PIRKKO (juoksee sisään). Aitan ovi oli lukossa, mutta minä huusin
avaimen reiästä.
RIIKKA (hätäisesti). Ja mitä hän vastasi? Lupasiko tulla?
PIRKKO. Sanoi olevansa valmis.
HUSSO (ikkunassa). Tuollahan tuo tulee. Voi, kuinka hitaasti astuu!
MIKKO. No, nyt--olkaa hiljaa kaikki! Äiti, pitäkää varalta ja avatkaa
ovi. Mutta äkkiä ja selkiselälleen!
HUSSO. Hyvä, hyvä! Minä teen, niinkuin käsketään. (Seisovat hetken
hiljaa, Husso paiskaa oven auki, Anna Liisa ilmestyy, hänelle huudetaan
»eläköön».)
ANNA LIISA. Eläköön meissä Jumalan pyhä henki!
RISTOLAN EMÄNTÄ. Mitä hän sanoi? Jumalan--?
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Jumalan pyhä henki.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Onko hän tullut uskovaiseksi?
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Kuunnellaanhan.--Rovasti puhuu.
ROVASTI. Aivan niin. Eläköön meissä Jumalan pyhä henki. Ja liha
kuolkoon, himoineen, haluineen. Siinä korkein päämäärä meille kaikille.
Ja nyt pyytäisin saada lausua morsiamelle pari sanaa sekä omasta että
läsnäolevain puolesta--
ANNA LIISA. Erehdytte, jos minua morsiameksi luulette. En ole morsian
kenenkään.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Eikö ole kenenkään morsian?
KORTESUO. Mitä nyt, Anna Liisa?
RIIKKA. Herra siunaa--! Mikä hänelle on pistänyt päähän?
MIKKO. Ujostelee tietysti.
ROVASTI (hymyillen). Mitäs te sitä kiellätte? Onhan teitä tänäpäivänä
kuulutettu, totta silloin olette morsian.
VALLESMANNI. Elkää suotta kainostelko.
KAUPPIAS. Taisitte käydä hämillenne, kun otimme teitä vähän
erikoistavalla vastaan. Mutta elkää olko millännekään--
TOHTORI. Kunniaa me vaan tahdoimme osoittaa.