KARPÉN (sysää Sormusen luotaan.) Yksi nainen ei kelpaa todis...
SORMUNEN. Mutta minä olen mies ja minä kelpaan. (Syleilee Helmiä.)
Helmi, Helmi, olethan sinä Helmi, minun rakas, oma, pikku vaimoni?
HELMI (kylmästi.) En tiedä.
SORMUNEN (pompahtaen takaperin.) Hä? Mitä sanot?
HELMI. Minun mieheni aikoi ottaa minusta eron.
SORMUNEN. Ei puhuta siitä. Siitä ei tullut mitään.
KARPÉN. Vielä. Mutta voi tulla hyvinkin pian. Ja tällä kertaa tulee ero
vaimonne puolelta, jos nimittäin tämä meidän Maija todellakin sattuu
olemaan entisen kauppiaan ja rahatoimikamarin jäsenen Erkki Sormusen,
Jänisjärveltä, vaimo. Minun täytyy siis ensin kysyä: onko niin, Maija?
HELMI. Kyllä minun täytyy se tunnustaa.
KARPÉN. Tjah, no! Valitettavasti, — täytyy minun lisätä.
SORMUNEN (vakavasti.) Mutta eiköhän herra asianajaja Karpeni nyt ole
niin hyvä ja selitä sanojaan, muuten täytyy minun nostaa teitä vastaan
juttu ja oikein jyrisevä.
KARPÉN. Kyllä. Hyvin mielelläni. Varsinkin koska teidän vaimonne sanat
ja käytös teitä kohtaan täysin oikeuttavat minun sen tekemään. — Herra
Sormunen toi, näet, neuvotellessaan tänään minun kanssani, epäsuoraan,
itseään vastaan semmoisia todisteita esiin, että hänen vaimonsa voi
kohtakin saada eron hänestä, jos tahtoo.
SORMUNEN. Elä usko, Helmi! Se valehtelee, se valehtelee ihan vasten
silmiä. (Karpénille.) Tehkääpäs niin hyvin ja näyttäkää syytöksenne
toteen, herra asianajaja.
KARPÉN. Jos niin välttämättä tahdotte. Minulla sattui tietämättäni, —
mutta onnekseni, — olemaan todistajat kummallakin puolella huonettani
ja nyt ne ovat lähempänä, kuin luulettekaan, herra Sormunen. (Vilkaisee
Holmiin ja Helmiin.) Nyt riippuu siis asia vain meidän Maijasta elikkä
rouva Sormusesta, tahtooko hän, että minä ajan hänen asiansa perille.
Minä puolestani lupaan tehdä kaiken voitavani ja vakuutan myöskin, että
hän voittaa ja varmasti. Tahdotteko siis eron miehestänne?
SORMUNEN (kädet ristissä kurotettuina Helmiä kohti.) Nyt se... nyt se
paukahtaa.
HELMI. Kyllä se taitaa olla parasta...
KARPÉN. Oikein! Sitä minäkin.
HELMI. ... että minä annan anteeksi.
HERTTA. Oikein!
HOLM. Jalosti!
KARPÉN. Voi se olla oikein sekin, vaikka en minä tiedä oikein, miksi.
SORMUNEN (joka on saanut kyyneleet silmiinsä, niistää päräyttää isolla
punaisella nenäliinalla nenäänsä.) Tunsinhan minä sinut paikalla, Helmi
muruseni! Minä olin hullu, minä olin kuollut, mutta minä elän jälleen.
(Syleilevät toisiansa.)
HERTTA. Nyt minä ymmärrän kaikki. Sinä Tuure, vekkuli!
KARPÉN. Tjah! Valitettavasti meni minulta tällä lailla oiva juttu
hukkaan. —
(Eteisen kello soi.)
KARPÉN. Se on kai minun eukkoni..
HOLM (joka on avannut oven.) Niin onkin.
MAGDA .(tulee.) Minua on kai jo odotettu?
HOLM. Tietysti — kauan.
MAGDA (astuu sisään konvehtilaatikko kädessä.) Mikä juhlallisuus!
Pyydän anteeksi, että hiukan viivähdyin, mutta poikkesin Fazerille.
(Antaa Hertalle laatikon.) Tahdon kiittää sinua, rakas Hertta,
kaikesta, mitä nyt lakolla olet aikaan saanut.
KARPÉN. Sepä makea sovinto!
HERTTA. Kiitän itseni ja — kaikkien puolesta, joiden katkeruutta
nämä meidän päivällisissämme voivat sulostaa. Toivon kuitenkin, että
seuraava lakko voi vieläkin enemmän aikaan saada.
HOLM. Ihanat ovat toteutumattomat tulevaisuuden unelmat, mutta ihanin
on todellinen nykyisyys. Sen tautta voinemme nyt käydä syömään, vai?
(Kääntyy Helmin puoleen.)
HELMI. Kaikki on valmista.
KARPÉN. Ja nyt saamme siis nauttia meidän entisen Maijan valmistuksista.
MAGDA. Ja hän käypi itse meidän kanssamme pöytään.
HELMI. Jos rouva ensin sallii, että minä tässä esitän mieheni.
MAGDA. Se on totta! Olette naimisissa! — Te siis olette herra Sormunen!
SORMUNEN (puistaa rajusti Magdan kättä.) Minä justiin se olen. Varsin
hauska tutustua.
HELMI. Mutta sitä paitsi minun pitää vielä pyytää rouvalta anteeksikin.
MAGDA. Mistä niin? En minä tiedä teidän mitään tehneen, rouva Sormunen.
HELMI. Kyllä. Minä unhotin tänään kiireessä, teiltä lähtiessäni, antaa
takaisin nämä pestausrahat. (Antaa Magdalle kymmenen markan setelin.)
MAGDA. Ha-ha-ha-ha! Sen minä olin unhottanut kokonaan. Siitä pitäisi
muuten oikeastaan minun pyytää teiltä anteeksi.
KARPÉN. Tämän oivallisen rahan (sieppaa setelin Magdan kädestä.) otan
minä ja lahjoitan palvelijataryhdistyksen lakkokomitean hyväksi.
HOLM. Kylläpä oli asiasi täpärällä, veli Sormunen, kun jo
pestausrahakin oli otettu.
SORMUNEN. Elä sano muuta, elä sano muuta!
HERTTA (joka sillä välin on tuonut salista kandelaaberit ruokapöydälle
ja sytyttänyt kaikki kynttilät.) Kas niin, hyvä herrasväki! Kun ruoka
lienee valmista, niin ei saa antaa sen jäähtyä.
HOLM. Jaha! Totuus on lausuttu. Minunkin emäntäni on siis valmis. —
Tehkää niin hyvin: herra ja rouva Sormunen tähän keskelle.
MAGDA. Niin, kunniasijalle!
KARPÉN. Ja me muut ympärille. — (Kaikki istuutuvat paitsi Karpén, joka
jää paikalleen seisomaan.) Ennenkuin minä istuudun ja voin nielaista
yhdenkään palasen, täytyy minun vielä saada lausua sananen ja vierittää
kivi sydämeltäni.
MAGDA. Mitä nyt vielä?
HOLM. Alku on kaunis ja lupaa äärettömän paljon.
KARPÉN. Yksi asia on vielä jäänyt sovittamatta. — Rouvani, joka
pestasi Maijan, jonka me näin ikävällä tavalla, inhimillisesti
nähden, liian lyhyen palvelusajan kuluttua olemme kadottaneet, on
jättänyt Maijalle hänen palkkansa maksamatta. Semmoinen huolimattomuus
on anteeksiantamaton niin kunniallisessa talossa, kuin meidän on,
olletikin koska se voisi tietämättömässä tulevaisuudessa antaa aihetta
uuteen lakkoon. Minä pyydän siis saada käyttää tätä ylen harvinaista
tilaisuutta, joka ei uudistu edes joka mies- eikä naispolvenakaan,
hyväkseni suorittaakseni arvoisan herrasväen läsnä ollessa tuon
velan. — Korkeasti kunnioitettu nyt entinen Maijamme! Arvoisa rouva
ja herra Sormunen! Kaikki ne rikkomukset, jotka me, rouvani ja minä,
tämän päivän kuluessa, aivan tahtomattamme, olemme teille tehneet,
pyydän minä samalla kertaa yhdellä iskulla ja niin hienotunteisesti,
kuin mahdollista, saada sovittaa. Koska, nimittäin, tavallaan on
minun syyni, että herra Sormusen kulkuneuvojen verhot ovat minun
talossani hänen rouvansa taitavan käden kautta vahingossa tulleet
turmelluiksi, niin muodoin, ja ottaen huomioon sen laskun sisällyksen,
joka erehdyksestä, nyt loppuneen lakon tähden, on syntynyt ja tullut
maksettavaksi esitetyksi, sekä sen johdosta tehdyn vastavaatimuksen,
tahdon minä nyt kuitata meidän kaikkien kulut ja jalkavaivat repimällä
hou... (rykäisee: hm!) tämän laskun rikki ja ojentaa käteni herra ja
rouva Sormuselle. (Repii laskun ja puristaa Sormusta kädestä).
MUUT. Hyvä! Hyvä!
MAGDA. Tämän loistavan puheen jälkeen jätän minä Ruotsin matkani —
ainiaaksi.
HOLM (nousten ylös.) Koska me nyt olemme kokoon tulleet ottamaan
ensimäisen ryypyn, hyvät herrat, pidän minä isäntänä velvollisuutenani
kiittää kaikkia rouvia, mutta etupäässä meidän ihanne-emäntäämme siitä
ravinnosta, henkisestä ja aineellisesta, joka meille tänäpäivänä
valmistettu on, — kun piiat ovat olleet lakossa. Eläköön jokainen
ihanne-emäntä!
HERRAT. Eläköön!
SORMUNEN (pyyhkii suunsa ja nousee verkalleen ylös.) Minäkin puolestani
uskallan vielä pyytää suunvuoroa, hyvä herrasväki.
MUUT. Sh! — Hiljaa! — Puhe!