MIKKO. Hyvästi, hyvästi! Elä ole kauvan poissa.--Hän oli jo kuin toinen
ihminen. Näittekö kuinka hänen silmänsä loistivat?
JOHANNES. Niin--ei häntä suinkaan enää suru painanut.
MIKKO. Ennenkuin päivä on lopussa, saan minä hänestä viimeisetkin huolet
haihtumaan. Uskotteko sen?
JOHANNES (katkerasti). Paljon mahdollista. Eihän tässä enää tiedä, mitä
odottaa.
MIKKO. Sinä, Johannes, taidat olla minulle vielä nyreissäsi eilisestä?
Elä viitsi! Ei minullakaan enää ole mitään sinua vastaan, kun kerran
sain omani takaisin. Mutta Anna Liisasta en olisi luopunut, en millään
mahdilla.
JOHANNES. Sen kyllä osoitit!
MIKKO. Niin, niin! Te minut pakotitte menemään vähän liian pitkälle.
Mutta ei se mitään. Annetaan niiden unehtua ja painua. Ollaan iloisia
kaikin miehissä tänä iltana.
HUSSO (tulee sisään). Onko se totta, mitä Riikka suihkasi minulle
korvaan sivumennessään?
MIKKO. Ettäkö täällä on sulhasia vaihdettu? Totta on.
HUSSO. No, herra tule ja puserra! Ettäkö sinä sitten tulet Kortesuon
vävyksi? Siunaa ja varjele! Kuka olisi sitä uskonut ennen aikaan, kun
piennä poikana sait juosta täällä palasta pyytämässä. Ja pellolle
kyörättiin monet kerrat! Mutta nyt paisuukin kulkupojasta isäntä taloon.
Siunaa ja varjele, mä vieläkin sanon! Että minun kumminkin piti tämä
ilopäivä nähdä. Oikeinko nämä mielisuosiolla antoivat sinulle
tyttärensä?
MIKKO. Oikein ne antoivat mielisuosiolla.
HUSSO. Vai niin! Vai mielisuosiolla antoivat. No, pitääpä minunkin
kiittää. (Tulee Kortesuon luokse ja kättelee häntä.) Suurkiitosta,
isäntä, kost' Jumala! Nyt saatte haukkua minua tästä puolin niin paljon
kuin ikinä haluatte, en ole siitä millänikään. En virka en halaistua
sanaa. Vähät minusta, iänlopusta, kunhan vaan pojalleni hyvin käy.
MIKKO. No, no, en minä anna äitiäkään pahoin kohdella.
KORTESUO. Enkä minä sitä teekään. Muistathan vaan, ett'et vielä hiisku
tästä kenellekää mitään.
HUSSO. En hiisku, en. Mitä minä siitä ennen aikojaan. (Katselee Mikkoa
loistavin silmin.) Mutta mahtaa se Mikkokin nyt olla mielissään! Herra
tule ja puserra! Ja mitä se nyt sanoo Johannes?
JOHANNES. En mitään. Vapaaehtoisesti olen luopunut.
HUSSO. Vapaaehtoisesti? Vai vapaaehtoisesti! Tokkopa sentään niin
vapaaehtoisestikaan? En usko.
JOHANNES. Uskot tai et. Se on minulle se ja sama.
KORTESUO. Elkää alkako vaan riitaa, hyvät ihmiset.
HUSSO. Ei suinkaan, ei millään tavalla. Mitäpä se minua liikuttaakaan.
Pääasia, että Mikko sai Anna Liisan. En huoli muusta mistään.
PIRKKO (tulee kirkkopuvussa, virsikirja kädessä). Terveisiä kirkosta!
Nyt ne sieltä pudotettiin alas saarnastuolista että rumahti.
MIKKO. Vai oikein rumahti!
PIRKKO. Olisit ollut kuulemassa, Johannes. Kirkko oli, tiedättekös,
täpösen täynnä väkeä, ja niin hiljaa olivat kaikki, kun näiden nimiä
mainittiin, että olisi kuullut nuppineulan lattiaan kilahtavan.
MIKKO. Jo nyt lasket lipettiä.
PIRKKO. Pidä sinä suusi kiinni! Mitä sinä aina sotket toisen puhetta.
MIKKO. No, no! jatka, jatka. Nuppineulan olisi kuullut lattiaan
kilahtavan.
PIRKKO (kääntyy muihin). Tuntui niin somalta, minun oikein sydämeni
pamppaili, kun pappi luki, että: »nuorimies, talollinen Johannes Kivimaa
ja talontytär, siveä, nuori neiti»--siveä nuori neiti, se joltakin
kuuluu, se.
MIKKO. Kukas nyt keskeytti.
PIRKKO. Vaiti, sinä! Minä en puhu sinulle, minä puhun muille.--Niin;
»siveä nuori neiti Anna Liisa Kortesuo, joiden aijottu avioliitto nyt
ensi kerran kuulutetaan».
MIKKO. Anna Liisaako siellä kuulutettiinkin? Kun minä luulin koko ajan
että Pirkkoa.
PIRKKO (pyörähtää Mikkoa kohti kädet selän takana, irvistää ja matkii).
Äjäijäijäijäi--
KORTESUO. Pirkko, sinä--!
PIRKKO. Mitäs hän on niin ilkeä, mokoma.
MIKKO.(nauraen). Sitä on tyttöä!
PIRKKO. Missä äiti ja Anna Liisa? Kun eivät olekaan koristelleet tupaa
eivätkä panneet seppeleitä ylös. Tuolla näkyivät olevan kaikki porstuan
nurkassa, ja minä kun niitä niin uskoa laitoin viime yötä.
KORTESUO. Ennätät sinä ne vielä saada seinille, kun pidät kiirettä.
PIRKKO. Menkää sitten pois täältä joka kynsi, eikä saa tulla sisään,
ennenkuin käsketään.
HUSSO. Saanhan minä jäädä tänne avuksi?
PIRKKO. No, te jos jäätte. Mutta muut kaikki pois, ja väleen!
KORTESUO. Mennään minun kammariini siksi aikaa.
MIKKO. Elähän huoli, Pirkko, minä sinulle vielä näytän!
(Johannes, Mikko ja Kortesuo menevät.)
PIRKKO. Näytät sinä! Minkähän tuota näytät?--Nyt sukkelasti, Husso.
Nostetaan seppeleet sisään. (Kantavat porstuasta viheriöitä köynnöksiä,
puita ynnä muita koristeita sisään.)
PIRKKO (kipuaa ylös penkille). Ojentakaa minulle köynnöksiä te, minä
asetan niitä tänne ylös.
HUSSO. Kyllä.--Sinä taidat olla kovin mielissäsi tästä Anna Liisan
naimisesta, Pirkko?
PIRKKO. Tiettyä se. Niin iloinen kuin--kuin--kolmentuhannen markan
hevonen.
HUSSO. Hei, hei! Sitten sinä mahdat pitää kovasti tulevasta langostasi?
PIRKKO. Niinkö Johanneksesta? Kuinkas muuten. Toista niin hyvää miestä
ei ole koko maailmassa.
HUSSO. Et sinä ehkä antaisikaan Anna Liisaa kenellekään muulle?
PIRKKO. En. En totta totisesti antaisi häntä kenellekään muulle pait
Johannekselle.
HUSSO. Et Mikollekaan?
PIRKKO. Mikolle? Pyh! Hänelle nyt kaikkian vähimmän.
HUSSO. Minkätähden hänelle kaikkian vähimmän?
PIRKKO. Minkäkötähden?--Kaikkea te kysytte. Ymmärtäähän nyt tuon.
HUSSO. Kunko Mikolla ei ole taloa?
PIRKKO. Minä vähättelen talosta!
HUSSO. Mikäs hänellä sitten on vikana?
PIRKKO. Sekin on vikana, jos tietää tahdotte, ettei Anna Liisa voi häntä
kärsiä.
HUSSO. Ooho? Niinkö on hullusti, ettei Anna Liisa voikaan kärsiä Mikkoa?
PIRKKO. Niin se on.--Mikä teitä naurattaa?
HUSSO. Ilman minä tässä vaan aikojani.--Voi sun, taivaan tapernaakkeli!
Onpa tämä sentään hauska juttu.
PIRKKO. Mikä niin? Sanokaa minullekin.
HUSSO. Mitähän sinä virkkaisit, jos Anna Liisa vielä purkaisi
Johanneksen kanssa ja menisi Mikolle?
PIRKKO. Elkää vouhkiko tyhjää, vanha ihminen.
HUSSO. Mikkopa on paljon pulskempi mies kuin Johannes.
PIRKKO. Menkää suolle!
HUSSO. Etteikö ole sitten?
PIRKKO. Menkää suolle, minä sanon!
HUSSO. Eikä se Anna Liisa ole niinkään hanakkata Johannekselle menemään.
Hyvin kuuluu olleen ikävällä mielellä kaiket aamua, vaikka onkin
kuuliaispäivä.
PIRKKO. Nyt, jos ette vaikene, niin ajan teidät pellolle.
HUSSO. So, so! Olepas hiljaa. Vieraita ajaa pihaan. (Asettuu keskelle
ikkunaa, nojautuu molemmin käsin ikkunalautaan.) Monta monituista
hevosta, Ristolan, Heimosen, Katajamäen--
PIRKKO. Ja ketä muita? (Viskaa Husson syrjään.) Pois tieltä, että
minäkin näen. Siellähän on--hei, kaikki viis minun hevostani--siellähän
on jo pelimannit ja muut! (Juoksee ovelle.)
(Heimosen ja Ristolan emännät, Katajamäen isäntä, Kortesuo, Mikko,
Johannes ja Riikka tulevat sisään, heitä seuraa paljon muita vieraita,
nuoria sekä, vanhoja, ynnä pelimanni viulua soittaen.)
RIIKKA, Astukaa peremmälle, tehkää niin hyvin!
RISTOLAN EMÄNTÄ. Siinähän se on Pirkkokin. Hyvää päivää. Pitkäksipä sinä
olet venynyt sitten kun sinut viimeksi näin.
PIRKKO. Alkaahan minussa mittaa olla.
HEIMOSEN EMÄNTÄ. No, ei vaan. Kohta täysikasvanut. Kun Anna Liisa
viedään, niin alkavat sulhaset käydä toisen tyttären luona.
MIKKO. Sittenkö vasta? Minä tässä jo muutamia päiviä olen parastani
koettanut.
PIRKKO. Elä valehtele!
RIIKKA. Lapsihan Pirkko vielä on. Ei hänestä ole niihin puuhiin. Käykää
istumaan, hyvät vieraat.
MIKKO. Niin, tehkää hyvin. Isännät tänne pöydän päähän, emännät
peräpenkille, ja tyttöhuitukat--ettekö pakene tuonne karsinaan. Siellä
se on teidän paikkanne.
PIRKKO. Sinäkö sen määräät? Entä kun emme menekään. Istumme tuonne
miesten penkkiin. Mitäs sanot siihen?
RIIKKA. Tyttö hoi, jos et sinä ole hiljaa siellä! Se se on niin suulas,
tuo elävä.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Tule sinä vaan tänne, Pirkko, tänne minun rinnalleni.
Täällä on sijaa.
PIRKKO. Joutuneeko tässä hyvin istumaan. Eiköhän se tanssi jo kohta
alkane?
RISTOLAN EMÄNTÄ. Ei suinkaan nyt ihan heti. Eihän vielä ole
morsiantakaan tervehditty.
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Niin, missä Anna Liisa on, kun häntä ei näy?
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ajattelin juuri kysyä samaa.
RIIKKA. Hän tästä vast'ikään pistääntyi aittaan.
PIRKKO. Hyh--! Vai vast'ikään! Kun minä täällä olen koristellut tuvan,
olen riidellyt aika lailla Husson kanssa, olen tehnyt vaikka mitä, eikä
häntä koko aikana ole näkynyt, ei kuulunut.
RIIKKA. Tottapahan tulee, kun joutuu.
MIKKO. Mitä, jos hyvinkin pistetään polskaksi sillä välin? Minusta
näyttää, että tyttöjen varpaita jo kutkuttaa.
PIRKKO. Entä omiasi sitten? Eikö niitä muka ensinkään kutkuta?
MIKKO. No, niitä kutkuttaa niin hiton lailla.
KORTESUO. Mitäs sitten muuta, alkakaa vaan tanssia. Luulen että
Riikkakin odottaa herroja, ennenkuin tarjoo meille mitään suuhun
pantavaa.
RIIKKA. Niin, jos nuo hyvinkin tulisivat piakkoin.
MIKKO. Pirkko, tuletko sinä minun parikseni.
PIRKKO. Enkä tule. Minä tanssin Johanneksen kanssa.
MIKKO. Sitten täytyy minun ottaa toinen. (Tiirailee tyttöjä.) Kenenkähän
noista nyt valitseisin? Yks toistaan somempi. Tässä tulee mies aivan
ymmälle. Mieluummin ottaisin heidät kaikki.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Mikko taitaa olla täällä niinkuin puhemiehen virassa?
MIKKO. Niin, puhemieshän minä olen. Ei näistä ilman minua olisi mitään
tullutkaan. Johannes noin hiljainen mies, mitäs hän olisi uskaltanut
kosia.
KORTESUO. Niin no--alkakaahan pois.
MIKKO. Entäs isännät ja emännät? Tässä ei auta, joka ikisen pitää
tanssia tänäpäivänä.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Emmehän me vanhat vielä näin alkuillasta. Sitten vasta
lopussa.
MIKKO. Minun kanssani katrillia, emäntä? Niinkö? (Menee ja sieppaa yhden
tytöistä käsikynkkäänsä.)
RISTOLAN EMÄNTÄ. Niin, niin!--Se on aika hulivili, tuo Mikko. Mutta
kyllä on sulhanen siihen sijaan vakava ja tasainen.
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Kerrassa kunnon mies. Hyvän vävyn te hänestä saatte.
RIIKKA (hiljaa ja surumielisesti). Kyllähän Johannes hyvä on--kaikin
puolin.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Ja semmoinen mainio talo kuin hänellä on. Kelpaa siinä
Anna Liisan emäntänä pyöriä.--
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Niin sitä on muutamilla iloa lapsistaan. Toisilla taas
ei kuin pelkkää surua.
(Riikka huokaa ja kääntyy pois. Nuoret tanssivat lyhyen polskan.)
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Noin sitä mekin ennen hypättiin. Mutta nyt ovat jalat
jo kangistuneet.
KORTESUO. Jalat kangistuneet ja mieli samoin.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Illemmällä me yhtäkaikki tanssimme mekin, eikös niin?
KORTESUO. Ei se minulta enää käy.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ei sitä tiedä, ennen kuin koettaa. Harjoitellaan
pois tänä iltana, että sitten osaamme häissä oikein hyvin. Joko ne
milloin pidetään muuten?
KORTESUO. Niinkö häät?
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Niin, niin. Anna Liisan ja Johanneksen häät.
KORTESUO. Eipä niistä vielä ole tietoa.--Ketäs siellä nyt tulee? Rovasti
ja vallesmanni--
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ja tohtori ja kauppias. Kaikki kirkonkylän herrat.
Kuuliaisetkin kun jo näin suurellisesti vietetään, niin mitä sitten
häät! (Rovasti, vallesmanni, tohtori ja kauppias tulevat. Tanssi
taukoaa.)
VALLESMANNI. Kas niin! Täällähän ilot jo ovat ylimmällään. Elkää
lopettako, jatkakaa vaan, jatkakaa!
ROVASTI. Meitäkö säikähditte?
MIKKO. Eipä me juuri säikähdettykään, mutta polska kun juuri sattui
päättymään.
ROVASTI. Päivää, isäntä! Toivotan onnea. Ja emännälle samoin.
KAUPPIAS. Tokko olitte edes kirkossa kuulemassa, kun tytärtänne
kuulutettiin?