HUSSO. Elä ylpeile liiaksi. Vähissä musta sika syö sinulta eväät.
ANNA LIISA. Husso,--mitä tämä tietää?
HUSSO (lähenee häntä; viekkaasti). Minä tuon sinulle terveisiä.
ANNA LIISA. Keneltä?
HUSSO. Vielä häntä kysyy.--Mikolta tietysti.
ANNA LIISA. Ne terveiset olisitte huoletta voinut heittää toiseen
kertaan.
HUSSO. Odotahan, kun kuulet. Siinä on vielä muutakin.
ANNA LIISA. Mitä muuta?
HUSSO. Mikko palajaa tänne kotipuolelleen tuossa paikassa.
ANNA LIISA. Palajaako hän tänne? Ja tähän aikaan! Miksi juuri tähän
aikaan?
HUSSO. Niin, arvaappas miksi juuri tähän aikaan.
ANNA LIISA. Kaiketi vaan sattumalta. Eikös niin?
HUSSO. Ehei! Ei ensinkään sattumalta. Sinua hän tulee perimään,
ennenkuin muut ehtivät viedä.
ANNA LIISA. Minua perimään? Nytkö vasta!
HUSSO. Kun ei ole soveltunut ennemmin. Nytkin hän läksi sieltä kesken
parhaan tukkiliikkeen.
ANNA LIISA. Eikö hän tiedä, että olen menossa naimisiin toisen kanssa?
HUSSO. Tietää, tietää! Minähän siitä toimitin hänelle sanan. Sen vuoksi
hän juuri kiirehtiikin.
ANNA LIISA. Turhaa! Se on nyt liian myöhäistä.
HUSSO. Myöhäistä? Kuinka niin? Et sinä vielä ole vihillä ollut.
ANNA LIISA. Minäpä olen tehnyt lujan liiton Johanneksen kanssa. Eikä
sitä enää pureta.
HUSSO. Aikaisempi liitto sinulla oli Mikon kanssa. Ja sen laatuinen,
että sen pitäisi kestää läpi koko elämän. Tuskin lienetkään tässä
toisessa vielä niin pitkälle mennyt. Vai kuinka?
ANNA LIISA. Hiljaa! Jos teillä ei ole muuta sanottavaa, niin--(Kääntyy
harmistuneena pois.)
HUSSO. Minä vaan kysyn. Eihän sinun ole siihen pakko vastata, ellet
tahdo. Oli miten oli, mutta Mikko vaatii nyt omansa takaisin. Hän pitää
kiinni entisistä lupauksistasi.
ANNA LIISA. Joita annoin, kun olin täydellinen lapsi, ainoastaan
viidentoista vuotias. Mitä niistä enää puhuukaan.
HUSSO. Mikkopa ei ole sinua unhottanut. Pitää sinusta yhtä paljon kuin
ennenkin.
ANNA LIISA. Siitä pitämisestä ei kannata kehua.
HUSSO. Herra varjele, eikö kannata kehua? Mikko, joka oli rakastunut
sinuun yli silmien ja korvien. Muistat kai sen itsekin.
ANNA LIISA. Ja millä hän sen osoitti? Pakeni pois ja jätti minut yksin
oman onneni nojaan juuri silloin, kuin kipeästi kaipasin tukea. Ei
säälinyt nuoruuttani, eikä kokemattomuuttani--ooh, Herra Jumala, kuinka
armoton hän oli minua kohtaan!
HUSSO. Elä nyt siinä joutavia! Mikä hänellä, poika paralla, oli muu
edessä kuin pako? Isäsi ei millään ehdolla maailmassa olisi antanut
sinua rengilleen, sen hyvin tiedät. Ja jos olisi tullut ilmi, että
sinulle oli käynyt noin hullusti, niin hänen syykseen se kaikki olisi
pantu. Huutaneet olisivat yhteen suuhun, että hän sinut vietteli. Niin
olisivat tehneet, tietäähän sen.
ANNA LIISA. Ja sen vuoksi hän näki hyväksi pelastaa nahkansa. No niin!
Siinä hän teki viisaasti.
HUSSO. Eikä sinulla ollut mitään hätää täällä sillä aikaa. Minä Mikon
puolesta sinua autoin, minkä suinkin voin. Ei vielä tänäkään päivänä ole
kellään ei niin pienintä vihiä koko asiasta. Se on ja pysyy salassa
meidän kolmen välillä.
ANNA LIISA. Unohdetaan se pois mielestä mekin. Ollaan niinkuin ei mitään
semmoista olisi tapahtunutkaan.
HUSSO. Ei löytynyt sikiökään. Niin syvälle minä sen kaivoin maahan.
ANNA LIISA. Niin, niin! Ei nyt siitä sen enempää.
HUSSO. Painukoon vaan siihen minun puolestani. Mutta Mikolle sinun
täytyy mennä. Elä ajattelekaan muuta. Nyt kyllä isäsikin suostuu. Mikko
on ansainnut paljon rahoja siellä Saarijärvellä tukkitöissä. Isäsi käy
vanhaksi, ei jaksa enää yksinään hoitaa taloa, mielelläänkin hän nyt
ottaa kotivävyn. Ja mistä luulet, että paremman saa kuin Mikko on? Niin
rivakkaa työntekijää ei ole toista, sen takaan.
ANNA LIISA. Heretkää, elkää vaivatko itseänne turhaan. Ei siitä
kumminkaan tule mitään.
HUSSO. Tulee! Minä sanon että tulee!
ANNA LIISA. Ei tule. Vaikka suostuisikin isä, niin minä en suostu.
HUSSO. Sinä? Sinäkö et suostuisi? Sepä kumma!
ANNA LIISA. Kuinka voisin suostua, kun en hänestä enää vähääkään välitä.
Enkä ole sen koomin välittänyt.
HUSSO. Sitä et voi tietää. Neljään vuoteen et ole häntä nähnyt, tuskin
muistat enää, minkä näköinenkään hän on. Annahan olla, kun Mikko
ilmestyy eteesi, niin pian sydämesi lämpenee uudelleen. Ei vanha rakkaus
ruostu.
ANNA LIISA. Minä en ikinä ole häntä rakastanutkaan. Lapsellisuutta se
vaan oli ja ymmärtämättömyyttä. Niin--lapsellisuutta vaan--ei mitään
muuta.
HUSSO. No noh,--ei väitetä. Pian se nähdään. Pian nähdään, kuinka tytön
käy. Vai sinä muka luulet kylmenneesi Mikolle! Semmoiselle pulskalle
pojalle! Niin, vaikka olenkin oma äiti, niin uskallan sanoa, ettei tämä
toinen ole kuin joutavanpäiväinen kyhnys hänen rinnallaan. Niin juuri:
joutavanpäiväinen kyhnys--vanha tallukka! ja hänen tähtensä sinä sitten
hylkäisit oman kultasi, sorjan ja kauniin Mikko pojan? Ehei, tyttöseni,
elä luule luuta lihaksi. Kyllä sinut Mikko aina Johannekselta valtaa,
siitä ei puhettakaan. Ja vaikkapa niitä olisi kymmenen Johannesta, niin
pian hän ne täältä pois hätistää. Ei siihen paljoa tarvita.
ANNA LIISA. Ja minä sanon teille, ettei se tapahdu. Elköön tulkokaan
Mikko tänne sitä varten, elköön ryhtykö niihin puuhiin, minä kiellän
sen. Jos hän vaan matkaansaa Johannekselle ikävyyksiä, niin--
HUSSO. Niin, mitä sitten?
ANNA LIISA. Minä en ikinä anna hänelle sitä anteeksi.
HUSSO. Annat mielelläsikin. Mikko kun sinua vähän hyväilee, niin sulaa
harmisi siihen paikkaan.
ANNA LIISA. Hänkö hyväilee minua? Ei koskaan! Ei koskaan!! Kuuletteko:
ei koskaan!!!
HUSSO. Aijotko sinä sitten tosiaan olla noin itsepintainen?
ANNA LIISA. Aijon!
HUSSO. Anna Liisa--minä varoitan sinua. Ajattele ensin vähän suhteitasi
ja päätä sitten vasta mitä teet. Saattaisi muuten kaikki käydä päin
mäntyyn.
ANNA LIISA. Kuinka niin? Mitä sillä tarkoitatte?
HUSSO. Tarkoitan niitä entisiä seikkoja.
ANNA LIISA. Mihin te tahdotte oikeastaan tulla? Mitä ne tähän kuuluvat?
HUSSO. Hyvinkin paljon.--Etkös jo käsitä?
ANNA LIISA. En. En ollenkaan käsitä.
HUSSO. Jos salaiset asiat tulisivat ilmi?
ANNA LIISA. Ilmi--? Kuinka ne nyt enää tulisivat ilmi. Johan siitä on
kulunut niin pitkä aika--neljä vuotta!
HUSSO. Vaikka neljäkymmentä. Ei se siitä riipu.
ANNA LIISA. Mutta millä tavalla ne tulisivat ilmi? Kun niistä ei tiedä
muut kuin me kolme--te molemmat ja minä.
HUSSO. Siinähän sitä onkin.
ANNA LIISA. Ettäkö te--? Ei, sehän on mahdotonta.
HUSSO. Miksikä niin mahdotonta? Sillähän me ainakin saisimme naimisesi
estymään Johanneksen kanssa. Luuletko, että hän huolii sinusta sitten
enää, kun kuulee minkälaisissa väleissä sinä olet ollut rengin kanssa?
Niin ylpeäluontoinen mies kuin Kivimaan nuori isäntä on.
ANNA LIISA. Ja te saattaisitte sen tehdä? Te saattaisitte mennä hänelle
sitä kertomaan? Teillä olisi sydäntä särkeä minun onneni?
HUSSO. Toisen ja paremman onnen saat sijaan. Usko pois, Mikko pitää
sinua kuin kultaa kämmenellä. Eikä tarvitse sinun silloin pelätä
ilmitulemista eikä mitään. Siinäkin suhteessa saat olla ja elää rauhassa
koko ikäsi. Niin että mene sinä vaan Mikolle, ja tee se heti, niin
vältät ikävyyksiä.
ANNA LIISA. Minä en voi! Ymmärrättehän sen itsekin, että minä en voi,
kun minä kerran rakastan toista enkä häntä. Hyvä Husso, minkätähden
minua kiusaatte suotta? Ette te kumminkaan missään tapauksessa menisi
sitä ilmoittamaan enempää Johannekselle kuin muillekaan. Sehän olisi
hirveän ilkeästi tehty. Ettekä te sillä mitään voittaisi. Sillä jos
Johannes minut heittäisi, en menisi ikinä naimiseen kenenkään
kanssa.--Eikö totta, te vaan uhkailette ilman aikojanne, koetatte minua
sillä säikyttää? Voi teitä, vanha mummo, kylläpä luulitte olevanne
viisas. Mutta minua ette saa narratuksi.
HUSSO. En, jumaliste, minä narraa. Tulet sen kohta näkemään, ellet vaan
hyvällä taivu.
ANNA LIISA. Minä en usko teitä, en sittenkään. Mikkokaan ei anna teidän
sitä tehdä. Odottakaahan, kun hän tulee, niin saatte kuulla.
HUSSO. Mikko ei pane vastaan, siitä olen varma. Ja toisekseen, ei minun
tarvitse siihen Mikolta lupaa kysyä. Jos hän viivyttelee ja sinä täällä
kiirehdit naimistasi toisen kanssa, niin menettelen omin päin, sen
mukaan kuin asian haarat vaativat.
ANNA LIISA. Ja te uskaltaisitte? Entä, jos siitä tulee pahoja seurauksia
itsellennekin. Niin juuri--ajatelkaapa vähän sitäkin seikkaa.
HUSSO. Mitä pahoja seurauksia siitä minulle tulisi? Ja vaikkapa
tulisikin, niin--yks' hävinneen kaikki! Kurjuutta olen kärsinyt koko
ilmoisen ikäni, en minä muutaman vuoden vankeutta pelkää, jos niiksi
käy.
ANNA LIISA. Mutta kun te ette saa siitä mitään etua? Sillä minä vannon,
etten mene Mikolle kumminkaan. Ennen--, ennen vaikka lopetan itseni.
HUSSO. Vai lopetat itsesi! Uskottele muita, elä minua. Et sinä
lopettanut itseäsi pahemmassakaan pulassa ollessasi, etkä sitä tee
nytkään.
ANNA LIISA. Minulla ei ollut silloin rohkeutta. Olin liian nuori. Mutta
nyt minulla on.
HUSSO. Sepähän sitten nähdään.
ANNA LIISA. Te olette kauhea ihminen, teillä ei ole sydäntä eikä
omaatuntoa.
HUSSO. Sinäkö puhut sydämestä ja omastatunnosta? Sinä, joka olet
murhannut lapsesi ja nyt kumminkin tahdot käydä kunniallisesta naisesta.
Petät sulhasesi, petät koko maailman. Ja puhut sitten vielä sydämestä ja
omastatunnosta.--Ha, ha, ha! Oikein minua naurattaa. Entä jos minun
omatuntoni pakottaa minua ilmituomaan totuutta? Mitäs siihen sanot?
ANNA LIISA. Menkää! Tehkää kuin tahdotte. Te tiedätte päätökseni.
HUSSO. Ja sinä siinä muka pysyt?
ANNA LIISA. Pysyn.
PIRKKO (tulee juosten sisään, paljain jaloin. Hän on noin 12-vuotias,
terävä ja vilkas). Anna Liisa, onko se totta? Sano pian, onko se totta?
ANNA LIISA. Mikä niin?
PIRKKO. Että sinua kuulutetaan ensi pyhänä? Isä ja Johannes siitä
puhuvat tuolla ulkona.
HUSSO. Ohoo--vai ollaan sitä jo niin pitkällä! No, no! tänäpäivänä on
vasta perjantai. Vielä on matkaa pyhään. Hyvästi, Anna Liisa, hyvästi!
(Menee.)
PIRKKO. Sano nyt, sano! Onko se totta?
ANNA LIISA. Voih--! Enhän minä tiedä. (Menee luomapuille, pyörähyttää
niitä muutamia kertoja.)
PIRKKO. Tiedätpäs, elä narraa. Koska kuulin, kun Johannes sanoi, että
olette yhdessä tuumanneet.--Tuleeko tänne sitten paljon vieraita, Anna
Liisa? Tuleeko? Vastaa sinä!
ANNA LIISA. Anna minun olla rauhassa. Sinä rupatat aina niin kauheasti.
(Heittää luomapuut, menee ikkunaan oikealle.)
PIRKKO. Ka, mitä sinä olet niin pahalla tuulella? Riitelittekö te Husson
kanssa?
ANNA LIISA. Pirkko! Juoksepa katsomaan, minne päin Husso meni.--Ja
kuule--tuo minulle heti sana, jos näet, että hän puhelee Johanneksen
kanssa.