalille ja hänen seurueellensa
oli toimeenpantu laivalla. Torvisoittokunnan soittaessa ja
samppanjapullojen korkkien paukkuessa tapahtui näin poislähtö
Wladivostokista.
Kolmen tunnin kuluttua laiva laski ankkuriin Amurin lahden
pohjoispäässä Suifun-joen suun edustalla Ritšnoi-nimisen postiaseman
kohdalla. Siellä odotettiin, kunnes tuli vastaan pieni
joki-höyrylaiva, joka vei matkustajat Rasdolniin (näkyy tähän kirjaan
liitetyllä kartalla) ja sieltä alkoi maamatka. Farmaseutti Falcken,
joka oli auttamassa herrasväki Nilssonia majanmuutossa Strelokista
Wladivostokiin, oli asettunut Rasdolniin kauppiaaksi. Hänelle oli
Nilsson sähkösanomalla ilmoittanut tulostansa ja pyytänyt häntä
hankkimaan kyytihevosia. Mutta kun kenraali Matšaloff seurueineen
tarvitsi kaikki postihevoset, oli Nilssonin herrasväen pakko jäädä
yöksi Falckenin luo ja odottaa hevosten paluuta. Seuraavana päivänä he
lähtivät vaunuilla, joiden eteen oli valjastettu 3 hevosta.
Niihin aikoihin, jolloin tämän kertomuksen vaiheet tapahtuivat, ei
Siperiassa ollut rautateitä ollenkaan. Matkustajien täytyi tyytyä
talvella kulkemaan reellä ja kesällä rattailla, venäläisellä
tarantassilla sekä höyrylaivoilla jokia myöten. Päästäksensä Tyynen
meren seuduilta Eurooppaan oli käytettävä Amurin joen sekä Jenisein ja
Ob-joen lisäjokia, jotka tuhansia virstoja kulkevat idästä länteen, ja
joita myöten jo silloin kulki venäläisiä höyrylaivoja. Wladivostokista
Siperian kautta pohjois-Eurooppaan matkustavaisen täytyi ensin tehdä
mutka pohjoiseen päin ennenkuin pääsi Amurin joen höyrylaivoja
käyttämään.
[Kuva: Wladivostok 1890-luvulla.]
Päivänmatkan päässä Rasdolnista pohjoiseen päin on iso Hankan-niminen
järvi, josta vesi laskee pohjoiseen päin Amurin lisäjoen Ussurin
kautta. Hankan-järven eteläpäässä olevalle Kamenniribalovin asemalle
täytyi Nilssonin rientää ehtiäksensä samaan aikaan kuin kenraali
Matšaloff, jota vastaanottamaan oli tilattu höyrylaiva.
Kesäkuun 18 p:nä hän perheinensä saapui matkasta hyvin rasittuneena
laivalle, johon oli karttunut muitakin matkustajia niin paljon, ettei
tilaa ollut enää muualla kuin laivan hinaaman rautaisen proomun
tavararuumassa. Sellaisessa paikassa matkustaminen siperialaisten
talonpoikain seurassa oli vastenmielistä rouva Nilssonista, jolla oli
pikku lapsi hoidettavanaan, ja venäläiset upseerit järjestivätkin
kohteliaasti hänelle mukavamman paikan laivan peräsalongissa.
Venäläisissä laivoissa ovat ensiluokan paikat etusalongissa.
Kolmannen luokan matkustajain paikka on peräkannella. Suuremmissa
laivoissa on peräkannella katto ja puiset sohvat ja pöydät, niin että
matkustajat voivat nukkua ja syödä paikalla. Moni vähävaraisen
kauppiaan perhe tavallisesti matkustaa tässä luokassa. Kolmen kopeekan
maksusta he saavat teekannuunsa kiehuvaa vettä teen valmistamista
varten; joka paikassa, missä laiva seisattuu ottamaan polttopuita,
myydään myös leipää, voita, munia y.m. Tällä tavoin matkustetaan
halvalla.
Kesäkuun 19 p:nä, jolloin herrasväki Nilsson matkusti, oli kova tuuli
ja laiva keinui järvimatkalla niin, että lapset ja naisväki olivat
merikipeinä. Saman päivän iltana laiva jo saapui Tšungutšan-nimiseen
jokeen, jonka kautta Hankan-järven vesi purkautuu Ussuriin. Järvestä
lähtevä joki luikertelee lukemattoman monessa mutkassa vihreiden
niittyjen välissä. Tämä joki ja Ussuri ovat yhteensä noin 900 virstaa
pitkät. Reitti on paikoittain niin kapea, että rannikolla kasvavien
puiden oksat, jotka kurottelevat joen pinnalle, usein ulottuvat laivan
kannelle ja lakaisevat sitä laivan ohitse mennessä.
Kolmen päivän kuluttua oli laiva jo saapunut Habarofka-nimiseen
kaupunkiin, jolla muutamissa kartoissa on nimi Habarovsk. Se on
Ussurin- ja Amurin joen yhtymiskohdalla. Sinne pysähtyivät matkustajat
kahdeksi päiväksi. Habarofka on vanha kaupunki ja se on rakennettu
korkealle ylängölle, niin että laivasta kaupunkiin menijän täytyy
kiivetä useita satoja askelia ylöspäin meneviä portaita myöten.
Ylhäältä kaupungista on avara näköala sekä Ussurin- että
Amurin-laaksoon, joka tekee sillä kohdalla pitkän polvenkaltaisen
mutkan pohjoiseen päin.
Nyt oli muutettava toiseen laivaan ja matkaa jatkettava Amuria pitkin
vastavirtaan. Höyrylaivalla Sea, jota kuljetti suomalainen kapteeni
Bruun, matkustajat jatkoivat matkaansa. Sitä ennen Sea-laiva
iltapäivällä lähti koematkalle koettelemaan uusia siipiänsä ja silloin
laiva kohtasi Onon-nimisen höyrylaivan, jonka kapteenina oli tuttava
mies, entinen yhtiön jäsen Stjerncreutz, josta on edellä puhuttu. Ilta
vietettiin Stjerncreutzin kodissa ja kesäk. 24 päivänä (1877)
jatkettiin matkaa länttä kohti.
Matkalippu ostettiin _Stretinskiin_ asti, mutta sillä välipuheella,
että jos veden vähyys joessa pakottaisi, niin matkustajat jätettäisiin
maihin jo aikaisemmin. Insinööri Nilsson sai yksityisen hyttipaikan,
joten matka oli mukavampi kuin siihen asti. Neljän vuorokauden matkan
jälkeen tavattiin entinen yhtiön jäsen J. Söderhjelm, joka
sähköttäjänä kahden toisen suomalaisen Neoviuksen ja Tavastin kanssa
oli sähkölennätinlaitoksen palveluksessa Radde-nimisellä asemalla.
Neovius oli silloin lennätinlaitoksen päällikkö paikkakunnalla. Radde
on Amurin etelästäpäin tulevan lisäjoen Sungarin suulla. Sillä
kohdalla ympäröivät jokea korkeat vuoret ja joen uoma on paikoittain
sangen syvä.
Amurin varrella olevista kaupungeista on tärkein Blagovestšensk, johon
laiva tuli heinäkuun 1 p:nä. Seuraavana päivänä matkaa jatkettiin
vastavirtaan. Kuta ylemmäksi laiva nousi, sitä matalammaksi vesi tuli
ja viimein saatiin heinäkuun 5 p:nä määräys nousta maihin
Tšernäjevässä, sillä kapteeni epäili laivan vahingoittuvan, jos hän
kulkisi vielä ylemmäksi.
Höyrylaivan tuli täällä jättää alempana Amurin varrella karttuneet
postilähetykset ja odottaa Wenäjältäpäin tulevaa postia, jota
kuljetettiin myötävirtaan tasapohjaisessa proomussa, ja sitten laiva
kääntyisi takaisin Habarofkaan.
Posti ja maalle viedyt matkustajat luvattiin saattaa edemmäksi
seuraavalla laivavuorolla, jos silloin vedenkorkeus nousisi. Siitä
asiasta lähetettiin sähkösanoma laivayhtiön isännistölle ja silloin
laiva johtokunnalta sai määräyksen yrittää edemmäksi, kunnes postia
tuova proomu kohdattaisiin.
Tšernäjevään ei Nilsson tahtonut jäädä, vaan matkusti maata myöten
seuraavalle asemalle Olginaan, toivoen siellä saavansa tilaisuuden
päästä laivalla eteenpäin. Siellä olikin eräälle
kullanhuuhtomoyhtiölle kuuluva höyrylaiva Andrei, jonka kapteeni
odotteli veden nousemista voidaksensa jatkaa matkaa ylöspäin.
Senvuoksi myöskin Nilsson päätti seurata Andrei-laivassa, vuokrasi
itselleen Olginassa asuinhuoneen ja jäi odottamaan veden nousemista.
Hänen perheensä ei ollut ainoa, joka valitti Amurin veden mataluutta,
sillä myöskin Blagovestšenskissä oli kolme höyrylaivaa purkanut
matkustajansa odottamaan. Höyrylaiva Selinda odotti täydessä lastissa
jo viidettä viikkoa; höyrylaiva Andrei neljättä viikkoa, höyrylaiva
Korsakoff ja sen 20 matkustajaa ja höyryl. Aleksei ja sen yhtä monta
matkustajaa jo toista kuukautta. Jokaisella oli niin vähän ruokavaroja
kuin suinkin. Albasinassa oli odottamassa kaksitoista matkustajaa ja
Pokrovkan kylässäkin koko joukko matkustavaisia kaikki samanlaisessa
asemassa.
Siperian asukkailla näkyi olleen se luulo, että matkustavaiset
huviksensa jakelevat rahojansa pitkin matkaa ja joka paikassa
senvuoksi kiskottiin tavattomia hintoja. Huoneesta, josta tavallisissa
oloissa maksettiin vuokraa pari ruplaa, vaadittiin nyt kaksikymmentä,
ja sitä paitsi 2 ruplaa tavarain tuomisesta laivalta.
Heinäkuun 8 p:nä vesi oli kohonnut virrassa sen verran, että kapteeni
arveli voivansa jatkaa matkaa ja matkustajille annettiin tieto, että
he tulisivat laivaan.
Kaikki olivat tyytyväisiä ja hyvillään, kun päästiin matkaa jatkamaan;
mutta tuskin oli kuljettu kahta virstaa, kun jo laivan peräsin
irtautui ja silloin piti laskea ankkuri ja seisattua korjausta
tekemään. Kaikeksi onneksi oli virta tällä kohdalla niin syvä, ettei
laiva tarttunut matalikolle. Illalla voitiin jo jatkaa matkaa ja
pimeän tullessa laskettiin ankkuri. Yö tuli myrskyiseksi ja virta
yhdessä tuulen kanssa ajoi laivan peräpuolen maalle. Aamulla se
kuitenkin saatiin irtaantumaan. Kello 10 mentiin taas matalikolle ja
laivan miehistö ponnisteli turhaan saamatta sitä irti. Matkustajain
täytyi välinpitämättömästi suhtautua tähän asiaan ja odottaa parempia
aikoja.
Matkustajain joukossa oli myöskin kullanhuuhtomoyhtiön kirjanpitäjä,
joka nuoren rouvansa kanssa oli aikeissa lähteä vähäiselle
huviretkelle Blagovestšenskiin.
Olginan ja Blagovestšenskin välillä matka kestää myötävirtaa kulkien
puolentoista vuorokautta, mutta vastavirtaa kulkien viipyy
puolenkolmatta vuorokautta, jollei mitään esteitä ilmesty.
Keskikesällä sellainen matka on erittäin miellyttävä. Kun höyrylaiva
Andrei ei ollut mikään matkustajalaiva eikä siinä ollut ravintolaa,
oli pelkkää hyväntahtoisuutta, että sallittiin Nilssonin perheen ja
parin kauppiaan seurata mukana. Nuori pariskunta oli varustanut
itselleen eväitä ja vaatteita ainoastaan muutaman päivän ajaksi.
Menomatka Blagovestšenskiin onnistuikin hyvin, sillä vaikka vesi
joessa oli matalalla, oli laiva tasapohjainen ja rakennettu samaan
malliin kuin amerikkalaiset jokialukset, kaksikerroksinen, siipipyörä
perässä ja hyvin matalassa kulkeva ja ilman lastia. Mutta
paluumatkalla oli vesi laskehtinut muutaman tuuman ja laivaan oli
otettu lastia. Kun herrasväki Nilsson nousi laivaan, oli laiva jo
neljättä viikkoa paluumatkalla, ja oli jo useassa paikassa takertunut
matalikoille ja purkanut jo puolen lastiansa. Kun nyt taas tartuttiin
kiinni, niin nuoren rouvan kärsivällisyys loppui. Hän ja hänen
miehensä päättivät antaa soutaa itsensä vastavirtaan laivan veneessä.
Heidän mukanansa seurasivat laivan konttoristi ja yksi matkustajista
ja aikomus oli lähimmässä kylässä ostaa ruokavaroja laivaan
matkustajien tarpeiksi. Kaiken teen ja sokurin olivat matkustajat jo
jakaneet pieniin annoksiin, mutta leipä oli tyyten lopussa, niin että
laivamiesten homeiset vanhat korputkin syötiin halukkaasti. Herrasväki
Nilsson oli onneksi varustanut mukaansa vähän säilykkeitä.
Ruokavarain hankkijat tulivat takaisin heinäk. 13:na tukkilautalla,
jonka he olivat itsellensä tehneet. Elintarpeiden hankinta oli
onnistunut. Siihen aikaan kuljettiin Amurin jokea pitkin ainoastaan
kahdella tavalla. Avoveden aikana aluksilla ja joen ollessa
jäätyneenä, jäätä myöten. Jos olisi ollut mahdollista silloin kulkea
jokivartta maata myöten, niin tietysti olisi nytkin kuljettu sitä
tietä.
Heinäkuun 14:ntenä vesi hiukan kohosi ja 15:ntenä koko jalan, niin
että uudistetuin voimin ponnisteltua päästiin vihdoin irti
matalikolta. Matkustajat hurrasivat. Seuraavana aamuna voitiin jo
jatkaa matkaa. Mutta kun oli kuljettu 14 virstaa tartuttiin vielä
kerran matalikolle kiinni, tällä kertaa kuitenkin vain muutaman tunnin
ajaksi.
Albasinan kylään saavuttiin heinäkuun 17:ntenä. Nuori pariskunta oli
sinne saapunut ainoastaan puolen vuorokautta ennenkuin laiva. Heidän
matkansa oli ollut hyvin vaivalloinen.
Tämä Albasinan kylä, Amurin-joen varrella ja muutamaa syltä
korkeammalla kuin joen tavallinen vedentaso, on ennen ollut iso
kaupunki ja maata kaivettaessa löydetyt vanhat rahat ja aseet
todistavat samaa mitä monissa tarinoissa kerrotaan. Kylän ympärillä
näkyy myös jäännöksiä muureista ja rakennusten perustuksista.
Albasinan sähkölennätinpäällikkö oli monta vuotta oleskellut Suomessa
ja oli Turussa mennyt naimisiin. Vierasvaraisesti oli
sähkölennätinpäällikkö kutsunut herrasväki Nilssonin luoksensa asumaan
ja siellä he kohtasivat myöskin helsinkiläisen asessori Cruskopfin
perheinensä. Hänen piti muuttaa Blagovestšenskiin lennätinaseman
päälliköksi ja oli kauan perheinensä odotellut höyrylaivaa
Stretinskissä. Nyt he kulkivat myötävirtaan kahdella veneellä, jotka
olivat yhteen sidotut ja katetut tuohikatolla. Albasinassa heidän ei
tarvinnut kauan odotella, sillä vesi oli kohonnut kaksi arssinaa ja
samana iltana he saivat mennä myötävirtaan aikovalle yksityishenkilön
omistamalle laivalle.
Höyrylaiva Sea tuli heinäk. 22 p:nä täpötäynnä matkustavaisia, ja
Albasinassa odotti sitä 15 matkustajaa. Kapteeni ei tahtonut kuulla
puhuttavankaan matkustajien lisäämisestä, sillä laivassa ei ollut
tilaa useammille, mutta koska jo olimme maksaneet aikaisemmin
laivalippumme — kertoo Nilsson — ja kun kauniisti puhuimme
kapteenille, saimme tulla mukaan toistaiseksi kansimatkustajina. Yöllä
nousi mitä kamalin rajuilma. Taivas oli kuin tulessa alituisista
salamoista, sade vuoti virtana alas pilvistä ja tuuli niin rajusti,
että tuntui kuin ankkurien kettingit saattaisivat joka hetki katketa.
Rouva Nilsson itki mielipahasta, kun hänen täytyi lapsen kanssa
oleskella kannella, vaikka oli ostettu yksityinen hyttipaikka. Lopulta
saivat insinööri ja hänen perheensä kuitenkin yösijan erään toisen
matkustajan luona, jolla oli ollut onni saada parempi paikka. Eräänä
yönä he saivat luvan nukkua samassa hytissä, jossa kuljetettiin
kultahiekkaa huuhtomoista, kuitenkin sillä ehdolla, että ovi pidettiin
tarkoin lukittuna. Kultahiekka oli ommeltu paksuihin purjekankaisiin
säkkeihin. Niiden ympäri oli kääritty monet nuorat. Usealla sinetillä
ne olivat lukitut ja jokaiseen säkkiin oli kiinnitetty pitkä nuora,
jonka päässä oli puinen koho. Kussakin säkissä oli kultahiekkaa noin 2
puutaa, eli vähän runsaammin kuin 30 kiloa.
Kun oli kuljettu muutamia vuorokausia, jäi herroille varatussa
salongissa yksi makuupaikka tyhjäksi ja isolla lipulla se erotettiin
herrasväki Nilssonille eri hytiksi. Kuitenkin heitä aina uhkasi vaara,
että heidät pantaisiin laivasta maalle, jos vain laiva tarttuisi
matalikolle, sillä jos niin kävisi, niin ainoastaan kenraali ja hänen
seurueensa kuljetettaisiin eteenpäin.
Matalikolle tarttui laiva heinäkuun 27:ntenä juuri päivällistä
syötäessä. Kaikki matkustajat juoksivat peljästyneinä kannelle, sillä
nyt oli kysymys siitä, päästäkö irti vai joutuako maalle.
Yleinen rahankeräys pantiin toimeen palkkioksi niitä miespuolisia
kannella matkustajia varten, jotka suostuisivat astumaan alas jokeen
vivuilla helpottamaan laivaa. Viimein päästiinkin irti, kun oli
käytetty köysiä ja laivan konettakin apuna. Iltapäivällä sivuutettiin
höyrylaiva Korsakoff, jonka komentajana oli suomalainen kapteeni
Nordström. Tämä oli odotellut pari kuukautta ja nyt hän samassa
matkassa seurasi parisataa virstaa vastavirtaa tutkiaksensa
vedenkorkeutta. Hänellä oli mukanansa laivan jäljessä vene,
voidaksensa tulla takaisin.
Vihdoinkin oli 29 p:nä heinäk. päästy Amurin lisäjoen Šilkan varrella
olevaan _Stretinskiin_, joka on suuri postiasema, ja siellä alkoi
jälleen maamatka. Laivalla oli matkustajia viisikymmentä ja asemalla
oli vain kaksi paria postihevosia. Jokaisen, joka tahtoi päästä
eteenpäin, täytyi siis vuokrata ylimääräisiä hevosia.
Šilkajoen varrella on soma kaupunki _Nertšinsk_ ja siellä insinööri
Nilsson osti kaksi lammasnahkaturkkia, sillä Siperiassa on kesälläkin
yöllä sangen kylmä, vaikka lämpö päivällä nousee 30—40 asteeseen.
Wladivostokissa oli hän myönyt turkkinsa luullen, ettei sitä ainakaan
kesän aikana tarvitsisi käyttää.
Amurinjoki saa alkunsa kahdesta alkuhaarasta. Siperian puoleinen on
nimeltä Šilka ja Kiinan alueelta tulevalla on nimet Kerulen, Onon ja
Argun. Kumpaankin alkuhaaraan laskee suuri joukko pienempiä lisäjokia
ja kun syksyllä elo- ja syyskuun aikana sataa rankasti, niin tulvii
Amur rajusti. Vesi nousee yli äyräittensä usein enemmän kuin 20 jalkaa
ja leviää monta virstaa molemmin puolin uomaansa. Silloin tulva tekee
suuria vahinkoja, sillä se hävittää kaikki, mitä sen tielle sattuu.
Ihmisten asunnot sentähden ovat rakennetut ylängölle. Matkamiehemme
näkivät monta kylää, jotka tulvavesi oli hävittänyt, ja asukkaat
olivat siirtyneet toisiin paikkoihin joitakuita virstoja sisämaahan
päin korkeammille seuduille.
Pitkin Amurinjokea olivat matkamiehemme kulkeneet kaikkiansa enemmän
kuin 2 000 virstaa. Ennenkuin rautatie oli Siperiaan rakennettu,
viipyi posti Amurin vartta kulkiessa kauemmin kuin missään muualla.
Nertšinskistä, joka vielä on Amurin varrella, kulkee maantie länteen
päin Jablonoivuorten poikki, ja mainitussa vuoristossa on _Tšitaa_
niminen kaupunki. Sinne Nilsson saapui elokuun 2 p:nä. Hän kohtasi
siellä myös kapteeninrouva Armfeltin, joka oli matkalla
Wladivostokiin.
Kapteeni Armfelt oli Nilssonille toimittanut työpaikan Wladivostokissa
ollessaan varakuvernöörinä ja hänestä on tätä ennen mainittu (s. 232).
Hänen rouvansa palasi Euroopan-matkalta ja kertoi, että Uralin yli
kulkeva tie oli epävarma. Siellä oli matkustajia ryöstetty. Hän oli
nähnyt tiellä ratsumiehiä, jotka ratsastivat täyttä laukkaa ja rouvan
kuski oli varmuuden vuoksi lauaissut muutamia laukauksia
peloittaaksensa ryöväreitä.
Rouva kehoitti insinööriä ostamaan häneltä revolverin lisäksi — sillä
yksi revolveri oli jo ennestään, ja insinööri sen ostikin.
Seuraavana päivänä herrasväki Nilsson matkusti eteenpäin ja saapui
Werhne-Udinskiin elokuun 5:ntenä. Baikal-järven rannikolle he tulivat
elok. 6:ntena. Siellä oli pari päivää odotettava höyrylaivaa.
Matka Nertšinskistä Werhne-Udinskiin asti oli metsätöntä aron
tapaista. Pitkällisen poudan takia oli ruoho maassa kuivunut ja
lakastunut niin, että ihmiset vedättivät heiniä monen peninkulman
takaa.
Mongolilaiseen rotuun kuuluivat tämänkin seudun alkuasukkaat. Heidän
ihonsa on keltainen, tukka suora, karkea ja aina pikimusta, silmät
ovat vinossa asennossa ja mustat sekä kiiluvat kapeassa raossa
silmäluomien välissä. Baikalin ja Amurin välisillä seuduilla asuvat
burjaatit ovat taitavia pyydystämään ja kesyttämään sekä hoitamaan
hevosia. Tätä ennen on jo kerrottu Siperiassa käytetystä ajokalusta
tarantassista, jollaisella myöskin amiraali Furuhjelm matkusti.
Itä-Siperiassa käytetty tarantassi on Nilssonin kertomuksen mukaan
pienempi, mutta senkin eteen valjastetaan vähintäänkin kolme hevosta.
Baikalin takaisilla mailla on tarantassi nelipyöräinen ja keskimmäinen
hevonen ohjaa kulkuneuvoja. Sen sivulle valjastetut voivat olla
puolivillejä. Nilsson kertoo, että hän matkallansa usein sai villin
hevosen, jota hillittiin kiinnipitäen joko suitsista tai korvista,
kunnes ajaja oli ehtinyt nousta kuskipenkille. Kun hevonen laskettiin
irti, syöksähti se eteenpäin hurjaa vauhtia. Kyytimaksu laskettiin
puolestatoista neljään kopeekkaan virstalta jokaista hevosta kohti.
Ajaessa tarantassi pehmeästi keinuu ja siihen matkustaja tekee
itselleen makuuvuoteen, jolle heittäytyy täysissä vaatteissa. Yöksi
vedetään peitteeksi turkki. Nilsson lupasi kyytimiehelle 20 kopeekkaa,
jos hän ajaisi hyvästi. Siihen ei tarvinnut antaa kahta kehoitusta.
Matkustajat koettivat nukkua luottaen siihen, että kyllä Herra hullut
hoitaa. Kyytimies herätti matkustajat seuraavassa majatalossa.
Pisin matka, minkä matkustajamme yhden vuorokauden kuluessa ehtivät
kulkea hevoskyydillä, oli 270 virstaa ja sillä matkalla muutettiin
hevosia 10—12 kertaa. Missä soveltui, siinä aterioitiin. Kerran oli
kesäyö niin pimeä, että arolla ajettiin eksyksiin, mutta kun ajettiin
kahdella tarantassilla samassa seurassa, niin kyytimiehet riisuivat
kaksi hevosta ja ratsastivat eri haaroille etsimään sähkölennättimen
paaluja. Tarantassissa sytytettiin kynttilä, etteivät miehet eksyisi
pois ajopeleistä ja kun viimein toinen miehistä löysi tien, niin hän
tulitikulla antoi merkin ja sillä tavoin tultiin jälleen oikealle
tielle.
Kun Baikal-järven poikki oli laivalla kuljettu yön aikaan, saapuivat
matkamiehet elokuun 9 p:nä Siperian pääkaupunkiin Irkutskiin. Se on
iso ja komea kaupunki, jossa on paljon kivitaloja ja hyvin varustetut
kauppapuodit, samoin kuin muissakin Venäjän läänien pääkaupungeissa.
Irkutskissa Nilsson osti vielä yhden turkin entisten lisäksi sekä
muutamia patjoja, jotta heillä olisi vähän pehmeämpää ajopeleissä,
sillä heillä oli vielä 1 600:n virstan maamatka jäljellä Tomskiin,
missä jälleen alkaa vesitie virtaa myöten.
Irkutskista lähdettiin elok. 11. p:nä ja he tulivat 13 p:nä
Nišne-Udinskin kaupunkiin, 15:ntenä Kainskiin ja 16 p:nä
Krasnojarskiin. Viimeksimainittua kehuu Nilsson muistelmissaan
pieneksi ja somaksi kaupungiksi. Pitkiä matkoja kulkevien on tarvis
ostella kaupungeissa matkaeväitä ja Krasnojarskissa sai ostaa
arbuuseja ja muita hedelmiä, sekä varsin hyvää vehnäleipää, teetä,
sokeria y.m. Postiasemilla tai majataloissa sai käyttää teekeittiötä
ja oli tavallisesti saatavissa maitoa ja munia. Joskus sai
päivällistäkin, jolloin useimmiten tarjottiin kaalikeittoa ja lihaa.
Krasnojarskissa herrasväki Nilsson asettui hotelliin levätäksensä
vuorokauden, sillä pitkät matkat rasittavat. Tavallisesti olivat he
matkustaneet yhtämittaa 4—6 vuorokautta ja sitten taas levänneet yli
yön jossakin kaupungissa. Krasnojarskin hotellissa vapaaksi jääneessä
huoneessa oli juuri ennen heitä asunut venäläinen junkkari, jonka
matkatavarat vielä olivat huoneessa. Yöllä heidän maatessaan oli
junkkari käynyt ottamassa tavaransa pois lähtiessään. Aamulla, kun
matkamiehet heräsivät, kaipasi rouva Nilsson vyötänsä, jonka sisään
oli 100 ruplan seteleinä neulottu kaikki heidän matkarahansa.
Ymmärtää, miten he säikähtivät, mutta pelkkään säikähdykseen tämä
tapaus päättyi. Vyö oli yöllä irtautunut ja pudonnut lattialle, mutta
helposti he olisivat voineet menettää kaikki rahansa.
Elokuun 17 p:nä he tulivat Atšins-nimiseen pikkukaupunkiin ja 18 p:nä
saavuttiin Marinsiin. Nämä paikat ovat Jenisein ja Ob-joen lisäjokien
varsilla ja kaupunkiin tullessa piti aina kulkea joskus kaksikin
kertaa lautalla joen poikki.
Tomskin kaupunkiin he tulivat elok 19 p:nä ja viipyivät siellä viikon
päivät. Vieraalla paikkakunnalla he saivat hauskan yllätyksen
tavatessaan suomalaisen lehtori Sirénin, joka sikäläisessä kimnaasissa
oli ranskankielen opettajana. He kohtasivat Tomskissa myöskin
luutnantti Makaroffin, joka viisi viikkoa ennen heitä oli lähtenyt
Wladivostokista. Luutnantilla oli mukanansa pikkutyttärensä. Tämän
äiti oli japanilainen.
Maisemat alkoivat Werhne-Udinskista alkaen saada hedelmällisemmän
ulkomuodon. Aroseutu muuttui vähitellen metsiköiksi, vuorisiksi mäiksi
ja laaksoiksi. Tomskin kuvernementissa olivat luonnontuotteet varsin
halpahintaisia. Esimerkkinä mainittakoon, että puuta (16 kiloa)
vehnäjauhoja maksoi vain 35 kopeekkaa, säkillinen perunoita 30 kop.,
100 isoa kurkkua 8 kopeekkaa, 1 puuta lihaa ruplan; voista maksettiin
12 kopeekkaa naulalta j. n. e. Tomskiin menevä tie oli hyvin huono,
sillä oli satanut pari viikkoa ja monet monituiset kauppamatkueet,
jotka toivat teetä Kiinasta ja veivät venäläisiä tavaroita Siperian
eri osiin, rikkoivat pehmeällä pohjalla olevan tien vielä huonommaksi.
Liikenne oli niin suuri, että vuorokauden kuluessa voitiin laskea 1
000:kin tavarakuormaa menevän ohi.
Baikal-järvestä etelään päin on Venäjän ja Kiinan rajalla kaksi
kaupunkia aivan likellä toisiaan. Venäjän puolella on Kiahta ja Kiinan
puolella Maimatšin. Sieltä menee Gobin erämaan halki karavaanitie
suoraan Pekingiin. Ennenkuin Siperian rautatie oli rakennettu, oli
tämä maantie tärkein yhdysside Kiinan ja Venäjän välillä, ja teekaupan
pääpaikka oli Kiahta. Siperian rautatie ja Suezin kanava ovat
vaikuttaneet suuria muutoksia Siperian kauppa-oloissa. Vielä silloin,
kun insinööri Nilsson perheinensä Siperian kautta palasi Suomeen,
kohtasi hän Siperiassa vankien kuljetusjoukkoja. 50—60 vankia
kerrallaan kuljetettiin osaksi kahleissa osaksi vapaina vartioston
saattamina jalkaisin marssien karkoituspaikkoihinsa monen tuhannen
virstan päähän kotiseuduiltaan. Herrassäätyiset vangit ja sairaat
saivat ajaa hevosella.
Pisimmän ja tukalimman osan matkasta Siperiassa oli Nilssonin perhe jo
kulkenut, ja siihen asti ei heitä ollut uhannut mikään mainittava
vaara tai onnettomuus. Mutta eräänä yönä he saivat kaiken yötä pelätä
henkeänsä. Insinööri oli antanut kyytimiehen houkutella itsensä
lähtemään metsän halki kulkevaa oikotietä, jonka piti muka lyhentää
matkaa useita virstoja. Iltamyöhällä he tulivat kaukana yleisestä
maantiestä syrjässä olevaan yksinäiseen taloon, jossa piti saada
vaihtaa toiset hevoset. Mutta talon isäntä sanoi, ettei hevosia
saataisi ennenkuin vasta aamunkoitteessa, sillä ne olivat kaukana
laitumella. Sitä ei oltu otettu huomioon. Muita ihmisiä ei näkynyt
talossa kuin isäntä ja hänen emäntänsä, joka hoiteli pientä itkevää
lasta.
Rauhattomin mielin matkustajat tekivät omista vaatteistaan itsellensä
makuusijan tuvan permannolle ja laskeutuivat levolle kumpainenkin
revolverilla varustettuna. Insinöörillä oli sitäpaitsi vaatteiden
ulkopuolella vyöllänsä japanilainen tikari. Se ajatus, että he olivat
hyvinkin turvattomassa tilassa karkoitettujen pahantekijöiden seassa
syrjässä yleisestä maantiestä ja voisivat kadota jäljettömiin, piti
heidät valveilla koko yön. Talon isäntä astua tassutteli yöllä useita
kertoja sukkasillaan tupaan ja emännän varoittava ääni kuului toisesta
huoneesta, mutta joka kerta näyttivät matkamiehet olevansa valveilla
ja puhelivat äänekkäästi keskenänsä. Viimein päivä alkoi koittaa.
Matkustajat nousivat makuulta, vaativat kyytihevosia ja pääsivät
jatkamaan matkaansa. Mutta oikotien muisto tuntui jälkeenpäin usein
hyvinkin ikävältä.
Elokuun 25 p:nä herrasväki Nilsson Tomskissa nousi höyrylaivaan, jonka
piti viedä heidät Tjumeniin. Samassa laivassa tuli Venäjältä 650
vankia, jotka olivat tuomitut Siperian vuorikaivoksiin elinkautiseen
pakkotyöhön. Heidät oli suljettu höyrylaivan hinaamaan rautaiseen
proomuun, jossa oli rautapeltinen katto ja rautainen ristikko seininä,
niin että vangit olivat kuin lintuhäkissä.
3 000 virstan pituinen matka oli herrasväki Nilssonilla matkustettava
pitkin Tom- ja Ob-jokia ja sitten Irtišiä ja sen lisäjokia Tobolia ja
Turaa myöten. Tjumen on näet Turan varrella. Lisäjoissa Tomissa,
Tobolissa ja Turassa oli vesi sangen matalaa, niin että täytyi muuttaa
neljään eri laivaan, jotka kulkivat kukin eri matalassa vedessä.
Pääjokia Obia ja sen kaksoisjokea Irtišiä myöten he saivat matkustaa
isossa höyrylaivassa, joka komeudessa ja mukavuudessa ei ollut
suomalaisia laivoja huonompi. He saivat ostaa samminmätiä (kaviaaria)
30:llä kopeekalla naulan. Sitä he ostivat 10 naulaa ja söivät sitä
liian runsaasti, niin että tulivat siitä kipeiksi. Samarovassa he
kohtasivat helsinkiläisen professori August Ahlqvistin, jonka mukana
seurasivat ylioppilaat Boehm ja Bergroth. Nämä viimeksimainitut olivat
lähteneet Ob-jokea myöten tutkimusretkelle. He seurasivat laivan
mukana Tobolskin kaupunkiin asti, johon saavuttiin syyskuun 2 p:nä ja
siellä herrat Boehm ja Bergroth erkanivat.
Tässä mainittu henkilö oli sama Ernst Evald Bergroth, joka myöhemmin
oli lääkärinä Tampereella. Hänen kanssaan kirjoittaja tuli tuttavaksi
palvellessaan yhtaikaa amanuenssina ylioppilaskirjastossa. Helsingin
Yliopiston myöntämillä stipendivaroilla matkustivat herrat Boehm ja
Bergroth Siperiassa ja heitä oli kehoitettu matkustamaan yhdessä
professori Ahlqvistin seurassa, joka tutkien ostjakien kieltä oli jo
ennenkin matkustellut niillä mailla ja tunsi maan oloja.
Samalla matkalla kuin insinööri Nilsson kohtasi edellämainitut
Helsingin Yliopiston miehet, tuli vastaan myöskin Lyypekin kaupungista
kotoisin oleva potkurilla kulkeva höyrylaiva Lovisa. Se oli
ensimmäinen höyrylaiva, joka Jäämeren kautta oli kulkenut Ob-joelle.
Sillä oli matkan päämääränä Tobolsk, jonne se toi Englannista
konetavaroita sekä sekatavaroita Tallinnasta. Matkalla se oli ollut
vähän kolmatta kuukautta. Siperian asukkaat kummastelivat höyrylaivaa,
joka kulki ilman siipipyörää. Tämän kaukaa Siperian vesille saapuneen
laivan kylkeen laski se laiva, jolla herrasväki Nilsson matkusti ja
molempain laivojen välillä tehtiin vierailukäyntejä. Parin tunnin
kuluttua laivat jälleen irroitettiin toisistaan. Lovisa-laivan
miehistö mittaili Ob-joen syvyyttä joten se kulki hitaammin kuin
siperialainen matkustajalaiva.
Syyskuun 5 p:nä Nilsson saapui Tjumeniin, tilasi heti hevosia ja
vuokrasi neljän istuttavat isot tarantassirattaat, joissa ajettiin
yhdessä luutnantti Makaroffin ja hänen matkakumppaniensa kanssa —
kaikkiansa 6 henkilöä — Jekaterinenburgiin, johon he saapuivat
syyskuun 6 p:nä. Tämä osa matkasta oli hauska ja miellyttävä; matka
kului hupaisesti ja pian jutellessa ja lauleskellessa.
Jekaterinenburgin kaupunkia kehuu Nilsson hyvin rakennetuksi, ja kun
siinä kaupungissa harjoitettavasta teollisuudesta kivityöt ovat
huomattavat, niin hän osteli muistoksi malakiitista ja
vuorikristallista tehtyjä pikkutavaroita.
Seuraavana päivänä matkamiehet jatkoivat matkaa eri ajopeleissä ja
saapuivat syyskuun 8 p:nä Tuguriin, joka on tunnettu halpahintaisista
rasvanahkaisista kenkätavaroistaan. Nilssonin saapuessa kaupunkiin oli
siellä iso ihmistungos ja kysyttyään sen aihetta, sai hän tietää, että
tungoksen aikaansai joukko talonpoikaista nuorta väkeä, joka oli
määrätty lähtemään Turkin sotaan. Sotaanlähtevien ystävät olivat
joukolla kertyneet heitä hyvästelemään. Ihmiskokous oli virstan matkan
päässä kaupungin ulkopuolella, missä omaiset lausuivat viimeiset
jäähyväiset. Tilaisuus oli sydäntäsärkevä ja Nilssonin paatunut
kyytimieskin vuodatti kyyneleitä.
Permin kaupunkiin saapui herrasväki Nilsson syyskuun 10 p:nä. He
menivät suoraan höyrylaivaan, joka myötävirtaa vei heitä edelleen ja
13:ntena he saapuivat Kasaniin. Tataarilaiset, jotka asuvat Kasanin
ympäristössä, ovat ahkeria ja taitavia hedelmäinviljelijöitä, ja
siellä sai ostaa monenlaisia ihania hedelmiä. Kasan on sitäpaitsi
Venäjän suurimpia kaupunkeja ja on tullut hyvin tunnetuksi
oivallisista ajopeleistään, joita myydään yli koko maan. Ovathan
kasaanilaiset reet Suomessakin hyvin tunnettuja. Muuan englantilainen,
joka samaan aikaan kuin Nilsson matkusti, (myöhemmin hän oli
Wladivostokissa valtion konepajan työmestarina) kävi katselemassa
Kasanin työpajoja, kehui Kasanissa olevaa työväkeä erinomaisiksi
työntekijöiksi.
Nišnij-Novgorodiin saapui Nilsson perheinensä syysk. 15 p:nä. Sieltä
he jatkoivat matkaansa junalla Moskovaan, johon saapuivat 16 p:nä.
Katseltuaan kaupungin nähtävyyksiä, minkä verran niitä lyhyellä
pysähdysajallaan ehtivät, he jatkoivat 18 p:nä junalla matkaansa
Pietariin, johon saapuivat syysk. 19 p:nä myöhään illalla.
Hotelleja ja yksityisiä majataloja tarjottiin Pietarin asemalla niin
paljon, että tarjousten tekijät suorastaan piirittivät matkustajia.
Kaikki ojentelivat osoitekorttejansa ja tekivät meluten tarjouksiansa
yhtaikaa.
Vielä Pietarissa kohtasi insinööri Nilsson Amurin retkikunnan jäsenen
kapteeni Jakobsénin, joka oli suomalaisen höyrylaivan kapteenina.
Yhdessä he menivät kapteenin kuljettamaan laivaan ja kertoilivat
toisillensa vaiheitansa sen jälkeen, kuin he Wladivostokissa olivat
eronneet.
Nilsson poikkesi Kronstadtiin tervehtimään insinöörikapteeni Hjalmar
Höökiä, joka Wladivostokista poismatkustettuansa oli virassa Venäjän
valtion konepajoissa. Useat suomalaisen siirtokunnan jäsenistä olivat
heidän yhtiönsä hajotessa saaneet häntä kiittää monesta hyödyllisestä
neuvosta ja annetusta avusta.
Rautateitse Nilsson matkusti sitten Pietarista Helsinkiin, jonne
saapui syyskuun 21 p:n iltana, mutta siellä ei silloin ollut asemalla
ketään asuinhuoneita tyrkyttelemässä. Halki koko Siperian ja Euroopan
Venäjän oli herrasväki Nilsson matkustanut ja kaikista vähimmän
tyydyttävän yösijan koko matkalla he saivat Suomen pääkaupungista.
Helsingistä insinööri N. matkusti vielä Turkuun toivoen tapaavansa
vanhan äitinsä, mutta sitä iloa hänelle ei oltu sallittu, sillä äiti
oli kuollut kuukautta aikaisemmin kuin lähtö Wladivostokista tapahtui.
Siihen aikaan viipyi posti Suomesta Wladivostokiin noin 4 tai 5
kuukautta. Turussa hän kuitenkin sai iloisen vastaanoton sukulaisilta
ja tuttavilta.
Runsaasti 3 kuukautta (kesäkuun 16:nnesta syyskuun 21:een) oli noin 12
000 virstaa pitkä matka Wladivostokista Helsinkiin kestänyt.
Näin olemme seuranneet useitten Amurin retkikunnan jäsenten
elämänvaiheita kaukaisessa Idässä. Mainittakoon insinööri Nilssonista
vielä, että hän myöhemmin oli useita vuosia Kaukaasiassa Nobelyhtiön
palveluksessa ja tätä nykyä (1925) vielä elelee reippaana vanhuksena
Helsingissä harjoittaen englanninkielen opiskelua voidaksensa sillä
kielellä antaa kirjallisia tietoja ulkomaisille aikakauskirjoille
kokemuksistaan pitkien matkojensa varrelta Suomen ulkopuolella.
Tarkat muistiinpanot ja päiväkirjamerkinnöt todistavat hänen
huolellisuuttansa kertojana ja lisäävät tämän kertomuksen
yksityiskohtaista luotettavuutta, sillä pelkät ulkomuistista
kirjoitetut kuvaukset voivat usein viedä kertojan harhaan.
Viitteet:
[1] Latinalainen sana _clamamus_ — huudamme.
[2] Kormorantit ovat isoja mustia vesilintuja, jotka pyydystävät
kaloja.
Digitoijan huomio tekijänoikeuksista: Lagus on koonnut teoksen
perustuen kahden retkellä mukanaolleen muistiinpanoihin. Nämä herrat
olivat C. J. Schoultz (1849—1923) ja K. F. Nilsson (1846—1931).
Nilssonin kuolinvuosi löytyy sanomalehtilähteistä: Suomen kuvalehti,
1926, n:o 6, 6.2.1926; Hufvudstadsbladet, 1931, n:o 2, 3.1.1931.
Delfiinejä kuvaavan piirroksen tekijä on Friedrich Specht
(1839—1909). Paviaania ja tiikeriä kuvaavien piirrosten tekijä on
Wilhelm Kuhnert (1865—1926). Muiden piirrosten ja kuvien tekijöitä ei
ole ilmoitettu.