RANK. Tietysti! Juuri siitä syystä! Suurkauppiaat ja suurkauppiain
ystäväthän ne siellä istuvat. Ja tulevat istumaan niin kauvan kuin
rikkaat saavat äänestää kahdellakymmenellä viidellä äänellä. Mutta
antakaahan olla, jahka tullaan siihen, että kaikilla on vaan yksi
ääni--
AHLBOM. Varjele taivas! Silloin ollaan hukassa. Näkeehän jo, mitkä
seuraukset ovat vapaasta elinkeinolaistakin. Ammattitaito häviää--
LINDEMAN. Niin, se on totta: ammattitaito häviää.
AHLBOM. Ja kauppasääty sitten? Voimmeko siitä enää puhuakaan? Joukko
hampuusia täällä rehentelee kauppiaina, sivistymättömiä, raakoja,
semmoisia että totta tosiaan täytyy hävetä.
PENTTINEN. Niin, en minä vaan veljen maijaa joisi kaikkien kanssa, jotka
täällä kauppiaan nimeä kantavat. Skool!
AHLBOM. Skool, skool!
RANK. Et joisi veljen maijaa? Sinä Penttinen? Semmoiseksiko olet sinäkin
jo paisunut? Sinä--?
LINDEMAN. Ryypätään pois, ei riidellä.
(Rouva Penttinen ja Fanny tulevat.)
ROUVA PENTTINEN. Tässähän minä tätä nyt tuon vihdoin ja viimein. Se on
niin soma tämä meidän Vanny, että sitä ei tahdo millään saada panemaan
parempaa vaatetta päällensä, vaikka hänellä kyllä on leninkiä, jos
minkälaisia, toinen toistaan komeampia ja kalliimpia. Nytkin minun
täytyi aivan pakottamalla pakottaa, hän vaan soti vastaan ja milt'ei
itkua pusersi.
ROUVA AHLBOM. Minä en ole Fannya nähnyt pitkään aikaan. Sopisihan käydä
meilläkin joskus, vaikka meillä ei olekaan tyttäriä. Mutta onhan sen
sijaan poikia, ja pojathan ne kumminkin ovat suolana rokassa, eikös
niin? No, tunnusta pois, eivätkös ole suolana rokassa?
ROUVA PENTTINEN. Eihän se Vanny välitä nuorista herroista, eikö tuo
meinanne vanhaksi piiaksi.
ROUVA RANK. Vai vanhaksi piiaksi! Ei ne herrat anna tuommoisen tytön
vanhaksi piiaksi jäädä. Hui, hai!
ROUVA PENTTINEN (mielissään). Sitähän minäkin olen sille sanonut. Mutta
sillä vaan pyörii se opettajatoimi päässä.
ROUVA LINDEMAN. Se on hulluutta koko tuo nykyajan koulutus. Ei niillä
ole nuorilla tytöillä halua naimisiin enää ollenkaan. Ei ne joudu sitä
ajattelemaankaan, kun niillä on niin paljon muuta mielessä.
AHLBOM (tervehtii Fannya). Mitä ne rouvat puhuvat? Etteikö tytöt enää
halua mennä naimisiin, kun niillä on niin paljon muuta mielessä?
(Puoleksi todella, puoleksi leikillä.) Ai, ai, ai, ai! Tässähän sitten
on menty vallan hulluun suuntaan. Pitääpä toimittaa ensi valtiopäiville
anomus, että kielletään naisilta pois kaikki virat, yliopistoon pääsy ja
muut semmoiset vapaudet. Mitä se on, että nerokkaammat kaikki pyrkivät
muille aloille, ja tyhmät heitetään vaan miesten varalle. Ei käy se
laatuun, muutos tässä täytyy tulla kiireemmän kautta.
ROUVA LINDEMAN. Minä olen aivan samaa mieltä, kuin kauppias Ahlbom. Mitä
tytöt tekevät liialla opilla? Ja millä viroilla sitten? Tulevat
semmoisiksi emanssipeeratuiksi, etteihän niitä kukaan uskalla kosiakaan
edes.
ROUVA AHLBOM. Niin, kuka niistä huolisi vaimokseen.
ROUVA PENTTINEN. Minä vaan en anna meidän Vannyn ottaa mitään virkaa.
Niihin on kyllin kyllä rumiakin tyttöjä, jotka eivät kumminkaan miestä
saa, hankkikoot ne leipänsä muulla tavalla.
PENTTINEN. Niin--ne ne joutavat mennä--vaikka Pöllismäelle!
ROUVA PENTTINEN. Ihme kumma, missä se tohtori Spruuper viipyy? Ja
Wellmannin herrasväki. Käskitkö sinä, pappa, niitä tulemaan kello
kuus'?
PENTTINEN. Kello kuus' käskin. Muistutin vielä moneen kertaan.
ROUVA PENTTINEN. Olisivatkohan saaneet esteitä?
ROUVA AHLBOM. Vai tulevat Fellmaninkin? En tiennytkään, että olette
kanssakäymisessä.
ROUVA LINDEMAN (nykäisee toisia, salatulla naurulla). Entäs tohtori
»Spruuper»? Milloinka hän on tehnyt visiittinsä?
ROUVA PENTTINEN. Voi, aikoja sitten! Hän on ollut meillä monet kerrat.
ROUVA LINDEMAN. Monet kerrat? Soo, soo! Aikooko hän vävypojaksi taloon,
vai kuinka se on ymmärrettävä?