Vuosisatojen halki on Itämerenmaakuntia pidetty saksalaisten maana,
sillä saksalaiset paronit ovat niissä aina pysyneet maanomistajina,
vaikkakin Tanskan, Puolan, Ruotsin ja Venäjän valtakunnat kukin
vuorostaan ovat valloittaneet ne itselleen.
Maan varsinaiset asukkaat, jotka 600 vuotta olivat saksalaisten orjina,
eivät kuitenkaan ruvenneet puhumaan saksan kieltä. Aikaisemmin oli
Itämerenmaakunnissa kolme eri kansallisuutta: pohjoisessa virolaiset,
jotka silloin olivat varsin lähellä suomalaisia, kaakkoisessa
lättiläiset, keskellä, s.o. suurimmassa osassa Liivinmaata ja
Kuurinmaata, liiviläiset.
Viimemainitut eivät tottuneet orjuuteen, vaan kapinoivat alituisesti.
Siitä syystä miehet mestattiin, vaimot ja lapset jaettiin
lättiläiskyliin, missä heidän täytyi oppia lätin kieltä. Ainoastaan
kahdella paikkakunnalla liiviläiset säilyttivät kansallisuutensa
kauemmin: Liivinmaan Salatsissa (Salis), missä viimeinen liiviläinen
kuoli v. 1868, ja Kuurinmaan Dondangenissa ja Poppenissa, missä heitä
on vielä nytkin.
Viron ja lätin kansallisuuksia eivät saksalaiset koettaneet hävittää,
sillä ensinnäkin alkuasukkaat kelpasivat orjiksi, toiseksi huomattiin
sen seikan, etteivät orjat puhuneet herrainsa kieltä, lisäävän
viimemainittujen kunniaa. Orjilla täytyi olla oma orjankielensä.
Sellainen katsantokanta vallitsi vielä silloinkin, kun
Itätnerenmaakuntien talonpojat jo olivat virallisesti vapaita. Saksan
kielen taito oli talonpojillekin hyödyllinen, mutta paronit eivät
huolehtineet sen edistämisestä. Siitä syystä ovatkin viron kansan
herättäjät ja johtajat Hurt, Jakobson ja Grenzstein, jotka vastustivat
virolaisten saksalaistumista, kaikki kolme itse kirjottaneet saksan
kielen oppikirjoja, jollaisia eivät saksalaiset olleet viitsineet
toimittaa.
Vasta silloin kun huhut alkoivat kertoa, että hallituksen käskystä
venäjän kieli kaikkialla otetaan pakollisesti käytäntöön, paronit ja
pastorit yhtäkkiä tahtoivat korjata laiminlyöntinsä. Mutta nyt oli
saksalaistuttaminen liian myöhäistä. Taloudellisista syistä olivat
paronien ja talonpoikien välit kärjistyneet. Alkoipa saksan kielikin jo
käydä vihatuksi. Ja kun vuodesta 1886 alkaen aikaisemmin ennustettu
venäläistyttämisyritys alkoi, niin ei sen ohella saksan kielellä ollut
sijaa.
Kaksikymmentä vuotta kestänyt venäläistyttämisyritys on aikaansaanut
virolaisille ja lättiläisille lukemattomia vaikeuksia ja kärsimyksiä.
Mutta se hyöty on siitä ollut, ettei Itämerenmaakunnissa nyt enää ole
pelkoa saksalaistuttamisesta eikä paikallinen väestö enää pidä venäjän
kielen taitoa kaiken hyvän lähteenä.