Puhuttaessa Venäjästä johtuu heti mieleen maa, missä tapaa sangen
lukuisia erilaisuuksia muihin maihin verraten ja missä vastakohdat
sekä maa- ja kansantieteellisellä että poliittisella alalla kohtaavat
toisensa.
Ensinnäkin on Venäjä suuruudessaan vertaistaan hakeva yhtenäinen,
vaikka kahteen maanosaan kuuluva tasanko, mitä voidaan kulkea 90
pituusastetta, s.o. noin 10,000 km, tapaamatta kiveä kiven päällä ja
millä matkalla, kulkien junalla länteenpäin, voidaan saavuttaa 25
tuntinen vuorokausi tai vastakkaiseen suuntaan kulkien 23 tuntinen.
Jo yksin sen Euroopan puoleinen osa on yhtä laaja pinta-alaltaan kuin
meihin kääntynyt kuunpuolikas. Venäjän suurin kuvernementti Arkangel
peittää saman pinta-alan kuin Saksa, Hollanti ja Italia yhteensä ja
pienin Venäjän kuvernementeistä — Moskova — on yhtä suuri kuin Hollanti.
Venäjä on tyypillinen mannermaa, mutta kumminkin sen jokien
yhteenlaskettu pituus on yli 76,000 km ja jos ne liitettäisiin
perätysten, saataisiin joki, joka ulottuisi kaksi kertaa maapallon
ympäri. Siitä määrästä on purjehdittavaa vesitietä enemmän kuin
puolet ja yksin Volgan, Euroopan pisimmän joen vesialassa on 12,000
km purjehduskelpoista vesireittiä, minkä rannoilla on 39 suurempaa
kaupunkia, sekä yli 1,000 kylää. Nevanjoki on muodostunut verrattain
niin myöhään kuin 4,000 vuotta takaperin, jotavastoin Volga periytyy
nähtävästi tertiäärikauden loppupuolelta, ollen sillä ikää yhtäpaljon
miljooneja vuosia kuin Nevalla on tuhansia.
Maan pohjoisissa seuduissa kestää talvi 8 kuukautta, mutta eteläisillä
aroilla ainoastaan 3 kuukautta. Asovan meren rannalla on huomattu 41° C
pakkasta, siis elohopea jäätynyt, mutta lähes 2,000 km _pohjoisempana_
Pietarissa elohopea ei ole jäätynyt. Maan rajojen sisällä on mitattu
130° C lämpömäärän vaihtelu, nim. 70° pakkasta ja 40° lämmintä varjossa.
Normaalisina aikoina Venäjä on puinut 2/3 kaikesta eurooppalaisesta
viljasta, niin jopa yli 41 % maailman koko vehnäsadosta, mutta
kumminkin uhkasi v. 1921 vähintäin 25 milj. ihmistä nälkäkuolema.
Riittämättömän ravinnon s.o. ali-ravitsemistilan aiheuttamista
seurauksista on Venäjällä viimeisen neljän vuoden aikana kuollut
vuodessa 4 pros. väestöstä, nousten prosenttimäärä kulutuskeskuksissa
25 %. Maassa asuu heimoja, jotka elävät vielä osittain kivikaudessa,
kuin sitävastoin teollisuus ja kulttuuri toisissa seuduissa ovat
kohonneet huippuunsa. Olen tavannut keski-venäläisessä kylässä
uusiaikaisimpia niitto- ja leikkuukoneita, mutta samalla myöskin kauvas
menneisyyteen kuuluvan _huhmarin_ ja puiset käsimyllynkivet lähes
jokaisessa talossa syömäviljan rouhimista varten.
Kun historian ensimmäinen sarastus valaisee Venäjän laajoja tasankoja,
tapaamme siellä heimokuntaperusteelle jakautuneen asujaimiston,
mitkä keskenään riitelivät eduista, vallasta ja maa-alueista,
kunnes keski-aasialaiset mongoolit, jotka tosiaankin osasivat
olla yksimielisiä, laskivat heidät valtansa alle, verottivat ja
orjuuttivat mielin määrin. Vielä viimeaikoihin asti vallinnut omituinen
"mir"-järjestelmä, kyläkuntahallinto, on välittöminä peruina säilynyt
heimokunta-ajoilta ja samalla kun se on todistus kokonaisen kansan
takapajuisuudesta, on se myöskin sen heikkous, jopa siihen määrään,
että samainen kansakunta aikoinaan on ollut pakoitettu muista maista
pyytämään itselleen _hallitsijaa_ ja yhteiskunnallisien olojensa
järjestäjää. Yhä uudelleen näyttää onneton Venäjä ajautuvan samaan
pulmaan. Sangen lähellä on nykyään tilanne jolloinka se on vieläkin
kerran huudettava ulos maailmaan: Tulkaa hallitsemaan meitä ja
järjestämään sekasortoiset yhteiskunnalliset olomme! Historia uusiutuu.
On ollut onneton ja perinjuurin väärä ajatus luoda Venäjästä
suurvalta. Jo kansallisluonteensa perusteella se siihen ei sovi, eikä
tule kaikesta huolimatta suurvaltana pysymään. Semmoiseen vaaditaan
aimo annos kansallista itsenäisyyttä ja sitä ei tapaa Venäjän
kansallisluonteessa.
Venäjän kansa on koko historiansa aikana osoittautunut lapseksi,
suureksi lapseksi, joka tarvitsee vanhimpansa ohjausta ja ruoskaa.
Toiset pitävät Venäjän hallitsijaa Iivana julmaa pahimpana tyrannina
mitä milloinkaan on ollut olemassa ja kumminkin kaipasi kansansa häntä
kuoltuaan ja ylinnä itkivät ja valittivat ne, joiden omaiset hän oli
kiduttanut ja teloittanut ja joiden elämänonnen hän oli tuhonut. Se,
jos mikään, on tyypillisin kansanluonteen kuva.
Nykyisen kommunistisen harhaman olisi mikä sivistyskansa tahansa
pudistanut hartioiltaan, tilanteen, mikä kuolemanvarjona on painanut
Venäjän onnetonta kansaa yli viiden vuoden ajan, mutta Venäjän kansa ei
sitä ole tehnyt. Se kärsii vaan niin suunnatonta ja sanoin kuvaamatonta
kurjuutta, minkä edessä historiakin vaikenee sanattomaksi. Oikein
tuntee syvää sääliä sitä kansaa kohtaan, pitäessään siitä sanoa: Se on
saanut juuri semmoisen järjestelmän kuin se _ansaitsee._ — Kummallista
kuin kokonainen kansa niin pitkän ajan alistuu olemaan valtiollisena
koekaniinina!
Ei kannata lähteä esittämään vastakohtia ja ristiriitoja siitä
järjestelmästä, sillä se on jo semmoisenaan suoranainen vastakohta
ja vahingollisin tilanne mitä historiallisen köyhälistöliikkeen, sen
kansainvälisen vapautumistaistelun tielle voi sattua.
Pari huvittavaa kysymystä voisimme lopuksi esittää: Miksi
kommunistisella Venäjällä vielä vv. 1920—1921 vallitsi työvoiman puute
vaikka siellä jokainen oli pakotettu työskentelemään, kun sitä vastoin
porvarillisissa maissa ainoastaan osa kansasta työskentelee tuotannossa
ja kumminkin syntyy liikatuotantoa ja työttömyyttä?
Miksi kommunistisella Venäjällä työläiset kärsivät nälkää,
vilua ja alastomuutta ja kuolivat joukottain mainittujen syiden
johdosta, vaikka jokainen työskenteli ainoastaan oman henkensä
ylläpitämiseksi, jotavastoin porvarillisissa maissa, missä työläiset
ovat pakoitetut elättämään ei ainoastaan itsensä ja perheensä, vaan
_kapitalistinsakin_, eivät kumminkaan tavallisissa oloissa ylipäänsä
kärsi nälkää ja vaatteettomuutta?